Kokoomusta tarvittaisiin hallituksessa NYT

Tilastojen mukaan Marinin hallitus on tuhoisin hallitus Suomessa kautta aikain.
Edellinen ennätys on kaudelta jolloin tämä sama viher-punikkisakki istui haalituksessa.
Silloin työttömyys ja valtionvelka kohosivat huippulukemiin ja demari-VM lahjoitti miljardeja Kreikan ökymiljardööreille.

Nyt työttömiä on vielä enemmän, valtion velka ja velkaantumisnopeus kasvavat lähes valon nopeudella, on konkurssoaalto joka takaa pitkäaikastyöttömyyden huiman kasvun. Rahaa tullaan myös lahjoittamaan enemmän, tällä kertaa kohteena on Italian mafia. Ja kaikki tietävät Marinin hallituksen lyövän Kataisen hallituksen myös verojen kiristämisessä, joka sekin oli aikansa huippua.

Nyt tarvittaisiin Kokoomus hallitukseen hillitsemään tätä tolkutonta tuomiopäivän menoa. Kokoomus oli Kataisen hallituksessa ainoa, joka silloin hillitsi viher-punikkien menoa niin ettei koko maa kaatunut. Nyt ei tällaista jarrua ole.
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kokoomus joutuu seuraavassa hallituksessa taas tekemään likaisen työn ja panemaan taloutta kuntoon, jota taas vihervasemmisto pääsee seuraavassa hallituksessa tuhoamaan.

Äänestä
  • Kokoomuksen sadistit nauttivat potkiessaan vähävaraisia leipäjonoissa samalla kun hakevat Ruotsista lisää muslimeja maahan elämään verovaroilla.

    Äänestä

Marinin hallituksella on historiallisen kova kannatus suomalaisten keskuudessa ja se kannatus vain kasvaa. Samaan aikaan populistiseen sekoiluun koko ajan enemmän sortuvan opposition kannatus on niin surkea ettei moista ennen ole nähty.

Äänestä
  • Hallituksen kelvottomuus ei ole vielä ehtinyt selvitä kansalle. Ja tod. näk. ei selviäkään riittävän nopeasti, kun deemut käyttävät koronaa keppihevosena tylyn toimintansa perusteena. 9Seuraavissa vaaleissa demarit taas levittävät uuttavappusatas-tyylistä valhetta, jolla saavat ääniä.

    Nyt on kumminkin aika jättää uppoava laiva. Demariorkesteri voi soittaa säveltään loppun asti, se ei silti pelasta Titanikin kohtalolta.

    Äänestä

  • MIetihän, kun niin populismista toitotat sitä, miten nykyhallitus on omalla populismillaan kannatustaan nostanut.

    Äänestä

Marinin hallitus on ylittänyt kaikki ennakko-odotukset. Lomautettujen määrä on vähentynyt syksyä kohden eivätkä ne ole muuttuneet irtisanomiksi. Moni on palannut työpaikalleen ja koronarokote on tuloillaan. BKT ei ole supistunut kuin 4,5 prosenttia kun ennakkoskenaarioissa odotettiin jopa yli 10 prosentin romahdusta.

Maailmantalous kasvanee ensi vuonna jo 5 prosentin vauhtia. Suomikin pääsee hyvään talouskehitykseen ja työllisyyskehityskin kääntyy hyvään suuntaan.

Äänestä
  • Juuri näin. Hauska seurata kokkareiden ilmeitä eduskunnassa, kun tilanne kirkastuukin, eivätkä heidän tuomiopäivän ennustuksensa toteudu missään mielessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Hauska seurata kokkareiden ilmeitä eduskunnassa, kun tilanne kirkastuukin, eivätkä heidän tuomiopäivän ennustuksensa toteudu missään mielessä.

    Kokoomuslaiset saavat räksyttää ja järjestellä omia tiedotustilaisuuksiaan ja epäluottamuksiaan. Heille nauretaan jo aivan avoimesti.

    Äänestä

... ja petteri oli orpo...

Äänestä
  • Petteri Orpo onräksyttävä räkättirastas jolle ei mikään kelpaa!!

    Äänestä

Kokoomusrosvoja ei tarvita missää muualla kun saunan takana

Äänestä

Kokoomuksen vihakampanja kalahtaa omaan nilkkaan.

Äänestä
  • Tämä hallitus edustaa pahinta vihakampanjaa Suomen historiassa, edes Lapuan Liike ei pystynyt samaan.
    Tämä hallitus tuhoaa talouden ja kaiken muunkin, kansan etuja se ei aja vaan lyhytnäköisesti omas loisimis-ideologiaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä hallitus edustaa pahinta vihakampanjaa Suomen historiassa, edes Lapuan Liike ei pystynyt samaan.
    Tämä hallitus tuhoaa talouden ja kaiken muunkin, kansan etuja se ei aja vaan lyhytnäköisesti omas loisimis-ideologiaansa.

    Suomalaisten kannalta on parasta, että sosio- ja psykopaattien ideologiaa ajava Kokoomus on oppositiossa.

    Äänestä

Pelasta Eurooppa!!!! Kannattaa allekirjoitta heti, että menisi päättäjille perille. Ei kiitos enää yhtään lisää.

http://www.saveurope.eu/

Äänestä

Naurettava väite että Kokoomus olisi joskus pannut maan talouden kuntoon tai tulisi koskaan sellaista tekemään. Minkäs puoluen jäsen olikaan se yksi katainen joka innoissaan kiikutti EUn kassaan 47 miljaaardia suomalasta verorahaa?

Äänestä
  • Katainen kehui pääministerinä ollessaan tehneensä aivan fantastiset bisnekset maksaessaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien miljardien arvoiset saamiset Kreikasta, tuo ääliö savolainen opettaja ei edes tajua haluessaan leikkiä osaavaa bisnesmiestä että jos kyseessä olisi ollut kannattava bisnes ei ne saksalaiset ja ranskalaiset niistä saamisistaan olisi luopuneet.

    Äänestä

Oli kyllä pettymys kun tällä viikolla selvisi eduskunnassa että oppositio työllisyystoimi on 865 miljoonan verohelpotukset hyvätuloisille. Orpon kokoomus esitti ja perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit peukuttivat ylöspäin vieressä. Ei Suomen kansan asioita oppositiosta näin hoideta, muiden kun rikkaiden. Tuntuu olevan oikeisto opposition märkä uni.

Tämän vuoksi kun maassa on vielä voimistuva viheliäinen virus on elintärkeää että Sanna Marinin hallitus jatkaa.

Äänestä
  • Ullatus.

    Äänestä

Nyt olisi sopiva hetki poistaa sipilän ja kokoomuksen junailema hallintarekisteri pois käytöstä etteivät rikkaat osakkeenomistajat pääsisi kiertämään veroja.

Äänestä

Tilasto on iso kasa valeita! Tiedä se, älä hurpata joutavia!

Äänestä

Loisimiseen perustuva ideologia ei vaan toimi.

Äänestä
  • Kyllä se vasemmiston mielestä toimii hyvin velkaa ottamalla. Heillä ei ole koskaan ollut näkemystä siitä, miten se velka maksetaan, paitsi verottaa kaikki yli 2000 egee kuukaudessa ansaitsevat kuoliaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se vasemmiston mielestä toimii hyvin velkaa ottamalla. Heillä ei ole koskaan ollut näkemystä siitä, miten se velka maksetaan, paitsi verottaa kaikki yli 2000 egee kuukaudessa ansaitsevat kuoliaaksi.

    Miksikäs Unkari sitten ohitti Suomen valtionvelan määrässä 10 kk sitten?

    Äänestä

Kokoomus on kuin syöpäkasvain, joka tuhoaa ihmisen sisältä päin ja lopulta tappaa.

Äänestä
  • Aivan, ihmispetojen puolue.

    Äänestä

Kokoomus on p*rseestä

Äänestä

Kokoomus kannattaa "valuma-teoriaa" talouspolitiikassaan.
Ottakaa pellet selvää miten se toimii!

Äänestä
  • Kokoomukselta ei valu kuin paskaa alaspäin.

    Äänestä

Kokoomusta+nimenomaa+ei+enää+ikinä+saa+päästää+hallitukseen.+Edellinen+16+vuoden+esitys+oli+jotain+aivan+käsittämätöntä+skeidaa++taviksille+mutta+5+%+eliitti+juhli+senkin+edestä+mutta+se+on+loppu+nyt.+Kekkonen+oli+niin+oikeassa+tässäkin+asiassa,+että+kokoomus+ei+kuulu+hallitukseen,+räkyttäköön+vaan+oppsiittiossa+minkä+ehtii,+siinä+on+puuhaa.

Äänestä

Heh. Hauska seurata persujen epätoivosia yrityksiä löytää yhtäkkiä Kokoomuksesta jotain hyvää, kun tajusivat Kokoomuksen olevankin yhtäkkiä ainoa oljenkortensa saada joskus muodostettua hallitus.

Äänestä
  • Surkeaa on seurata hallitusta jonka ideologia perustuu ulkomaalaisväestön loisimiseen suomalaisen työtätekevän väe(stön kustannuksella.
    Ja sirä, että ulkomaalaisväestö ei missään nimessä joudu "talkoisiin" jolla suomalaisduunaria kuritetaan co2-perusteisesti.

    Äänestä

Mistä tilastoista kerrot? Jos viittaa tilastoihin on syytä laittaa tilastot näytille jolleivat ole mielikuvitustilastoja.

Äänestä
  • Katso tilastokeskuksen sivuilta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tilastojen mukaan Marinin hallitus on tuhoisin hallitus Suomessa kautta aikain.
Edellinen ennätys on kaudelta jolloin tämä sama viher-punikkisakki istui haalituksessa.
Silloin työttömyys ja valtionvelka kohosivat huippulukemiin ja demari-VM lahjoitti miljardeja Kreikan ökymiljardööreille.

Nyt työttömiä on vielä enemmän, valtion velka ja velkaantumisnopeus kasvavat lähes valon nopeudella, on konkurssoaalto joka takaa pitkäaikastyöttömyyden huiman kasvun. Rahaa tullaan myös lahjoittamaan enemmän, tällä kertaa kohteena on Italian mafia. Ja kaikki tietävät Marinin hallituksen lyövän Kataisen hallituksen myös verojen kiristämisessä, joka sekin oli aikansa huippua.

Nyt tarvittaisiin Kokoomus hallitukseen hillitsemään tätä tolkutonta tuomiopäivän menoa. Kokoomus oli Kataisen hallituksessa ainoa, joka silloin hillitsi viher-punikkien menoa niin ettei koko maa kaatunut. Nyt ei tällaista jarrua ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu