Maahanmuutto on se juuri se sana.

Olette nyt puhuneet 37 minuuttia, ettekä ole esittäneet yhtäkään (talous)toimenpidettä muuta kuin verojen alentamisen. Onko teidän niin vaikea puhua vaikka eläkeputkesta, onko se kuin Tylypahkan Voldemort, josta ei saa puhua?

Harry Potter-kirjoissa Lordi Voldemort oli niin pelottava hahmo, että hänen nimeään ei juurikaan uskallettu sanoa julkisesti

Tätä hahmoa tässä laajuudessa ei suomi kestä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hallitus on ollut puhumatta oikeista työllisyystoimista yli 2 vuotta, kun sillä ei ole mitään. Työttömiä pakotetaan kyllä tekemään turhia hakemuksia, joilla kuvitellaan saatavan 9000-10000 uutta työllistä. Millähän todennäköisyydellä!

Äänestä

Kokoomuksen politiikka perustuu verojen siirtämiseksi valtion maksettavaksi ja vähempiosaisten päähänpotkintaan.

Äänestä
  • Vähempiosaiset voi alkaa tehdä töitä.

    Äänestä

no, just matuille 75€ koronatukea päättivät antaa

Äänestä
  • Juuri näin. Toimeentuloasiakkaiden tuloihin ei ole korona mitenkään vaikuttanut joten annetaampa lisää tukea. Sannalle voisi lähettää K-raudan lahjakortin jos vaikka älyäisi ostaa köyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Toimeentuloasiakkaiden tuloihin ei ole korona mitenkään vaikuttanut joten annetaampa lisää tukea. Sannalle voisi lähettää K-raudan lahjakortin jos vaikka älyäisi ostaa köyttä.

    Juuri noin lisää palkitaan kotona istumisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olette nyt puhuneet 37 minuuttia, ettekä ole esittäneet yhtäkään (talous)toimenpidettä muuta kuin verojen alentamisen. Onko teidän niin vaikea puhua vaikka eläkeputkesta, onko se kuin Tylypahkan Voldemort, josta ei saa puhua?

Harry Potter-kirjoissa Lordi Voldemort oli niin pelottava hahmo, että hänen nimeään ei juurikaan uskallettu sanoa julkisesti

Tätä hahmoa tässä laajuudessa ei suomi kestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu