Olin muijani kanssa häissä viime kesänä. Muijan veljen tytär vihittiin, kuuntelin siinä sitä papin juttua ja ajattelin kun siinä pariskunalta kyseltiin miten joku voi luvata toiselle ikuista rakautta jne. Me ollaan oltu muijan kanssa yhdessä ilman vihkimistä pian 29 vuotta, toki nainen joskus toivoi kosintaa vaan mun periaate on että ikuista rakkautta ei voi luvata tai rakastaa myötä ja vastamäessä, jos se rakkaus loppuu niin loppuu ja onhan se muutanut meilläkin muotoa ja paljon, kiintymystä toista kohtaan jo vuosikymmenen verran. Kaikki niitä valintoja tekee, itse päädyin avoliittoon. Sekin vielä että naisen lähipiiri on ihmetellyt kun ei naimisiin menty, mun vanhemmat tai sukulaiset ei ole ihmetelleet yhtään.
Onko järkevää luvata moista
Anonyymi
12201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No ei ole järkevää mutta se nyt kuuluu siihen vihkikaavaan.
Siinä kysytään että TAHDOTKO rakastaa? Eli valitsetko sen kumppanin jokaikinen päivä uudelleen, ei siksi että rakastaisit, vaan siksi että tahdot rakastaa.
Vastamäethän sen näyttää. Siinä mitataan ihmisen mittaa. Tahtooko silloin rakastaa, vetää yhtä köyttä.
Harmi ettei vaimokkeesi saanut toteuttaa unelmaansa, vaikka noin pitkä suhde kehkeytyi. No, mitäpä sitä ihminen unelmilla, turhanpäiväisiä.
"Elämä on unta ja rakkautta varten."
Juuri niin. Ja tahtominen liittyy sopimukseen. Avioliittosopimus ei ole juridisesti pätevä, jos jompikumpi puoliso pakotetaan naimisiin. Siksi pappi kysyy, ihanko omasta vapaasta tahdostasi sitoudut loppuelämäksesi naimisiin.
Tietysti tämä on nykyään vain muodollisuus, kun avioero on keksitty mutta vihkikaavaa ei ole päivitetty.
Unelmat on unelmii, arki on realismia.
Totta kai voi luvata ja totta kai voi uskoa ja toivoa. Eihän tässä maailmassa voisi edes sopia mitään, jos kaikki pitäisi etukäteen olla varmaa ja tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Omaa käyttäytymistä, tunteita ja ajatuksia voi hallita ja ohjailla toki.
Sinä olet avoliitossa, joten ihmettelen, miksi sinua toisten julkiset sitoumukset niin kamalasti kiinnostaa. EIhän kukaan ihmettele sinuakaan kun et ole uskaltanut naimisiin, vaikka noin monta vuotta yhdessä olette olleet.
Samaa minäkin ihmettelen. Jatkuvasti jauhat avoliitostasi ja siitä miten et suostunut avokkeesi kanssa avioon.
Joku syyhän siihen on kun asia sun mielessä pyörii vuodesta toiseen.
Aviolittoon vihittäessä noudatetaan lakia ja vain lakia. Vihkimisen edellytyksenä on, että se on sekä morsiamen että sulhasen OMA tahto. Muu tahto, esimerkiksi anopin tai apen tahto ei kelpaa.
Siksi ja vain siksi, vihkivä viranomainen, olkoon pappi tai ei, on velvollinen aina kysymään MORSIUSPARIN OMAN TAHDON, joka on vihkimisen edellytys. Laki ei tunne mitään lupauksia. Jos morsiuspari itse tai vihkijä sellaisia kuvittelee, niillä ei ole mitään merkitystä.
Ei kuulu sulle, eihän asia mitenkään kosketa sinua itseäsi.
Olisit onnellinen siinä erinomaisessa avoliitossasi.
Olet ymmärtänyt väärin. Ei pappi kysy rakastatko ikuisesti vaan HALUATKO rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä!
Oliko tarkoitus vain saada aikaan keskustelua?
Mikä on myötämäkeä mikä vastamäkeä, jollekin jo pelkkä kieltäytyminen seksistä voi johtaa avioeroon eikä ole mitään tekemistä minkään tahdon tai lupauksien kanssa. Olen ollut monesti häissä ja niistä pareista myös usea eronnut, kertoo jotakin jostakin. Parempi olla sitoutumatta avioliittoon niin ei tarvii katua tai harmitella.
Sun mielestä vain avioliittoon menneillä pareilla on ongelmia ja/kun ne eroaa.
Mitä sitoutuminen toiseen ihmiseen tarkoittaa, siis sinulle?
Oletko sitä mieltä, ettei avoliitossa tai "erillään asuvat seurustelusuhteessa" olevat ihmiset eivät ole sitoutuneita toisiinsa, eivät kadu, eikä harmittele mitään riitaa, toraa tai erimielisyyttä/eroa?
Paskaa tässä elämässä saa kuitenkin niskaansa kun jonkun kanssa asuu saman katon alla. Menkööt ihmiset vihille jos uskovat johonkin, mulla on vaan pitkälti mennyt usko ihmisiin koska ihmisillä kun pakkaa mieli ailahtelee.