Onko vapaa-ajattelu lakiemme vastaista?

Vuoden 1772 valtiosäännön mukaan tuli kaikkien koko valtakunnassa tunnustaa luterilaista oppia. Julkiateistit eivät tietenkään niin tee, vaan kapinoivat avoimesti kaikkea julkista tunnustamista vastaan ja yrittävät estää muitakin tekemästä niin esim koulun aamuhartauksien muodossa.

Herääkin kysymys, onko vapaa-ajattelijoidenkaan toiminta laillisella pohjalla. Eikö valtiosääntörikkomuksesta joudu valtakunnan oikeuteen?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo, linnaan vaan koko joukko.

Samaan selliin voi tunkea ne talonpojat, jotka eivät kasvata humalistoa siten kuin rakennuskaari 1734 säätää.

Äänestä

Koulun ja päiväkodin tehtäviin ei kuuluu ryhmämuotoisten uskonnonharjoittamistilaisuuksien järjestäminen. Opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden mukaan koulun ja päiväkodin opetus- ja kasvatustoiminnan tulee olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta. Tekevätkö rehtorit ja päiväkodin johtajat virkavirheen, jos kuitenkin ymppäävät toimintaan evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitustilaisuuksia (hartaus, jumalanpalvelus)? Tuleeko kunnat koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjinä saattaa valtakunnanoikeuteen?

Äänestä

Lisäksi olen kuullut, että jotkut vastoin lakia juonittelevat Suomen suuriruhtinaskunnan erottamiseksi Venäjänmaasta! Rikollista!

Vakavammin: papiston erioikeudet 1700-luvun alusta kumottiin vasta 1995, ja niihin viitattiin vielä 1993.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vuoden 1772 valtiosäännön mukaan tuli kaikkien koko valtakunnassa tunnustaa luterilaista oppia. Julkiateistit eivät tietenkään niin tee, vaan kapinoivat avoimesti kaikkea julkista tunnustamista vastaan ja yrittävät estää muitakin tekemästä niin esim koulun aamuhartauksien muodossa.

Herääkin kysymys, onko vapaa-ajattelijoidenkaan toiminta laillisella pohjalla. Eikö valtiosääntörikkomuksesta joudu valtakunnan oikeuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu