Nyt varmaan sohaisen muurahaispesään ja "lapselliset" tyypit siellä kiivastuvat ja raivostuvat....
Meillä on kahden aikuisen liitto. Rakkaus kukoistaa, viihdymme todella hyvin keskenämme. Molemmilla on parisuhteet takana ja niistä aikuisia lapsia. Kukaan heistä ei asu samalla paikkakunnalla, nähdään silti useasti ja pidetään muutenkin tiiviisti yhteyttä. Harrastamme mieheni kanssa monipuolisesti, käymme teattereissa, kylpylöissä, matkustelemme ym. kaikkea sellaista mitä AIKUISET tekevät. Eli nautimme kahdenkeskisestä ajasta ja arjesta.
Pienimuotoista kärhämää aiheuttaa kuitenkin miehen alaikäinen lapsi joka vierailee meillä joka toinen viikonloppu. Meillä eletään siis lapsiviikonloppuja joka toinen viikonloppu. Mies haluaa että käydään yhdessä leikkipuistossa, uimarannalla tai kaikenlaisissa LASTEN tapahtumissa. Ymmärrän toki että lapsen kanssa tehdään sellaisia asioita, itsekkin hiekkalaatikolla istunut valovuosia sitten...Ja mielestäni HÄN saa niin tehdäkkin. Mutta onko minun osallistuttava??
Mies on sitä mieltä että pitäisi tehdä asioita "perheenä". Se vaan, että kun en halua! Teen pitkää päivää yrittäjänä ja viikonloput haluaisin pyhittää levolle, tai omille mielenkiinnon kohteilleni. Nyt minusta tuntuu että elämästäni pyyhkäistään joka toinen viikonloppu pois ja joudun elämään vastoin omia mieltymyksiäni.
Mies loukkaantuu kun haluan omaa aikaa. En voi mennä mökille yksin niinä viikonloppuina kun lapsi on meillä. He änkevät heti mukaan. Vaikka kuinka yrittäisin perustella että tarvitsen todellakin unta ja rauhaa eikä klo 6 aamuherätyksiä lapsen kanssa.
Tiedän, että olen itsekäs ja paska aikuinen. Ajattelen siis vaan omaa hyvinvointiani. Tiedän senkin ja ymmärrän TÄYSIN että lasta pitää tavata. Ja usein.
Kysymys onkin nyt siitä että se on hänen lapsensa, ei minun.
Olin elänyt aikuisen "vapaata" arkea jo ennenkuin tapasin nykyisen mieheni. Ja tottunut tulemaan ja menemään miten haluan. Nyt mietin vaan että olen sidoksissa kotona ja sellaiseen tekemiseen mitä en todellakaan halua. Koko ajan pitää katsoa ja laskea kalenterista voidaanko lähteä sinne tai tänne tai voiko tehdä jotain.
Mitä ihmettä tekisin? Ero ei ole vaihtoehto. Mietin vaan että milloin elämäni taas alkaa?
Meillä on kahden aikuisen liitto. Rakkaus kukoistaa, viihdymme todella hyvin keskenämme. Molemmilla on parisuhteet takana ja niistä aikuisia lapsia. Kukaan heistä ei asu samalla paikkakunnalla, nähdään silti useasti ja pidetään muutenkin tiiviisti yhteyttä. Harrastamme mieheni kanssa monipuolisesti, käymme teattereissa, kylpylöissä, matkustelemme ym. kaikkea sellaista mitä AIKUISET tekevät. Eli nautimme kahdenkeskisestä ajasta ja arjesta.
Pienimuotoista kärhämää aiheuttaa kuitenkin miehen alaikäinen lapsi joka vierailee meillä joka toinen viikonloppu. Meillä eletään siis lapsiviikonloppuja joka toinen viikonloppu. Mies haluaa että käydään yhdessä leikkipuistossa, uimarannalla tai kaikenlaisissa LASTEN tapahtumissa. Ymmärrän toki että lapsen kanssa tehdään sellaisia asioita, itsekkin hiekkalaatikolla istunut valovuosia sitten...Ja mielestäni HÄN saa niin tehdäkkin. Mutta onko minun osallistuttava??
Mies on sitä mieltä että pitäisi tehdä asioita "perheenä". Se vaan, että kun en halua! Teen pitkää päivää yrittäjänä ja viikonloput haluaisin pyhittää levolle, tai omille mielenkiinnon kohteilleni. Nyt minusta tuntuu että elämästäni pyyhkäistään joka toinen viikonloppu pois ja joudun elämään vastoin omia mieltymyksiäni.
Mies loukkaantuu kun haluan omaa aikaa. En voi mennä mökille yksin niinä viikonloppuina kun lapsi on meillä. He änkevät heti mukaan. Vaikka kuinka yrittäisin perustella että tarvitsen todellakin unta ja rauhaa eikä klo 6 aamuherätyksiä lapsen kanssa.
Tiedän, että olen itsekäs ja paska aikuinen. Ajattelen siis vaan omaa hyvinvointiani. Tiedän senkin ja ymmärrän TÄYSIN että lasta pitää tavata. Ja usein.
Kysymys onkin nyt siitä että se on hänen lapsensa, ei minun.
Olin elänyt aikuisen "vapaata" arkea jo ennenkuin tapasin nykyisen mieheni. Ja tottunut tulemaan ja menemään miten haluan. Nyt mietin vaan että olen sidoksissa kotona ja sellaiseen tekemiseen mitä en todellakaan halua. Koko ajan pitää katsoa ja laskea kalenterista voidaanko lähteä sinne tai tänne tai voiko tehdä jotain.
Mitä ihmettä tekisin? Ero ei ole vaihtoehto. Mietin vaan että milloin elämäni taas alkaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletan, että olet tiennyt tuon alaikäisen lapsen olemassaolosta, kun valitsit miestä ... vai kuinka? Vai onko lapsi ilmaantunut kuvioon jotenkin sivusta ja yllättäen? Jos tiesit lapsesta, olet tilanteen ihan itse valinnut. Puhut alaikäisestä lapsesta, eli ei ilmeisesti ole ihan pieni enää. Ei sinun siis montaa vuotta tarvii "kestää".
Voi voi valhetta kamalaa...