Alkaa ärsyttää soundin rosoisuus pian alkusoiton jälkeen.
Rock on epäharmoninen.
Rock on ärsyttävin musiikki
5
55
Vastaukset
- Anonyymi
Pidätkö sitten klassisesta musiikista?
- Anonyymi
No eihän kaikesta musasta voi tykätä. Jokaisella on oma musamaku. En minäkään tykkää räpistä tai teknojumpasta, enkä jaksa rokkiakaan aina kuunnellea vaikka se onkin suosikkimusaani. Kuuntelen musaa fiiliksen mukaan.
ps. Rockin kuuluukin olla rosoista ja raakaa. Itse pidän rockista ja myös jonkun verran heavystakin, mutta kuuntelen myös muunkin tyylistä musiikkia. Jokainen kuuntelee sitä mikä kuulostaa omaan korvaan parhaimmalta. Itse kuuntelin aikoinaan paljon klassista, mutta nykyään en jaksa sitä kuunnella kovin paljon. Tällä hetkellä esim.rock ja klassinen heavy, folk, country, soul, funk, pop (erityisesti 1960-80 -lukujen pop) ja reggei kuulostavat korvaan paremilta. Tosin musiikki on hyvää, jos se kuulostaa hyvältä ja siinä ei mulle meinaa genret eikä myöskään se millä vuosikymmenellä tai jopa vuosisadalla tai vuosituhannella kappale on tehty.
Rock on usein rosoista ja raakaa, tosin kyllä sitä osataan laulaa pehmeämminkin, jopa sellaisetkin artistit, jotka osaavat laulaa myös rosoisesti ja raa´astikin. Esim. Robert Plant lauloi Led Zepin aikoihin rosoisesti ja raa´asti, mutta hän osasi laulaa myös pehmeämminkin, samoin Paul Rodgers ja Rob Halford omissa bändeissään kuten myös Paul McCartney Beatlesissa. Hyvä rock-ja heavylaulaja osaa laulaa tarvittaessa monella eri tyylillä.
Yksi parhaimmista esimerkeistä rock-/heavylaulajana on juurikin Rob Halford. Nuorena tämä mies osasi juurikin laulaa monella eri tyylillä. Kun kuuntelee esim. Painkillerin ja sitten vaikka perään Turn on your light tai vaikka Before the dawn, niin ei edes meinaa uskoa, että samasta miehestä on kyse tai sitten kuuntelee häntä nyt vanhempana ja sitten nuorena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 52977
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604