Marin siis myöntää hallituksen valehdelleen

maskien tarpeellisuudesta(että niistä ei ole hyötyä), koska niitä ei ollut.

Mikael Jungner niittaa hallitusta:

"Keväällä kerrottiin että maskeista ei ole hyötyä. Nyt kerrotaan että on niistä hyötyä, keväällä vaan valehdeltiin, kun ei ollut riittävästi maskeja. Aikamoista. Laajamittaista, suunniteltua valehtelua. Mistähän kaikesta muusta hallitus ja virkamiehet ihmisille nyt valehtelevat"

Eikö jo tolkun demarit sentään ala ymmärtään, että tästä hallituksesta ei ylipäätään ole hoitamaan maan asioita?

Jossain maassa pääministeri jo eroaisi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täyttä sontaa, Marin ei valehdellut. Mahtaa näitä Jungereita ja kokkareita vituttaa kun munasivat itsensä totaalisesti, Marinin lausunnot keväältä kun löytyvät eduskunnan pöytäkirjoista:
”Kirurgisista suu- ja nenäsuojaimista olisi ehdottomasti hyötyä, mutta näitä ei ole riittävästi koko väestön tarpeisiin. Tarvitsisimme jopa 15 miljoonaa tällaista suojainta päivässä, ja olisi hallitukselta täysin vastuutonta tilanteessa, jossa meillä ei tällaisia määriä ole, tällaista suositusta kansalaisille antaa”, Marin sanoi 6. toukokuuta eduskunnassa. Lausunto löytyy pöytäkirjasta."
Lainaus otettu kauppalehdestä.

Äänestä
  • Näinpä.

    Äänestä

  • Höpöhöpööö Marin on jälleen kerran jäänyt kiinni roskapuheistaan, mutta fanaattinen demu ei vaan halua uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpööö Marin on jälleen kerran jäänyt kiinni roskapuheistaan, mutta fanaattinen demu ei vaan halua uskoa.

    eduskunnan pöytäkirjatko valehtelevat? rauhoitus nyt persu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

maskien tarpeellisuudesta(että niistä ei ole hyötyä), koska niitä ei ollut.

Mikael Jungner niittaa hallitusta:

"Keväällä kerrottiin että maskeista ei ole hyötyä. Nyt kerrotaan että on niistä hyötyä, keväällä vaan valehdeltiin, kun ei ollut riittävästi maskeja. Aikamoista. Laajamittaista, suunniteltua valehtelua. Mistähän kaikesta muusta hallitus ja virkamiehet ihmisille nyt valehtelevat"

Eikö jo tolkun demarit sentään ala ymmärtään, että tästä hallituksesta ei ylipäätään ole hoitamaan maan asioita?

Jossain maassa pääministeri jo eroaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu