Uskomattoman 2012 pääkirjoitus arvioitavaksi

Anonyymi

Viime vuonna ilmestyi ensimmäinen Uskomaton-lehti. Se on Helsingin vapaa-ajattelijoiden talkoovoimin tuottama (aina) ajankohtainen muistutus uskonnottomien oikeuksista. Ja, hyvää kannattaa kierrättää, sillä se voi jonakin päivänä olla yllättävänkin ajankohtaista.

Näin näyttäisi olevan 2010-luvun Suomessa. Sen sijaan, että valtoimenaan keskusteltaisiin pelkästään uskonnottomien oikeuksista, näyttäisi siltä, että moniarvoisen yhteiskunnan tarvitsee lujemmin määritellä uskonnon- ja omantunnon vapauden kysymykset. Liekö historian ironiaa, että vapaa-ajattelijuus näyttäisi olevan enemmän kuin tilauksessa.

Suomessa on 2000-luvulla tapahtunut historiallisesti merkittävä väestöllinen muutos: maahamme on saapunut kansalaisia maailman joka kolkasta. Maahanmuuttajat ovat tuoneet työpanoksensa lisäksi oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Itä-Euroopan nurkassa eletään ihan varoittamatta maahanmuuton (kuviteltua) kriisiä.

Vapaa-ajattelijat ovat sillä tavalla realisteja, että he eivät väitä tietävänsä miten
maailma makaa. Heillä on kenties siitä perusteltuja olettamuksia. He eivät ole tiukkapipoisia ateisteja tai vaikka jotkut heistä olisivatkin, he eivät halua kieltää elämältä sen koko värikirjoa. Se, että kieltäytyy jumal-oletuksista tai ei kykene sellaista tuntemaan, ei merkitse ihmisyyden menettämistä. Tästä ei ole pitkä aika kun ateismia demonisoitiin oikein urakalla, mutta hyvin todennäköisesti sinä rakas lukija vuonna 2012 täytät uskonnottoman ihmisen kriteerit mennen tullen.

Vaikka vapaa-ajattelijuus on kriittinen uskontoa kohtaan, sen tarkoitus ei ole kiistää ihmisiltä oikeutta uskoon. Oikeus uskoa tai olla uskomatta on se asia, mitä vapaaajattelijat vaativat itselleen ja kaikille kansalaisille. Ja täsmälleen sama vaatimus pätee monikulttuurisessa yhteiskunnassa - ja se koskee kaikkia.

“Maassa maan tavalla” ajattelu on pesiytynyt Suomen julkiseen valtaan ja - väitän - suomalaiseen kulttuuriin. Valtiokirkon purkaminen on tulevaisuudessa varmasti edessä, mutta yleinen konservatiivius - joka ei vaadi uskontoa tuekseen - elää
ja porskuttaa lähes näkymättömissä. Miten me voimme väittää asuvamme milloin
missäkin pohjolan paratiisissa, jos emme kykene näkemään näitä yksinkertaisia asioita?

On asioita, joista Suomessa vapaa-ajattelijakin on ylpeä. Meillä on riippumattomat tuomioistuimet ja edustuksellinen demokratia. Meillä ei ole (enää) merkittäviä ristiriitoja uskonnottomien ja valtakulttuurin välillä.
Uskonnolla on oma roolinsa ihmisen elämässä ja julkisissa traditioissa. Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää mihin itse haluaa osallistua. Monikulttuurisessa vapaaajattelijuudessa on tasan kaksi vaatimusta. Ensinnäkään, mikään “uskonto” ei voi säädellä kuin siihen vapaaehtoisesti liittyvien elämää. Toiseksi, mikään “uskonto” ei voi yksinään toimia moraalin säätelijänä.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä että saatetaan arvioitavaksi erään opinnäytetyön johtopäätökset. Olivatko oikeutettuja.

      • Anonyymi

        No eivät kyllä tämän(kään) kirjoituksen pohjalta. vai mitä mieltä Sinä olet.


      • Anonyymi

        Ahaa, tämä tuo siis nähtäväksi pääkirjoituksia, joita on tutkailtu opinnäytetyössä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, tämä tuo siis nähtäväksi pääkirjoituksia, joita on tutkailtu opinnäytetyössä.

        Niin, täältä vaan tiirailemaan saman tien pääkirjoituksia vaikka jo vuodesta 2011 alkaen.


    • Anonyymi

      Mihinkäs tämä juttu nyt liittyykään? Omituista.

      • Anonyymi

        Tämä liittyi erääseen uskontotieteen opinnäytetyöhön (graduun), joka käsitteli Uskomaton- ja Vapaa Ajattelija-lehden kirjoituksia. Ei pelkästään pääkirjoituksia, mutta myös niitä.


    • Anonyymi

      Pääkirjoittaja vaihtuvat 2011, 2012, 2013, 3014... - katso nimiä.

    • Anonyymi

      Hauskaa kerrata Helsingin yhdistyksen kymmenvuotiskatta, joka käynnistyi vuonna 2011 uusin voimin jättäen vuode 2010 taakse.

    • Anonyymi

      Uskomaton-lehti - est. 2011 - ilmentää yhdistyksen uutta vaihetta vuoden 2010 jälkeen.

    • Anonyymi

      Uusi Uskomaton 2021 ilmestyi viikko sitten. Yhteistyössä Vapaa Ajattelija (3/21) kanssa.

    • Anonyymi

      Hyvä, että Uskomaton-lehti on jo vuodesta 3011 ilmestynyt js se on verkossa. Tuntuu että tällä saralla muutosta js pysähtyneisyyttä.

    • Anonyymi

      Talkoovoimanne ei jatkuvasti ja aina vaikuta kovin itsenäiseltä kuitenkaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Asiallinen pääkirjoitus. Kirkkoja oli eri kuin vuoden 2011 numerossa ja vuoden 2013 numerossa.

    • Anonyymi

      Avauksessa tarkoitettiin, että viime kuussa (syyskuu 2020) ilmestyi Uskomaton Vapaa Ajattelija.

    • Anonyymi

      Pian tulee vuoden 2022 lehti.

    • Anonyymi

      Näin 10 vuotta sitte. Usko.aton 2022 nettiin?

    • Anonyymi

      Siis vuonna 2011 ilmestyi ensimmäinen Uskomaton. Eikä hassumpi lehti ollutkaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      85
      1080
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      579
      961
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      907
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe