Tietotekniikkakoulutusta valtuutetuille

Anonyymi

Kuuntelin valtuuston kokousta akkastvstä. Akkanen itse käytti valtuuston aikaa kysymykseen siitä, että joku ei ollut löytänyt esityslistoja netistä. Jos Akkanen ei tiedä mistä ne löytyvät niin ei kai siihen tarvitse valtuuston aikaa käyttää. Ei ole ihme että valtuuston kokoukset kestää ja kestää.
Joka asiaan pitää päästä sanomaan jotakin, vaikkei asiaa olisikaan?
Omalla ajalla kurssille, että osaa vastata jos joku tarvitsee apua.

23

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Akkanen oli tässäkin oikeassa. Vaikka niiden pöytäkirjojen pitäisikin löytyä kirjoittajan mukaan netistä, esimerkiksi Ilmajoen kunnanhallituksen pöytäkirjan 21.9- kokouksesta ei ollut sovitun mukaisesti netissä tiistaina 29.09.
      Samoin Akkasen esille ottaman lautakunnan kokouspöytäkirjoja ei löydy lainkaan netistä, joten kysymys oli täysin aiheellinen eikä siihen lopulta vatuuston aikaakaan näyttänyt kuluneen kuin noin 30 sekuntia.

      • Anonyymi

        Eipä ollutkaan aiheellinen, koska kokouksen, josta Akkanen puhui, pöytäkirja on jo poistunut netistä niinkuin muutkin silloiset pöytäkirjat.
        Aivan turha puheenvuoro, jossa piti taas päästä pätemään. Nämä kysymykset pöytäkirjoista kuuluvat ihan eri paikkaan kuin valtuustosaliin. Eli ei ollut Akkanen oikeassa sittenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän jos sinua ottaa pattin se että joku on sinua pätevämpi.
        Tunne siitä että joku "pätee" johtunee kuitenkin omasta kyvyttömyydestäsi ottaa asioista selvää.
        Kyseessä oli kyseisen lautakunnan esittely, joten kysymys oli ihan oikeassa paikassa esitetty. Ellei näin olisi ollut, olisi kokouksen puheenjohtajan kuulunut kehottaa palaamaan asiaan. Kun videolta katsoin, näin ei ollut, joten kysymys oli asiaa ja aiheellinen.

      • Anonyymi

        Valtuutettujen pitäisi tietää, että lain mukaan pöytäkirjat pitää poistaa netistä kolmen kuukauden kuluttua. Tietosuoja nääs. Jos kunnanhallituksen pöytäkirja ei ole netissä, voi syynä olla, ettei pöytäkirjantarkastajat ole käyneet ajoissa tarkastamassa pöytäkirjaa.

        Höpö höpö. Voitko laittaa jonkun lähteen väitteellesi?
        Monissa kunnissa on jopa vuosienvanhoja pöytäkirjoja nähtävinä, sehän lisää vain avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
        Ilmajoen käytäntö lienee sekava ja salaileva sen vuoksi että kunnassa ei osata pöytäkirjoa laaia, kesäkuun valtuuston kokouspöytäkirjakin on ilmeisesti väärennetty ja asiasta tehty poliisille tutkintapyyntö.

        Tietosuojasta löytyy mm. täältä
        https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20181050?search[type]=pika&search[pika]=tietosuoja
        ja täältä
        https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet/2017/kunnan-verkkotiedottaminen-seka-henkilotietojen-kasittely-ja-julkisuus-kuntalain#tietojen-saatavuus-yleisessa-tietoverkossa

        Tuossahan sanotaan selvästi myös, että luottamusmieshenkilöitä sitoo vaitiolovelvollisuus, eikä kaikkia asioita juoruta Facebookissa. Senhän ny ymmärtää jokainen.

        Ookkon vähä yksinkertainen.
        Kuntaliiton ohjeissa ei sanota että pöytäkirjat pitäis poistaa kuntalaisten nähtäviltä 2 kuukauden kuluttua.
        Pöytäkirja pitää laatia niin että sitä ei tarvitse poistaa vaan kunnan tehtävä on palvella kuntalaisia ja tiedottaa valmisteilla olevista asioista sekä päätöksistä asianmukaisesti.
        Akkanen on selvästi vaatinut avoimuutta tiedottamiseen ja salailun lopettamista, se jos mikä palvelee kuntalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan sanotaan selvästi myös, että luottamusmieshenkilöitä sitoo vaitiolovelvollisuus, eikä kaikkia asioita juoruta Facebookissa. Senhän ny ymmärtää jokainen.

        Kukapa nyt salassa pidettäviä tietoja kertoisi. Julkisia tietoja voi huoletta kertoa.
        Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnalta tietoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisina. Oikeus koskee julkisten asiakirjojen lisäksi ei vielä julkisia sekä salassa pidettäviä asiakirjoja.
        ilmajoen kunta on toiminut näissä asioissa lainvastaisesti,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan sanotaan selvästi myös, että luottamusmieshenkilöitä sitoo vaitiolovelvollisuus, eikä kaikkia asioita juoruta Facebookissa. Senhän ny ymmärtää jokainen.

        Eikös luottamushenkilöitä sido myös velvollisuus jäävätä itsensä päätöksenteosta esteellisyystapauksissa?
        Ilmajoki-lehden mukaan puolet hallituksen jäsenistä olis epäältynä tutkinnas. Eikö kunnas tunneta sääntöjä vai eikö niistä välitetä?

    • Anonyymi
      • Näyttää vahvasti siltä että valtuutettu Akkanen oli täysin oikeassa tässäkin asiassa ja ehkäpä jopa huomaamattaan nosti kuntalaisten tiedonsaannin kannalta tärkeän asian esiin.

      • Anonyymi
        jaakko.jokelat kirjoitti:

        Näyttää vahvasti siltä että valtuutettu Akkanen oli täysin oikeassa tässäkin asiassa ja ehkäpä jopa huomaamattaan nosti kuntalaisten tiedonsaannin kannalta tärkeän asian esiin.

        Näyttää vahvasti että ko akkanen on ihan ulapalla...Lukenut liikaa suomen sisun prosyyreja....

    • Anonyymi

      Ilmajoella väärennetän pöytäkirjoja.

      • Anonyymi

        Se on perjantai.Kulaus ja Härmänhäjy odottaa
        Pirtukoskea.Onko taksi jo lähtökuopissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on perjantai.Kulaus ja Härmänhäjy odottaa
        Pirtukoskea.Onko taksi jo lähtökuopissa.

        Kunhan vaan ei ajaisi taas itse.
        Lapset sisälle turvaan kännikuskit raitilla.

    • Anonyymi

      Akkasen kaverien tietokoneongelmat on siis todettu nyt Ilmajoen valtuuston virallisiksi asioiksi. Ei ihme että päätöksenteko on niin vaikeaa.

      • Anonyymi

        Joo, ei ihme, että valtuuston kokoukset kestää tuntikausia, kun jaarittelua on puolet ajasta. Jos oikein pönttöön raahustaa puhumaan, niin kyllä pitääs jotaki asiantynkää eres pikkuusen olla.

        Eikä kannattaisi mulkoilla puheenjohtajaa, joka muistaa ajan ylittämisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kannattaisi mulkoilla puheenjohtajaa, joka muistaa ajan ylittämisestä.

        Olisko kuitenkin niin että hallintosäännön mukaan puheenjohtaja voi yksittäisessä asiassa rajoittaa puheenvuoron kestoa, ei siis säännönmukaisesti, kuten viime valtuustossa teki.
        Kyllä valtuuston puheenjohtajan pitäisi tuntea säännöt paremmin.
        On se sellanen biologi, että ihan valittu lintuselvityksen tekijäksikin, kukahan senkin suhmuroinnin perkaisi. Menikö ihan kaikkien säntöjen mukaan :-)

    • Anonyymi

      Ilikiä huhu kylillä. Valtuustosalin äänentoisto laitteiden rahat on juotu, siksi niitä ei hankittu, vaikka päätös oli jo tehty.

      • Anonyymi

        Kunnanhallituksen tulis laittaa päätökset toimeksi, mutta e vaan juo kuntalaasten piikkihin ja käräjööttöö loput ajat kuntalaasten rahoolla.

      • Anonyymi

        Ilkeitä huhuja liikkuu aina Ilmajoella - ikävää, että joillakin on se ilkeys ensisijaisena vaikuttimena asioiden hoidossa. Ainahan se on läppää, huumoria ja sarkasmia, kuten kiulukiusaajilla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1734
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1401
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1139
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      79
      1010
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      861
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      729
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      38
      694
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      651
    10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      636
    Aihe