Oppivelvollisuuden pidentämisen mielekkyys ?

Nykyinenkin oppivelvollisuusaika on sopimaton usealle nuorelle, jotka eivät ole saaneet edes kotikasvatuksen alkeita ! Siis te vanhemmat olette tuhonneet lapsienne elämän alun . Lisäksi te usein tuhoatte lapsenne läksyjenteko rauhan jatkuvalla melskaamisella kotona ja välttelemällä asiallista työssäkäyntiä. Usein myös murennatte opettajien arvovaltaa vähättelemällä matemaattisten aineiden opiskelun hyödyllisyyttä ja ihannoimalla taiteellisuutta ja urheilu " hikoilua " . Käytöksenne on seurausta henkisten resurssienne mitättömyydestä sekä kohtuuttoman hyvästä sosiaaliturvasta . ( Mm. noin kolmasosan kämppänne vuokrasta maksavat muut kansalaiset veroistaan ! )

Lisäksi teidän pentunne terrorisoivat koulussa mielenterveydeltään normaaleja oppilaita . Poliittisina ansioina pääasiallisesti vakituiseen virkaan nimitetyt "pelkuripaskahousu " opet eivät ole valvonnoissa havaitsevinaan rikollisten pentujenne touhuiluja . Erityisesti tuntiopettajien työn jatkuminen on ehdollistettu kaaoksen hyväksymiselle .

Siis lyhyemmin : jos ei aivo"koneisto" kestä ihmisiksi käyttäytymistä
muita oppilaita ja opettajia kohtaan niin jättäkää koulumaailma ja painukaa toteuttavaan työhön ( paskaduuneihinne oppisopimuksella ), jos teitä joku vielä huolii työpaikalle varastelemaan ja törkeällä läytöksellänne tuhoamaan yrityksen mainetta !

Nuorison tulevaisuus politrukkivaltiossamme : helvetinmoiset palkkaverot velkaisen valtion takia , tyhmästi ja röyhkeästi virkojaan
hoitavat poliittisesti valitut kiipijät , korruptoitunut tuomio- ja järjestyksen ylläpitokoneisto , kansalaisten oman toimivallan hävittäminen ja kolhoosikontrolli .

Julkinen " salaisuus " ; poliitikon uralle ajautuvat luonnevikaiset ,vastuuttomat valehtelijat !

Vanhan open vihje : hankkikaa ammatti , jota tarvitaan nousu ja laskusuhdanteissa . Elämä on "aaltoliikettä" ts. olosuhteet muuttuvat ja yrittävälle kansalaiselle , joka seuraa uutisia säästäväisesti eläen ja ahkerasti työskennellen löytyy aina toimeentulo . Mutta päätä EI saa huimata , vaan JÄRJELLISIÄ riskejäkin on otettava ( kehitettävä itseään ammatillisesti , muutettava työn perässä , seurusteltava vain järkevien ihmisten kanssa , vältettävä hurjastelevia elämäntapoja , oltava itse vastuussa valinnoistaan ).

Kyllä te pärjäätte , jos ette anna valtaa pikavoittoja tavoittelevilleKANSANVILLITSIJÖILLE ja vaaditte yllyttäjiltä PERUSTELUJA !!!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu