Veli ei opeta veljeä tuntemaan Herra!

Tämä toteamus raamatussa, Uudessa testamentissa kertoo siitä, että missä pitäisi olla oman elämän kohdalla.
Meillä on raamattu ja tuntemus Jeesukseen, mutta mitä tapahtuu, mikä epäraamatullisuus elää sydämessä?

Otamme Hyväntiedonpuulta uskonnollista oppia, harhaamme ja istumme valtajakkaralle ja alamme opettaa, kuinka tunte Herra, mutta jätämme kirjoitukset sekä sen opin syrjään.

Olemme epäraamatullisia ja syntisellä tiellä.

Tavallaan tämä epäjärjestys astuu esiin siinä, että asetamme kirkkokäsikirjan jäsenluettelon taivaan elämänkirjan rinnalle ja julistaudumme olevamme jumala.
Siinä jaetaan sitten taivaspaikkoja, sekä tumitsemme.

Olemmeko huomanneet Sanan opissa sen vaakamitassa kirjoitusten sisältämän neuvon?

Luetaanko?

Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
(Jer 31:33-34)

Jumalan tahdon päämäärä on rakkaus! Se uudessaliitossa kirjoitetaan sydämiin, eli sydän ympärileikataan ja Herralla on aina ollut ja on vain yksi kansa ja elämänkirja on taivaallinen. Sydämen aivoitusten mukaan meidät kerran mitataan, minusta lähtien Isän edessä. Armonkansalaisten tuomio lähtee Jumalanhuoneesta ja voi sitä ulkopuolisten mittaamista, sekin tapahtuu. Tästähän ei pääse mihinkään.

Eli kirjoituksiinhan meidän pitää sitoutua, seurata Vapahtajan askeleissa Hengen voimassa, tuntea Herra siten anteeksianto on sovituksen kautta.
Jos vierasies- opettaja astuu areenalle, voi oppi ollakin vanhurskastakin eksyttävä hyväntiedon puulta ja se oli Jumalan itsensä aluetta, mutta käärme kietoutui tarjoten valta-asemaa uskonnollisuuteen.
Eikös juuri hyväntiedonpuulta tulekin kirkkokunnat, ja on monenlaista vaskijumalaa, jossa pyritään tuntemaan tämä Jumala. Sitä, mitä ei Herra opeta.
Vaan sen opettaa ihminen, omasta sanastaan käsin. Siksi perinneoppiin hukkuu ja tekee tyhjäksi Jumalan Sanan.

Meidän kuuluu "pappeudessamme" olla Isän, Sanan ja rukouskammiossa Ylimmäisen papin opetettavina, missä Pyhä Henki kirkastaa Vapahtajaa ja tässä nimemme on kirjoitettu Elämänkirjaan tuonpuoleisuudessa. Se ratkaisee taivaspaikat, ei kirkkojen jäsenrekisteri! Jäsenrekisterikiistat ei ole raamatullisa.
Niissä lasketaan kansan päätä ja julistetaan kuinka moni - ikäänkuin kuuluu taivaallisiin. Se on syntiä se.
1563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kirjoituksien sanomaa:
Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne. Minä vapahdan teidät kaikista saastaisuuksistanne. Ja minä kutsun esiin viljan ja teen sen runsaaksi enkä anna teille nälänhätää.
(Hes 36:24-29)

Tämä ajatus tuo sydämeen sen näkyvyyden, että otetaan pois maailmanmielisyydestä, jossa kivisydän vaikuttaa elämään. Kristuksessa, uudessaliitossa se kivisydän poistetaan ja laitetaan tilalle lihasydämen, joka elää rakastaen. Näin vapautus tulee saastaisuudesta, Hän on meidän Jumala, ja me olemme se kansa, ts. Jumalankansa- Herran oma kansa, eli Herralla on vain Yksi kansa ja elämänkirja on pääpainoinen, jonka minun on nähtävä omalle kohdalle ja vaeltaa täten Jeesusta seuraten, että olisin sen Herran kansan kanssa kerran perillä.

Äänestä

Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.

Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä. Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. (Rom 8:14-28)


Tässä neuvoo sana itseäni ja johtaa rukouskammioon, että tietäisin mitä minun pitää rukoilla, jopa tieni suhteen.
ts. johdattamaan Hengen mielessä rakastamaan Jumalaa, sekä rukoilemaan myös Jumalanpyhien edestä, jotka Jumalaa rakastavat ja ovat elämänmielessä vaeltamassa kutsumuksen mukaan. SE on Jumalantyö meissä.

Äänestä
  • Annetaan Sanan sivelevän siunatun kirjoituksen Roomalaiskirjeen lainauksen lopusta- tämän luvun loppuun tähän päivään.

    Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

    Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

    Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".

    Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
    (Rom 8:29-39)

    Käsi Isän kädessä on turvallisen matkan edellytys. Se on armontie.

    Äänestä

En opettaakseni tätä kirjoita, vaan näkemysalaa, mitä kirjoitukset näyttävät itselleni, mitä on Jumalankansan kohdalla paikkani, missä seistä.
Se on sitä, että sydän halajaa katselemaan sitä Isän kodin siunausta Kristuksessa ja missä ajassa on tien Valkeus elämään Jumalantahdon mukaista elämää.
Se on valintaa minun kohdalla ja tämäpäivän ymmäryksen mukaan näkemä on tässä.
Toinen näkee erilailla, koska taivastiellä kuljemme peräjälkeen, ei rinta rinnan, koska syy peräjälkeen kulemiseen on polun kaituus, ei tien laveus

Äänestä
  • Et tietenkään. Muuten vaan saarnatauti vaivaa.:) Saarnaaminen ei ole keskustelua.

    Äänestä

1Joh.3:15-16 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenestäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi. Siinä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä. Joh.15:13. Room.5:7-8

Äänestä

3Moos.14:8-9 Ja puhdistettava pesköön vaatteensa, ajakoon kaikki hiuksensa ja peseytyköön vedessä, niin hän on puhdas. Sen jälkeen hän saa mennä leiriin; asukoon kuitenkin ulkona teltastansa seitsemän päivää. Seitsemäntenä päivänä hän ajakoon kaikki hiukset päästänsä, ja partansa ja kulmakarvansa; kaikki karvat hän ajakoon; pesköön sitten vaatteensa ja pesköön ruumiinsa vedessä, niin hän on puhdas.

Äänestä

Jer.2:22 Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra.

Äänestä

Val.4:22 Sinun syntivelkasi, tytär Siion, on loppunut; ei Herra ole enää siirtävä sinua pois. Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä, on paljastava syntisi. Jes.40:2

Äänestä

Val.2:4 Hän jännitti jousensa kuin vihamies, seisoi oikea käsi koholla kuin vihollinen ja tappoi kaiken, mihin silmä oli ihastunut. Tytär Siionin majaan hän vuodatti kiivautensa kuin tulen. Ps.7:13 Jos kääntymystä ei tule, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä. 5Moos.32:40-42

Äänestä

Niin, se on kyllä kumma juttu, että niin suuri porukka opettaa kirkkojen nimissä korvasyyhyynsä, että Jeesus olisi muka Jumala ja että hän olisi muka kolmiyhteinen Jumala tai että hän olisi syntynyt muka neitsyestä. Kyllä tälläiset valheopit pitäisi poistaa kirkkojen opetuksista ja keskittyä yksistään siihen, mitä nykyään tiedetään Raamatusta, sen historiasta ja sen aja kulttuureista sekä arkeologiasta.

Ihmetyttää, että niin suuri määrä ihmisiä voi mennä halpaan. Ilmeisesti he tekevät sen sosiaalisen paineen takia.

Äänestä

Joh.8:28 Niin Jeesus sanoi heille: Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. Joh.14:20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja te olette minusta ja minä teissä.

Äänestä

2Moos.3:13-14 Mooses sanoi Jumalalle: Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: Teidän isienne Jumala on lähettänyt minun teidän luoksenne, ja kun he kysyvät minulta: Mikä hänen nimensä on? niin mitä minä vastaan? Jumala vastasi Moosekselle: Minä olen se, joka minä olen. Ja hän sanoi vielä: Sano israelilaisille näin: Minä olen lähetti minut teidän luoksenne. Ilm.1:4,8

Äänestä

>> Meidän kuuluu "pappeudessamme" olla Isän, Sanan ja rukouskammiossa Ylimmäisen papin opetettavina <<

Vai niin. Eli vain sinut Herra käski myös nettiin opettamaan?

Äänestä
  • No, mitä ne kirjoitukset sitten sinulle opetti?
    Sehän se tärkeintä oli, eli kääntää katse kirjoituksiin ja Herraan!
    Täällä panostetaan palstoilla katsomaan ihmisiä ja heidän painostamistaan.
    Eikö parempi olisi tuoda kirjoitukset ja ne kirjoitukset tehköön Pyhän Hengen kautta työtää, se on Jumalantyö meissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä toteamus raamatussa, Uudessa testamentissa kertoo siitä, että missä pitäisi olla oman elämän kohdalla.
Meillä on raamattu ja tuntemus Jeesukseen, mutta mitä tapahtuu, mikä epäraamatullisuus elää sydämessä?

Otamme Hyväntiedonpuulta uskonnollista oppia, harhaamme ja istumme valtajakkaralle ja alamme opettaa, kuinka tunte Herra, mutta jätämme kirjoitukset sekä sen opin syrjään.

Olemme epäraamatullisia ja syntisellä tiellä.

Tavallaan tämä epäjärjestys astuu esiin siinä, että asetamme kirkkokäsikirjan jäsenluettelon taivaan elämänkirjan rinnalle ja julistaudumme olevamme jumala.
Siinä jaetaan sitten taivaspaikkoja, sekä tumitsemme.

Olemmeko huomanneet Sanan opissa sen vaakamitassa kirjoitusten sisältämän neuvon?

Luetaanko?

Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
(Jer 31:33-34)

Jumalan tahdon päämäärä on rakkaus! Se uudessaliitossa kirjoitetaan sydämiin, eli sydän ympärileikataan ja Herralla on aina ollut ja on vain yksi kansa ja elämänkirja on taivaallinen. Sydämen aivoitusten mukaan meidät kerran mitataan, minusta lähtien Isän edessä. Armonkansalaisten tuomio lähtee Jumalanhuoneesta ja voi sitä ulkopuolisten mittaamista, sekin tapahtuu. Tästähän ei pääse mihinkään.

Eli kirjoituksiinhan meidän pitää sitoutua, seurata Vapahtajan askeleissa Hengen voimassa, tuntea Herra siten anteeksianto on sovituksen kautta.
Jos vierasies- opettaja astuu areenalle, voi oppi ollakin vanhurskastakin eksyttävä hyväntiedon puulta ja se oli Jumalan itsensä aluetta, mutta käärme kietoutui tarjoten valta-asemaa uskonnollisuuteen.
Eikös juuri hyväntiedonpuulta tulekin kirkkokunnat, ja on monenlaista vaskijumalaa, jossa pyritään tuntemaan tämä Jumala. Sitä, mitä ei Herra opeta.
Vaan sen opettaa ihminen, omasta sanastaan käsin. Siksi perinneoppiin hukkuu ja tekee tyhjäksi Jumalan Sanan.

Meidän kuuluu "pappeudessamme" olla Isän, Sanan ja rukouskammiossa Ylimmäisen papin opetettavina, missä Pyhä Henki kirkastaa Vapahtajaa ja tässä nimemme on kirjoitettu Elämänkirjaan tuonpuoleisuudessa. Se ratkaisee taivaspaikat, ei kirkkojen jäsenrekisteri! Jäsenrekisterikiistat ei ole raamatullisa.
Niissä lasketaan kansan päätä ja julistetaan kuinka moni - ikäänkuin kuuluu taivaallisiin. Se on syntiä se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu