Paska päätös järvestä

Lyhyesti sanottuna Evijärven pintaa pyritään pitämään juhannukselta syyskuun loppupuolelle uudessa tavoitekorkeudessa. Tilanne ei alkukesän osalta muutu, ellei sitten pahemmaksi koska Elyn papereiden mukaan keväällä pyritään pitämään pinta entistä alempana (kevätkuoppa). Juhannukselta sitten pyritään nostamaan.
Ihmettelen suuresti mitä iloa tästä on kun tänä kesänäkin juhannukselta suuri osa järvestä oli jo sinilevän pilaama? Syyskuussa aletaan taas tyhjenys.
Koko pinnanosto Shown tuloksena on siis se, että vesi voi olla 10 cm korkeamalla juahnnuksesta syyskuuhun ja tämäkin vain siinä tapauksessa että on niin paljon sateita, että pinta saadaan nostettua. Moneen kesään tämä ei olisi onnistunut kun vesi on joka kesä vain laskenut kesän edetessä.
Kaiken kukkuraksi näille kuivaamista ajaville maksetaan korvaukset vaikka todellisuudessa heille EI TULE mitään vettymishaittaa, sillä järvi on keväällä ja syksyllä näiden ns. kuoppien ansiosta yhtä kuiva kuin on ollut nämä kaksi vuotta.
6199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Evijärvi kuivuu. Ei kannata ostaa mökkiä, eikä muuttaa Evijärvelle.

Äänestä
  • Nythän järven korkeus on vuonna 1991 päätetyn säännöstelyn tasossa. Kummasti on mökkejä tehty silloinkin ja on virkistäytyminen onnistunut. Aikaisemmin ollut pinta tästäkin alempana. Mutta kun mikään ei riitä.

    Äänestä

Taitaa ravatti miehet päättää rahapinon tason joka on yhtäkuin järven pinta. Mikään muu ei puolla alhaista järven pintaa. Asialle voi tehdä jotain.

Äänestä
  • kirsinpäkin vesi laprakokeissa on huomattavasti puhtaampaa kuin yleensä Evijärvessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kirsinpäkin vesi laprakokeissa on huomattavasti puhtaampaa kuin yleensä Evijärvessä.

    kyllä tämä on totta.

    Äänestä

evijärvi voisi kauhavan ja pedersören kanssa ottaa mallia lappajärvestä, vimpelistä ja alajärvestä omiin tempauksiinsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lyhyesti sanottuna Evijärven pintaa pyritään pitämään juhannukselta syyskuun loppupuolelle uudessa tavoitekorkeudessa. Tilanne ei alkukesän osalta muutu, ellei sitten pahemmaksi koska Elyn papereiden mukaan keväällä pyritään pitämään pinta entistä alempana (kevätkuoppa). Juhannukselta sitten pyritään nostamaan.
Ihmettelen suuresti mitä iloa tästä on kun tänä kesänäkin juhannukselta suuri osa järvestä oli jo sinilevän pilaama? Syyskuussa aletaan taas tyhjenys.
Koko pinnanosto Shown tuloksena on siis se, että vesi voi olla 10 cm korkeamalla juahnnuksesta syyskuuhun ja tämäkin vain siinä tapauksessa että on niin paljon sateita, että pinta saadaan nostettua. Moneen kesään tämä ei olisi onnistunut kun vesi on joka kesä vain laskenut kesän edetessä.
Kaiken kukkuraksi näille kuivaamista ajaville maksetaan korvaukset vaikka todellisuudessa heille EI TULE mitään vettymishaittaa, sillä järvi on keväällä ja syksyllä näiden ns. kuoppien ansiosta yhtä kuiva kuin on ollut nämä kaksi vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu