Mieltäni on askarruttanut se seikka, että jos Suomi olisi suostunut vuonna 39 venäläisten vaatimuksiin alueluovutuksista olisiko sota voitu välttää tai siirtää myöhemmäksi. Aluksihan venäläisten vaatimus oli ainoastaan Suursaaren vuokraaminen 30 vuodeksi. Vastineeksi olisimme saaneet ison palan Itä-Karjalaa. Miksi Erkko ja kumppanit eivät suostuneet tähän, mielestäni jopa kannattavaan kauppaan? Eivätkö Ulkosaaret kuitenkin sijaitse tykinkantaman ulkopuolella mantereen tärkeistä kaupungeista?
Jos Stalinin vaatimuksiin olisi suostuttu
J_Julistaja
3664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nl vaati rajansiirtoa Kannaksella ja tukikohtaa Helsingin länsipuolella.
Yleensä ensimmäisenä syynä jäykkäniskaisuuteen on mainittu usko siihen, että sotaa ei kuitenkaan tule. Ylikangas taisi ensimmäisenä esittää teorian siitä, että tilanteen vakavuutta ei myöskään käsitetty, koska Neuvostoliitto ei esittänyt uhkavaatimusta. Molemmat selitykset ovat varmasti totta.
Asiaan vaikutti kuitenkin hyvin voimakkaasti myös se, että Suomen poliittinen johto oli nähnyt, miten Saksa oli toiminut Itävallan, Tsekkoslovakian ja Liettuan kanssa ja miten Neuvostoliitto taivutteli Viron, Latvian ja Liettuan luovuttamaan tukikohtia alueeltaan. Suomessa tuolloin niin päättävissä piireissä kuin kansankin keskuudessa vallinneen hengen Paasikivi kuvasi lauseella "me emme ole tsekkejä". Samaa henkeä ilmensi Kyösti Kallion heti syyskunn alussa 1939 tekemä päiväkirjamerkintä, jossa hän totesi puolalaisia tarkoittaen "vihdoinkin joku ampuu takaisin". Suomen poliittinen johto siis katsoi, että myös pienellä maalla ja kansakunnalla on oikeuksia ja että suostuminen suurvallan vaatimuksiin vie niiltä pohjan. Kyösti Kallio kirjasi ylös myös mietelmän, jonka mukaan "verestä ja tuhkasta nousee kansa mutta ei koskaan häpeän liejusta". Eli parempi kaatua kunnialla kuin kunniatta kuolla. Sodassa usko oman asian oikeutukseen pantiin sitten kovalle koetukselle.
On otettava huomioon, tosin vähäisenä tekijänä, sekin seikka, että Suomen valtakunnan alueen luovuttaminen ei ole noin vain neuvoteltavissa. Asialle olisi ensin täytynyt saada eduskunnan suostumus, koska perustuslain mukaan Suomen valtakunnan alueesta päättää eduskunta. Tähän Stalin totesi, että saatte kyllä varmasti kaikki äänet ja hänen äänensä vielä päälle! : )