Ruotsi alkaa tekemään Britannian kanssa Tempest hävittäjiä jonka ensi lento on suunniteltu 2035.
Tämä tietenkin tarkoittaa sitä että Gripenin tuki loppuu lähes 30v ennen kuin Suomi olisi vaihtamassa koneita.
HX-koneilla on tarkoitus lentää 2060-luvulle saakka.
Suomi ei voi ottaa tälläistä riskiä ellei Venäjä kaadu ennen joulua.
Tämä tietenkin tarkoittaa sitä että Gripenin tuki loppuu lähes 30v ennen kuin Suomi olisi vaihtamassa koneita.
HX-koneilla on tarkoitus lentää 2060-luvulle saakka.
Suomi ei voi ottaa tälläistä riskiä ellei Venäjä kaadu ennen joulua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Venäjän trolli masentui turhasta työstä mitä on tehnyt pari vuotta putkeen.
Ilman korvausta. Free Lancerina .
Aijjjjjaaaa. Mitä Free Lancer on Venäjäksi?
Vaikkapa svobodnyi pikeištšik, ja pierua on hruutshev ja breezshnev, ja puttin on rupsu
Gripenhän ei ole vieläkään suorittanut kaikkia evaluointeja mitä piti suorittaa alkuvuodesta Suomessa.
Gripen E:tä taitaa tulla samanlainen susi kuin 90-luvulla Suomelle tarjotusta versiosta.
Hahahahah varsinainen "aasintuntija" taas kirjoittaa "totuuksiaan".
Ei sitten tainnut tulla mielee, että kaikkien tarjottujen hävittäjien valmistus loppuu, ennenkuin seuraava koneiden uusinta on ajankohtainen.
Ajanjakso on pitkä, ja toisten valmistus loppuu vuosikymmeniä aiemmin tai myöhemmin kuin toisten.
Gripen on ainoa, joka pysyy 10 mrd. viitekehyksessä. Kärkihankeena on saada siihen Meteor ohjukset, joita jenkit kammoavat.
Ei saa unohtaa uutukaista, maailman parasta kamerakalustoa, jolla ilmakuvaukset suoritetaan kertalaukaisuna, sarrrrrrrrrrrrjana tai burst-kuva sarjana.
Johan se on uutisoitu pari kuukautta sitten ettei Gripen pysy 10 mrd. viitekehyksessä. Kannattaisi lukea uutisia aikanaan.
” Ei saa unohtaa uutukaista, maailman parasta kamerakalustoa, jolla ilmakuvaukset suoritetaan kertalaukaisuna, sarrrrrrrrrrrrjana tai burst-kuva sarjana.”
HeHe! Alkaa mennä jo epätoivon puolelle ”Pohjolan Sveitsillä” alias Tarkkispojalla!
"Pohjolan Sveitsi" ei teitä Tarkkislaisia tunnista. Palstallahan on mielestäsi useitakin luokkakavereitasi. :D
"Gripen on ainoa, joka pysyy 10 mrd. viitekehyksessä. Kärkihankeena on saada siihen Meteor ohjukset, joita jenkit kammoavat."
Ja rahaa jää vielä hyvälaatuisiin, nykyaikaisiin kameroihinkin.