Koulukirjat eivät mainitse mitään ukrainalaisten ja kroaattien läheisestä yhteistyöstä natsien kanssa sodan aikana eivätkä ne mainitse mitään ukrainalaisten salamurhaamasta neuvostokenraalista 1944. Miksi?
Mitään ei myöskään kerrota siitä, että länsiliittoutuneiden lentokoneet tiputtivat aseita ja muuta Viron metsäveljille. Varsinkaan ei mainita, että sehän oli Neuvostoliiton sisäisiin asioihin puuttumista, joka kuulema on niin väärin, jos se tapahtuu jollekin länsimaalle.
Entäpä Neuvostoliiton ilmatilassa yhtenään lentäneet lännen vakoilukoneet? Neuvostoliiton vakoilukoneet eivät saaneet lentää Yhdysvaltojen yllä.
Miksi Arno Kotro ei ole ollenkaan huomannut näitä puutteita, sen sijaan muisti kertoa, ettei Yhdysvaltojen suuria tuloeroja, merkittävää köyhien määrää ja suurkaupungistumisen ongelmia olisi saanut mainita. Ne kai ovat Kotrolle "neuvostopropagandaa", mutta jostain syystä Yhdysvaltojen tiedotusvälineet kertovat niistä itsekin, edelleen. Ehkä nekin ovat "suomettuneet".
Sen sijaan inistään siitä, jos jollakin neuvostoliittolaisella tai Neuvostoliiton tiedotusvälineellä oli jokin mielipide jostakin suomalaisesta poliitikosta. Yöpakkasten jälkeen Neuvostoliitto ei koskaan painostanut Suomea taloudellisesti eikä sotilaallisesti. Lasse Lehtisen kaltaiset vaippasoturit ovat kyllä nyt mielellään kertomassa, miten hän ja yksi jos toinenkin poliittinen broileri muka torjui milloin minkäkin neuvostoaikeen kuin mikäkin Kollaan sankari. Höpö höpö. Mielinkielin olivat Lehtiset ja kaikki muutkin silloin, nyt on takki kääntynyt ja heilutetaan nyrkkiä. Suuret ikäluokat ovat aina olleet kateellisia isiensä sotamaineesta.
Kyllä siinä nyt entiset toverit ja heidän lapsensa miettivät, että noin luotettavia ystäviä ne suomalaiset ovat.
Mitään ei myöskään kerrota siitä, että länsiliittoutuneiden lentokoneet tiputtivat aseita ja muuta Viron metsäveljille. Varsinkaan ei mainita, että sehän oli Neuvostoliiton sisäisiin asioihin puuttumista, joka kuulema on niin väärin, jos se tapahtuu jollekin länsimaalle.
Entäpä Neuvostoliiton ilmatilassa yhtenään lentäneet lännen vakoilukoneet? Neuvostoliiton vakoilukoneet eivät saaneet lentää Yhdysvaltojen yllä.
Miksi Arno Kotro ei ole ollenkaan huomannut näitä puutteita, sen sijaan muisti kertoa, ettei Yhdysvaltojen suuria tuloeroja, merkittävää köyhien määrää ja suurkaupungistumisen ongelmia olisi saanut mainita. Ne kai ovat Kotrolle "neuvostopropagandaa", mutta jostain syystä Yhdysvaltojen tiedotusvälineet kertovat niistä itsekin, edelleen. Ehkä nekin ovat "suomettuneet".
Sen sijaan inistään siitä, jos jollakin neuvostoliittolaisella tai Neuvostoliiton tiedotusvälineellä oli jokin mielipide jostakin suomalaisesta poliitikosta. Yöpakkasten jälkeen Neuvostoliitto ei koskaan painostanut Suomea taloudellisesti eikä sotilaallisesti. Lasse Lehtisen kaltaiset vaippasoturit ovat kyllä nyt mielellään kertomassa, miten hän ja yksi jos toinenkin poliittinen broileri muka torjui milloin minkäkin neuvostoaikeen kuin mikäkin Kollaan sankari. Höpö höpö. Mielinkielin olivat Lehtiset ja kaikki muutkin silloin, nyt on takki kääntynyt ja heilutetaan nyrkkiä. Suuret ikäluokat ovat aina olleet kateellisia isiensä sotamaineesta.
Kyllä siinä nyt entiset toverit ja heidän lapsensa miettivät, että noin luotettavia ystäviä ne suomalaiset ovat.
Vastaukset 64
Vanhimmat
”+Kyllä+siinä+nyt+entiset+toverit+ja+heidän+lapsensa+miettivät,+että+noin+luotettavia+ystäviä+ne+suomalaiset+ovat.”
Entisiä+tovereita+eli+stallareita+on+enää+Suomessa+0,1++%.+Saavat+rauhassa+miettiä+mitä+lystäävät!
Ei+koulukirjoissa+lillukanvarsitasolle+mennä.+Lukuisissa+tarkemmissa+historiamnkirjoissa+on+myös+nuo+tapahtumat+kerrottu!
Kroaatit tappoivat yhdessä Saksan kanssa n. ½ miljoonaa serbiä sodan aikana. Moniko Suomessa on edes kuullutkaan tästäkin verilöylystä.
Hys hys, vain venäläiset ovat pahoja, veivät Karjalan. Muut eivät ole koskaan tehneet mitään pahaa, brititkin veivät kukkasia ja leipäkoreja Australian aboriginaaleille ja Amerikan mantereelle veivät lääketieteen torjumann kulkutauteja, sen takia on intiaaneja vielä muutama hengissäkin.
” Kroaatit tappoivat yhdessä Saksan kanssa n. ½ miljoonaa serbiä sodan aikana. Moniko Suomessa on edes kuullutkaan tästäkin verilöylystä.”
Olen toki kuullut, että vastavuoroisesti serbit tappoivat kroaatteja ja saksalaisia. Oletko itse koskaan kuullut?
Kroaatti Tito huolehti heti sodan päätyttyä oman kansansa joukkomurhista.
Hänen kuolemaansa asti Jugoslaviassa vallitsi hautausmaan rauha.
Miksi pitäisi kuulla?
Venäläiset ovat väkivaltaisia Suomea vihaavia itsekeskeisiä itseään Israelin tavoin 'pyhänä' pitäviä vaarallisia Suomen naapureita. Miksi siitä ei saisi kertoa?
Miten ne julkenivat puuttua asioihin aseistamalla virolaisia sissejä? Neuvostoliitto ei ikinä olisi puuttunut toisen valtion sisäisiin asioihin esimerkiksi Viroa miehit.... khöh-khöh-mmmm...
Ei ne todennäköisesti kovinkaan aseistaneet. Mistä ne olisi sinne lentäneet? Mitäpä se Suomelle kuuluu mitä Virossa tapahtui.
Stallarin pötyä!
Koulukirjat on tarkoiettu kunkin opetusryhmän tarpeisiin,jotta syntyisi oikea yleiskäsitys historiasta.
Tavoitteena ei ole stallarien haluama NL:n kehuminen ja muiden mustamaalaus.
Lännen toimia ei siis saa kertoa lapsille, koska toduuden kertominen olisi mustamaalausta? Ilmeisesti se olisi myös paljon puhuttua NL:n ylistämistäkin vielä?
Siitä ei ole epäilystäkään, etteikä lapsille muodostuvaa käsitystä yritettäisi muokata länttä palvomalla ja ylistämällä sekä Neuvostoliittoa mustamaalaamalla.
Miten Suomen kimppuun aiheetta 1939 hyökännyttä ja siitä alkaneen tapahtumaketjun perusteella 100 000 suomalaista tappanutta maata voisi ylistää? Taidat olla häiriintynyt.
” Suomen historiankirjoitus on erittäin lännettynyttä”
Se on usein tapana länsimaassa! Toisaalta... ei meillä ole rikoslaissa kielletty esittämässä vääränlaisia tulkintoja kuten joissakin muissa maissa!
Stallarit muistelevat kaihomielin Repo-radion aikoja, kuten ohjelma " näin Neuvostoliitossa" siinä kaksi toimittajaa teki niin imelää juttua , että oikein yökötti; Neuvostomaassa kolhoosin puimurit kulkivat kauko-ohjauksella, kun musikat makoili ojareunalla heinänkorsi suussa.
Tuollaista ei ole edes radio-ohjelmissa koskaan väitetty. Ja muutama minuutti viikossa radio-ohjelmaa on aivan eri asia kuin se, että koulukirjoissa jätetään oleellisia asioita kertomatta.
Ehkä koko Itä-Eurooppa otti oppia suomalaisista porvareista ja meidän oppikirjoistamme.
Koulukirjoilla on oma opetustarkoituksensa tietyille ikäryhmille.
Kukinmaa laatii oppikirjansa omien tarpeidensa mukaisesti.
Historiantutkimus on sitten kokonaan toinen asia.
Nuokin tapahtumat on historioissa kerrottu.
Stallareille ne ovat tietenkin outoja,kuten kaikki tutkimus.
Täyttä pötyä. Valan alla oikeudessa esitetty valheellinen lausunto on rikos.
Onneksi sinä et saa päättää mistä niissä kerrotaan. Suomen koulujärjestelmä on toki Itä-Saksaa lähellä monessa suhteessa, sieltähän ne Virolainen ja Sorsa sen kuskasivat tänne.
Toisen patriootit ovat toisen "fasisteja". Tämä ilmenee myös Ukrainan tapauksessa 1941-44 ja vuodesta 2014.
-----Stieglitz-----
Ukrainan asiat eivät liity Suomeen millään tavalla.
-----Hänen kuolemaansa asti Jugoslaviassa vallitsi hautausmaan rauha-----
Puppu ja valetta, vasta hänen kuolemansa jälkeen siellä tuli hautausmaan tuntua kun länsi alkoi hajottamaan Jugoslaviaa.
Länsi ei millään tavalla ’yrittänyt’ hajottaa! Etniset jännitteet sen hajotti ja serbit hannasivat hajoamista vastaan!
Tito piti kurin yllä kommunistipuolueen,salaisen poliisin ja armeijan avulla.
Hän oli ainoa yhteinen tekijä keskittäen vallan serbeille.
Titon kuoleman jälkeen syttyivät hajoamisssodat,joita länsi sitten yritti rauhoittaa huonolla menestyksellä.
Nythän jotkut osat ovat jopa Naton ja EU:n jäseniä. Serbia taitaa yskiskellä yksiksensä.
Milosevic hajotti ja ajoi vararikkoon koko paskan.
----Koulukirjat on tarkoiettu kunkin opetusryhmän tarpeisiin,jotta syntyisi oikea yleiskäsitys historiasta.-----
Juu, todella. Kun jätetään pois kaikki tieto länsivaltain tekemistä julmuuksista niin sehän sitä oikeaa käsitystä onkin.
----Tavoitteena ei ole stallarien haluama NL:n kehuminen ja muiden mustamaalaus.--
Täytyy olla verrattoman kieroutunut ajatusmaailma kun näkee N-liiton kehumisena jos kerrotaan kroaattien tappaneen natsien kavereina serbejä kuin haittaeläimiä.
” Täytyy olla verrattoman kieroutunut ajatusmaailma kun näkee N-liiton kehumisena jos kerrotaan kroaattien tappaneen natsien kavereina serbejä kuin haittaeläimiä.”
Syytät muita yksipuolisuudesta, mutta olet ITSE SIINÄ SUHTEESSA pahin kaikista!
Et vastannut kysymykseen, että mikä kroaattien pahoista teoista puhumisessa on N-liiton kehumista !
Ei ainakaan tällä palstalla. Täällä ns porvarit ovat ainoat yksisilmäiset, sinä etunenässä. Palstalle ei viitsi mitään asiaa juuri kirjoittaa, mutta tyhmiä porvareita on aina kiva kiusata kertomalla tosiasioita heidän lännen ja Saksan palvomisensa ja NL:n loputtoman mustamaalaamisensa väliin.
Samaa mieltä. Kaikki, jotka kritisoi länttä, onkin Neuvostohaamunpalvojasatanistivapaamuurarimormoonistallareita.
Juuri muutamat "porvarit" täällä kertovat tosiasioita stallarien ja punikkien loputtoman valehtelun, neuvostokehun ja länsimaailman mustamaalaamisen lomaan.
Stallarit eivä tunne lainkaan käsitettä TOTUUS.
Sitä täällä kerrotaan sekä Saksasta,NL:sta t että Suomesta.Ja muistakin.
Kerro nyt miten kroaatien tekoset liittyvät Suomeen? Lieventävätkö ne jotenkin talvisotaa? Logiikkasi on kyllä uskomattoman typerää, mutta uskothan sinä jumalan luvanneen palestiinalaisten maat Israelille.
Miten se liittyy Suomen ja Neuvostoliiton asioihin? Lieventääkö se jotenkin talvisotaa? Olet sekaisin kuin seinäkello.
Tosiasioista sinä jumaliin ja muihin satuolentoihin uskova et tiedä hevonpaskaa.
Missään ei anglo-saksista länttä ole kielletty kritisoimasta.
Jos länttä täällä erehtyy kritisoimaan, heti alkaa mutqu mutqu Neuvostoliittoki yhyy yhyy.
” Koulukirjat eivät mainitse mitään ukrainalaisten ja kroaattien läheisestä yhteistyöstä natsien kanssa sodan aikana eivätkä ne mainitse mitään ukrainalaisten salamurhaamasta neuvostokenraalista 1944. Miksi?l”
SIKSI, että koulukirjoissa kerrotaan historiasta vain suuret linjat! Esim. toisesta maailmansodasta eri osapuolet, päätaistelut ja lopputulokset!
Tuon tason nppelitieto löytyy taas palkästään toista maailmansotaa käsittelevistä historiakirjoista, joissa n monta osaa! Ei ne ole koulukirjoja!
Viisaita olivat, kun harhauttivat opettajat. 30-luvulla opettaja äänesti vielä selvästi oikeistoa, nythän palkkaa tulee itäsaksalaisessa peruskoulussamme paskan puhumisesta siitä huolimatta ketä äänestää.
Eikös ne ollut Stalinin armeijan ukrainalaisnatseja, jotka väen vängällä koettivat tulla kutsumatta Suomeen Raatteen tiellä Talvisodassa?
Kyllä siinä nyt entiset toverit ja heidän lapsensa miettivät, että noin luotettavia ystäviä ne suomalaiset ovat.
Suomen johdolla on taas kauhea hinku osoittaa itään miten epäluotettava naapuri Suomi on. Heti mennään innosta hehkuen kaikkiin lännessä keksittyihin sotaliittoutumiin ja boikotteihin mitä vaan on tarjolla. ison kriisin joskus ehkä puhjetessa se on Suomelle siinä tilanteessa huono lähtökohta.
Onko tullut nootteja Moskovasta? Ovatko vetäneet lähettiläänsä pois Suomesta?
Älä sinä tiltuhöpsö jauha kakkipuhetta, Suomi pitää välinsä Venäjään niin hyvässä kunnossa kuin suinkin mahdollista, sitoutuen samalla siihen, että me kuulumme Euroopan Unioniin, Etyjiin, YK:hon, olemme NATO:n syvennetyn kumppanuuden maa ja yleisesti läntiseen yhteisöön.
Tämän päivän Venäjä taas on käytännössä Vladimir Putinin autoritaarisen hallinnon alla, ja maan demokraattiset insituutiot oikeuslaitoksineen, poliiseineen ja medioineen jne. on kuristettu hallinnon työkaluiksi. Maassa ei ole myöskään sellaista oppositiota, jolla olisi todellista vaikutusvaltaa poliittisiin päätöksiin.
Se mikä teitä vielä hengissä olevia harvalukuisia kommunisteja tai muuten vain aattellisia Kremlin edessä konttaajia kyrsii, on se ettei Suomi enää ole Moskovan Kremlin peukalon alla, kuten se oli toisen maailmansodan jälkeisen ajan, aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti.
Tuolloinhan kommunistien vaikutusvalta Suomessa oli merkittävä juuri Neuvostoliiton tuen vuoksi, eikä suinkaan heidän poliittisen toimintansa vuoksi.
Suomalaisten kansanmurha tarkoittaa samalla Venäjän kansan loppua ja Pietarin tuhoamista modernilla amerikkalaisilla aseilla. Paskat venäläiset ilmatorjuntajärjestelmät eivät edes nyt pärjää lennokeille, mites 2040.
Suomi onkin ainut typerys pohjolassa joka ostaa 80 prosenttia öljystään Venäjältä.
Hehehe no jos sinä pidät itseäsi viisaana, niin mikä sinua estää aloittamasta öljyntuontia jostain muusta maasta?
Koulukirjoissa onn myös jätetty mainitsematta, että toista miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista taisteli saksalaisessa univormussa Stalinia vastaan. Tämä epäkohta tulisi pikaisesti korjata!
Eli mielestäsi koulukirjoihin pitää kirjoittaa pelkästään sinun mielikuvituksesi tuotoksia?
Vastaukseni tähän on poistettu, joten laitan sen uudelleen:
Niin tulisi todella tehdä, jotta pienet pilttimme koulussa oppisivat edes sen, että oli hyvät syynsä siihen, miksi Stalin setä passitti niin monia lännen palauttamista kansalaisistaan jatkamaan leirielämää Neuvostojen maassa.
Myös Suomessa sotavankeudesta palanneet kuulusteltiin huolella ja osaa seurattiin, koska pelättiin heidän olleen aivopestyjä asiamiehiä. Tästä eivät palstan oikeistovirolaiset tietenkään mainitse mitään. Eivätkä koulujen historiankirjat.
Sekavaa höpinää jälleen. Miksi Suomen kouluissa pitäisi jotain Ukrainan asioita kertoa?
Suomalaisen tulee tietää maailmasta, jossa elää, eikä tule kasvaa missään Raatten tien umpitynnörissä.
HEH! Seuraavanako raivoamislistallasi ovat suuret ikäluokat. Mistä muuten yhdysvaltalaiset lentokoneet olisivat päässeet edes lentämään Viron ilmatilaan? Saksastako vai Norjasta?
Eivät puhu myöskään Suomen armeijan Petroskoissa tekemästä 4 500 siviilin joukkomurhasta eivätkä Englannin toimeenpanemista brutaaleista Saksan kaupunkien palopommituksista. Paljon on puutteita.
Olemattomassa joukkomurhassa ei juuri ole opettamista.
Hölypölyä.
Petroskoin vankikuolemat on historioissa kerrottu,samoin brittien ja kaikkien muidenkin pommitukset,mutta eihän stallarit tunne historiaa.
Eikä yksin lännettynyttä vaan täysin rämettynyttä. Tietoisesti luotu satu alkaen jo 30-vuotisesta sodasta aina tähän päivään asti.
Suomen historia on hyvin tutkittu ja uudet tiedot aina kirjattu.Kaikki kerrotaan,ei vain sitä,mikä stallareita kiinnostaa.
Ei kirjoissa puhuta myöskään virolaisten rajusta antisemitismistä. Virohan ylpeili sillä, että se oli ensimmäinen judenfrei-alue (juutalaisista vapaa) kun virolaiset apupoliisit olivat yhdessä SS:n ja Einsatzgruppien kanssa toimittaneet kaikki Viron juutalaiset natsien keskitysleireihin tapettaviksi.
Viro sai ihan sen mitä oli teoillaan ansainnutkin. Juutalaiset tapatettiin mutta muita kansoja tulikin sitten tilalle muutama satatuhatta. Paha sai palkkansa. Suomi ei jahdannut juutalaisiaan ja Suomeapa ei miehitettykään.
Viron juutalaisten kohtalo löytyy historiankirjoista. Stallarithan eivät niitä lue.Koulukirjat eivät ole tutkimuksia.
Viron pienen juutalaisyhteisön enemmistö oli innokkaita kommunisteja.Siksi heitä virolaiset vihasivat.Saksalaisten oli helppo löytää jäljelle jääneet ja tuhota.
Venäläinen väestö taas tuotiin sodan jälkeen teollisuuslaitosten työväeksi ja osittain Viron venäläistämiseksi.
Suomen juutalaiset olivat kansalaisia kuten muutkin.
Miehittämisyritykset torjuttiin asevoimin,ei juutalaisten kohtelulla.
Mutta kuitenkin juuri stallarit niistä tänne kirjoittavat?
Miten tyhmä ihmisen oikein pitää olla, että hänestä voi tulla oikeistolainen?
-----.Koulukirjat eivät ole tutkimuksia.-----
Stalinistien ja puolueettomien ihmisten mielestä niiden tulisi kuitenkin PERUSTUA tutkimuksiin mutta tätä oikeisto vastustaa. Heille koulukirjat eivät saa olla puolueetonta asiakerrontaa vaan mukaillen luotu keino kasvattaa nuorista kunnon oikeistolaisia vihaamaan työväkeä ja köyhiä ja ylistämään vuoden -18 työläisten massamurhaa.
"Viron pienen juutalaisyhteisön enemmistö oli innokkaita kommunisteja.Siksi heitä virolaiset vihasivat.Saksalaisten oli helppo löytää jäljelle jääneet ja tuhota."
PöhveIpoika se on taas lukenut uusnatsien käsikirjaansa.
Turhaan täällä julistat, ei valehtelujasi uskota.
Tiedot ovat tuoreista Viron historioista.
Stalinin hävityspataljoonat olivat pääosin juutalaisten ja venäläisten miehittämiä.
Virolaisissa oli kommunisteja hyvin vähän. Miehityksen alkaessa noin 500.Puna-armeijan mukana tuli lisää, ns. tukikohtien työläisiä.
Kommunistit onnistuivat vuodessa herättämään suuremman vihan kuin saksalaiset 700:ssa.
Heidät oli Hitler evakuoinut.
Hehehe vai on natsipropaganda muka "Viron historioita"😂😂😂
Tosiasiassa Neuvostoliiton kanssa yhteistyötä tehneet juutalaiset oli jo ennen saksalaisten tuloa evakuoitu Venäjälle.
Näköjään joku tollo se vieläkin uskoo 80 vuotta vanhaan propagandaan.
” Tosiasiassa Neuvostoliiton kanssa yhteistyötä tehneet juutalaiset oli jo ennen saksalaisten tuloa evakuoitu Venäjälle.”
Ei oltu. Osa oli mukana hävityspataljoonissa ja jäi kiinni. Lopun arvaa
Suuri joukko änkesi Tallinnassa neukkujenTsekan väestä koostuvaan pakenevaan laivasaattueeseen, joka ajoi miinakennttään ja 10.000 pakenijaa hukkui!
Valehtelet, Viroon jääneet juutalaiset jäivät siitä syystä, että pelkäsivät joutuvansa Neuvostoliitossa vainon kohteeksi.
Juutalaisten syyttäminen komissaareiksi on 40- luvun natsipropagandaa, mihin pöhveIipoika vaan edelleen uskoo.
Lännessä historiankirjoitus perustuu olemassaoleviin tietoihin, eikä muutu vallan vaihtuessa, niinkuin diktatuureissa. Venäjälläkin historiaa kirjoitetaan poliittisten suhdanteiden mukaan mikä pönkittää vallassa olijaa.