Mulukuilla johtajilla kaikilla koronatartunta

Brassien Boltsnaro, hevosnaamojen Johnssoni ja nyt jenkkien Trumpetti. Heitä kaikkia yhdistää koronatartunnan saaminen. Ovat myös kaikki kokovartalomulukkuja.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ihminen ole automaattisesti m-kku , jos ei suostu polvistutaan mustan edessä ja hyväksymään BM - liikkeen juttuja.

Äänestä

Donaldilla on suurin riski kohdata noutaja, koska on jo ikäloppu. Boris on 56 vee, ja Jair 65-vuotias.

Äänestä
  • Trumppi on vanha, väsynyt ukko, jolla on jo hengitysvaikeuksia. Saattohoitoon siirretty.

    Äänestä

Berlusconilla oli myös korona josta on toipumassa vaikka on jo yli 80-vuotias.

Mietin kuinka juuri nämä macho-johtajat tuntuvat sairastuvan. Keksin kaksi mahdollista osasyytä. Ensinnäkin he ovat tottuneet aina kaikkialla ottamaan itselleen tilan eivätkä väistelemään muita. Tällöin ei luonnollisesti tule säilytettyä turvavälejä, ellei jokainen heidän kohtaamansa henkilö niistä huolehdi. Jossakin oli myös puhuttu sensuuntaisesti, että korkea testosteronitaso altistaisi koronalle.

Äänestä

Iskee se virus emämulkkuihinkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Brassien Boltsnaro, hevosnaamojen Johnssoni ja nyt jenkkien Trumpetti. Heitä kaikkia yhdistää koronatartunnan saaminen. Ovat myös kaikki kokovartalomulukkuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu