Meidän liitossa suurin ongelma on tämä iänikuinen miehen puhumattomuus. Minulla ei ole koskaan ollut muita, en tiedä kuinka paljon muilla puhutaan..?
Nykyään on iskenyt entistä hirveämpi ahdistus päälle kun tunnen olevani niin yksin, mies ei halua keskustella suhteestamme ollenkaan; ei mistään siihen liittyvästä vaikka tämä liitto alkaa olla selvitystilassa. Mutta mitenkäs selvität kun toinen ei puhu? Jos jatketaan yhdessä ei hänen mielestä tarvitse keskustella, silloinhan kaikki on hyvin (?!) Jos erotaan, ei tarvitse keskutella koska kaikki on ohi.
Olen ihan poikki ja haluaisin jotain kokemuksia mitä tässä voi tehdä. Ainut mitä mies suhteestamme puhuu on se, että hän ei halua erota. Se taas tuntuu minusta lähinnä v*ttuilulta. Kun sanon miten pahalta minusta tuntuu elää yksin, saan vastauksen että ei sinusta nyt noin pahalta tunnu.
Lapsia meillä ei ole. Olen ollut jo vuosia masentunut, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Jos pyydän miestäni itkien olemaan tekemättä joitain asioita jotka minuun sattuu niin hän "unohtaa" ne ja sanoo että ei se nyt niin paha voi olla.
Mieheni sanoo usein rakastavansa mutta ei tämä siltä tunnu. Olo on aivan niinkuin joku vieras ihminen asuisi samassa asunnossa. Mitä ihmettä minä teen? anteeksi sekava kirjoitus..
Nykyään on iskenyt entistä hirveämpi ahdistus päälle kun tunnen olevani niin yksin, mies ei halua keskustella suhteestamme ollenkaan; ei mistään siihen liittyvästä vaikka tämä liitto alkaa olla selvitystilassa. Mutta mitenkäs selvität kun toinen ei puhu? Jos jatketaan yhdessä ei hänen mielestä tarvitse keskustella, silloinhan kaikki on hyvin (?!) Jos erotaan, ei tarvitse keskutella koska kaikki on ohi.
Olen ihan poikki ja haluaisin jotain kokemuksia mitä tässä voi tehdä. Ainut mitä mies suhteestamme puhuu on se, että hän ei halua erota. Se taas tuntuu minusta lähinnä v*ttuilulta. Kun sanon miten pahalta minusta tuntuu elää yksin, saan vastauksen että ei sinusta nyt noin pahalta tunnu.
Lapsia meillä ei ole. Olen ollut jo vuosia masentunut, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Jos pyydän miestäni itkien olemaan tekemättä joitain asioita jotka minuun sattuu niin hän "unohtaa" ne ja sanoo että ei se nyt niin paha voi olla.
Mieheni sanoo usein rakastavansa mutta ei tämä siltä tunnu. Olo on aivan niinkuin joku vieras ihminen asuisi samassa asunnossa. Mitä ihmettä minä teen? anteeksi sekava kirjoitus..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse eronnut 40 v. mies. Heti alkuun voin kertoa että minussa oli ( eipä ole enää!! ) saman tyyppisiä piirteitä. Olet huomannut tilanteen ja toivottomuuden sen ratkaisemiseen miehesi tuppisuisuuden vuoksi. Normaali suomalainen mies, ja tässä tilanteessa erityisen hankala tapaus.
Sinun on PAKKO ravistella häntä, kaiken uhalla.
Itse en saanut sanotuksi ( samoja vikoja ) sitä mikä painaa... kunnes pakon edessä molempien tunteiden ja puheiden purkaus ja ero. Mutta hyvä ero! Olemme nyt parhaat kaverit ja juttu luistaa kaikista asioista. Minun ongelmani oli ( kuullostaa aluksi kamalalta ), että OIKEASTI en koskaan ollut rakastanut vaimoani, kaikki vain järjestyi niin kuin kirjassa sanotaan. Aikaa myöten kuori petti.
Tämä ei varmasti ole rohkaisevaa, mutta tuon kaiken jälkeen ( kävin myös psykologilla ym ym ) löysin itseni ja rentouduin, uskallan olla hauska, haavoittuva, rento ja ennen kaikkea tunteiden vietävänä. Prosessi kesti 25 vuotta ja avioero laukaisi sen lopullisesti.
Ehdottaisin teille parisuhdeterapiaa. Jos mies ei suostu, eroa.
Meillä sekä minä ( yh-isä... ) että X-vaimo olemme kaiken hetkellisen kaaoksen jälkeen vahvoja yksilöitä molemmat sekä olosuhteisiin nähden onnellisia. Yritä kuitenkin ensin, ero sinänsä ei ole ikinä sinänsä kivaa eikä tavoiteltavaa.
Yksinäisyyskin voi olla tappavaa ja vaati uuden sodan....
eihän tuo sinun ongelma oleetes paha minun on jatkunu jo yli 30 vuotta enkä vieläkään tiijä mitä teen
...jos tollasta 30v jaksat katsoa. Jopa enemmän kuin itseäsi. Nosta asia pöydälle ja aloita siitä!
Aivan kuin olisit kirjoittanut minun elämästäni. Meillä mies vielä oli viikonkin täysin puhumaton jolloin poikammekin sai isältään vastaukseksi vain murinaa. Hoitoon hän ei halunut lähteä. Viimein minulle nousi (kiitos ystävien) oma tahto ja nostin asian pöydälle. Ero siinä tuli ja näin hyvä. Erosta nyt 1,5vuotta ja olemme exxän kanssa kavereita. Hän huolehtii osuutensa pojan hoitoon kiitettävästi ja poikamme sanookin; ISÄ OSAA PUHUA!
Epäselväksi jäi moni asia mutta minä olen henkisesti ehyempi ja valmis kohtaamaan arkipäivän haasteita.Valmis kohtaamaan uuden PUHUVAN miehen!Minulla ei ole enää kotona lapsellista, kiukuttelevaa myöhäismurkku ikäistä aikuista miestä paijattavana!!!
Meillä tilanne on aivan sama. Ei puhuta muusta kun päivän säästä tai päivän ruuasta. Nyt tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että viimeinen mahdollisuus on pariterapia. Jos tämäkään ei auta, ero on edessä. Mielestäni täysipainoiseen ja hyvään parisuhteeseen kuuluu puhuminen myös vaikeistakin asioista.
Pariterapiaan ei kannata lähteä jos miehesi ei ole siihen valmis. Kertoo kuitenkin paljon miehestä ja hänen halustaan jatkaa suhdetta, jos ei ole valmis tekemään kaikkensa asioiden parantamiseksi. Kannattaa ajatella itseänsä ja omaa hyvinvointia. Eroa jos miehesi ei halua tehdä mitään asioiden eteen.
Onko miehesi aina ollut puhumaton? Jos on, miksi se sinua on nyt alkanut vaivata? Onko suhteessanne sattunut jotain vakavaa, josta olisi syytä puhua?
Itsellänikin on tällainen puhumaton mies. Yhdessä olemme olleet melkein 20 vuotta ja meillä on kaksi lasta. Keskustelemme kyllä arkisista asioista mutta ei sellaisia syvällisiä keskusteluja joita varsinkin nuorempana kaipasin. Aika ajoin tämä ärsyttää vieläkin, mutta alan olla sinut sen asian kanssa että miesten ja naisten tarve keskustella on erilainen. Mieheni on kiltti eikä esimerkiksi koskaan hermostu minuun vaikka sitäkin olen yrittänyt.
Kun arki pyörii eikä ongelmia ole (kun niitä ei tehdä) voi keskustelut pyöriä tasolla "mitä ruokaa tänään, kuka vie lapset harkkoihin...."
Itse olen sopeutunut tilanteeseen, että se ei ole riittävä eron peruste varsinkin kun on lapsia. Sinulla tietysti tilanne toinen kun ei ole lapsia, joita ajatella.
Lohdutan sinua,et ole ainoa jolla on puhumaton mies.Itselläni samoin.Joskus se on pelottavaa.Minun mieheni suuttuu kun kyselen mitä mieltä hän on meidän avioliitosta,hän ei kertakaikkiaan osaa sanoa. sitä on kestänyt yli kaksikymmentä vuotta.Minä kylläkin haen lohtua ulkopuolelta.ja se tuntuu mukavalta. Mene sinäkin tuulettumaa, maailma on täynnä ihania ihmisiä.älä kärsi kotona. Olen jopa lähtenyt viikonkin reissulle yksin lomalla.ja on ollut hauskaa.ero on aina vaikeaa jos on lapsia. Mutta sitä ei kannata uhrata.korvaamattomia ihmisiä on hautaasmaat täynnä. Eikö lähde elämään taas.