Lahtari vainosi jopa punaisten

lapsiakin. Kummallinen vihan vietti on se kun pitää ottaa vihan kohteiksi jopa viattomat lapsetkin, eikö riitä kun sai vihata aikuisia sydämensä kyllyydestä.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/punaorpous-oli-sisallissodan-jalkeen-synti-ja-hapea/

Vaiettu asia ja lapsista tehty rikollisia.
46159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Suomen ajassa 1918-44 on paljon pimeyttä ja luurankoja kaapeissa ympäriämpäri. Hullut hallitsivat Suomea tuon ajan. Jos Saksa olisi voittanut niin mihin kaikkiin kauheuksiin Suomi olisi syyllistynytkään, sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Äänestä
  • Kuten mitä? Kerro yksi Sandarmohin tapainen joukkohauta vuoden 1919 jälkeen tuolta ajalta. Isäntiä ja eliittiduunareiksi muuttuneita on toki hyvä syyttää Suomen tilasta. Isännät joidenkin kertomusten mukaan ilmeisesti nussivat sotaleskejä leipäpalasta 1941-1944, vaikka raivosivat evakoille maistaan. Sellaisia 'huoltovarmuuden ylläpitäjiä' nämä maaherramme.

    Äänestä

TODELLISUUDESSA Suomi oli demokratia jo vuosina 1918-1944 ja Eduskuntavaalit pidettiin säännöllisesti ja meillä oli täysin rehelliset vaalit. Tuona aikana oli äärivasemmiston puolueet kiellettyjä! Ne sallittiin 1945—> , mutta vastaavasti muutama muu puolue sitten kiellettiin. Vuosina 1945-1948 meillä oli varsin epädemoraattista aikaa, mutta sitten olot vakiintuvat ja maamme hiljalleen vaurastui.

Suomi oli köyhä ja erilainen maa vielä 20-luvulla eikä orvon osa ollut helppo olipa tämä punainen, valkoinen tai keltainen...

Äänestä
  • ------Tuona aikana oli äärivasemmiston puolueet kiellettyjä!----

    Kova oikeistolainen klikki määritteli suvereenisti kuka tai mikä on äärivasemmistoa eikä päätöksestä voinut valittaa minnekään. Sellaista olotilaa ei pidetä demokratiana.

    ----- Ne sallittiin 1945—> , mutta vastaavasti muutama muu puolue sitten kiellettiin. ----

    Ja hyvin on niiden kanssa mennyt, vai mitä ? Hulluja sotapuolueita kiellettiin eikä niitä jäänyt kaipaamaan kuin muutama reikäpäänatsi tai vastaaava.

    Äänestä

  • -----eikä orvon osa ollut helppo olipa tämä punainen, valkoinen tai keltainen...----

    Valkoisia ja keltaisi orpoja ei kuitenkaan vainottu. Punaorvoilla oli orpouden lisäksi vielä kestettävänään raaka vaino ja viha, syyttömillä lapsilla. Tätäkö oli oikeiston lainkuuliaisuus, vainota viattomia lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Tuona aikana oli äärivasemmiston puolueet kiellettyjä!----

    Kova oikeistolainen klikki määritteli suvereenisti kuka tai mikä on äärivasemmistoa eikä päätöksestä voinut valittaa minnekään. Sellaista olotilaa ei pidetä demokratiana.

    ----- Ne sallittiin 1945—> , mutta vastaavasti muutama muu puolue sitten kiellettiin. ----

    Ja hyvin on niiden kanssa mennyt, vai mitä ? Hulluja sotapuolueita kiellettiin eikä niitä jäänyt kaipaamaan kuin muutama reikäpäänatsi tai vastaaava.

    ”+Kova+oikeistolainen+klikki+määritteli+suvereenisti+kuka+tai+mikä+on+äärivasemmistoa+eikä+päätöksestä+voinut+valittaa+minnekään.+Sellaista+olotilaa+ei+pidetä+demokratiana.”Maassa+oli+demokraattiset+vaalit,+joissa+SDP+oli+aina+ylivoimaisesti+suurin+puolue+ja+siltä+osin+demokratia+pelasi.+Jos+mielestäsi+jokin+’klikki’+ei+sallinut+kommunistisen+puolueen+toimintaa+20-+ja+30-luvuilla+niin+sitten+ilmeisesti+toisen+suuntainen+klikki+kielsi+äärioikeistolaiset+puolueet+1944+—->?”-----+Ne+sallittiin+1945—>+,+mutta+vastaavasti+muutama+muu+puolue+sitten+kiellettiin.+----Ja+hyvin+on+niiden+kanssa+mennyt,+vai+mitä+?+Hulluja+sotapuolueita+kiellettiin+eikä+niitä+jäänyt+kaipaamaan+kuin+muutama+reikäpäänatsi+tai+vastaaava.”Ei+ne+kielletyt+puolueet+olleet+sen+enempää+sotapuolueita+kuin+aiemmat+kommunistit!+Nythän+on+kommunistien+kannatus+Suomessa+enää+0,01+%!+++Niitäkään+hulluja+ei+kaipaa+muut+kuin+jotkut+reikäpää+komukat+tai+vastaavat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----eikä orvon osa ollut helppo olipa tämä punainen, valkoinen tai keltainen...----

    Valkoisia ja keltaisi orpoja ei kuitenkaan vainottu. Punaorvoilla oli orpouden lisäksi vielä kestettävänään raaka vaino ja viha, syyttömillä lapsilla. Tätäkö oli oikeiston lainkuuliaisuus, vainota viattomia lapsia.

    ” alkoisia ja keltaisi orpoja ei kuitenkaan vainottu. Punaorvoilla oli orpouden lisäksi vielä kestettävänään raaka vaino ja viha, syyttömillä lapsilla. Tätäkö oli oikeiston lainkuuliaisuus, vainota viattomia lapsia.”

    Ei vainottu punaisia liioin! Heistä kasvoi vankkoja porvareita!

    Äänestä

  • 10 000 ihmistä kuoli viellä 30-luvulla vuosittain tuberkuloosiin eli turberkeekeliin. Maalaisliitto lopulta lähinnä korpivassujen kanssa nosti köyhyydestä vain omansa. Moni Tampereen ja Turun naaras joutuu vielä tänäkin päivänä naimaan rikasta maatalonisäntää opintojensa maksamiseksi. Näkeehän sen Kärnästäkin, tyhmä on kuin saapas mutta sentään isäntämies.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Tuona aikana oli äärivasemmiston puolueet kiellettyjä!----

    Kova oikeistolainen klikki määritteli suvereenisti kuka tai mikä on äärivasemmistoa eikä päätöksestä voinut valittaa minnekään. Sellaista olotilaa ei pidetä demokratiana.

    ----- Ne sallittiin 1945—> , mutta vastaavasti muutama muu puolue sitten kiellettiin. ----

    Ja hyvin on niiden kanssa mennyt, vai mitä ? Hulluja sotapuolueita kiellettiin eikä niitä jäänyt kaipaamaan kuin muutama reikäpäänatsi tai vastaaava.

    Älähä nyt. Oli ne vassutkin. Eiks se vieläkin ole sama ajatus voimassa kekkoslaisella höysteellä. Minä en oikein sitä vassujenkaan Täällä Pohjantähden Alla-kirjan punamultasuomea ymmärrä, mitä hienoa oli esimerkiksi siinä miten Elias kirjaimellisesti paritti Aunea. Joku jätkä arvosteli esimerkiksi vientiin perustuvaa taloutta, ja sai 30-luvulla kuraa niskaansa. Vuonna 1918 voittanut osapuoli ymmärsi älykkäimpien jäsentensä toimesta, että tarpeeksi monelle on Rakastuneessa Rammassa kuvatulla tavalla annettava etuja valheeseen perustuvan työväensonnankin heikentämiseksi. Kuka hermosairas vuoden 1918 punikista polveutunut uskoo enää esi-isänsä toverista polveutuneen mersulla ajavan selluköpin olevan 'jalon kansan parhaita poikia'. Onko Suomi todellakin niin paska maa, että isolle osalle tarjotaan Sakris Kukkelmanin ja Viktor Sundvallin kohtaloa. Kuka helvetti se isännille lomittaa tai hevosia hoitaa, jos orjat roikkuvat joko kaulakiikussa tai juovat itsensä hengiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----eikä orvon osa ollut helppo olipa tämä punainen, valkoinen tai keltainen...----

    Valkoisia ja keltaisi orpoja ei kuitenkaan vainottu. Punaorvoilla oli orpouden lisäksi vielä kestettävänään raaka vaino ja viha, syyttömillä lapsilla. Tätäkö oli oikeiston lainkuuliaisuus, vainota viattomia lapsia.

    Lapsityövoimaa jopa Vikke Niloakin kovempana oli melkeinpä isolla osalla. Ei punaiset mitään 'erityisiä' olleet. Naaperoita oli raatamassa ihramahaisille metsäpatruunoille Päätaloakin nuorempana, vaikka isä oli muka Varkaudessa tai Mäntyharjulla 'Suomen kunniaa' puolustanut. Minä en ainakaan seuraavassa erässä lähde alueen äveriäiden peltotilkkujen puolesta kuolemaan, mutta en minä kyllä kaadu selluköpin äveriään elintasonkaan turvaamiseksi. Satamajätkien kaartiin saatan mennä, jos palkaksi on luvassa palveluksesta kaunista naarasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” alkoisia ja keltaisi orpoja ei kuitenkaan vainottu. Punaorvoilla oli orpouden lisäksi vielä kestettävänään raaka vaino ja viha, syyttömillä lapsilla. Tätäkö oli oikeiston lainkuuliaisuus, vainota viattomia lapsia.”

    Ei vainottu punaisia liioin! Heistä kasvoi vankkoja porvareita!

    Niistä joille kävi Kaiharin tavoin mäihä. Meillä eräs sukulaisen tuttu totesi haluavansa laittaa 'koko paskan saman pakettiin' katsoessaan minkälaista herranelämää moni vasurikin mietti hänen tapettujen vanhempiensa lypsetyn muiston avulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Tuona aikana oli äärivasemmiston puolueet kiellettyjä!----

    Kova oikeistolainen klikki määritteli suvereenisti kuka tai mikä on äärivasemmistoa eikä päätöksestä voinut valittaa minnekään. Sellaista olotilaa ei pidetä demokratiana.

    ----- Ne sallittiin 1945—> , mutta vastaavasti muutama muu puolue sitten kiellettiin. ----

    Ja hyvin on niiden kanssa mennyt, vai mitä ? Hulluja sotapuolueita kiellettiin eikä niitä jäänyt kaipaamaan kuin muutama reikäpäänatsi tai vastaaava.

    ”+Ja+hyvin+on+niiden+kanssa+mennyt,+vai+mitä+?+Hulluja+sotapuolueita+kiellettiin+eikä+niitä+jäänyt+kaipaamaan+kuin+muutama+reikäpäänatsi+tai+vastaaava.”Ei+ne+mitään+”sotapuolueita”+olleet+ja+oltiin+kuin+varis+aidalla!Käytäntö+on+osoittanut,+että+ääripuolueet+katoaa+muutoinkin!+SKDL:ää+ei+enää+ole+ja+SKP:n+kannatus+on+enää+0,01+%!

    Hulluutta on vaatia tukemaan maataloutta Keski-Pohjanmaalla. Talikkokommareita puolusti myös Sinisalo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Tuona aikana oli äärivasemmiston puolueet kiellettyjä!----

    Kova oikeistolainen klikki määritteli suvereenisti kuka tai mikä on äärivasemmistoa eikä päätöksestä voinut valittaa minnekään. Sellaista olotilaa ei pidetä demokratiana.

    ----- Ne sallittiin 1945—> , mutta vastaavasti muutama muu puolue sitten kiellettiin. ----

    Ja hyvin on niiden kanssa mennyt, vai mitä ? Hulluja sotapuolueita kiellettiin eikä niitä jäänyt kaipaamaan kuin muutama reikäpäänatsi tai vastaaava.

    ” Ja hyvin on niiden kanssa mennyt, vai mitä ? Hulluja sotapuolueita kiellettiin eikä niitä jäänyt kaipaamaan kuin muutama reikäpäänatsi tai vastaaava.”

    MYÖS NE ÄÄRIVASEMMISTON SILLOIN SALLITUKSI TULLEET KOMMARIPUOLUEET OVAT AJAN MYÖTÄ LAKASTUNEET OLEMATTOMIKSI JA EIVÄT MENESTY VAALEISSA!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    10 000 ihmistä kuoli viellä 30-luvulla vuosittain tuberkuloosiin eli turberkeekeliin. Maalaisliitto lopulta lähinnä korpivassujen kanssa nosti köyhyydestä vain omansa. Moni Tampereen ja Turun naaras joutuu vielä tänäkin päivänä naimaan rikasta maatalonisäntää opintojensa maksamiseksi. Näkeehän sen Kärnästäkin, tyhmä on kuin saapas mutta sentään isäntämies.

    TUOSSA TARKKISPOJAN MAAILMASSA on naiminen kunniassaan! Erikoinen piirre homppelilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    10 000 ihmistä kuoli viellä 30-luvulla vuosittain tuberkuloosiin eli turberkeekeliin. Maalaisliitto lopulta lähinnä korpivassujen kanssa nosti köyhyydestä vain omansa. Moni Tampereen ja Turun naaras joutuu vielä tänäkin päivänä naimaan rikasta maatalonisäntää opintojensa maksamiseksi. Näkeehän sen Kärnästäkin, tyhmä on kuin saapas mutta sentään isäntämies.

    ” Moni Tampereen ja Turun naaras joutuu vielä tänäkin päivänä naimaan rikasta maatalonisäntää opintojensa maksamiseksi. ”

    Ehkä kannattaisi satsata opintolainaan? Eikö järki riitä srn hakemiseen?

    Äänestä

Suomi selvisi sisällissodasta oikeastaan ällistyttävän vähällä vihanpidolla. Demokratia rakentui heti, punaiset armahdettiin - ja demokratian vastaiset voimat, niin oikealla kuin vasemmallakin, tukahdutettiin.

Maa oli helkkarin köyhä, mutta vaurautta alettiin luoda jo tällöin valtiososialismilla ja osuuskassapenneillä.

Äänestä
  • Oookko nää varma. Moni kuoli sairauksiin kovan elämän takia 60-luvulla, enkä tarkoita siis Lauri Vileniuksen tapaisia punaherroja. Miksi oikeisto ajattelee yleensä ettei punaisista polveutunut voisi vihata myös punaherraa. Köyhyydessä ja katkeruudessa rypeminen ja etevämpien elämän pelissä pärjänneiden kusettajien vihaaminen on suomalaisuutta kauneimmillaan.

    Äänestä

Valkoiset eivät polttaneet lapsia elävältä kuten punaiset tekivät.

Äänestä

Eräät äärioikeiston kökköläjät kaipailevat vieläkin innoissaan takaisin vanhoja hyviä aikoja kun köyhää sai vapaasti ei vain vihata vaan myös kyykyttää. Talvisota jotakin jo katkaisi kun porvaristo hätäpäissään tunnusti työväestön työmarkkinoilla neuvotteluosapuoleksi ns. tammikuun kihlauksessa.

Äänestä
  • Työväestön ja sen ammattiliittojen kanssa oli neuvoteltu jo 1800-luvulta lähtien. Tammikuun kihlaus merkitsi vain keskusjärjestön tunnustamista. Ensimmäisen yleissopimuksen se sai vasta, kun itänaapurin hyökkäyssodat Suomea vastaan loppuivat 1944.

    Äänestä

  • ” Eräät äärioikeiston kökköläjät kaipailevat vieläkin innoissaan takaisin vanhoja hyviä aikoja kun köyhää sai vapaasti ei vain vihata vaan myös kyykyttää.”

    Täysin väärä luulo! Tavoitteena on pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa kaikilla on hyvä elää ja olla. Vapaa koulutus takaa sen, että jokainen vou opiskella ja elämässä menestyminen on omista kyvyistä kiinni!

    ” Talvisota jotakin jo katkaisi kun porvaristo hätäpäissään tunnusti työväestön työmarkkinoilla neuvotteluosapuoleksi ns. tammikuun kihlauksessa.”

    Se oli yleisen kehityksen mahdollistama asia. Kun yhteiskunta vaurastuu voidaan sen palveluksia lisätä.

    Äänestä

  • Eiks niit vieläkin saa. AY on lähinnä pataraudantakojat, satamajätkät ja selluköpit. Moniko niistä on esimerkiksi lomittajaa auttanut elintason nousussa 'tammikuun kihlauksen' jälkeen. SDP:n ja Vasemmistoliiton jäsenissä ei juuri ole köyhiä, kommaritkin on saanet köyhiltä heikon näytön takia lähinnä ärräpäitä ja sontaa. Todellisuus on parempi kuin valhe. Ei ole pelastajaa uskonnosta sen enempää kuin mistään aatteestakaan. Piirien ulkopuolelle jäänyt pärjää Suomessa tietyn aikaa ja sitten kuolee pois Kärnän äänestäjien laskiessa porotokkaansa veronmaksajilta saamiaan euroja. Sellasta se on Suomeniemellä. Voidaan hyvällä syyllä kysyä on suomalaiselle köyhälle elämä lopulta aina pelkkää hidasta kuolemaa, Stalin olisi sentään taannut siirtymisen ajasta ikuisuuteen lyhyemmässä ajassa. Viina on toinen jolla köyhät Suomessa pidetään kurissa ja maa-aatelistolle puristetaan Altioiden ja muiden puljuilla niistä vielä viimeisetkin voitot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Eräät äärioikeiston kökköläjät kaipailevat vieläkin innoissaan takaisin vanhoja hyviä aikoja kun köyhää sai vapaasti ei vain vihata vaan myös kyykyttää.”

    Täysin väärä luulo! Tavoitteena on pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa kaikilla on hyvä elää ja olla. Vapaa koulutus takaa sen, että jokainen vou opiskella ja elämässä menestyminen on omista kyvyistä kiinni!

    ” Talvisota jotakin jo katkaisi kun porvaristo hätäpäissään tunnusti työväestön työmarkkinoilla neuvotteluosapuoleksi ns. tammikuun kihlauksessa.”

    Se oli yleisen kehityksen mahdollistama asia. Kun yhteiskunta vaurastuu voidaan sen palveluksia lisätä.

    Kaulanen saa 100 000 euroa koronatukea ja pankin vuokralaiset lykkäystä, lomittajalta lypsetään vuokrakasarmissa edelleen sama vuokra oli työtä tai ei.

    Äänestä

Saihan niistä hyvää työvoimaa pelloille.

Äänestä

Kävin koulua 60-70 l. Silloin vielä köyhiä syyllistettiin ja halveksittiin selvästi ja opettaja jakoi lapset vuohiin ja lampaisiin.. kovaa menoa!
Nykyään kun on rikas ja omistaa maata niin saa törkeän paljon maataloustukia, siis tukea omistamisesta ja kun on niin saa lisää!
Muutenkin keinottelua tuetaan. Asumistukiu maksaa veronmaksajille useita miljardeja vuodessa. MTK ek ja sak tuet, edut ovat liian korkeita,. Ja veroalet.
Korruptio pakolaisuus turismi, mitä maksaa miljardeja, on tosi kalllista ja tuhoaa maan turvallisuuden.
Suomalaiset alistetaan nettomaksajiksi. Tasa verot , maksut raiskaa kansaa.
Tässä joitain esimerkkejä ahneudesta ja idealismista, joilla omaa kansaa edelleen kyykytetään ja halveksitaan

Äänestä
  • Se on todella outoa, kun ajattelee, kuinka helppoa olisi uudistaa EU siten, että kaikki jäsenmaat olisivat nettosaajia!

    Äänestä

  • Siitäkö sekavuutesi siis johtuu. Yritä varoa verenpainetta, suomalaisen paskan ravinnon takia ei taida olla hyvällä tasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitäkö sekavuutesi siis johtuu. Yritä varoa verenpainetta, suomalaisen paskan ravinnon takia ei taida olla hyvällä tasolla.

    Huumori saa stallarilla aikaan primitiivireaktion:-D

    Äänestä

Yksikään punainen ei vainonnut valkoisten lapsia, sellaisesta ei ole näyttöä. Lasten vainoaminen on niin alhaista, että niin alas voi vajota vain lahtari.

Äänestä
  • Paitsi todistetut elävältä polttamiset Vesilahdella.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Paitsi todistetut elävältä polttamiset Vesilahdella.

    Lahtarien valeita ja "todisteita". Punaiset eivät polttaneet ketään. Jos taistelussa talo syttyy ja palaa niin se ei ole tahallista. Englanti poltti elävältä Saksassa satoja tuhansia ihmisiä ja USA Japanissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    ” Englanti poltti elävältä Saksassa satoja tuhansia ihmisiä ja USA Japanissa.”

    Olivat lähes yhtä pahoja kuin neukkupartisaanit Suomessa?

    Äänestä

  • Ja punikki! Väkivalta loi väkivaltaa! Ei punikki ole mikään oma rotunsa!

    Viipurin lääninvankilan joukkomurha tapahtui Viipurissa 27.-28. huhtikuuta välisenä yönä 1918, juuri ennen Suomen sisällissodan loppua. Vankilaan tunkeutui joukko punakaartilaisia, jotka surmasivat yli 30 henkeä. Viipurin lääninvankilan surmia pidetään suurimpana punaisten joukkojen suorittamana yksittäisenä joukkomurhana. Punakaartilaisjoukkiota johti Taipalsaaren rintaman päällikkö Hjalmar Kaipiainen. Tunkeuduttuaan vankilaan humalainen aseistettu joukko tappoi ensin Karjalan Kansalaisliiton johtajan ja kansanedustajan Leander Ikosen, tehtailija ja kansanedustaja Matti Pietisen, ratainsinööri Tallgrenin ja vankilan entisen vahtimestarin Ahlgrenin. Sen jälkeen pidettiin istuntoa, jossa silminnäkijäkertomuksen mukaan mukana ollut nainen olisi valinnut surmattavat. Joukko murhasi vankilan johtajan Johan Stråhlmanin, Vuoksenniskan asemapäällikön Edvard Tojkanderin ja joitakin muita. Lopuksi joukko meni vankien yhteistilaan. Vangit yrittivät puolustautua asein ja rytäkässä Kaipiainen itse haavoittui. Hän luovutti johdon Albin Piskoselle. Albin Piskonen oli entinen vanki ja juuri hän ampui vankilanjohtajan. Joukko heitti vankien yhteistilaan käsikranaatin surmaten 4–5 henkilöä ja haavoittaen useita. Myöhemmin yöllä tapettiin vielä vankilan uusi vahtimestari Mannermaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Lahtarien valeita ja "todisteita". Punaiset eivät polttaneet ketään. Jos taistelussa talo syttyy ja palaa niin se ei ole tahallista. Englanti poltti elävältä Saksassa satoja tuhansia ihmisiä ja USA Japanissa.

    Punakaartilaiset murhasivat ihmisiä Vesilahdella huhtikuun puolivälissä 1918. Suonolankylässä tapettiin ihmisiä ja poltettiin taloja. Huhtikuun 19. päivän vastaisena yönä joukko Kaarinasta kotoisin olleita punakaartilaisia tunkeutui maanviljelijä Vilhelm Setälän taloon. 59-vuotias isäntä ja hänen 50-vuotias vaimonsa Tilda ammuttiin ja sen jälkeen talo sytytettiin palamaan, vaikka sisällä oli useita lapsia.

    Kolme talossa ollutta lasta pääsi karkuun, mutta kaksi lapsista jäi palavaan taloon. Palossa kuoli perheen 14-vuotias Anna-tytär ja talossa kasvattina ollut kädetön 8-vuotias Eeva Rantanen.

    Kädetön 8-vuotias Eeva pääsi ikkunalaudalle, josta hän oli hyppäämässä 11-vuotiaan siskonsa kehotuksesta alas. Nurkan takaa tullut punakaartilainen löi kuitenkin tytön kiväärinperällä takaisin palavaan taloon. Sisko saattoi vain kuulla ulos sisarensa epätoivoisia avunhuutoja.

    SDP:llä kapinan aloittajana ja punaisten jälkeläisillä olisi anteeksipyynnön paikka, mutta tuskin he sitä tekevät (vain valkoisten on pyydettävä anteeksi). Joku nykypunikki keksii kyllä syyn, miksi pienen kädettömän Eevan piti kuolla huhtikuisena yönä 1918 Vesilahden Suonolassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Lahtarien propagandaa kuten oli sekin, että Punaisten hallussa olevilla alueilla pappeja naulataan kielestään kirkkojen alttarinkaiteisiin ja ihmisiä halkaistaan puukolla ja vedetään sisälmykset ulos. Tätähän se oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    ” Englanti poltti elävältä Saksassa satoja tuhansia ihmisiä ja USA Japanissa.”

    Olivat lähes yhtä pahoja kuin neukkupartisaanit Suomessa?

    Hyvä mielipide, että sekä Saksan että Japanin naiset, lapset ja vanhukset saikin polttaa elävältä tulimyrskyissä koska olivat niin pahoja ihmisiä. Todellista lahtarijorinaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Punakaartilaiset murhasivat ihmisiä Vesilahdella huhtikuun puolivälissä 1918. Suonolankylässä tapettiin ihmisiä ja poltettiin taloja. Huhtikuun 19. päivän vastaisena yönä joukko Kaarinasta kotoisin olleita punakaartilaisia tunkeutui maanviljelijä Vilhelm Setälän taloon. 59-vuotias isäntä ja hänen 50-vuotias vaimonsa Tilda ammuttiin ja sen jälkeen talo sytytettiin palamaan, vaikka sisällä oli useita lapsia.

    Kolme talossa ollutta lasta pääsi karkuun, mutta kaksi lapsista jäi palavaan taloon. Palossa kuoli perheen 14-vuotias Anna-tytär ja talossa kasvattina ollut kädetön 8-vuotias Eeva Rantanen.

    Kädetön 8-vuotias Eeva pääsi ikkunalaudalle, josta hän oli hyppäämässä 11-vuotiaan siskonsa kehotuksesta alas. Nurkan takaa tullut punakaartilainen löi kuitenkin tytön kiväärinperällä takaisin palavaan taloon. Sisko saattoi vain kuulla ulos sisarensa epätoivoisia avunhuutoja.

    SDP:llä kapinan aloittajana ja punaisten jälkeläisillä olisi anteeksipyynnön paikka, mutta tuskin he sitä tekevät (vain valkoisten on pyydettävä anteeksi). Joku nykypunikki keksii kyllä syyn, miksi pienen kädettömän Eevan piti kuolla huhtikuisena yönä 1918 Vesilahden Suonolassa.

    -----Väkivalta loi väkivaltaa!----

    Haha, nimenomaan lahtariväkivalta sai aikaan tämän vankilaepisodin. Tuohon vankilajuttuun mennessä lahtari oli ampunut kenties jo tuhansia antautuneita punaisia kuten myös sotaan osallistumattomia siviileitä.

    Todellakin, lahtarin väkivaltaisuus sai tämän vankilajupakan aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Niinkö?

    Punaisten monet surmatyot alkoivat vuoden 1917 loppupuolella jo ennen
    Varsinaisia sotatoimia!

    VALKOISET
    Kuolintapa
    Kaatunut 3.414
    Teloitettu, ammuttu, murhattu 1.424
    Kuollut vankileirillä 4
    Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan
    Kadonnut 46
    Muut kuolintavat 291
    YHTEENSÄ 5.179

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Lahtarien propagandaa kuten oli sekin, että Punaisten hallussa olevilla alueilla pappeja naulataan kielestään kirkkojen alttarinkaiteisiin ja ihmisiä halkaistaan puukolla ja vedetään sisälmykset ulos. Tätähän se oli.

    Ei, vaan vuoden 1918 sodan virallista historiaa.

    Äänestä

Ymmärrettävää sikäli että punatauti periytyy - näköjään aina näihin päiviin saakka.
Oli nimittäin hilkulla ettei punikkien vuoksi Suomen kohtalo ollut sama kuin samaan aikaan itsenäistyneen Ukrainan.
Punaisten onkin syytä purkaa vihaansa Leniniin, joka oli sisällissotaan pääsyyllinen, sekä Staliniin joka puhdisti 20.000 suomipunikkia pois ruokajonoista. Valkoisen Suomen johtajat toteuttivat kaikki oleelliset punaisten vaatimukset ensitilassa. Sikäli punaterrori oli täysin tarpeeton vasemmistoeliitin toimenpide.

Äänestä
  • Kouvolan veripellot

    Kouvolan ja Korian joukkomurhat tapahtuivat Suomen sisällissodan aikana keväällä 1918. Kouvolassa teloittajina olivat ensin punaiset, jotka surmasivat Kouvolan veripelloksi kutsuttuun paikkaan yli sata valkoista, joukossa kymmeniä Kymiyhtiön virkamiehiä. Korian sillalla tapahtui teloituksia huhtikuun loppupuolella 1918. Ammuttujen joukossa olivat Kymiyhtiön johtaja Gösta Björkenheim ja kirurgi Kaarlo Hjelt.
    Perimätiedon mukaan punaiset olivat kiduttaneet uhrejaan ja pian sisällissodan päätyttyä ruumiit kaivettiinkin ylös tämän todentamiseksi. Uhreissa todettiin kidutusjälkiä, mikä herätti vihaa valkoisten puolella. Seuraavaksi samoihin hautoihin teloitettiin kostoksi yli 120 punakaartilaista.Toimittaja-tutkija Mirja Turunen osoitti vuonna 2005 hyväksytyssä väitöskirjassaan, että valkoisten vammat olivat oikeasti luonnollisia mätänemismuutoksia eikä kidutusjälkiä.
    Kouvolaa on pidetty yhtenä kansalaissodan ankarimpana punakaartin terrorikeskuksena. Kostoksi valkoiset teloittivat Kouvolan vallattuaan muun muassa runoilijan ja vallankumouksellisen ylioikeuden sihteerin Kasperi Tantun ja Kouvolan naiskaartin komentaja Elli Kokon.

    Sisällissodan käynnistyttyä valkoiset räjäyttivät Korian rautatiesillan hidastaakseen punaisten etenemistä. Huhtikuun lopussa punaiset ampuivat sillalla 45 valkoista. Joukossa olivat muun muassa Kymiyhtiön johtaja Gösta Björkenheim ja kirurgi Kaarlo Hjelt.

    Todellakin, m punikkien väkivaltaisuus sai tämän Valkoisten koston aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kouvolan veripellot

    ------ Huhtikuun lopussa punaiset ampuivat sillalla 45 valkoista. .... punikkien väkivaltaisuus sai tämän Valkoisten koston aikaan.------

    Miten valkoiset tiesivät jo helmikuussa tappamisen aloitttaessaan, että punaiset tulevat tappamaan valkoisia huhtikuun lopussa ? Heillä taisi olla palkattuna joku selvännäkijä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    He tiesivät sen siitä, että punainen terrori oli alkanut jo marraskuussa.

    Äänestä

Aiheesta on tehty kirja:

http://www.skhs.fi/wp-content/uploads/2018/05/Sisällissota-1918-ja-kirkko.pdf

Kyllä kirkko valitsi puolensa ja siunasi lahtarien teot ja aseet.

Papit kävi ruikkimassa loitsunsa postuumisti punahaudoille, kuten Tammisaaren liki 3500 ihmisen joukkohaudalle! Tuo hautojen häväistys tehtiin useiden kymmenien vuosien kuluttua, varmaankin huonon omantunnon paikkaamiseksi ja omaisilta lupia kyselemättä!

https://www.tammisaari1918.com/suomi/muistomerkki/

Kunnianosoitus kansalaissodan uhreille 
Muistomerkin laajennuksen paljastustilaisuuteen 4.6.1988 osallistui noin 4000 henkeä. Tilaisuuteen osallistui myös Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto sekä puolustusvoiminen komentaja kenraali Jaakko Valtanen. Tilaisuus oli merkittävä, sillä ensimmäisen kerran Suomen historiassa tasavallan presidentti ja puolustusvoimien komentaja osallistuivat punaisten haudalla järjestettyyn tilaisuuteen. 

Vainajat siunataan viimeiselle leposijalleen 
Tikkurilan punakaartin välskäri Viljo Sohkanen puhui 4.6.1988 tilaisuudessa ja totesi, että ”tänne toverimme peitettiin siunaamatta”. 
Vuonna 1993 kansalaistoimikunta järjesti haudalla tapahtuman jossa Porvoon piispa Erik Vikström siunasi haudassa olevat vainajat viimeiseen lepoon. Tämä oli luultavasti ensimmäinen kerta kun Suomen valtiokirkon piispa siunasi joukkohaudoissa olevia punaisia vainajia. Myöhemmin vastaavanlaisia siunaustilaisuuksia on järjestetty useilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

Äänestä

näkyy tämä menneisyys olevan lahtareilla tarkasti muistissa-

kaikki punaisten teot on tarkasti tallennettu ja kirjoitettu oikein kirjoihin- virallisena todisteena jälkipolville-

kun taas melko selvää että valkokaartien-opiskelija-kaartien lahtaukset eliittien johtamissa arkistoissa on visusti tuhottu- tai ainakin pidetään poissa julkisuudesta.

RKP-suomi on kai tässä asiassa sellanen avainsana...

2018 OLI 100-VUOTTA SISÄLLISODAN VUOSI NIIN YLE:LTÄ Kepu-SIPILÄ POISTI YLE-Teema kanavan - JA SIIS OLI SELVÄÄ ETTÄ TUOLLA PÄÄASIASSA ASIA-OHJELMAA TUOLLOIN LÄHETÄNEELLÄ KANAVALLA OLISI MATSKUA AIHEESTA LÖYTYNYT JA MAHDOLLISESTI TOTUUKSIA PALJASTUNUT-

nyt ohjelmat oli pää-asiassa sellasta- vanhoja ei pidä kaivella ja molemmilla puolilla oli vääryyttä-selittelyä- ilman tositapauksista kertomuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

lapsiakin. Kummallinen vihan vietti on se kun pitää ottaa vihan kohteiksi jopa viattomat lapsetkin, eikö riitä kun sai vihata aikuisia sydämensä kyllyydestä.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/punaorpous-oli-sisallissodan-jalkeen-synti-ja-hapea/

Vaiettu asia ja lapsista tehty rikollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu