Elokapina on ihan puhdas anarkistinen ääriliike

jolla on yhteyksiä äärivasemmistolaiseen Rebellion extinction - järjestöön. Elokapinaan kuuluu näitä vihervasemmistolaisia luusereita, maailmanparantajia joista moni elää kelan korvauksilla.
80153
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Ja mitä se elokapina uskoo saavuttavansa?

1Äänestä
  • Valtaa, niinkuin ääriliikkeet kaikki haluavat.
    Minkäänlaista arvostelukykyä omien toimiensa järjellisyydestä heillä ei ole.
    Kyseessä on ainoastaan sokea vallanhalu saada määrätä toisia perustuen jonkin itse/laumasuggestion avulla luotuun harhakuvaan omista "korkeamman ymmärryksen" kyvyistä. Hurmoksellinen taistelu on kuin huumetta näille ääriliikkeille.

    1Äänestä

  • Luulevat harhoissaan että Suomi olisi jotenkin osallinen ilmaston saastumiseen, vaikka meillä on mm. maailman parhaimpiin kuuluva kierrätys- sekä jätteenkäsittelyjästelmä. Muutenkin olemme pieni ja harvaanasuttu maa.

    Äänestä

  • Kuinka monta kyseisen liikkeen jäsentä aloittaja muka tuntee? Ei taatusti yhtäkään, eikä tiedä tuon taivaallista jäsenten työllisyydestä tai mistään muustakaan.
    En ole mikään kyseisen liikkeen kannattaja, mutta tuollainen valehtelu ja satuilu tuiki tuntemattomista ihmisistä tympii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka monta kyseisen liikkeen jäsentä aloittaja muka tuntee? Ei taatusti yhtäkään, eikä tiedä tuon taivaallista jäsenten työllisyydestä tai mistään muustakaan.
    En ole mikään kyseisen liikkeen kannattaja, mutta tuollainen valehtelu ja satuilu tuiki tuntemattomista ihmisistä tympii.

    Näkeehän nuo tuntematttakin mitä apinoita,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulevat harhoissaan että Suomi olisi jotenkin osallinen ilmaston saastumiseen, vaikka meillä on mm. maailman parhaimpiin kuuluva kierrätys- sekä jätteenkäsittelyjästelmä. Muutenkin olemme pieni ja harvaanasuttu maa.

    Samaa osallisuussoopaa ja syyllistämistä kuin suomalaisten osallistuminen orjakauppaan ja orjuuden tukemiseen ja nykypolvien "vastuuseen" menneiden sukupolvien "synneistä".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulevat harhoissaan että Suomi olisi jotenkin osallinen ilmaston saastumiseen, vaikka meillä on mm. maailman parhaimpiin kuuluva kierrätys- sekä jätteenkäsittelyjästelmä. Muutenkin olemme pieni ja harvaanasuttu maa.

    niinhän sinäkin luulet harhoissasi, että maailma muuttuu paremmaksi kun Trump valitaan uudelleen. Kuules, niin luuli moni maailmassa 1930-l alussa kun Hitler nousi valtaan!

    Sinussa ja elokapinallisissa on sama piirre: ette saavuta yhtään mitään. Sinä kittaat kaljaa ja huudat yökaudet netissä miten hörhönuoret on kommareita! Nuoret sentään pääsevät omin voimin kaupungin kaduille miekkariin. Jos sinä ylipainoinen juoppo päädyt kadulle, et pääse omin voimin ylös ja poliisi kantaa sinut ympäripäissäsi miekkataksiin. Nuoret menevät sinne vain pippurisumutettuina!

    Äänestä

  • Tuskin se edes uskoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niinhän sinäkin luulet harhoissasi, että maailma muuttuu paremmaksi kun Trump valitaan uudelleen. Kuules, niin luuli moni maailmassa 1930-l alussa kun Hitler nousi valtaan!

    Sinussa ja elokapinallisissa on sama piirre: ette saavuta yhtään mitään. Sinä kittaat kaljaa ja huudat yökaudet netissä miten hörhönuoret on kommareita! Nuoret sentään pääsevät omin voimin kaupungin kaduille miekkariin. Jos sinä ylipainoinen juoppo päädyt kadulle, et pääse omin voimin ylös ja poliisi kantaa sinut ympäripäissäsi miekkataksiin. Nuoret menevät sinne vain pippurisumutettuina!

    Saksa muuttui paljon paremmaksi kun Hitler nousi valtaan 1933.

    Äänestä

MV-tasoista pershölynpölyä taas.

Äänestä
  • Et siis pysty kiistään avausta - pummi?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et siis pysty kiistään avausta - pummi?

    Persu voisi itse perustella ensin aivopierunsa.

    Faktaa ja linkkejä kehiin. Vai eikö oikein löydy?

    Äänestä

ei oo ku rikkaiden tyhjätoimittaja lapsia

kuka ny kela korvauksilla varaa lähteä riehumaa kaduille?
energiaa on näil rikkaiden huumelapsilla paremmin

Äänestä
  • Eihän mielenosoituksiin osallistuminen mitään maksa. Vai laskuttaako vihreät luonnonsuojelijat siitäkin nykyään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän mielenosoituksiin osallistuminen mitään maksa. Vai laskuttaako vihreät luonnonsuojelijat siitäkin nykyään?

    Matti Meikäläisten lapsia.

    Kyllähän tuonne isolle kirkolle pääseminen jotain maksaa. Luonnonrakkaat ihmiset kun ovat varmaankin lähtösin jostain luonnonhelmasta, kun sitä noin tärkeänä pitävät. Eivät suinkaan Punavuoresta....

    Vai miten se nyt olikaan? Oliko joku näistä joskus käynyt kehä3 ulkopuolella katsomassa ihan oikeaa luontoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän mielenosoituksiin osallistuminen mitään maksa. Vai laskuttaako vihreät luonnonsuojelijat siitäkin nykyään?

    Nää 2000-luvulla syntyneet töööölööööön viherpissikset eivät ole koskaan oikeaa luontoa nähneet. Kallio on yksi vitsikylä hesassa, missä juoppous on IN. En vittu missään visioissa muuttais hesaan. Nuolekaa koleravarpaitanne!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matti Meikäläisten lapsia.

    Kyllähän tuonne isolle kirkolle pääseminen jotain maksaa. Luonnonrakkaat ihmiset kun ovat varmaankin lähtösin jostain luonnonhelmasta, kun sitä noin tärkeänä pitävät. Eivät suinkaan Punavuoresta....

    Vai miten se nyt olikaan? Oliko joku näistä joskus käynyt kehä3 ulkopuolella katsomassa ihan oikeaa luontoa?

    Vai niin? Minä luulin että punavuoresta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän mielenosoituksiin osallistuminen mitään maksa. Vai laskuttaako vihreät luonnonsuojelijat siitäkin nykyään?

    Olin siellä. Pappa betalar.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nää 2000-luvulla syntyneet töööölööööön viherpissikset eivät ole koskaan oikeaa luontoa nähneet. Kallio on yksi vitsikylä hesassa, missä juoppous on IN. En vittu missään visioissa muuttais hesaan. Nuolekaa koleravarpaitanne!

    Kirjoitustyylisi kertoo, että olet maalta. Otan osaa!

    Äänestä

  • Mitä vitun väliä sillä on vaikk-a olisvat kuu-ukkoja onhan meidän rotwailerikin satanisti ei se oikeuta polpon pieni-munaisia -pippeli-heilutus-pinokkioita jakamaan kaasu-myrkkyjä keskellä kirk-asta päivää



    Pikku-Silja

    Äänestä

Olisiko pitänyt viedä villasukkia ja pullaa niinkuin eräille. Majoittuivat rautatientorille kuukausiksi häiritsemään ihmisiä. No, heillä oli se suojaväri niin poliisi ei puuttunut edes palovaaran vuoksi.

Äänestä
  • pommi olisi pitänyt heille viedä tai ainakin korona.

    Äänestä

Ne ovat kaikki rikollisia, jotka kuuluvat rikolliseen äärijärjestöön. Tuon järjestön ainoa tarkoitus on harjoittaa rikollista toimintaa joka on lain ja hyvien tapojen vastaista.

Järjestö lopetettakoon ja poliisi toimikoon aivan vapautuneesti jos on olemassa epäilyskin että harjoittavat jotakin toimintaa. Rikollisille äärijärjestöille on laitettava luu kurkkuun.

Äänestä
  • lopetettava - kirjaimellisesti

    Äänestä

  • Olisi joku voinut ajaa yli tukkivat reitin

    Äänestä

Siis tuo anarkistien porukka on yksi natsiliike lisää de facto.

Äänestä

Persut röllää taas huolella🤣

Äänestä
  • Älä luule kaikenlaista.

    Äänestä

kaikkien loisivien tyyppien yhteenliittymä.

Äänestä

Taitaa olla vajaamielisten joukkio, ainakin tuosta kuvasta päätellen, ei näytä henkisesti normaalilta tuo punatakki, taitaa olla aika paljon vikaa korvien välissä, vajaavaisen ilme.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006659300.html

Äänestä
  • Sulla onkin tarkat tiedot vajaamielisestä ilmeestä tai ilmeestä joka kertoo että on paljon vikaa korvien välissä.

    Mutta ihmekös tuo, katsothan päivittäin peiliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulla onkin tarkat tiedot vajaamielisestä ilmeestä tai ilmeestä joka kertoo että on paljon vikaa korvien välissä.

    Mutta ihmekös tuo, katsothan päivittäin peiliin.

    No eihän tuo kapinasakki täyspäistä ole, sen näkee kyllä olemuksesta.

    Äänestä

  • Eihän tuossa joukossa muita olekaan, kuin vajaamielisiä, narkomaaneja ja elämäntaparikollisia. Varsin haisevaa sontaa kaiken kaikkiaan.

    Äänestä

  • Siinä näkyy NATSIN ruma naama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän tuossa joukossa muita olekaan, kuin vajaamielisiä, narkomaaneja ja elämäntaparikollisia. Varsin haisevaa sontaa kaiken kaikkiaan.

    Jos+toisen+osapuolen+edustajat+ovat+90%+persumielisiä,+niin+ei+pitäisi+kenellekään+olla+epäselvää+kumpi+taho+on+lähempänä+ääriliikettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos+toisen+osapuolen+edustajat+ovat+90%+persumielisiä,+niin+ei+pitäisi+kenellekään+olla+epäselvää+kumpi+taho+on+lähempänä+ääriliikettä.

    Mikä toinen osapuoli? Poliisi? Ei tuolla mielestäni ollut muita kuin pehmeäpäisiä punavihreitä narkkareita ja Poliisi joka yritti saada tuon pelleporukan aisoihin. Poliisi ei kyllä ole mikään poliittinen toimija.

    Kirjoituksesi on kyllä elävä osoitus siitä kuinka huumeet tuhoavat aivot! Poliisi ei ole mikään ääriliike vaan valtion virallinen järjestystä ylläpitävä taho!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulla onkin tarkat tiedot vajaamielisestä ilmeestä tai ilmeestä joka kertoo että on paljon vikaa korvien välissä.

    Mutta ihmekös tuo, katsothan päivittäin peiliin.

    Punatakki näyttää kyllä joltain kummelin sketsihahmolta...oisko ollu arttu joka oli syömässä styroksia. :DDDD Poliisit kantoivat pois ja toruivat..."hyi tuhma arttu...ei saa syödä sitä styroksia"

    Äänestä

Suomessa pitäis pikaisesti kieltää nämä kaikki ääriväkivaltaiset terrorijärjestöt niinkuin tämä Elokapina. Samoin Antifa pitäis kieltää ja antifan tunnusten esilläpitäminen kriminalisoida.

Rauhoittais huomattavasti tilannetta kun poliisi vois itsenäisyyspäivänäkin poimia putkaan kaikki antifa tunnuksilla varustautuneet. Samalla vois käydä noukkimassa myös opetusministerimme putkaan(hänellä antifa tarra läppärin takakannessa).

Äänestä

Kun poliisit kantoivat persnatsien sankareita maijoihin näiden maidaneilta, tämäkin palsta oli täynnä poliisivihaa. Nyt ihan toinen ääni kellossa. Olette te yksiä neitejä.

Äänestä
  • Maidanin juttu ei ollut persujen juttu kommaripelle.

    Äänestä

"Hän (Ohisalo) kuitenkin sanoi, että voimankäytön tulisi olla viimeinen keino ja kokoontumisoikeus on oikeusvaltiossa perusoikeuksia."
Se oli viimeinen keino.
Yli neljän tunnin ajan poliisi pyyteli ja aneli näitä silakan aivoisia loiseläjiä noudattamaan saamansa mielenosoitusluvan ehtoja.
Ehdoissa jopa sallittiin liikenteen rajoittaminen kahden tunnin ajaksi.

Äänestä

Osa vasemmiston väkivalta koneistoa

Äänestä

Olisihan niitä tietysti voinut ampua kumiluodilla silmään. Olisiko se ollut sitten parempi?

Äänestä

Vesitykillä vain ja lujaa. Ja vesi haettaisiin Kyläsaaresta puhdistamon ruskealta puolelta.

Äänestä

Tämä on jo ties kuinka mones kerta, kun vihervasemmisto pyrkii sabotoimaan rauhanomaisen yhteiskuntamme toimintaa. Poliisin tulee käyttää kovempia otteita ääriliikkeitä vastaan. Viherfasismi on eräs yhteisuntaamme rapauttava kasvoton ääriliike, vasemmistoanarkistien ohella. Voiman käyttö on oikeutettua, - jopa suotavaa. Nopeiten tuollaiset hörhöt saa ruotuun juuri oc-, tai pippurisumutteilla. Mikäli tarve vaatii kaikkein uppiniskaisimmille tulee käskytyksen jälkeen antaa estoitta pamppua tms, ellei käskytys mene perille. Etälamautin on myös tehokas keino laittaa fanaatikko rennoksi. Kohdehenkilöön aiheuteulla kivulla on myös positiivinen seuraus kyseisen henkilön tulevaan käyttäytymiseen. Tuntemansa kipu todennäköisesti pois sulkee tai rajoittaa henkilön häiriökäyttäytymistä tulevaisuudessa. Tämä tuli todistetuksi tänään, kun tuo vihervasemmistolainen ääriliike esitti jonkin performanssinsa. Eivät enää yrittäneet uhmata virkavaltaa. Näin nopeasti Poliisin suorittama koulutus antoi toivotun tuloksen. Siksi riittävä voimankäyttö on välttämätöntä. Mikäli sisäministeri ei ymmärrä tai tue poliisin toimintaa, tulee sisäministeri vaihtaa.

Äänestä
  • OC on pippurisumute, eli siis oikeammin sanottuna paprikasumute. OC tulee latinankielestä ja tarkoittaa oleoresin capsicumia.

    Äänestä

Taitavat olla niitä isänmaansa vihaajia, ruokkivan käden purijoita joille Suomi on se suurin paha?
Ei taida olla raukat liiemmin maailmaa nähneet, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä sivistää itseään ja käydä edes kerran elämässä Helsingin ulkopuolella!

Äänestä

Nämähän on juuri niitä "Kukka-Maria-Lumihiutale" -kristallilapsia, jotka ovat saaneet elämässään kaiken eikä mitään oikeita ongelmia ole, joten niitä järjestetään. Läheltä joskus nähnyt tuota touhua, ja aivan käsittämätöntä, ylimielistä porukkaa.

Äänestä

Tuon porukan elättäminen aiheuttaa paljon jätteitä ja päästöjä.

1Äänestä

Poliisi toimii täysin oikein tuollaisten vouhkaajien suhteen. Nukutusnuolet olisivat kyllä tehokkaampia tuon höpöhöpösakin taltuttamiseen. Hutisalon masinoimaa porukkaa ovat nuo keskellä katuja loikoilevat pummit.

Äänestä
  • Sisäministeri oikein odottaa vesi kielellä, että pääsisi haukkumaan Suomen polisit.

    Äänestä

Ihme sakkia sanovat rikkovansa lakeja, mutta poliisin puuttuessa niiden mielen osoituksiin tekevät rikosilmoituksen poliisista. Hulluja hörhöjä riittää nyky Suomessa.

Äänestä

Toimittajahan kysyi Ohisalolta, voivatko mielenosoittajat sulkea liikenteen yli kahdeksi tunniksi ilman että poliisi voisi laillisesti estää tämän. Itse kysymykseen ministeri Ohisalo ei osannut vastata. Sen sijaan hän kertoili muuta.

Äänestä
  • Osaako tämä tytteli Ohisalo vastata mihinkään muuhunkaan. Ja tällaisia tyyppejä meillä on ministereinä, banaanivaltio parhaimmillaan.

    1Äänestä

  • No eipä siihen kysymykseen voi Ohisalo voinut vasta rehellisesti, kun poliisi toimi lain mukaan.

    Äänestä

Hesan punavuoren viini lipittäjä kakarat taas vauhdissa vouhottamassa ilmastosta, olisipä poliisi käyttänyt suoraan kyynelkaasua, ja runsaasti.

Äänestä

Sisäministerin vassariystävät koolla. Sisäministerin tulee olla viranomaisten tukena, eikä mollata heitä.
Sisäministeri tukee vain lainrikkojia.

Äänestä

Vihreät haluavat mellakoita, jotta saataisiin Suomeen "television vaihtoviikot" (=ryöstely) kuten Amerikassa.

Äänestä

Tyhmiä kelanelättejä kadulla nää.

Äänestä

Miten Helsingin katujen liikenteen sulkeminen ja poliisin normaalin kiireellisen työn estäminen olisivat verrannollisia Koijärvi-liikkeeseen. Paljon on ehtinyt aikaa kulua ja vihreä liikekin monin tavoin periaatteiltaan muuttua. Voiko sisäministeri Ohisalo avoimesti liputtaa aatteensa puolesta Suomen lakien rikkomiseen, ja näin poliisivoimien itsekkääseen sitomiseen pois hädänalaisilta, jotka kuitenkin ovat todellisessa vaarassa.

Ministeri Ohisalo tietää varsin hyvin, kuinka tiukoilla resurssiensa puolesta suomalainen poliisi ulkomaisiin kollegoihinsa verrattuna on. Mikäli ko mielenosoituksen vuoksi 24 poliisipartiota ovat pakotetut irrottautumaan poliisin normaalista erittäin kiireisestä työstä, ministerinkin pitäisi jo herätä vastuullisuuteen. Entä valtakunnansyyttäjä Toiviainen? Mahtaisiko hänellä olla ministeriä enemmän aikaa syventyä kotimaisen poliisin työn vaativuuteen ja poliisimiesten vähäisyyteen ennen kuin ryhtyy lakien rikkojia puolustamaan.

Mielenosoittajakin saattaa joskus tarvita poliisin suojelua, ja tuolloin olisi parempi, että poliisi olisi silloin oikeasti paikalla, eikä jossain kaukana säätämässä, kanniskelemassa teinejä koronatartunnan uhan alla.

Äänestä

Lakeja ei tarvitse noudattaa? Väkivalta kouluissa laskuun?

Äänestä

Koulukiusaajat vanhetessaan liittyvät mutkattomasti kaikenkarvaisiin yhteiskunnallista haittaa ja kiusaa suunnitteleviin ja toteuttaviin järjestöihin. Primäärisenä tarkoituksena on kiusata ja härnätä parempiosaisia ja ideologioihin hairahtumattomia ihmisiä kaikin tavoin. Tämä tapahtuu sekä sanallisella tasolla käsitesekoittamisen avulla että kanssaihmisten käytännön elämisen vaikeuttamisen tasolla. Tämä tehdään kaikenlaisella semanttisella hölynpölyperusteluilla jotta saataisiin muka raadollista kiusaamista ylevämpiä perusteluita konnantöilleen.

Äänestä

Suomen ilmastotoimilla ei ole mitään vaikutusta ilmastoon. Suomi on pieni maa mitättömine päästöineen.

Suomi on maailman puhtain maa
Social Progress Index 2019

Tämä selviää tämän vuoden Social Progress Index (SPI) 2019 -tutkimuksesta. Suomi on ykköspaikalla ilman puhtaudessa.

Myös viime vuonna julkaistussa WHO:n listauksessa Suomi oli ykkönen pienhiukkaspäästöjä mitattaessa, eli ilman laatu on maailman parasta.

Vaativat suomesta hiilineutraalia vuoteen 2025 mennessä, joopa joo :=

Tänne kulkeutuu saasteita enemmän mitä suomesta maailmalle....

Kaukokulkeuman osuus etenkin Etelä-Suomen pienhiukkas- ja otsonipitoisuuksissa on merkittävä. Esimerkiksi Helsingissä keskimäärin puolet ulkoilman pienhiukkaspitoisuudesta ja kesän korkeimmat otsonihuiput ovat peräisin maamme rajojen ulkopuolelta Keski-Euroopasta, Venäjältä ja Baltian maista.

Suomen CO2 päästöt ovat 1.4 promillea maailman kokonaispäästöistä, ovat niin minimaaliset ettei mitään vaikutusta mihinkään.

Eli ne co2 päästöt ovat tuhannesosa luokkaa maailman kokonaispäästöistä, vaikka ne saataisiin nollattua, ilmasto jatkaa muuttumistaan, Suomi ei voi siihen vaikuttaa minkään vertaa.

Eli osoittaisivat mieltään mieluummin maailman vakavimpaa uhkaa vastaan, eli liiallista väestönkasvua, joka aiheuttaa ekokatastrofin.

Äänestä
  • Mitä tähän keskusteluun ilmastohöpinä liittyy?

    Äänestä

Aluksi paljonko tämän threadi aloittaja saa kuukaudessa työstään palkkaa?
Itse saan palkkaa 2500€ nettona.
Ilmeisesti hän elää sosiaali tueilla ja kuuluu vähintää aatteeltaan
"odin soturit" .

Suomi ei ole mikään kehitysmaa jolla on oikeus
amerikan malliin tappaa ja murhata mielenosoittajia?

Miksi valkovenän kaduilla on mielenosoittajia?
Miksi moskovassa missä putin sai 20v lisä-aikaa ei ole ketään?
Siksi koska ne jotka niille kaduille pandorellit lippuja kantavat
tulevat ne tapetaan tai viedään leireille?

Miksi suomen poliisit eivät saa äänestää ketään muuta puoluetta
kuin kokoomus.
Miksi lestat ei saa äänestää kuin kahta puoluetta: kokoomus ja kepu?

Tämä homma on siis karannut käsistä?

Eli suomen hallitus sallii teknisen voiman käytön
alaikäisiä lapsia kohtaan?

Nyt meniSuomen lakikirjat siis NURIN.

Äänestä
  • Äläs nyt. Jopa itse sisäministeri Ohisalo kehui Suomen poliisin laajamittaista arvostusta. Pidetään nyt edes tämä arvostus voimassa kerran kaikin puolin totta on.

    Äänestä

Mielenkiintoista onko sulla osoiteetta niin voisin liittyä siihen liikkeeseenP

Äänestä
  • Olisko poliisiopisto?

    Äänestä

Mitähän laimennettua sumutetta poliisilla oli käytössä, kun ei vaikuttanut juuri mitenkään. Jos saa OC:ta tuollaiset määrät niin ihan varmasti on tuskallinen juttu, oksennus lentää ja näkö menee joksikin aikaa ja myös toimintakyky kokonaan. Videolla näkyy että olevat kuin mitään sumutetta olisi saaneetkaan.

Äänestä
  • ELOKAPINAssa poliisi teki vain työtään minkä Suomen valtion perustuslaissa määrännyt tehtäväksi. Kapinamieliset ovat vihreän liiton ja OHISALON tukijoita, siellä saaneet opin toimia. Poliisin toiminnassa ei ollut mitään poikkeavaa jos kerran kehoitukset sekä ohjaukset eivät toimi on otettava ohjesäännön mukaan muut ja kovemmat keinot käyttöön. Aivan turha hyysätä tai paijata kapinoijia. Ohisalon on saatava porukkansa ruotuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ELOKAPINAssa poliisi teki vain työtään minkä Suomen valtion perustuslaissa määrännyt tehtäväksi. Kapinamieliset ovat vihreän liiton ja OHISALON tukijoita, siellä saaneet opin toimia. Poliisin toiminnassa ei ollut mitään poikkeavaa jos kerran kehoitukset sekä ohjaukset eivät toimi on otettava ohjesäännön mukaan muut ja kovemmat keinot käyttöön. Aivan turha hyysätä tai paijata kapinoijia. Ohisalon on saatava porukkansa ruotuun.

    Nämä ns liikkeet ovat vihervasemmiston luomia yhteiskuntaa terrorisoivia pikku porukoita. Katkeruus ja tietämättömyys on taajamissa sukupolvesta toiseen , kommunismin tyhmyyteen perustuvan joutilaan ihmisen sisäistä kapinaa. Onneksi nämä DILLINGERIT , eivät saa isoja massoja liikkeelle kuten isänmaalliset voimat tarpeen tullen ovat aina saaneet vrt 1918 ja 1939

    Äänestä

  • Novitsokkia tuskin oli.

    Äänestä

Miksi tuollaiset terroristit saavat häiritä ihmisten tavallista elämää kaduilla

Äänestä

Nykyajan punakapinalliset. Tämäkin perustettu ja ohjailtu ulkomailta, Briteistä.
Jonkinlaista itsekritiikkiä pitäisi olla verrata Suomea niihin maihin mistä nämä ovat saaneet alkunsa. niinkuin silakka-liike.
Lapsellisesti anarkistiset mielenosoitukset. Millä tahallaan, suunnitelmallisesti käydään haittaamaan muiden ihmisten oikeuksia. Järjestetään yhteiskuntaan kaaosta. Ollaan demokraattista kansanvaltaa vastaan. Tällaisilla ryhmillä ei ajeta mitään hyvää asiaa. Lähtökohtaisesti ollaan valmiita rikkomaan lakia.
Suomessa pitäisi olla nollatoleranssi tällaisille porukoille. Suomessa ei tarvitse mennä kadulle häiriköimään. Täällä on sivistynyt kansa, mikä voi ehdotukselleen saadakseen tarpeeksi kannatusta tehdä kansalaisaloitteen käsiteltäväksi. Tämän tulisi näyttää esimerkkinä myös maahantulijoille, että täällä ei lakeja muuteta, kierretä tai kansaa koskevia päätöksiä tehdä kadulla mellakoimalla ja autonrenkaita polttamalla.

Äänestä

Vielä joku kehtaa puolustaa tälläistä toimintaa Suomessa

Äänestä

Tämäntyyppisten järjestöjen primäärinen tarkoitus on koota kiusanhenkisiä ihmisiä yhteen kiusaamaan ja ärsyttämään kanssaihmisiä mukamas tämän tai tuon "oikeuttavan" asian nimissä. Pääasia heillä on rettelöinti viranomaisten kanssa, yleensä helpoimmin poliisin kanssa.

Äänestä

Tuskin ympäristö taleban mitään saa aikaan muuta kun ihmisten vihat niskaansa

Äänestä

Oikein.

Äänestä

Voiko elokapinaan osallistuvalta perua aseluvat kun niitä sakotetaan tai tuomitaan kapinasta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

jolla on yhteyksiä äärivasemmistolaiseen Rebellion extinction - järjestöön. Elokapinaan kuuluu näitä vihervasemmistolaisia luusereita, maailmanparantajia joista moni elää kelan korvauksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu