Uusien sääntöjen mukaan LH LV varajäsenineen on kaikkiaan 29 henkeä.
Jos oikein katsoin, niin heistä 20 toimi myös aiemmassa johdossa, eli uusia näin olisi kolmannes; kaksi on kuitenkin toiminut joskus aiemmin, ja näin laskien neljännes on uusia. Minusta tämä on ihan hyvä osuus.
Naisia valituista on vain viidennes, ja sitä pidän aika pienenä lukuna.
Ikäjakaumaa minulla ei ole, mutta eläkkeellä lienee vajaa 10 (heistä yksi täyttää 80 tällä liittokokouskaudella) ja yhtä vaille kaikki muut löyhästi sanoen "työikäisiä". 2000-luvun puolella syntyneitä on vain yksi.
Ammateistakaan ei ole tarkkaa tietoa. Yksi on juuri eläkkeelle jäänyt lääkäri, toinen sairaanhoitaja. Yksi isännöitsijä ja ohjelmoijia löytyy useampi, yhden ammatti on näköjään kondyktööri.
Jos oikein katsoin, niin heistä 20 toimi myös aiemmassa johdossa, eli uusia näin olisi kolmannes; kaksi on kuitenkin toiminut joskus aiemmin, ja näin laskien neljännes on uusia. Minusta tämä on ihan hyvä osuus.
Naisia valituista on vain viidennes, ja sitä pidän aika pienenä lukuna.
Ikäjakaumaa minulla ei ole, mutta eläkkeellä lienee vajaa 10 (heistä yksi täyttää 80 tällä liittokokouskaudella) ja yhtä vaille kaikki muut löyhästi sanoen "työikäisiä". 2000-luvun puolella syntyneitä on vain yksi.
Ammateistakaan ei ole tarkkaa tietoa. Yksi on juuri eläkkeelle jäänyt lääkäri, toinen sairaanhoitaja. Yksi isännöitsijä ja ohjelmoijia löytyy useampi, yhden ammatti on näköjään kondyktööri.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Ei ole ainakaan täällä näkynyt suurempia kannanottoja, eikä edes PAT:n sivuilla ole perinteistä raporttia, joka on usein sisältänyt myös kriittisen analyysin valinnoista. Sundström ei päässyt kokoukseen joko koronarajoitusten tai "ilkeämielisen keljuilun" vuoksi. Uskokaa kumpaan selitykseen haluatte.
Sisäpiiriläiset ja aktiivit sun muut, joille nimet ovat tuttuja. Mitä mieltä olette valinnoista? Hyviä vai huonoja? Onko nimien perusteella odotettavissa jotain muutoksia toimintaan? Parempaan vai huonompaan? Ainakin pääsihteeriä on kovasti vaadittu vaihdettavaksi, joten vaihtoon kai ollaan tyytyväisiä? Uudesta puheenjohtajasta on ollut täällä jotain vähemmän asiallista juttua. Olisiko asiallisempia kommentteja? Jossain ketjussa pidettiin valtuuston puheenjohtajaa yllätyksenä. Iloinen yllätys vai pettymys? Oliko muita yllätyksiä? Kokonaan uusia siis 7, jos ymmärsin oikein. Tiedetäänkö heistä mitään? Puuttuuko vanhoja veteraaneja, jotka vielä viime kaudella olivat mukana? Jos puuttuu, onko tiedossa potkaistiinko pellolle vai kypsyivätkö touhuun itse? Se tiedetään, että edellinen puheenjohtaja Torrkulla sai tarpeekseen.
Onko esim. alueellinen jakauma mielestänne kunnossa? Sukupuolijakaumaa Jori jo kommentoi. Onko puoluekantoja tiedossa?
"potkaistiinko pellolle vai kypsyivätkö touhuun" -asetelman tyrkyttäminen osoittaa kirjoittajan negatiivisen asenteen. Luottamustehtävien hoitajien vaihtumiseen ei tarvitse olla mitään negatiivisia syitä. Ihmisten työ- ja elämäntilanteet voivat muuttua. Tulee uusia tarmokkaita ja osaavia henkilöitä.
Aluejakaumassa on huomattava, että neljästä Tampereen VA:n jäsenestä vain yksi asuu Tampereella. Olisin mieluusti nähnyt Seinäjoeltakin jonkun, mutta valittelivat kaikki kiireitä kun ihan erikseen kysyin. Muutoin nyt kohtuullisen tasaisesti eri puolilta maata on väkeä.
Valinnat olivat yksimielisiä, eli ne jotka jäivät pois, tekivät sen omasta tahdostaan.
Puoluejakauma on ei-niin-yllättäen taas laidasta laitaan. Pikaisella googlauksella huomaa, että yksi sihteeröi Valkeakosken kokoomuksessa ja yksi on SKP:n poliittisen toimikunnan vpj. Liiton uusi pj on demari. (Ja todettakoon nyt varmuudeksi, että tämä on sattumaa -- ei näitä pohdittu ennen valintoja.)
En nyt oikein osaa mitään noista pitää yllätyksenä. Toki aina tulee joku uusi, jota en millään lailla tunne etukäteen, eli "yllätys" siinä mielessä.
Voi silti vastata jos on tiedossa. Kauniimmin asian voi ilmaista vaikka kysymällä, että eikö valittu vai eikö asettunut ehdolle. Ihan kiinnostava kysymys riippumatta sanavalinnoista.
Minusta aluejakauma on hyvä, vaikka Helsingin ja Tampereen yhdistykset ovatkin yliedustettuna. Henkilöitä on kuitenki etelästä, pohjoisesta, idästä ja lännestä
Puoluejakaumasta samaa lähdettä eli pika-googlausta käyttäen näytti kuitenkin suurimmaksi puolueeksi nousevan Vasemmistoliitto. Tosin läheskään kaikkien puoluekantaa ei nopeasti löytynyt, joten totuus voi olla jotain muuta, mutta helposti löytyneet puoluekannat laskettuna näin.
Joka tapauksessa on tosi hyvä, jos kantoja on tosiaan laidasta laitaan. Sitä liitto nimenomaan tarvitsee.
Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, pääsihteeri, valtuuston puheenjohtaja: Helsinki, Tampere, Oulu, Jyväskylä. Aika hyvin nämä "ylimmät virat" levitetty eri puolille Suomea. Käytännön merkistystähän sillä ei kai ole mihinkään asiaan, mutta ihan periaatteena positiivista, ettei ole samaan kaupunkiin kaikki kasautuneet.
Pääsihteerin tehtävän jälkeen Ylikoski kuitenkin on jatkanut Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittajana.
Kun järjestötoimintaan ei yleensäkään juuri nuorta porukkaa osallistu, on positiivinen yllätys että yksikin 2000-luvun puolella syntynyt on saatu mukaan johtoon.
Kuka nykyjohdosta (hallitus valtuusto varajäsenet mukaanlukien) on ollut pisimpään mukana?
Robert Brotherus oli jo viime vuosituhannen lopulla pääsihteeri. En tiedä onko ollut välillä pois, mutta nyt on valtuuston jäsen.
Yhtäjaksoisesti varmaankin Periniva. En tiedä onko Loukola ollut ensimmäistä kertaa jo joskus häntä ennen.
Periniva oli pois 2011-2014, kun ensimmäiselle junttalistalle ei huolittu kemiläisiä. Varajäsenyydetkin huomioiden pisimpään yhtäjaksoisesti olleeksi luulisin uutta valtuuston puheenjohtajaa Kari Pasasta, joka valittiin hallituksen varajäseneksi kesken kauden 2006 ja on ollut siitä asti jossain asemassa.
Kas joo. Näistä saisi keräämällä ihan mukavan tilaston, tai jonkinlaisen viivaparven jossa näkisi miten moni on ollut välillä poissa ja jatkanut sitten.
Joku indeksi olisi itse asiassa mukava, jolla verrata eri yhdistyksiä.
Nämä ovat vähän epävarmoja, joten vastaväittäkää mieluusti, jos omaatte parempaa tietoa.
Pasanen voittanee yhtäjaksoisten sarjan 14 vuodellaan.
Pätkistä koostuvien sarjassa Periniva oli mukana 1999-2011 ja sitten uudelleen vuodesta 2014. Tästä tulisi 12 6=18 vuotta. Brotherus oli pääsihteerinä pj Kari Saaren kuoleman aiheuttaman ketjureaktion seurauksena 1997-1999, sen jälkeen mukana vuodesta 2002. 2 18=20 eli Brotherus voittaisi parilla vuodella.
Sellaisen tuosta huomasin, että, kun noilla molemmilla on nuo keskeytykset, niin nyt ei ole enää mukana ketään sellaista, joka olisi ollut 1990-luvulta asti keskeytyksettä.
En voi varmentaa, mutta vastaa mielikuvaani. Sitten on vielä Loukola, joka oli tilintarkastaja vuosituhannen alussa, miten se nyt sitten pitäisikään laskea.
Joka tapauksessa uusien vastapainona johdossa on myös runsaasti kokemusta pidemmältäkin ajalta.
Miksi täällä aina parjataan Ylikoskea siitä että hän on niin pitkään pysynyt liiton johdossa?Hänhän on ihan aloittelija noiden herrojen rinnalla.
Joo, ei se kohden mene koskaan. Joko väki vaihtuu liian tiheään tai istuu liian pitkään samalla paikalla.
Ja oikeastihan kaikkea voi aina haukkua jos haluaa. Ihminenkin on nuori märkäkorva joka ei mistään tiedä tai ikäloppu ja kertoo järjestön auringonlaskusta. Protu yhdistetään va-liittoon jos voi haukkua sitä jostain, mutta protuleirien suosion kasvu ei kerrokaan va-liikkeen menestyksestä. Jne, jne.
Sellainen virhe noissa keskusteluissa on, että Ylikoski oli liittohallituksen varajäsen 2005-2008, valtuuston varajäsen 2008-2011 ja sitten hallituksen jäsen 2011 eteenpäin (pääsihteeri 2011-2020). Niinpä hän menee yhtäjaksoisten sarjassa vuodella Pasasenkin edelle.
Totta kuitenkin, että hän vielä häviää noille pätkäsarjan kuninkaille.
Kuinkahan pitkiä putkia historiasta mahtaisi löytyä? Timo I. Vasama oli 21 vuotta puheenjohtaja; lieneekö ollut muussa asemassa ennen ja/tai jälkeen tuon? Kun tässä nyt on koko ajan huomioitu myös kaikki varajäsenyydet, niin veikkaanpa, että liiton historian alkuvuosikymmeniltä saattaisi löytyä melko kunnioitettavia vuosimääriä.
Vasamasta laitoin kyselyä Karkkilan suuntaan.
Minulla ei valitettavasti ole tietoa vaihtuvuudesta menneinä vuosikymmeninä. Voihan olla, että esille tulee joku yllätysnimikin, tyyliin Forssasta joku 40 vuotta liittoneuvoston varajäsenenä.
Sain vastauksen. Ennen pj-kautensa alkua Vasama oli vpj vuodesta 1963, ja pj-ajan jälkeen ainakin yhden kauden liittoneuvostossa. Tekee siis hulppeat 30 vuotta. Oletettavasti ennen vpj-valintaakin on toiminut jossain roolissa liitossa.
Alkaa jo olla paha laittaa paremmaksi tuosta. Kotkan Anneli Laakkonen ehkä?
Ykosken hyysäys liitossa on uustaistolaisuutta jossa neuvostihulluutta yritetään palauttaa putinismina Suomeen
Kotka on SKPn käsissä oleva vapariosasto
Hallituksessa kolme jatkajaa, kolme varajäsenestä varsinaiseksi siirtynyttä, puheenjohtaja ja kaksi muuta valtuustosta hallitukseen siirtynyttä ja neljä henkilöä kokonaan uusia liiton toimielimissä.
Niistä "vanhoista veteraaneista" poistui ainakin se varmaankin kaikkein "vanhin" (pisimpään yhtäjaksoisesti mukana ollut) eli Marko Lakkala. Hän ei halunnut enää jatkaa, mutta luopui tehtävistä erittäin hyvässä hengessä ilman pellolle potkimista tai kypsymistä: Marko piti kokouksen jälkeen lyhyen puheenvuoron, jossa hän onnitteli valittuja ja kertoi olleensa itse mukana 24 vuotta ja sanoi sen olleen "hyvin antoisaa".
Jeps. Ehdin jo miettiä VA:n nelosnumeroon pientä juttua uudesta johdosta, mutta sen yhteyteen voisi kyllä laittaa Lakkalasta jonkinlaisen vertailukohdan. Toinen vaihtoehto olisi odottaa pari vuotta ja kysyä sitten kommentteja, kun tavallaan on mielessä ehkä paremmin koko kaari.
Voisi olla hyvä jos olisi juttu jostain nyt ihan uutena valitusta henkilöstä ja sen rinnalla Lakkalasta.
Palokangas? Ovat sopivasti Oulusta molemmat.
Tosi hyvä idea. Eikö se Palokangas ollut se ihan nuori kaveri? Siitäkin kulmasta hyvä, niin tulee esille että nuoriakin mukana.
On joo nuori. Tosin Lakkala puolestaan aloitti niin nuorena, ettei 24 vuoden jälkeenkään ole vielä kovin vanha -- kontrastin puolesta suurin ero tulisi esim. Perinivaan.
Lakkala on kai jotain 50. Ikä ei mielestäni tuossa kuitenkaan olennaista ole. Tykkään ajatuksesta laittaa rinnakkain melkein neljännesvuosisadan toiminut ja vasta-alkaja, kun samasta yhdistyksestäkin ovat.
Hallitus järjestäytyi heti sunnuntaina Jyväskylässä sekä valitsi myös työryhmiä. Työryhmiin valittiin myös henkilöitä, jotka eivät ole liittohallituksen tai -valtuuston jäseniä. Niihin voidaan jatkossa nimetä myös lisääkin. Tai perustaa uusia työryhmiä.
Varapuheenjohtajana jatkaa Antti Värri. Pääsihteeriksi valittiin Timo Karjalainen Oulusta. Ylikoski ei ollut ehdolla; hän kuitenkin jatkaa paitsi hallituksen jäsenenä myös Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittajana sekä liiton määräaikaisen projekti- ja toimistotyöntekijän esimiehenä.
Ja jos arvaan oikein, valinnat olivat yksimielisiä. Se olisi ainakin odotettavaa liittokokouksen perusteella.
Työn iloa molemmille!
Kyllä valinnat olivat yksimielisiä. Ja työryhmien kokoonpanoja on mahdollista täydentää myöhemmin.
No mitäs aikeita ja suunnitelmia uudella johdolla on? Onko jotain muurakin virkaa kuin olla muodollisesti valittuna? Sama koskee työryhmiä.
Ja vastaus töhän ei ole kysymys mitä itse olisin valmis tekemään.
No kysytään sitten mitä itse ehdotat.
En minä toivo mitään olennaista linjamuutosta. Toivon että VA ilmestyy edelleen, ylläpidetään www-sivuja ja sometetaan, laaditaan lausuntoja eri viranomaisille mutta tehdään myös aloitteita, tuetaan yhdistyksiä ja niin edelleen.
Ei, minä kysyin: mitäs aikeita ja suunnitelmia uudella johdolla on? Onko jotain muurakin virkaa kuin olla muodollisesti valittuna? Sama koskee työryhmiä.
Kyse ei ole suunnanmuutoksen vaatimisesta vaan siitä onko jotain tapahtumassa. vastauksestasi päätellen ei, kunhan vaan köllöttävät nimivirassaan muodon vuoksi.
Minä en kuulu mihinkään noista, joten on epärelevanttia kysyä mitä ehdotan. Koittakoot nyt ne jotka ovat luottamustehtävässä tehdä jotain. Hopi hopi.
"Ja jos arvaan oikein, valinnat olivat yksimielisiä. Se olisi ainakin odotettavaa liittokokouksen perusteella"
Ja muutenkin komusossuilussa kaikki on yksimielistä Msalo , uhrikin kannattaa omaa kuolemantuomiotaan jne
Kun Eki etukäreen tietämättään erotettiin DDRn johdosta ja politbyroo SED äänesti käsinostolla Ekin ulos, Eki nosti itsekin kätensä oman erottamisensa puolesta yksimieleisyyden ja komusossuilun solidaarisessa hengessä
Tämä tästä vielä puuttuikin. Harvinaisen eloisa ja keskusteleva ketju.
Kuulin että valtuusto kokousti. Brotherus jatkaa sen vpj:nä, mikä seikka ei minua ihmeemmin yllätä.
Selvitettiinkö ennen valintaa, että valitut ovat elossa? Se, että vanhat jatkavat ja et ole yllättynyt ei minua ihmemiehenä yllytä. Valittiinko Eki Tuomio ja Honecker myös?
Oli tuo ainakin kolme päivää sitten elossa. Ei tosin luvannut tulla Tampereelle, harmi.
Yhdistyksissä käytännössä on iso merkitys sillä, millaisia ihmisiä valitaan ja millaiset mahdollisuudet ja edellytykset heillä on käyttää aikaansa ja toimia.
Joo-o...
No, ainakin ihan asiallisen tuntuista tolkun väkeä. Ei mitään itseään neroina pitäviä.
Älä jaa katsomoon, vaan osallistu yhdistykssesi toimintaan tai johonkin liityön valtakunnalliseen työryhmään.
Valinnathan tehtiin yhdistysten tekemien ehdotusten pohjalta, ei kenenkään "Jorin" tai vastaavan kokoaman "listan" pohjalta.
Juuri näin tapahtui. Yhdistysten esityksiä pyydettiin avoimesti ilmaisemaan avoimesti.
Järjestön vastuutehtäviin suostuminen tarkoittaa tiettyä sitoutumista myös helteiden aikana.
Jori,
hylkää vapaa-ajattelu.
Ala elää vapaana vapaa-ajattelusta.
Oletlko sinä ottamassa viestikapulan ja viemässä tavoitteitamme eteenpäin?
Jos faktatietoiskuunmaa ei kiinnosta, sen voi ohittaa suit sait.
Faktoja kehiin, hyvä. Kun tämä välillä tu tuu kiinnostavan vihollisiakin.
Kokeillaan pitää esillä ihan vaan myös faktatietoa.
Keitä liiton johto padassa
pas kansi padan päälle lopuksi
Tuo taisi olla fiksuinta mitä pitkään aikaan olet suoltanut...
se on muuten forrssalainen sanonta
ja forssan omat pojathan ovat