Kuljen päivittäin metrolla Matinkylästä Herttoniemeen ja olen tehnyt seuraavan havainnon: suurimalla osalla matkustajista on maskit, mutta kun saavumme Rautatieaseman metroasemalle, niin maskittomuus lisääntyy. Suurin osa ei maskia käyttävistä on ulkomaalaisia, venäläisiä, virolaisia ja ihan töihin menossa, joten ei voi olla rahasta kiinni.
Miksi itähelsinkiläiset eivät käytä maskeja?
Anonyymi
6745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Iltapäivällä toisin päin, suurimmalla osalla ei maskia, mutta Kampin jälkeen on. Ei ihme että Helsingissä korona leviää. Metrossa huudetaan kännykkään täysin keuhkoin, niin että sylki lentää suusta.
Sosiaali- ja terveysministeriön kohutun maskiselvityksen laatimiseen osallistuneen emeritaprofessori Marjukka Mäkelän mukaan maskien hyödyistä ei ole kevään jälkeen tullut uusia satunnaistettuja tutkimuksia. STM:n toukokuussa julkaisemassa selvityksessä maskien hyöty katsottiin vähäiseksi tai olemattomaksi.
STM:n selvityksen johtopäätöksiä on tutkijakunnassa myös arvosteltu. Mäkelä puolustaa kuitenkin selvitystä.
– Johtopäätös ei ole muuttunut mihinkään. Kaiken kaikkiaan ei ole uutta tutkimusnäyttöä siitä, että maskit väestössä käytettyinä vaikuttaisivat infektion leviämiseen, Mäkelä sanoo Lännen Median haastattelussa.
– Viidestä löytämästämme tutkimuksesta neljässä kasvomaskit eivät estäneet tartuntoja ja yhdessä vaikutusta oli jonkin verran pienessä valikoituneessa alaryhmässä. Tutkimusten perusteella kokonaisuutena ei voi katsoa, että kasvomaskit estäisivät hengitysinfektioiden tartuttamista
Mäkelä noudattaa itse suositusta ja käyttää maskia, mutta pitää arviostaan kuitenkin kiinni. Maskilinjaukset eivät ole hänen mukaansa juurikaan vaikuttaneet Euroopan koronatilanteeseen.
Miksi käyttäisin minäkään, kun maissa missä on maskipakko, on tilanne kaikkein pahin tartuntojen suhteen. Ainoa poikkeus on Thaimaa. Esim. Latviassa, missä ei koko aikana ole käytetty maskia missään, on tilanne Euroopan paras. Käytän maskia vain lentokentillä ja lentokoneessa, missä sen käyttö on ehdoton vaatimus.
Miksi vaivaudut edes lentokentällä käyttämään, jos sen on turhaa.
Etkö osaa lukea, uuno. siellä se on pakollista.
Allah määrää kohtalomme.
Vanha aloitus, mutta sama meno lähiliikenteen junassa. Par aikaa istun lentokenttäjunassa, edessä Irakilaisen näköisiä ihmisiä sekä venäläisiä. Ei kenelläkään maskia vaikka eletään maaliskuuta 2021. ! Suomalaiset pääasiaa onneksi käyttää.