Muutossuuntaus

Anonyymi

"Joudutaanko ehkä sittenkin vaan unelmoimaan siitä täysvapaan lepsulain mukavuushinkuabortista? Haaveeks taitaa jäädä, viimeaikojen muutossuuntausten perusteellakin..."

Näin kertoi meille aiemmin, joskus foorumilka muutossuuntausten suunnasta eräs abortinvastustaja. Että näin.

54

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abortinvastustajat täällä on ilkkuneet jo yli 15 v tällä palstalla sitä että kohta Soini (tai Tanus, Räsänen etc etc) pääsee valtaan/eduskuntaan ja akat tullaan laittamaan kyykkyyn ja abortista pääsee vankilaan. :)) Ja että jokos puntti tutisee.

      Nauratti joskus vaalien aikaan kun eräs intoutui ylistämään Tanuksen pääsyä eduskuntaan. Kirjoittajan mielestä se tarkoitti käytännössä sitä että kohta abortista tulee laiton. Samalla KD hävisi yhden paikan eli vastustajien äänet vain väheni. Semmosella kansalaistietopohjalla sitä jotkut on liikkeellä.

      • Anonyymi

        "Abortinvastustajat täällä on ilkkuneet jo yli 15 v tällä palstalla sitä että kohta Soini (tai Tanus, Räsänen etc etc) pääsee valtaan/eduskuntaan ja akat tullaan laittamaan kyykkyyn ja abortista pääsee vankilaan. :)) Ja että jokos puntti tutisee."

        Tärkeintä niille onkin saada muijat ruotuun ja vankilaan tavalla tai toisella. Oppivat olemaan. Sillä se vastustajan olo hyvääntyy kun muijat saadaan jotenkin kärsimään. En muista että kukaan vastustaja olis valmis auttamaan hädässä olevaa muijaa. Saatikka lapsia. Yksinhuoltajiakin oikein halveerataan. Sanotaan vaan kylmästi että mitäs menit levitteleen jos pyytää apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on pelkästään suosijasakki joka täällä ilkkuu urheille äideille "oisko kannattanu tehdä abortti" tai jos joku abortistaan traumatisoitunut tulee kertomaan katumuksestaan ym. negatiivisista seurauksista, että mitäs menit...

        "Sillä se vastustajan olo hyvääntyy kun muijat saadaan jotenkin kärsimään. "

        Logiikka kukoistaa taas tässäkin. Siis lapsia suojelevat eli normaalit naiset haluaisi jotenkin saada itsensä kärsimään..?! Miksi? Vai kärsisikö vain ne oman.apaiset ä.mmät jotka janoaa lastensa v.erta, eikä saisikaan toteuttaa s.airaita h.imojaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Siis lapsia suojelevat eli normaalit naiset haluaisi jotenkin saada itsensä kärsimään.."

        Ongelma on siinä, että määrittelet "normaalin" itsesi kautta yleistäen. Jos nyt tarkistan äkkiä Hätärynkyn kirjoitusten sisällön, niin sinusta on normaalia jättää lapsensa heitteille, istua terassilla juomassa kaljaa veronmaksajien laskuun, laittaa suolaa toisen kirveleviin haavoihin (potkia maassa makaavaa) hyväksyä sadismi, vangita lisääntymishaluttomat naiset ja sitoa sänkyyn 9 kuukaudeksi. Nämä tuli nyt äkkipäätä mieleen, että mikä sinusta on "normaalia".

        Luulen, että moni voisi olla tästä eri mieltä.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        No ylivoimainen valtaosa ei minun tavoin tapa lapsiaan aborteilla, vaan se on edelleen pienen sairaan vähemmistön hupia.

        "niin sinusta on normaalia jättää lapsensa heitteille"
        "vangita lisääntymishaluttomat naiset"

        Mitä sekoilet taas? Koko lopputuotoksesi onkin sitten tätä hatusta kaiveltua valhettasi, vaikka ensimmäistäkään todistetta tietysti. Niin säälittävän epätoivoista.
        Mutta sinusta onkin normaalia tappaa lapset aborteilla kun sattuu huvittamaan, ylistää tätä "naisen oikeutta" ja saada mahdollisimman monet viekoiteltua osallistumaan tähän massam.urhaan.
        Moni saattaa tosiaan olla eri mieltä.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Siis lapsia suojelevat eli normaalit naiset haluaisi jotenkin saada itsensä kärsimään.."

        Ongelma on siinä, että määrittelet "normaalin" itsesi kautta yleistäen. Jos nyt tarkistan äkkiä Hätärynkyn kirjoitusten sisällön, niin sinusta on normaalia jättää lapsensa heitteille, istua terassilla juomassa kaljaa veronmaksajien laskuun, laittaa suolaa toisen kirveleviin haavoihin (potkia maassa makaavaa) hyväksyä sadismi, vangita lisääntymishaluttomat naiset ja sitoa sänkyyn 9 kuukaudeksi. Nämä tuli nyt äkkipäätä mieleen, että mikä sinusta on "normaalia".

        Luulen, että moni voisi olla tästä eri mieltä.

        "Koko lopputuotoksesi onkin sitten tätä hatusta kaiveltua valhettasi, vaikka ensimmäistäkään todistetta tietysti"

        kyllä näistä todisteita on itsekullakin täällä:

        "pehmee huone
        10.01.2015 15:04

        Ei tietenkään oo! Pollan toimimattomuus ilman lääkkeitä ei estä mitenkään raskauden loppuun viemistä eikä oo itsessään mikään hengenvaarallinen tila. Hoitoon vaan vaikka lepositeisiin ja lapsi huostaan syntymän jälkeen."
        Kyllä me tiedetään
        17.5.2012 20:15
        -9
        Sulje
        että se raha tulee sunkaltasten peräsuoli pitkällä raatamista töistä :)) se on oikein mukava ajatus että etenkin lapsensa omanapaset mukavuustappajat raataa rahaa meidäön muiden taskuihin :DD

        Levy pyörii
        5.7.2012 00:18

        No, se on vaan niin nautinnollista aiheuttaa paskoille ihmisille entistäkin paskempi olo :) Se kun on niille aivan oikein. Oikeus ja rangaistus tapahtuu edes vähissä määrin. On tosi ihanaa hierasta vähän lisää suolaa kirveltäviin haavoihin ja säälinsekasella huvituksella seurata kuinka ne sekoo aina vaan lopullisemmin XD
        19.1.2009 14:57
        päinvastoin :)
        palstalla saan monia nautinnollisia hetkiä syyllisyysrypijöitä kärvennellessä..siksi tämä onkin niin oivallista viihdettä :)>>

        "Kakoille ihmisille on kiva tehdä vielä kakempi olo. Voit pitää sitä sadismina tai ihan minä vaan"

        Riittää siis että joku mieltää jonkun toisen kakoiksi ihmisiksi...

        Semmosta normaaliutta se vaan tahtoo olla joillakin sen normaalin ihmisen elämä, mitä muut kadehtii...

        Sinun piti todistaa NÄMÄ:

        "niin sinusta on normaalia jättää lapsensa heitteille"
        "vangita lisääntymishaluttomat naiset"

        Missä ne todisteet on, löytyykö vaiko ei?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun piti todistaa NÄMÄ:

        "niin sinusta on normaalia jättää lapsensa heitteille"
        "vangita lisääntymishaluttomat naiset"

        Missä ne todisteet on, löytyykö vaiko ei?

        Niin tuossahan se on kaivettu esille se kommenttisi, että joka ei halua synnyttää, pitäisi sitoa sänkyyn kiinni. Kyllä se minustakin no vangitsemista, siis pakkohoito, koska siinä ei kysytä henkilön suostumusta ja pakkohoitoon mennään poliisikyydillä. Heitteillejätön olet hyväksynyt täällä useita kertoa, kun on keskusteltu siitä, että onko parempi tehdä abortti mahdollisimman aikaisin vai synnyttää lapsi jättää se vaikka synnyttyään sinne kaatopaikalle kuolemaan. Sinusta se kaatopaikalle jättäminen oli parempi vaihtoehto, koska "lapsi sai edes oikeuden syntyä".

        Kysehän oli tietenkin mielenvoikaisesta joka uhittelee vahingoittavansa itseään tai lasta. Mutta tietysti pyrit tämänkin leikkaamaan sopivasti irti asiayhteydestään.
        Vangitseminen käsitetään ihan vankilana, eli missä olikaan sanottu että lisääntymishaluttomat (siis jotka ei halua tulla raskaaksi) tulisi laittaa sellaisiin?

        "Heitteillejätön olet hyväksynyt täällä useita kertoa,"

        Laitappa tästäkin sitten jotain todistetta esille missä oli höpisty jostain kaatopaikoista, nythän vaikuttaa siltä että vetäisit tämänkin sieltä hatustasi. Mutta totta, johonkin muiden löydettäväksi jätetty lapsi saa sentään mahdollisuuden hyvään elämään, toisin kuin abortilla tapettu.

        Omia mutusyytöksiäsi kummempaa ei vaan näytä vieläkään löytyvän.

        "Laitappa tästäkin sitten jotain todistetta esille missä oli höpisty jostain kaatopaikoista, nythän vaikuttaa siltä että vetäisit tämänkin sieltä hatustasi. Mutta totta, johonkin muiden löydettäväksi jätetty lapsi saa sentään mahdollisuuden hyvään elämään, toisin kuin abortilla tapettu."

        No mitä hyötyä minun on etsiä mitään todistetta, kun kerran myönsit tämän väittämäsi olevan totta.

        Tästä oli puhetta vuonna 2012, ja keskustelu on kyllä minulla jossain tallella. Kuuluu niihin keskusteluihin mitkä hätärynkytit poistoon.

        Todettiin vain eräs tosiasia jota vastaan kippuroit. Sinähän mieluiten tappaisit senkin löytämäsi hylätyn lapsipolon, koska se olisi "lapsen parhaaksi".
        Voidaan siis päätellä, että mitään todistetta ei tällekään "heitteillejätön hyväksynnästä" ole tulossa. Et myöskään ilmeisesti tajua huonon ja vielä huonomman vaihtoehdon valinnasta, mikä ei tee vähemmän huonosta mitenkään hyväksyttävää, kuten vääristelet.

        "on kyllä minulla jossain tallella."

        No kaivapa sitten niitä arkistojasi, vai onko nekin viety jonnekin Yliopiston salaisiin tiedostoihin..
        Mikä lienee epälogiikan argumenttivirheesi, kun syyttelet minun rynkyttäneen poistoon omia viestejäni.. ei mitään järkeä. Olisko helpompaa vain myöntää ettei niitä todisteoita koskaan ole ollutkaan ja tekaisit ihan itse senkin vastustajan muka-sanomisen.

        Kyllä se on olemassa, koska olen sen itse joskus nähnyt. :))) Mene itse hakemaan se sieltä, oletko niin uusavuton. :D

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Kyllä se on olemassa, koska olen sen itse joskus nähnyt. :))) Mene itse hakemaan se sieltä, oletko niin uusavuton. :D

        Riittääkö sama "todiste" jatkossa vastustajiltakin? "Koska minä olen sen nähnyt niin onhhan se olemassa, joten mene itse hakemaan, vai oletko uusavuton". :D Täytyypä ottaa oikein talteen hokemaksi jatkoa varten, kun seuraavan kerran olet taas vaatimassa jotakin..

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Kyllä se on olemassa, koska olen sen itse joskus nähnyt. :))) Mene itse hakemaan se sieltä, oletko niin uusavuton. :D

        Muistetaan toki, että esim. ehkäisytutkimukseen liittyen tarvittavat sivut on jo lukuisat kerrat näytetty, mikä ei jankkasakille tietenkään kelpaa kun on juuttunut inttämään yhden sivumennen mainitun lehtiartikkelin perään.. vaikka sillä ei tietenkään alkuperäisten tutkimussivujen jälkeen ole haileenkaan merkitystä. ;) Mutta siis todisteita h.öpinöillesi ei sieltä kaiketi ole taaskaan tulossa, sehän tästä voidaan vain lopputulemana päätellä.

    • Anonyymi

      Mahtaa nyt ottaa pattiin kun semmonen on tulossa. 😆 Ei tarvi ees unelmoida kun se on kohta totta.

    • Näissä vihreissä ja vasemmistoliitossa on ainoastaan yksi hyvä puoli; siellä on niin paljon nuoria naisia että he osaavat asettua ei- toivotusti raskautuneiden asemaan.

      • Anonyymi

        Ja on varmasti heissä niitä jotka on tehneet joskus abortin.

      • Anonyymi

        Lapsivihamielinen vihervassaritrendi on onneksi laskusuuntainen ilmiö.

    • Anonyymi

      Kyllä jotain rähinää enempi on ilmassa. Johtuiskohan siitä kun tätä aloitetta mikä nyt kerättävänä onkin tukenut koko puoluekenttä miinus tavanomaiset ääriuskonnolliset räsät ja tanut. Lisäksi tukee aloitetta gynekologit ja lääkärit ja hoitajat. Sekä useat ihmisoikeusjärjestöt niitten naisten ja nuorten lisäksi. Ei voinut nyt vastustajat syytää kakkaa vain naisten päähän kun asialla on asiantuntijat ja kaikki puolueet miinus krissulit ja pärsut. Mut samaa mieltä olen että hyvä kun räsä ehti jo haukkuun aloitteen niin kaikki jotka inhoo räsää, antaa kannatuksen periaatteestakin kaikelle mitä se vastustaa. Kaikki jotka räsä on suututtanut (ja niitä on paljon) antaa äänensä kaikelle mitä r moittii.
      Kaikki kotiin päin kiitos ja kumarrus vaan siitä vastustajat kaikkien suomalaisten naisten oikeuksien puolesta. 🙏 Vielä kun sais jonkun epelingin kommentoimaan niin tulis lisää kannatuksia. Ei mulla muuta.

      • Anonyymi

        "Lisäksi tukee aloitetta gynekologit ja lääkärit ja hoitajat. "

        Eli missä lukee että KAIKKI mainitut ammattihenkilöt tukee tätä, eikä vain joku marginaalinen opeistaan harhautunut, feminatsien sumutukseen hurahtanut vähemmistösakki?

        Miksi sinusta muut ihmiset on niin heikkotahtoisia, että he menee mukaan näihin sumutuksiin? Ettei ne olis vaan ihan samaa mieltä?

        Onko kansan enemmistökin "heikkotahtoista" kun ei siltä koskaan ole kysytty mielipidettä säädetystä laista eikä saa päättää siitä mitenkään?

        Samat oikeudet on kellä tahansa pistää pystyyn aloite. Jos abortinvastustajat on vaan niin laiskoja ja velttoja tai sitten suurin syy: niitä on vaan niin vähän, marginaalisakkia. Onneksi.

        Eikös ne vasta-aloitteet kielletty silloin Aito avioliitto aloitteen takia?
        Ainakin siis nykyhössötyksiin aivopesijöiden mielestä "väärää" mieltä olevien aloitteet pitää kieltää.. ettei vaan voitaisi vastustaa "edistyksellisyyttä".

        Eipä vain siltä "marginaalisakilta" uskalleta kysyä mitään, kuten ei uskallettu homoliittojenkaan kohdalla. Siellä Uudenmaan kuplassa kuvitellaan että koko muukin Suomi on täynnä näitä vihervassarien sumuttamia liberaaleja trendipellejä. Muualla nämä Suomineidon helmah.örhöt ovat pelkkää marginaalisakkia, onneksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Lisäksi tukee aloitetta gynekologit ja lääkärit ja hoitajat. "

        Eli missä lukee että KAIKKI mainitut ammattihenkilöt tukee tätä, eikä vain joku marginaalinen opeistaan harhautunut, feminatsien sumutukseen hurahtanut vähemmistösakki?

        "Eli missä lukee että KAIKKI mainitut ammattihenkilöt tukee tätä, eikä vain joku marginaalinen opeistaan harhautunut, feminatsien sumutukseen hurahtanut vähemmistösakki?"

        Riittää että enemmistö tukee. Marginaalit jää marginaaleihin ja heidän pitää vaan hyväksyä, ettei maailma pyöri heidän ehdoillaan vaan ihmiset päättää ihan itse omista asioistaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne vasta-aloitteet kielletty silloin Aito avioliitto aloitteen takia?
        Ainakin siis nykyhössötyksiin aivopesijöiden mielestä "väärää" mieltä olevien aloitteet pitää kieltää.. ettei vaan voitaisi vastustaa "edistyksellisyyttä".

        Eipä vain siltä "marginaalisakilta" uskalleta kysyä mitään, kuten ei uskallettu homoliittojenkaan kohdalla. Siellä Uudenmaan kuplassa kuvitellaan että koko muukin Suomi on täynnä näitä vihervassarien sumuttamia liberaaleja trendipellejä. Muualla nämä Suomineidon helmah.örhöt ovat pelkkää marginaalisakkia, onneksi.

        Onhan aborttikiellosta ollut aloitteita, nytkö olet ne jo unohtanut. :D

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Eli missä lukee että KAIKKI mainitut ammattihenkilöt tukee tätä, eikä vain joku marginaalinen opeistaan harhautunut, feminatsien sumutukseen hurahtanut vähemmistösakki?"

        Riittää että enemmistö tukee. Marginaalit jää marginaaleihin ja heidän pitää vaan hyväksyä, ettei maailma pyöri heidän ehdoillaan vaan ihmiset päättää ihan itse omista asioistaan.

        Ja siltä enemmistöltä on sitten kysytty jotakin, missä ja milloin? Vai onko muutama marginaali tehnyt vaan omia mielivaltaisia päätöksiään?

        "Onhan aborttikiellosta ollut aloitteita"

        Yksittäisten henkilöiden tekemiä, joiden menestysmahdollisuudet tunnetaan. Miten niitä voisi tukea kun suuri osa ei edes tiedä niiden olemassaolosta? Mutta miten kävi OTV-aloitteen joka sai tekijöidensä ansiosta medianäkyvyyttäkin?
        Muistetaan myös aiempi vapaan lain aloitte joka keräsi huikeat 1400 nimeä.

        "Yksittäisten henkilöiden tekemiä, joiden menestysmahdollisuudet"

        Yksittäisiä vastustajat onkin.

        Mikäs se sitten oli jonka vapaan tappamisen aloite keräsi 1400 nimeä? Joku multipersoona vai? Ei taas oikein logiikka pelitä näissä suosijasakin h.öpinöissä..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs se sitten oli jonka vapaan tappamisen aloite keräsi 1400 nimeä? Joku multipersoona vai? Ei taas oikein logiikka pelitä näissä suosijasakin h.öpinöissä..

        En ole ainakaan itse nähnyt kansalaisaloiteluettelossa aloitetta, missä vaadittaisiin "vapaata tappamista". Se on ilmeisesti vain siellä sinun rinnakkaistodellisuudessasi, kun muilla ei ole havaintoja asiasta. Siellä missä on ihtiriekot, Danten helvetit jne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja siltä enemmistöltä on sitten kysytty jotakin, missä ja milloin? Vai onko muutama marginaali tehnyt vaan omia mielivaltaisia päätöksiään?

        "Onhan aborttikiellosta ollut aloitteita"

        Yksittäisten henkilöiden tekemiä, joiden menestysmahdollisuudet tunnetaan. Miten niitä voisi tukea kun suuri osa ei edes tiedä niiden olemassaolosta? Mutta miten kävi OTV-aloitteen joka sai tekijöidensä ansiosta medianäkyvyyttäkin?
        Muistetaan myös aiempi vapaan lain aloitte joka keräsi huikeat 1400 nimeä.

        Olisiko aborttikieltäjien joukko niin pieni, että ei löydy Suomesta sitä instanssia, joka sellaisen laittaisi pystyyn. Rahoittajiahan näillä prolifeläisilä toki on, rapakon takaa sitä luulisi tulevan, mistä se niiden materiaalikin tulee esim Itu-Projektilla. Itse luulen, että nämä on jo valmiiksi profiloituneet niin naisvihamielisiksi ja fundamentalisiksi, että itselliset ja itse rahansa ja elantonsa tienaavat naiset vaan kavahtaa tuollaista arvomaailmaa ja kaksinaismoraalia, jonka mukaan naiset olisi joku lapsiin rinnastettava, holhottava joukko.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        En ole ainakaan itse nähnyt kansalaisaloiteluettelossa aloitetta, missä vaadittaisiin "vapaata tappamista". Se on ilmeisesti vain siellä sinun rinnakkaistodellisuudessasi, kun muilla ei ole havaintoja asiasta. Siellä missä on ihtiriekot, Danten helvetit jne.

        Tiedetään kyllä ettet halua nähdä mitään kannaltasi ikävää totuutta, kuten muukaan sakkisi. Pidä ne sumennuslaput silmillä vaan siellä rinnakkaistodellisuutesi kuplassa, ja jatka sen vapaan tappamisen k.almanalotteen h.öyrypäistä kauppamistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne vasta-aloitteet kielletty silloin Aito avioliitto aloitteen takia?
        Ainakin siis nykyhössötyksiin aivopesijöiden mielestä "väärää" mieltä olevien aloitteet pitää kieltää.. ettei vaan voitaisi vastustaa "edistyksellisyyttä".

        Eipä vain siltä "marginaalisakilta" uskalleta kysyä mitään, kuten ei uskallettu homoliittojenkaan kohdalla. Siellä Uudenmaan kuplassa kuvitellaan että koko muukin Suomi on täynnä näitä vihervassarien sumuttamia liberaaleja trendipellejä. Muualla nämä Suomineidon helmah.örhöt ovat pelkkää marginaalisakkia, onneksi.

        "Eikös ne vasta-aloitteet kielletty silloin Aito avioliitto aloitteen takia?
        Ainakin siis nykyhössötyksiin aivopesijöiden mielestä "väärää" mieltä olevien aloitteet pitää kieltää.. ettei vaan voitaisi vastustaa "edistyksellisyyttä"."

        Vasta aloitteet joilla halutaan kumota jonkun toisen aloite kiellettiin mutta kyllä samasta asiasta saa tehdä oman aloittteen. Olihan se vähän käsittämätön aloite, jossa haettiin ("Aito avioliitto" ) miehille ja naisille oikeutta avioliittoon. Sehän kaikilla heteroilla onkin jo! Miksi hakea sellaista mikä ei tähtää lakimuutokseen??? Ei käsitä.

        Homojen ja ties kenen muiden ryhmien syrjimiseen oikeuttavaa lakia haki se tahdon 2020 aloite.

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5101

        Siinä mentiin liika pitkälle, joka selittää alhaisen kannatuksen. Aloitteessa haluttiin jonkun saavan uskontonsa suojissa oikeuden syrjiä muita ja panetella julkisesti.

        "Erilainen kohtelu saattaa olla oikeutettua myös silloin"

        Ja tämä ei esim edes olisi koskenut homoja tai muita jotka elää jonkun äärikristittyryhmän mielipiteiden vastaisesti vaan myös heitä jotka hyväksyy homot ja lesbot.

        Mitähän nämä piirit olis sanoneet siitä kun muslimit olis hakeneet samanlaista oikeutta...

        "Vasta aloitteet joilla halutaan kumota jonkun toisen aloite kiellettiin "

        Ja juuri nytkö sitten rajatumman lain vaatiiminen ei olisi juurikin tuollainen?!

        "Homojen ja ties kenen muiden ryhmien syrjimiseen"

        J.uu, ja nyt "syrjitään" sitten edelleen mm. moniavioisia, sukurutsaajia, eläimiin sekaantujia jne., kun ei saa mennä naimisiin! Ainoastaan homot on alkaneet talloa sellaisen ikiaikaisen instituution varpaille joka on aina kuulunut vain miehelle ja naiselle, ja kuuluu monien mielissä todellisuudessa tästä eespäinkin. Ja homojen yms. röyhkeys vain kasvaa mitä enemmän annetaan naurettaville vaatimuksille periksi.
        Nykyajan hössötykisä on tekaista "syrjintää" sinne missä sitä ei ole ja sokeutua näkemästä todellista syrjintää, varsinkin silloin jos oikea tasa-arvo uhkaisi omia mukavia etuja..

        Missä on aloite missä haettu oikeutta mennä naimisiin eläimen kanssa? Sinäkö sellaista aloitetta haluaisit?

        Miten tasa arvoinen avioliittolaki on estänyt heteroita menemästä naimisiin?

        "Ainoastaan homot on alkaneet talloa sellaisen ikiaikaisen instituution varpaille joka on aina kuulunut vain miehelle ja naiselle, ja kuuluu monien mielissä todellisuudessa tästä eespäinkin."

        Kyllähän jokainen saa ajatella asioista mitä haluaa, ja mielissään pitää mitä tahansa instutuutiota itselleen kuuluvana monopolina. Ongelma tulee vasta siinä, jos alkaa sen oman mielipiteen ja käsityksen perusteella syrjiä muita. Se ei ole mielipiteen vapautta enää vaan siinä rikotaan toisen laillisia oikeuksia.

        Ehkä ole missään nähnyt että joku olisi halunnut mennä eläimen kanssa naimisiin. Minusta on myös tosi paha argumentointivirhe rinnastaa homoseksuaali eläimeen, tai homous eläimeen sekaantumiseksi tai pedofiliaksi.

        Pari kansalaisaloitetta suojaikärajan alentamiseksi jopa 13 vuoteen on kyllä tehty samalta henkilöltä, joka on tuomittu lapsen hyväksikäytöstä vankilaan. Mutta on mitä ilmeisimmin hetero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on aloite missä haettu oikeutta mennä naimisiin eläimen kanssa? Sinäkö sellaista aloitetta haluaisit?

        Miten tasa arvoinen avioliittolaki on estänyt heteroita menemästä naimisiin?

        Vertaus eläinliittoihin ym. taisi osua ja upota, yhtä h.ullua olisi vaatia vastaavaa "tasa-arvon" nimissä.

        Miten miehen ja naisen väliseksi määritelty avioliitto on homoille epätasa-arvoinen? Onhan nekin saaneet kautta aikojen mennä ihan tasa-arvoisesti naimisiin vastakkaista sukupuilta olevan kanssa.
        Perimmäinen pyrkimyshän oli vain siinä, että "rekisteröity parisuhde" saatiin häivytettyä virallisista kaavakkeista "avioliitto"-termin taa, koska homot itse häpeävät taipumuksiaan. Melko surullista kyllä, samaan aikaan ollaan olevinaan niin "ylpeitä" itsestä, nostetaan juuri poikkeavuuden perusteella jalustalle, ja sitten kuitenkin koetaan noloutta ja piilotellaan naamioituneena jonnekin "tasa-arvo" vaatimusten taa.. epäloogista ja kaksinaamaista touhua.

        "Ongelma tulee vasta siinä, jos alkaa sen oman mielipiteen ja käsityksen perusteella syrjiä muita."

        Onko siis "syrjintää" sekin ettei eri sukupuolisina saa olla rekitsteröidyssä parisuhteessa?
        Miten heteroiden naimisiinmeno rikkkoo homojen oikeuksia?! :D

        "Minusta on myös tosi paha argumentointivirhe"

        No tämä ei varsinaisesti yllätä... ;)
        Pedofiileista en kai sanonut yhtään mitään, vaan se on ihan omien mielleyhtymiesi tuotosta.

        "Miten miehen ja naisen väliseksi määritelty avioliitto on homoille epätasa-arvoinen?"

        Juridisesti on ollut ihan eri asia esim perintöasioiden ja adoptio-oikeuden suhteen. Ja jos on uskovainen pari niin ei ole voinut mennä kirkossa naimisiin. Lasten asema on parempi kun ovat naimisissa. Miten tämä liittyy aborttiin? Homothan ei tee hevillä aborttia kun eivät tule vahingossa raskaaksi. Sun pitäis siks puolustaa homoja eikä moittia. 😯

        Musta on aina kamalaa kun gaykansaa mollataan. Tavallisia ihmisiä, jonkun vanhempien rakastettuja lapsia hekin on, olleet sikiöitä hekin. ❤️

        "Vertaus eläinliittoihin ym. taisi osua ja upota, yhtä h.ullua olisi vaatia vastaavaa "tasa-arvon" nimissä."

        Tietääkseni tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan jo vuonna 2017. Ettei se nyt ollut sitte hullua kun eduskunnassa murskavoittokin tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miten miehen ja naisen väliseksi määritelty avioliitto on homoille epätasa-arvoinen?"

        Juridisesti on ollut ihan eri asia esim perintöasioiden ja adoptio-oikeuden suhteen. Ja jos on uskovainen pari niin ei ole voinut mennä kirkossa naimisiin. Lasten asema on parempi kun ovat naimisissa. Miten tämä liittyy aborttiin? Homothan ei tee hevillä aborttia kun eivät tule vahingossa raskaaksi. Sun pitäis siks puolustaa homoja eikä moittia. 😯

        Musta on aina kamalaa kun gaykansaa mollataan. Tavallisia ihmisiä, jonkun vanhempien rakastettuja lapsia hekin on, olleet sikiöitä hekin. ❤️

        "Juridisesti on ollut ihan eri asia esim perintöasioiden ja adoptio-oikeuden suhteen. "

        Paljon vähemmillä muutoksin näitä olisi voitu parantaa rekisteröidyssä parisuhteessakin.
        Missä olen vastustanut homojen lasten tekoa?
        Moitittavaa on vain se älyttömiin mittasuhteisiiin menevä liikojen vaatiminen ja itsensä/asiansa jatkuva tyrkyttäminen ja itsensä jalustalle nostaminen. Vähemmästäkin tuputuksesta alkaa tulla muilla mitta täyteen ja aiheuttaa enää lähinnä ärsyyntymistä.

        "Ettei se nyt ollut sitte hullua kun eduskunnassa murskavoittokin tuli."

        Voisin melkein lyödä vetoa että ennen vuosikymmenen loppua keksitään vaatia avioliittojen laajennusta moniavioisillekin. Ja jos nykyinen yltiöliberaalien muotivillitys on edelleen vallalla, sekin on vain läpihuutojuttu. Onneksi kirkko sentään vielä ei ole lähtenyt tukemaan näiden hurmostelijoiden hössötyksiä.

        "Paljon vähemmillä muutoksin näitä olisi voitu parantaa rekisteröidyssä parisuhteessakin.

        Moitittavaa on vain se älyttömiin mittasuhteisiiin menevä liikojen vaatiminen ja itsensä/asiansa jatkuva tyrkyttäminen ja itsensä jalustalle nostaminen. Vähemmästäkin tuputuksesta alkaa tulla muilla mitta täyteen ja aiheuttaa enää lähinnä ärsyyntymistä."

        Näitä asioista pitää ensisijaisesti kysyä niiltä, keitä asia koskeekin. Sinun oikeuksiasihan ei mitkään homot ole olleet vaarantamassa. Vai voitko kertoa, että mitä olet menettänyt sillä, että homot on saaneet samat ihmisoikeudet kuin heterotkin? Moittiahan toki saa, ja ärsyyntyä, mutta kun ei lakeja vaan laadita vain jonkun mielenpahoistusta estämään. Jotkut asiat pitää vaan hyväksyä, varsinkin kun ne ei edes koske omaa elämää millään tavalla.

        Ja kun puhut "muista" niin olisi paljon asiallisempaa, jos kuitenkin sanoisit että tarkoitat tällä vain itseäsi, sillä tasa-arvoinen avioliitto on kyllä valtaosan kansan hyväksymä. Ethän sinä voi puhua esim minun puolesta, koska näkemykseni on ihan eri.

        Mikä ihmeen ihmisoikeus naimisiinmeno on? Kukaanhan ei ketään ole kieltänyt rakastamasta.

        "tasa-arvoinen avioliitto on kyllä valtaosan kansan hyväksymä. "

        Ja milloinkahan tätä on tutkittu?! Vähemmistön runnomanahan sekin saatiin läpi! Ihan kuin aborttilakikin. Hyvin todennäköisesti homoliittojakaan ei olisi, jos todella koko kansa olisi saanut sanoa rehdillä äänestyksellä mielipiteensä, mutta kun ei. Ja syy on yhtä selvä kuin aborttilainkin kohdalla.

        Millä perusteella "vähemmistön runnomana saatiin läpi". Ja vaikka olisikin, mitä väliä. Homoliitot yms. ovat tätä päivää vaikka kuinka pullikoit vastaan. Tule jo pois sieltä 1800-luvulta!😁 Ihmisoikeudet ovat nykypäivää vaikka se miten kirvelisikin.

        "Mikä ihmeen ihmisoikeus naimisiinmeno on"

        Kyllä avioliiton solmiminen on kahden ihmisen sopimus.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Millä perusteella "vähemmistön runnomana saatiin läpi". Ja vaikka olisikin, mitä väliä. Homoliitot yms. ovat tätä päivää vaikka kuinka pullikoit vastaan. Tule jo pois sieltä 1800-luvulta!😁 Ihmisoikeudet ovat nykypäivää vaikka se miten kirvelisikin.

        Ihmisoikeudet on tosiaan nykypäivää, vaikkei kaikessa (mm. aborttilaissa) toteudukaan, ja vaikka sinäkin mieluummin jäisit lojumaan sinne keskiajalle, jossa lapsia uhrataan mukavuuksien alttarille.

        "Millä perusteella "vähemmistön runnomana saatiin läpi"."

        Jopa yksinkertaisemmalla matemaattisella ymmärryksellä voidaan laskea, ettei aloitteen allekirjoittajien määrä ole mikään "enemmistö" kansasta, eli muutamasta miljoonasta äänestysikäisiä. Onko liian vaikea laskutoimitus sinulle?

        "Kyllä avioliiton solmiminen on kahden ihmisen sopimus."

        Tätä ei kysytty, vaan missä homoliitot on julistettu ihmisoikeudeksi?

        No miksei eduskuntavaaleissa äänestäjät äänestä sinne kristillisestä puolueesta koostuvaa enemmistöä niin johan alkaisi aborttilaki olemaan vastustajien mieleen. Tätä pidetään niin pikkuasiana että muut asiat ajavat sen edelle. Onneksi Suomessa ei ole näitä uskonnollisia hihhuleita eli tekopyhiä niin kuin eräässä valtiossa jossa lääkäreihin ja aborttiklinikoihin kohdistetaan väkivaltaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisoikeudet on tosiaan nykypäivää, vaikkei kaikessa (mm. aborttilaissa) toteudukaan, ja vaikka sinäkin mieluummin jäisit lojumaan sinne keskiajalle, jossa lapsia uhrataan mukavuuksien alttarille.

        "Millä perusteella "vähemmistön runnomana saatiin läpi"."

        Jopa yksinkertaisemmalla matemaattisella ymmärryksellä voidaan laskea, ettei aloitteen allekirjoittajien määrä ole mikään "enemmistö" kansasta, eli muutamasta miljoonasta äänestysikäisiä. Onko liian vaikea laskutoimitus sinulle?

        "Kyllä avioliiton solmiminen on kahden ihmisen sopimus."

        Tätä ei kysytty, vaan missä homoliitot on julistettu ihmisoikeudeksi?

        "Tätä ei kysytty, vaan missä homoliitot on julistettu ihmisoikeudeksi?"

        Tasavertaisuus lain edessä on ihmisoikeus.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Tätä ei kysytty, vaan missä homoliitot on julistettu ihmisoikeudeksi?"

        Tasavertaisuus lain edessä on ihmisoikeus.

        Miten tasavertaisuus on pois vaikkei kenen tai minkä tahansa kanssa saakaan mennä naimisiin? Edelleen, homotkin on aina saaneet ihan tasavertaisesti mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, ja onko laki nyt siis "epätasavertainen" esim. moniavioisia tai objektiseksuaaleja kohtaan?

    • Anonyymi

      Ei taida täysvapaa abortti jäädä haaveeksi kun näyttäis olevan ihan super kannatus ja asiantuntijat on asian puolella.

      • Eikä jäänyt haaveeksi vaan toteutui. Aivan oikea suunta.

      • Anonyymi
        Hurmunhei kirjoitti:

        Eikä jäänyt haaveeksi vaan toteutui. Aivan oikea suunta.

        Tosin ei uusi laki ihan täysvapaa ole, kun abortille on vielä viikkorajat. Mutta aiempaa vapaampi kyllä.

      • Anonyymi
        Hurmunhei kirjoitti:

        Eikä jäänyt haaveeksi vaan toteutui. Aivan oikea suunta.

        Suunta? Seuraavaksi kai verenhimoisimmat m.urhankiihkot ryhtyy vaatimaan täysvapaata tappamista koko 9kk ajalle... milloin m.urhalupa ulotetaan syntyneisiin vauvoihinkin?
        Onneksi monissa muissa paikoin maailmassa suunta on jo täysin päinvastainen, eli inhimillisen moraalinen ja lastenkin ihmisoikeuksia kunnioittava. Suomi on taantunut takapajula joka laahaa jälkijättöisenä tässäkin asiassa jossain raakalaismaisella keskiajalla...

    • Anonyymi

      Suomi näyttää laahaavan jäljessä sivistyksestä tässäkin kohtaa. Siinä missä muualla aletaan heräillä lastenkin ihmisoikeuksiin ja niiden kunnioitukseen, ollaan täällä vajoamassa yhä syvemmälle pimeään keskiaikaan, jossa täysvapaa tappaminen halutaan nähdä "edistyksen" kirkkaimpana kruununa. Propagandistit on saaneet tuputettua tämän aivopesun suurelle osaa edustajistakin. Sumutetut ovat ihastuksissaan, ja ne pyritään vaientamaan, jotka uskaltautuvat hiiskahtamaan, että "eihän keisarilla ole mitään vaatteita"!
      Onneksi tämäkään laki ei ole ikuinen, ja kun vihervassarien trendikupla tussahtaa ja yltiöliberaalit putoaa valtaapitävien palliltaan, saatetaan palautua jo piankin takaisin sivistyneempään suuntaan. Mutta ilmeisesti siellä synkimmässä aallon pohjassa täytyy käydä, jotta ainoa suunta sieltä olisi ylöspäin.

      • Anonyymi

        Ja räähkän törkyt rynkyttelen ja omat takaisin aina vaan naputtelen XD ja traumaiita murhamanta itkee!!! Tuskaa sinulle promurderistinen rutinareikä, TUSKAA!

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      327
      7839
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2196
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1281
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      172
      1249
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      139
      1047
    Aihe