On tietenkin jokaisen oma asia, että kuinka paljon ronklaa tykkäyksien antamisen suhteen, mutta sovellushan itse ilmoittaa kuitenkin jokaisen tykkäyksen olemassaolosta, joten sen ei pitäisi jäädä epäselväksi, että moneltako on saanut tykkäyksen.
Olen itse perustanut tuohon sovellukseen profiilin useita kertoja omilla kuvillani ja saanut ekan parin päivän aikana yleensä jtn 5-25 kpl osumia, mikä on todella vähän verrattuna siihen, että jotkut saavat sieltä helpostikin useita satoja osumia jo ihan muutaman päivän sisällä profiilin perustamisesta. Heille kyseisen sovelluksen käyttö varmasti onkin kannattavaa, koska se suosio, joka kuvastuu noiden satojen saatujen osumien kautta, riittää varmasti siihen, että ainakin osa tykkäyksen antaneista naisista on oikeastikin potentiaalisesti kiinnostuneita ja valmiita tapaamaan livenä. Tällainen määrä suosiota myös luultavasti takaa sen, ettei osumien saaminen tyrehdy sovelluksen tarjoaman alkubuustauksen jälkeen täysin vaan osumien saanti jatkuu suht hyvällä tasolla jatkossakin. Omalla kohdallani käy aina niin, että osumien saaminen loppuu yhdessä alkubuustauksen päättymisen kanssa.
Käytännössä ulkonäön puolesta täydellisen tasotonkin mies voi saada alkubuustauksen aikana muutaman harvan osuman. Kuitenkaan osuman saaminen ei tarkoita, että sen antaja olisi oikeasti kiinnostunut käyttäjästä, jolle on tykkäyksen antanut, vaan naiskäyttäjissäkin on jonkun verran niitä, jotka swaippaavat oikealle jokaisen profiilin kohdalla. Kun itse olen perustanut sinne kokeeksi profiileja toisten miesten kuvilla, niin aika moni tykkäyksen antanut käyttäjä on ollut sama, jolta olen saanut tykkäyksen myös omilla kuvillani. Nämä naiskäyttäjät eivät myöskään aloita minkäänlaista keskustelua, joten on luultavaa, että nämä kyseiset naiskäyttäjät antavat tykkäyksen jokaiselle vastaantulevalle profiilille ilman sen suurempaa harkintaa.
Joten mikäli et saa miehenä vähintään 100 osumaa jo aivan muutaman ensimmäisen päivän aikana, ulkonäkösi ei todennäköisesti riitä herättämään romanttisseksuaalista kiinnostusymta yhdessäkään sovellusta käyttävässä naisessa.
Tinderissä pitäis saada muutaman ekan päivän aikana luultavasti vähintään 3-numeroinen määrä osumia
47
18740
Vastaukset
- Anonyymi
Tinderin käyttäjistä 65% miehiä, 35% naisia. Siis naisten markkinat. Varmaanki mahdollisimman tarkka profiiliteksti parantaa mahiksia.
- Anonyymi
Ghostaus hyvin tavallista, aina voi siirtyä seuraavaan. Ylitarjonta kuormittaa aivoja, päätökseenkin ollaan tyytymättömiä, epävarmuus olisiko joku toinen mätsi sittenkin ollut parempi. Ei taida olla kovin hyvä keksintö. Ehkä hyvännäköisille seksiaddikteille yhden illan panokumppanien etsintään, eikö tuo hoidu vähemmällä pähkäilyllä väärissä.
- Anonyymi
Baarissa
- Anonyymi
MIKSI ETTE MENE PORNHUBIIN, SIELTÄ SAA SEKSIÄ AIKA HELPOSTI KAUNIILTA NAISILTA VAIKKA EN ITEKÄÄN OLE MIKÄÄ MALLI. VARMAAN IHAN PERUSMIES.
LOPETTAKAA SE VALITTAMINEN JA OTTAKAA SE TUSSU SIELTÄ JOSTA SEN SAA KÄTEVÄSTI. SUOMESSA TIETENKIN SINÄNSÄ HANKALA KOSKA EI OLE PALJON REKISTERÖITYNEITÄ KÄYTTÄJIÄ.
VARSINKIN JOS LÄHTEE ULKOMAILLE NIIN SAA KYLLÄ NAISTA AINA JOS HALUAA. - Anonyymi
LISÄYKSENÄ EDELLISEEN ETTÄ PUHUIN TAVALLISISTA NAISISTA, EN MAKSULLISISTA, NIITÄ NYT LÖYTÄÄ JOKAPAIKASTA.
YLLÄTTÄVÄN MONI SIELLÄ ON MYÖS IHAN OMALLA NAAMALLA VAIKKA TYÖSKENTELISKI VAIKKAPA JULKISESSA AMMATISSA VALTIOLLA. HENKILÖKOHTASESTI EI HAITTAS OLLA JULKISESTI SIELLÄ, MUTTA AMMATIN TAKIA SE PITÄÄ JÄTTÄÄ VÄLISTÄ.
NAURETTAVAA MORALISOINTI. IHAN SAMALLA TAVALLA NE PERUSPARISKUNNAT NUSSII JA OTTAA MÄLLIT NAAMALLE. JOTKU EI VAA ESITÄ MUUTA. - Anonyymi
Oletko saanut eri profiilien muilla kuvilla enemmän vai vähemmän tykkäyksiä/mätsejä?
- Anonyymi
Riippuu, kenen kuvia olen käyttänyt. Joillakin tulee enempi, jollain vähemmän.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu, kenen kuvia olen käyttänyt. Joillakin tulee enempi, jollain vähemmän.
APEli et käytä tinderiä seuranhakumielessä, vaan teet jotain tutkimusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli et käytä tinderiä seuranhakumielessä, vaan teet jotain tutkimusta?
Olen menettänyt uskoni siihen, että voisin koskaan löytää Tinderistä minkäänlaista seuraa. Kyllähän se katkeroittaa ja ainoa, joskin aika laiha lohtu on todistella itselle tällaisten testausten kautta, ettei ole sentään ihan ainoa mies maailmassa, jolla ei käy flaksi Tinderissä. Valitettavasti suurin osa naisista ei tunnu pitävän mua edes ihmisenä, niin aika turha sitä on silloin mistään seurasta haaveilla Tinderistä varsinkaan.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen menettänyt uskoni siihen, että voisin koskaan löytää Tinderistä minkäänlaista seuraa. Kyllähän se katkeroittaa ja ainoa, joskin aika laiha lohtu on todistella itselle tällaisten testausten kautta, ettei ole sentään ihan ainoa mies maailmassa, jolla ei käy flaksi Tinderissä. Valitettavasti suurin osa naisista ei tunnu pitävän mua edes ihmisenä, niin aika turha sitä on silloin mistään seurasta haaveilla Tinderistä varsinkaan.
APJuuri tuollainen hassunhauska testailu ja pelleily on syynä siihen, miksi tindereissä ei pyöri ne aidosti pariutumishaluiset ihmiset. Deittisovelluksissa on monesti yli kolminkertainen määrä miehiä naisiin nähden, huonolla profiililla ei siis pärjää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu, kenen kuvia olen käyttänyt. Joillakin tulee enempi, jollain vähemmän.
APKusipäistä ja rikollista touhua käyttää muitten kuvia. Jotenkin huonolla tavalla perverssiä myös.
- Anonyymi
"sovellushan itse ilmoittaa kuitenkin jokaisen tykkäyksen olemassaolosta, joten sen ei pitäisi jäädä epäselväksi, että moneltako on saanut tykkäyksen."
Ai jaa? Mun tinder ilmoittaa vain että 99 tykkäystä, mutta ei tarkkaa lukemaa. Ilmeisesti pitäisi sitten olla maksullinen versio jotta saisi tarkan lukeman tietoonsa?- Anonyymi
No jos noin paljon saa osumia, niin hyvä. Jos taas puhutaan pienemmistä lukemista, niin kyllähän se sovellus niiden lukumäärän kertoo.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos noin paljon saa osumia, niin hyvä. Jos taas puhutaan pienemmistä lukemista, niin kyllähän se sovellus niiden lukumäärän kertoo.
APUseimmilla tuo 99 tykkäystä tulee parin viikon pelailun jälkeen täyteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useimmilla tuo 99 tykkäystä tulee parin viikon pelailun jälkeen täyteen.
Se voi olla. Kuulun luultavasti siihen vähemmistöön ihmisistä, jotka on liian rumia Tinderiin ja ylipäätään kaikkialle.
AP
- Anonyymi
Aluksi sain 6 osumaa päivässä kun itse painelin tykkäyksiä paljon ja kävin treffeillä mutta ajattelin että pitää panostaa yhteen naiseen kun tutustuu.
- Anonyymi
Alkubuustauksen aikana sait varmaan kuitenkin huomattavasti enemmän osumia? 6 osumaa päivässä on ihan riittävästi, jos tahti pysyy vakaana pidempiaikaisesti, mutta jos heti liittymisen jälkeen ei saa tuon enempää alle tunnissa, niin koko sovelluksen voi silloin unohtaa.
AP
- Anonyymi
Kerrotko vielä, mitä sitten teen, jos saisin satoja osumia Tinderissä? Pitäisikö siis valita jonkun naaman perusteella, että joo, ookko vapaana, vai mitä?
Ei tulisi mieleenkään kyllä tutustua enempi kenenkään tuolla perusteella.- Anonyymi
Pointti nyt vaan oli, että vähintään 100 osumaa ekan viikon aikana on se minimi, että tuolla voi päästä edes kerran treffeille/panemaan jne.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti nyt vaan oli, että vähintään 100 osumaa ekan viikon aikana on se minimi, että tuolla voi päästä edes kerran treffeille/panemaan jne.
APPääsethan se panemaan. ei tarvitse ku yksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti nyt vaan oli, että vähintään 100 osumaa ekan viikon aikana on se minimi, että tuolla voi päästä edes kerran treffeille/panemaan jne.
APJos tuo pitää sun itsesi kohdalla paikkansa, niin ei kannata kuitenkaan yleistää ja kuvitella että muilla olisi samoin.
On niitä jotka kerää tykkäys-katalogia. Ja sitten on niitä jotka pyyhkii hyvin säästeliäästi oikealle. Itsellä ei koskaan ollut enempää kuin 5-6 matchia kerralla ja treffejä kyllä riitti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuo pitää sun itsesi kohdalla paikkansa, niin ei kannata kuitenkaan yleistää ja kuvitella että muilla olisi samoin.
On niitä jotka kerää tykkäys-katalogia. Ja sitten on niitä jotka pyyhkii hyvin säästeliäästi oikealle. Itsellä ei koskaan ollut enempää kuin 5-6 matchia kerralla ja treffejä kyllä riitti.Edelleenkään ei ole kyse siitä, että kuinka säästäväisesti antaa mätsejä. Vaan siitä, että kuinka suuri osa niistä tuhansista profiilisi nähneistä naisista antaa osuman. Jos perustat profiilin, pidät sitä siellä viikon ja vain 5 tai 6 antaa tykkäyksen, niin on hyvin epätodennäköistä, että yksikään noista viidestä tai kuudesta olisi halukas lähtemään treffeille. Niin se vaan menee.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsethan se panemaan. ei tarvitse ku yksi.
Käytännössä ei pääse. Jos mies on niin huonotasoinen, että saa vain esim. 5 tai 25 osumaa ja sen jälkeen ei enää ikinä yhtään ja noista vähistäkään osumista yksikään ei ole oikeasti kiinnostunut, niin miten voit olettaa, se Tinder voisi toimia jonain panosovelluksena? Varsinkaan, jos ne vähätkin mätsit on jotain: "En etsi yhdenillan juttuja".
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkään ei ole kyse siitä, että kuinka säästäväisesti antaa mätsejä. Vaan siitä, että kuinka suuri osa niistä tuhansista profiilisi nähneistä naisista antaa osuman. Jos perustat profiilin, pidät sitä siellä viikon ja vain 5 tai 6 antaa tykkäyksen, niin on hyvin epätodennäköistä, että yksikään noista viidestä tai kuudesta olisi halukas lähtemään treffeille. Niin se vaan menee.
APEt tarvitse kuin yhden ainoan matchin, kun sulla on laadukas profiili ja hyvät jutut kirjoitellessa.
- Anonyymi
Ite oon tehnyt tilin uudestaan jo 31 kertaa. Ei voi mitään, tuo on ainut keino millä pysyy ns pinnalla kun tulee seinä vastaan.
- Anonyymi
Ja tuo siis pelkästään vuoden 2020 aikana :D
- Anonyymi
Isä! Jutta on nyt Lassen kanssa! Vaikka Severillä on mikrofallos niin jätä ne rauhaan! Yritit vielä Severin nimiin laittaa viestiä! Häpeisit. Mitähän Miia ois mieltä?
Kalle Laitela - Anonyymi
Ehkäpä sun tilisi ei ole sitten kovin mielenkiintoinen? Kannattaisi pyytää vaikka joku kaveri apuun ja etsiä sulle paremmat kuvat, sekä pohtia kunnolla mitä tekstiosuudessa voisi muuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä sun tilisi ei ole sitten kovin mielenkiintoinen? Kannattaisi pyytää vaikka joku kaveri apuun ja etsiä sulle paremmat kuvat, sekä pohtia kunnolla mitä tekstiosuudessa voisi muuttaa.
Ihan kuin jollain profiiliin panostamisella olis mitään merkittävää hyötyä. Geenit sen määrää, että saatko 1000 osumaa kahdessa viikossa tai 3 osumaa puolessa vuodessa. Tuskin moni siellä edes lukee jtn **tun profiilitekstejä.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan kuin jollain profiiliin panostamisella olis mitään merkittävää hyötyä. Geenit sen määrää, että saatko 1000 osumaa kahdessa viikossa tai 3 osumaa puolessa vuodessa. Tuskin moni siellä edes lukee jtn **tun profiilitekstejä.
APMiehiä on tinderissä yli kolminkertainen määrä naisiin verrattuna. Naiset kyllä lukevat varsin tarkkaan siis miesten profiilitekstejä.
Sillä ei ole väliä saatko 1000 vai 3 matchia, yksi riittää kun olet mielenkiintoinen tyyppi.
Näistä sun palstajutuistasi ei ole vaikea päätellä, miksi naiset ei kiinnostu susta tinderissä. Tapasi uhriutua on todella luotaantyöntävä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehiä on tinderissä yli kolminkertainen määrä naisiin verrattuna. Naiset kyllä lukevat varsin tarkkaan siis miesten profiilitekstejä.
Sillä ei ole väliä saatko 1000 vai 3 matchia, yksi riittää kun olet mielenkiintoinen tyyppi.
Näistä sun palstajutuistasi ei ole vaikea päätellä, miksi naiset ei kiinnostu susta tinderissä. Tapasi uhriutua on todella luotaantyöntävä.En oo kyl ikinä lukenu mitään miesten tekstejä. Luulin et kuvan perusteel pyyhkästään oikealle tai vasemmalle. Niin nopsaa ku pystyy ??
- Anonyymi
Jotenki surullista että noinkin onnettomalla apilla joku on rikastunu.
Mutta se on sitä nykyaikaa. Siiderivalaat oottaa sohvalla sipsipussi kädessä Brad Pittiä ja kokemattomat runkkarinöösipojat pistää tykkäyksiä ihan jokaiselle että sais ees jostai naisseuraa.
Surullista ja säälittävää samaan aikaan. Alkais jopa naurattamaan ellen tajuais että tuo on todellisuus. Serkku on 39 ja valittaa ku ei löydä miestä. Ois ottanu sillo 24 vuotiaana kun oli kiinnostuneita. Hankala se enää on vanhana lehmänä valittaa jos miehiä kiinnostaa naiset, jotka ei näytä ennen ensimmäistä lasta suurperheen pullantuoksuselta mummolta.
Oma avioliitto on seksitön. En halua häntä, joten seksiin ei voi pakottaa. Suomessa avioliittoon ei kuulu pakollinen seksi. En tiiä käykö jossai muualla miehissä eikä kiinnosta, käyköön jos löytää miehen asialle. Itse käyn kerran viikossa opiskelijatytön luona. 70 euroa seksi kauniin parikymppisen kanssa on oikein passeli hinta. Saa vähän taskurahaa.
Sistis
Suosikkijoukkue HPK- Anonyymi
Eipä tuossa sun ja sukusi tilanteessakaan mitään hurraamista ole. Sanoisin, että surullista, mutta en viitsi esittää, että välitän pätkääkään.
- Anonyymi
Yhä useampi pariskunta tapaa deittisovellusten ja nettideittien kautta. Tinder-parit ovat jo ihan normikauraa, eikä sitä ole "noloa" myöntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhä useampi pariskunta tapaa deittisovellusten ja nettideittien kautta. Tinder-parit ovat jo ihan normikauraa, eikä sitä ole "noloa" myöntää.
Tuo on mielenkiintoista nykyään. En kieltämättä ollut tietoinen että se on aika yleistä.
Onhan parisuhteen rajatkin nykyään jotain muuta kun vaikka 20v sitten.
- Anonyymi
Tuo 99 tykkäystä tulee itsellä täyteen reilussa vuorokaudessa, matchejä 0kpl. Myönnän, olen aika vaativa naisten suhteen, en esimerkiksi ylipainoisia naisia tapailisi koskaan. Tinderistä kyllä saan matchejä muutaman vuorokauden swaippailun jälkeen. Baareista löytää ennemmin seuraa kuin tinderistä. Naiset ei koskaan aloita keskustelua pl. Ne jotka on jostain tuttuja. Vähän aikaa saa keskustella mutta sen jälkeen naiset on turpa kiinni eikä osoiteta mitään kiinnostusta. En tosin oletakkaan tuosta tinderistä mitään vaan nykyään enemmänkin ajanvietettä selailla.
- Anonyymi
Kyllähän sitä ei nykyään saa seuraa sen enempää tinderistä kuin baaristakaan vaan yksin saa kyllä viettää aikaa menipä sitten mihin tahansa. Ensinnäkin tinderissä ei tule osumia kuin muutama vuodessa ja ne vähäisetkään kundit ei vastaa edes visteihin. Ja baariin kun menet niin kaikki kundit ei osaa edes puhua niin tuntuu kuin olis tyhjää ilmaa niille☹️.
- Anonyymi
Tinder on ulkonäkokeskeinen koska siinähän se toisen kiinnostus herää nimenomaan ulkonäöstä. On varmasti vaikeaa jos on metsänpeikon näköinen, lihava tms niin matchejä ei tule. Itsellä ei ole tarvetta ketään haukkua tai arvostella mutta ei minua kiinnosta naiset jotka eivät täytä omia "vaatimuksia" olen aina tykännyt Janni Hussi ja Lotta Hintsa osaston naisista, jotka pitävät itsestään huolta. Sama tottakai toisinpäin, eli ei tuon osaston naiset kiinnostu miehistä jotka ei pidä itsestään huolta. Meille jokaiselle varmasti löytyy joku jostain mutta ehkäpä pitää ymmärtää kaikkien se ns. Oma taso. Baarissakin tietysti huomaa että kauniin ja hyväkroppaisen naisen tai komean hyväkroppaisen miehen ympärillä on kysyntää enemmän kuin sen toisen ääripään ihmisillä. Raakaa hommaa tää deittimaailma.
Näin se on. Siksi kannattaakin pysyä kotona kun on tuo metsän peikko, eikä seuralaiseksi kelpaa toinen samanlainen...
- Anonyymi
No itse en etsi naisia.
- Anonyymi
PalstaRinssi kirjoitti:
Näin se on. Siksi kannattaakin pysyä kotona kun on tuo metsän peikko, eikä seuralaiseksi kelpaa toinen samanlainen...
No joo ennemmin yksin kuin huonossa seurassa jos on pakko kahdesta pahasta valita.
Anonyymi kirjoitti:
No joo ennemmin yksin kuin huonossa seurassa jos on pakko kahdesta pahasta valita.
No sehän on selvää. Jotkut eivät kestä yhtään yksin oloa. He valitsevat kumppanikseen sitten ihan kenet tahansa.
- Anonyymi
Mitä vuosisataa sinä oikein elät? Puhut vain miehistä jotka kiinnostuu naisista ja naisista jotka kiinnostuu miehistä. Mutta missä miehet jotka kiinnostuu miehistä sekä naiset jotka kiinnostuu naisista? Joten tervetuloa 2020 luvulle!
- Anonyymi
PalstaRinssi kirjoitti:
No sehän on selvää. Jotkut eivät kestä yhtään yksin oloa. He valitsevat kumppanikseen sitten ihan kenet tahansa.
Haluavat parisuhteeseen hinnalla millä hyvänsä.
Anonyymi kirjoitti:
Haluavat parisuhteeseen hinnalla millä hyvänsä.
Ja jonkin ajan päästä ihmetellään kun ei suhde toimi ja sitten riidellään pari vuotta ja erotaan.
- Anonyymi
PalstaRinssi kirjoitti:
Ja jonkin ajan päästä ihmetellään kun ei suhde toimi ja sitten riidellään pari vuotta ja erotaan.
Siksipä juuri parempi yksin yksin kuin kaksin yksin.
Anonyymi kirjoitti:
Siksipä juuri parempi yksin yksin kuin kaksin yksin.
Muutenkin hyvä opetella elämään yksin ensin, ennen kuin alkaa suhteeseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516403Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?374369HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972567- 1351878
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311533Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3861469- 141299
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101253Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76972- 115955