Porvari nukkuu huonosti ja kiukuttelee

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4334742-porvari-nukkuu-huonosti-ja-kiukuttelee?ref=popular

Sanna Marin ja hänen hallituksensa on ollut niin ihmisen puolella porvaria vastaan että porvarilla on mennyt pasmat täysin sekaisin ja tarvitsevat kohta jo lääkitystä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pääministeri Sanna Marinin ja elinkeinoelämän nokkamiesten välit ovat kovin jännitteiset. Kun Marin sanoo julkisuudessa jotain yritysten yhteiskuntavastuusta, seuraa loukkaantumista ja mielensä pahoittamista.

Pääministeri on kritisoinut UPM:ää Kaipolan-tehtaan sulkemisesta, ja viikko sitten hän jatkoi teemasta Talouselämä-lehden haastattelussa.

Pitää mennä 1980-luvulle Kalevi Sorsan hallituksiin asti, kun näin korkealta tasolta on viimeksi muistutettu elinkeinoelämällä olevan myös velvollisuuksia eikä vain oikeuksia. Koko nykyinen johtajapolvi on tottunut siihen, että pääministerit – pienemmistä viskaaleista puhumattakaan – kumartavat ja pokkaavat, kun elinkeinoelämä esittelee huoliaan.

Välien kireys johtuu yhtäältä siitä, että Suomessa on pitkästä aikaa pääministeri, joka on oikeasti eikä vain nimellisesti vasemmistolainen. Kun tehtaita joka tapauksessa suljetaan, niin siihen liittyvää puhetta kuorrutetaan epämieluisaan hallitukseen kohdistuvalla kritiikillä. Tietenkään tehtaita ei suljeta minään mielenosoituksena.

Toisaalta kyse voi olla vain sukupolvenvaihdoksen mukanaan tuomasta mielipahasta. Johtajat ovat tottuneet edistämään asiaansa kabineteissa ja saunailloissa. Nyt ne ovet eivät ole entiseen malliin auki.

Paradoksaalista on, että Sanna Marinin lyhyellä pääministerikaudella yrityksiä on tuettu enemmän kuin ehkä koskaan puolessa vuodessa. Esimerkiksi suoraa yritystukea maksettiin huhti-kesäkuussa 840 miljoonaa euroa, mikä oli yli kuusinkertainen määrä verrattuna vuodentakaiseen 130 miljoonaan, Tilastokeskus kertoi tiistaina. Syy on tietysti korona.

Marin ja hallitus kyllä ymmärtävät yritysten huolia toisin kuin on väitetty.

Samalla on hyvä huomauttaa, että Marinilta odotetaan myös tekoja eikä vain puhetta. Nyt vain eduskunnalle esityksiä ”riistotaloutta” vastaan: alipalkkauksen kriminalisointi ja järjestöjen kanneoikeus etunenässä.

16-vuotinen porvarijohtoisten hallitusten hegemonia EK:n, SY:n, MTK:n ja suurpääoman elinkeinoelämän sikariportaan kanssa on menetetty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4334742-porvari-nukkuu-huonosti-ja-kiukuttelee?ref=popular

Sanna Marin ja hänen hallituksensa on ollut niin ihmisen puolella porvaria vastaan että porvarilla on mennyt pasmat täysin sekaisin ja tarvitsevat kohta jo lääkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu