4.D:n ja 6.D:n tykistöraportti 1944 neuvostotykistöstä

Poimintoja....

"Läpimurtoyrityksiään vihollinen valmisteli usein tulivalmisteluilla, jossa tulen tiheys kasvoi vähitellen kuitenkaan saavuttamatta sellaista tiheyttä kuin vastaavanlaisissa omissa tulivalmisteluissamme on ollut. Valmistelut kestivät 15 min - 1½ tuntia."

VKT-linjalla

"Vaikka tuli kehittyi ajoittain kiivaaksikin oli se hajanaista ja epätarkkaa kohdistuen puoleksi takamaastoon tuliasemien korkeudelle saakka. Tällöin vihollinen ilmeisesti jossain määrin pyrki määrittelemään tykistömme tuliasemia sekä suorittamaan vastatykistötoimintaa, saamatta kuitenkaan suurempia vaurioita aikaan. "

4.Divisioonan kesäkuun lopun raportissa mainitaan ettei se menettänyt kesäkuun aikana Kannaksella vihollistoiminnan takia yhtään tykkiä. Sen sijaan se itse tulenjohdoon tähystyksen mukaan tuhosi useita vihollisen tykkiasemia, hajoitti marssirivistöjä, tuhosia ajoneuvoja ja mm 19.6.44 iski (I ja III/KTR 1) vihollisen 17 vaunun panssariosastoon niin että tulituksen jälkeen vain 5 kykeni enää jatkamaan matkaa ja 8 vaurioitui pahasti useidne saadessa täysosumia. Yksi panssari sai 152 mm kranaatin täysosuman torniluukkuun ja räjähti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Poimintoja....

"Läpimurtoyrityksiään vihollinen valmisteli usein tulivalmisteluilla, jossa tulen tiheys kasvoi vähitellen kuitenkaan saavuttamatta sellaista tiheyttä kuin vastaavanlaisissa omissa tulivalmisteluissamme on ollut. Valmistelut kestivät 15 min - 1½ tuntia."

VKT-linjalla

"Vaikka tuli kehittyi ajoittain kiivaaksikin oli se hajanaista ja epätarkkaa kohdistuen puoleksi takamaastoon tuliasemien korkeudelle saakka. Tällöin vihollinen ilmeisesti jossain määrin pyrki määrittelemään tykistömme tuliasemia sekä suorittamaan vastatykistötoimintaa, saamatta kuitenkaan suurempia vaurioita aikaan. "

4.Divisioonan kesäkuun lopun raportissa mainitaan ettei se menettänyt kesäkuun aikana Kannaksella vihollistoiminnan takia yhtään tykkiä. Sen sijaan se itse tulenjohdoon tähystyksen mukaan tuhosi useita vihollisen tykkiasemia, hajoitti marssirivistöjä, tuhosia ajoneuvoja ja mm 19.6.44 iski (I ja III/KTR 1) vihollisen 17 vaunun panssariosastoon niin että tulituksen jälkeen vain 5 kykeni enää jatkamaan matkaa ja 8 vaurioitui pahasti useidne saadessa täysosumia. Yksi panssari sai 152 mm kranaatin täysosuman torniluukkuun ja räjähti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu