ajatuksia

Kelaan samoja ajatuksia päässäni, erosta nyt kolmisen viikkoa. Mies palasi asumaan kanssani ja nyt yritämme kaikessa sovussa etsiä hänelle asuntoa.

Toivo elää yhä ja vähän väliä mies antaakin ristiriitaisia viestejä... mutta tulkitsen ne väärin, ilmeisesti. Tai sitten en.

Voimia sinulle! Toivotaan, että meillä molemmilla astuu pian se järki kehiin joka pakottaa meidän irtautumaan menneestä. Parempaa on tulossa, usko pois. Eipä se kai tästä pahemmaksi voi muuttua!!

Joo, mulla on kans pyöriny samat asiat mielessä. Hellu lähti viikko sitten ja ny asun yksin vasta rakennetussa talossa. Kun se kerto ettei halua olla yhdessä, niin olimme 3vko viellä samankaton alla. Koko ajan toivoin ja yritin kaikkeni ettei hän lähtisi, mut ku haluaa lähteä, niin se lähtee.... Surullista, mutta totta

Se mikä ei tapa niin se vahvistaa!!!

Muistan niin hyvin tuon tunteen. Minun pitkäaikainen poikakaveri (6vuotta yhessä) jätti minut kesällä. Olimme kihloissa, remontoitiin asuntoa ja yritettiin lasta.

Aluksi kaikki olin niin sekavaa.. itkin iltaisin enkä saanut mielestäni miestäni ollenkaan. Soittelin, kirjoitin, haukuin, sovittelin.. oli hukassa. Tein itselleni kalenterin josta kuukauden ajan ruksasin päiviä että jaksaisin edes yhden päivän eteenpäin. Tuntui ettei elämä voi enää mitenkään järjestyä.

Sitten tulee varoituksen sana teille kaikille jätetyille! Jos mies pyytää teitä takaisin, niin säilyttäkää ylpeytenne, älkää palatko takaisin! Miksi palaisitte miehen luo joka teitä on satuttanut niin pahasti, eikä rakasta teitä.. miten hän muuten olisi jättänyt? Rikkinäisestä suhteesta ei synny mitään hyvää enää, eroon ollut joku syy eikä se häviä. Karua mutta totta.

Selviääkö erosta? Selviää:) sen voi luvata kaikille. Itse menin lankaan alussa ja harrastin seksiä entisen kanssa silloin tällöin ja kiusasin itseäni yhteen palaamisella. Siinä hajottaa itsensä täysin! Nyt erosta on siis 9 kuukautta kulunut ja olen löytänyt uuden prinssin itselleni joka minua rakastaa ja minusta huolehtii.

Minulla ero meni lyhyesti tällä kaavalla: 2 päivää olin sekaisin ja en edes tajunnut tapahtumaa kinusin vain miestä takaisin, 3 viikkoa olin todella vihainen enkä voinut tajuta miten voin selvitä, sen jälkeen 3 viikkoa suunnilleen meni siihen että opettelin elämään yksin.. kirjoitin päiväkirjaa monta sivua päivässä, itkin, kuuntelin musiikkia ja entistä ei saanut millään ajatuksista pois. Parin kuukauden päästä sitä alkaa olla jo uhmaa ettei sitä toista enää todellakaan haluais ees takasin, vaikk oikeesti takaraivossa kokoajan tykyttää ikävä ja toivo siitä että mitä jos.. Voin sanoo että siinä 5kk jälkeen osaa oikeesti suunnata elämän jo muualle, alkaa huomaamaan kuinka hyvin asiat on. Mutta silti edelleen 9kk jälkeen käyn läpi mielessäni muistoja ja eroa. En halua enää häntä takaisin, mutta ikävä erossa on pahinta. Ikävä ihmistä joka on ollut osa sinua monta vuotta.