Teeveessä on menossa kanadalainen herttailusarja Sydämen kutsumus. Nuorelle umpisuloiselle leskirouvalle tormaltaa kilpakosijoita kukkapuskien kanssa ovista ja ikkunoista.
Sarja on tietysti tehty naisten katsottavaksi, eikä siinä silloin voi ottaa miesten tuntemuksiin osaa. Mutta karmeita tuntemuksia se kyllä nuoruudestani palauttaa mieleeni. Ei ole ollenkaan herttaista olla kilpakosijana. Olin rakastunut tyttöön, jota tavoitteli myös kaksi muuta miestä.
Tyttö kertoi jopa äidilleen, kuinka poikkeuksellisen laadukkaita miehiä olimme. Hänen tuntoaan tilanne imarteli, ja miksei olisi imarrellutkin, sillä onhan se tytölle suuri asia, että häntä ihailtiin ja tavoitelttiin. Mutta meistä miehistä ei tuntunut lainkaan kivalta. Hänhän sitten valitsi meistä yhden.
Herttaisissa ja romanttisissa naistensarjoissa vilisee kilpakosijoita kuin kissoja Kyöpelinvuoressa, mutta tuskin kukaan mies haluaa olla kilpakosija. Kosijakin on tavalliselle miehelle jo suuri asia, lähellä mahdollista toteutumista, kun etsii epätoivoisesti vaimoa.
Niin erilaisia me eri sukupuolta olevat olemme.

Vastaukset 4
Vanhimmat
No enpä itse jäisi odottelemaan, jos joku nainen jäis pähkimään, että olenko minä vai joku muu se "sytämmen valittu*. :oD
Ja kyllä noita kaikenmaailman vastaavia ohjelmaformaatteja tuntuu miehetkin katsovan...ihan se on ihmisestä kiinni mikä kiinnostaa, eikä sukupuolesta..
Esim Maajussille morsian ja unelmien poikamies.. Siinä pari sarjaa, joissa kilpakosijat ovat naisia.
Joo, no noitahan riittää vaikka mitenpäin... ja nythän vissiin piristyksenä on vähemmistöillekin omat osionsa.... Joskus näin, että jotkut miehet teki miehelle jotkut treffimenyyt ja sit se valkkas kenen kanssa lähti jollekin unelmatreffeille ja muut sai mikrolounaan. :oD
Tohon niiku alotukseen viitaten, ei ei me enää asustella Kyöpelivvuores. Noilat tuli sinne eltaantuneine kahvinpoineen ja mirrinpissasine luutineen ja piti sit hirveetä älämölöö just päivällä, ku meitin ois pitäny nukkuu.
Niimme sit majotuttiin autiotaloihi ja parkkiluoliin. Yösellä me telään duunii kalmismaalla ja kelmeessä metsässä.