Miksen osaa elää enää normaalia elämää? Kaipaan miestäni jokapäivä yhä enemmän. Erottiin viimevuosituhannen puolella v. 1999 ja aina vaan itkettää! Joka päivä ajattelen ja mietin ja odotan häntä takaisin. Lapsetkin varmaan pitää mua kohta hulluna.
Voiko ero kaipaus kestää näin julmetun kauan? Onko kannustavia sanoja joka auttais unohtamaan! Alan olla jo väsynyt suremiseen. En voi kuvitellakaan uutta suhdetta, ennenkuin saan tämän vanhan mielestä, mutta kunen saa niin en pysty edes uutta etsimäänkään. Onko nunnaluostari mun ainoa toivo enää!
Voiko ero kaipaus kestää näin julmetun kauan? Onko kannustavia sanoja joka auttais unohtamaan! Alan olla jo väsynyt suremiseen. En voi kuvitellakaan uutta suhdetta, ennenkuin saan tämän vanhan mielestä, mutta kunen saa niin en pysty edes uutta etsimäänkään. Onko nunnaluostari mun ainoa toivo enää!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itsellä sama tilanne, mutta erosta aikaa muutama kuukausi. koville ottaa. Toista on ikävä ja kovasti mietityttää tulevaisuus. Tuntuu kauhealta, että toisen kanssa ei saa enää herätä aamulla eikä käpertyä kainaloon. Tulevaisuuden suunnitelmat menivät uusiksi. Ei kai siitä koskaan pääse täysin ylitse, ja miksi pitäisikään, hyvät muistot ovat olemassa. Mutta onko järkeä pilata omaa elämäänsä, jos toinen ei halua niin ei halua!Itselläni on perhe perustamatta ja vähän yli kolmikymppisenä sitä toivoo saavansa vielä uuden mahdollisuuden...Koville ottaa, sattuu, mutta olen päättänyt selvitä. Lue jotain erokirjoja, anna itsellesi anteeksi ja jatka matkaa. Elämää ei kannata pilata!Toivon, että sinäkin pääset eteenpäin....*Puskee* ja lähettää halauksen!
tunne-elämässäsi johonkin ihmeelliseen kuoppaan, josta nyt et näytä pääsevän millään pois.
Itselläni on erosta 5 vuotta, ja voin rehellisesti sydämestäni sanoa, että olen 100 %:sti toipunut erostani. Elämä tuntuu ihanalta ja nautittavalta. Osaan riemuita elämästä, vaikka olenkin yksin lasteni kanssa.
Aluksi toki odottelin joka päivä, että joku ihana uusi suhde veisi arkeni ja suruni mennessään, mutta kun sitä ei alkanut kuulumaan, aloin itse tehdä asialle jotain.
Luin ainakin 20 erilaista henkistä kirjaa, ja toden totta, mielenrauhani palautui monen Ahaa-elämyksen kautta. Pikkuhiljaa aloin huomata, mikä osuus minulla oli asioitteni kulkuun. Opin niistä valtavasti ja voin todeta, että olen kuin uudestisyntynyt. Aloin ja opin rakastamaan myös itseäni. Arvostan itseäni nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Siksi minulla on ihana olla ja kaipaus entiseen jäi historian sivulle.
Elikkä sinun tulee nyt etsiä keinoja kuinka kavuta takaisin maanpinnalle, pois sieltä itkujen keskeltä. Aloita vaikka sillä, että joka ilta ennen nukkumaan menoa puhut itsellesi kuin pikkulapselle: "lohduta itseäsi, sano rakastavasi itseäsi, halaa itseäsi, kehu kuinka hyvin olet taas tämänkin päivän jaksanut, kehu kuinka loistava olet ollut jne" Pikkuhiljaa alitajuntasi alkaa työskennellä puolestasi ja saat mielenrauhan.
Toivut kyllä, kunhan ensin vaan aloitat!
Ehkä haluat elää tuollaista elämää, saat myötätuntoa, sinua säälitään, et uskalla tai viitsi tarttua elämästä kiinni. Onko elämäsi ainoat vaihtoehdot ikävöidä entistä miestä tai nunnaluostari. Ilman MIESTÄkin elämä voi olla hulvattoman antoisaa. Et kai nyt ole se kylkiluu aatamista, rupean sun manageriksi.
..on kaipuuta enemmän sinne lapsuuden turvaan ja äidin syliin. Me lataamme odotukset parisuhteesta täyteen sitä rakkauden tarvetta mikä on tullut jo lapsena mukaan ja ero puolisosta on enemmän ero lapsuudesta ja siitä kodista. Näin mulle psykiatri selitti joskus kun oli pakko puhua jollekin näistä asioista.
Ei kannata elää menneessä kun tää päivä on tässä ja nyt ja huomenna tulee uusi. Kukaan toinen ihminen ei voi elää puolestasi eikä Sinun kannata elää kenenkään muun puolesta. Ex on kuin nuoruuden ystävä: joskus teininä oli kauheaa kun bestis ei enään ollut bestis vaan muistatko tänään edes puhelinnumeroaan johon oli silloin pakkopakko soittaa 10 kertaa päivässä?
Kaipuu tulee siitä, että annat itsesi ajatella asiaa jatkuvasti ja pyörittää sitä mielesi myllyssä. Hanki jotain tekemistä, mihin voit uppoutua, tee vaikka ristipistoja tai opettele uusia taitoja. Ja kas, jonain päivänä ajatuksesi askartelevat mieluummin ristipistojen parissa ja exän 'kuva' unohtuu.
Ei se toinna elää menneisyydessä vaan aloittaa sotku uudestaan alusta.Ensinhän se on kaipuu löytää tuleva exä.Sitten tulee kaipuu miten siitä pääsis eroon.Sitten tietenkin kaipuu miten sen saisi takaisin.
Kyllä se kumminkin sujuu kun tekee saman asian useamman kerran.Lopulta on välttävää olla minkä nollan kanssa tahansa.
mulla erosta vasta 3,5v,muuta eipä ole yhtään tuntia ollut vielä valveillaoloajasta,ettenkö olisi exääni kaivannut ja ikävöinyt.
Kaikki "asiantuntijat" älkää antako neuvoja,tälle ei voi mitään.Me ihmiset olemmeerilaisia ja tunnemme erilailla.Ajattele,että on sentään hienoa,että tunnet jotain.Sääli niitä kovia tunteettomia tyyppejä,jotka ei tunne mitään.
Miksi ihmisen täytyy edes rakastua, kun tietää että siitä ei hyvää seuraa! Ihan tietoisesti hankitaan itsellemme kaipuu ja ikävä.
Elämä olis helpompaa ilman rakkautta.
kyllä olis syytä satsata vaikka ammattiauttajaan tuossa tilanteessa ja käydä asiat läpi juurtajaksain. johan tuossa menee ilo elämästä.
maallikkokin ymmärtää ettei ole oikein jos menetettyä ihmissuhdetta pitää surra vuosi toisensa jälkeen.
eikä se että tokenee erosta lyhyemmässäkin ajassa kuin vasta monen vuoden suremisen jälkeen ole kovuutta tai tunteettomuutta, toiset vaan ymmärtää rakastaa itseäänkin sen verran että pyrkii kohtuullisessa ajassa pääsemään takaisin jaloilleen.
todella kovat tyypit ei selviydy eroistaan ikinä.
Elämä on ehkä helpompaa, tässä olet oikeassa. Mutta on ehkä hyvä huomata, että vain jokin tärkeä voi satuttaa kunnolla. Mielestäni tämä kertoo paljon. Kun rakas on poissa, tietää vasta, mitä on menettänyt.
Ainakin musta tuntuu näin ikävän eron jälkeenkin, että rakkaus on kuitenkin parasta, mitä elämällä on tarjoattavanaan. Ehkä rakkaus on jonkin tasoinen huume, johon jää koukkuun...
ratkaisee, sorry vaan. Kun asennoidut siihen ettei mies enää ole miehesi, vaan ainoastaan lastesi isä niin sitten pääset eteenpäin. mutta jos et edes halua niin suosittelen luostaria.
on noin kauan eli 6 vuotta, luulen että podet masennusta? Onkohan taustalla joku traumaattinen menetys, muistatko? Ja vaikkei olisikaan, sinuna meneisin puhumaan jossain asiasta. Itse kävin kirkon perheneuvolassa ensi ahdistuksessani, podin tuolloin itse eron johdosta ahdistavaa masennusta, taustalla varmasti mm. hutera äitisuhteeeni. Olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Kahden vuoden kuluttua erosta löysin ihanan miehen, asumme jo yhdessä. Älä takerru turhaan menneeseen. Olet riittävän arvokas löytämään elämääsi uutta iloa. Toivon sinulle uskallusta puhumaan, älä panttaa! Entisen kumppanini näen nyt omassa mittasuhteessaan: narsistisena naisten naurattajana joka tuskin sellaisena pystyy vakavaan suhteeseen, anteeksi olen mielessäni hänelle jo antanut. Elämä on tarkoitettu myös sinun nautittavaksesi ja lastesi! Toivon Sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää:) Olet näkevä aurigonnousun taas...