Tampere romahtaa 20 vuoden kuluttua

Salaliittoteoria kertoo, että Tampere on tarkoitus hävittää perusteellisesti. Asialla on salainen B12 ryhmä, jonka juuret on jäljitetty Pohjanmaan kautta Texasiin.

Louhiksen nimissä tehty suurkaivaus luo jättimäisen aukon Tamperen alle. Louhos jatkuu keskutan puolelle, jolloin B12:n tarkoituksena on hallitusti romahduttaa Tampereen kaupunki maan alle.

Tutkijat pohtivat syitä tälle salaliitolle.
Kyse voi olla historiallisissa tapahtumissa, sekä poliittisesta vallan jaosta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ne viitti ku just tehtiin hieno ratikka.

Äänestä

Tampere lakkaa olemasta kun riittävän moni vakuuttuu siitä ettei sitä ole olemassa.

Äänestä

Tietoisuus ettei Tamperetta ole lisääntyy joka päivä.

Äänestä
  • Myöskin epäilykset siitä ettei Uutta Seelantia oikeasti ole olemassa ovat lisääntyneet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myöskin epäilykset siitä ettei Uutta Seelantia oikeasti ole olemassa ovat lisääntyneet

    Hyvin mahdollista, varsinkin kun sinä et voi sinne tai Australiaan enää matkustaa.

    Mutta mitenkä se liittyy siihen että Tamperetta ei ole? Koitatko viedä huomion pois pääasiasta?

    Minä istun huomenna Rautatientorilla, tuokaa todisteet että Tampere on olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Salaliittoteoria kertoo, että Tampere on tarkoitus hävittää perusteellisesti. Asialla on salainen B12 ryhmä, jonka juuret on jäljitetty Pohjanmaan kautta Texasiin.

Louhiksen nimissä tehty suurkaivaus luo jättimäisen aukon Tamperen alle. Louhos jatkuu keskutan puolelle, jolloin B12:n tarkoituksena on hallitusti romahduttaa Tampereen kaupunki maan alle.

Tutkijat pohtivat syitä tälle salaliitolle.
Kyse voi olla historiallisissa tapahtumissa, sekä poliittisesta vallan jaosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu