Onko Marin pääministeri vai mannekiini?

Nuoret feministinaiset palvovat Marinia, varsinkin sen jälkeen kun hän esiintyi niissä vaatekuvissa. Mutta mitä se Marinin todellinen osaaminen sitten on, voiko valehtelua laskea osaamiseksi - eipä kai.

Tulee mieleen että Marin koittaa kaikenlaisella kikkailulla viedä huomion pois karusta todellisuudesta, vaikeita päätöksiä siirretään ja siirretään. Vahvasti näyttää jo siltä, että asioita vitkutellaan siihen asti, kunnes tulee uudet vaalit. Sysätään kaikki seuraavan hallituksen niskoille.
6672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Kun ihminen työssään epäonnistuu alkaa hakea huomiota ja tukea muilla keinoilla.

Äänestä
  • Marin+on+harvinainen+yksilö+mallimaisen+kaunis+mutta+samalla+hyvin+älykäs,+sanavalmis+ja+empaattinen.+Ei+ihme+että+kansasta+80%+pitää+hyvänä+pääministerinä.

    Äänestä

Tyypillistä porvarivaletta taas kerran alusta loppuun.

Äänestä
  • No koita todistaa asia. Minä muuten tunnen kaksi vas.liiton kannattajaa, jotka eivät usko Marinin osaamiseen lainkaan.

    Äänestä

No onko tuo muka jotenkin omituisempaa kuin kännissä puolialastomana baarissa sekoilevan Hakkaraisen ihailu, jota persumiehet harrastavat?

Äänestä
  • Persujen Mestari-palvonnassa on paljon homoeroottista väreilyä.

    Äänestä

  • Sitä Hakkaraista ei vaan ole kukaan ihaillut, teiltä vasureilta loppuu aina argumentit.

    Mutta faktaa on että Marin on saanut paljon ihailua osakseen, lähinnä nuorilya naisilta vihervasemmistosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä Hakkaraista ei vaan ole kukaan ihaillut, teiltä vasureilta loppuu aina argumentit.

    Mutta faktaa on että Marin on saanut paljon ihailua osakseen, lähinnä nuorilya naisilta vihervasemmistosta.

    Hah. Lauma joka nimeää johtajansa Mestariksi on enemmän kiinni henkilönpalvonnassa kuin mikään muu ihmisryhmä Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah. Lauma joka nimeää johtajansa Mestariksi on enemmän kiinni henkilönpalvonnassa kuin mikään muu ihmisryhmä Suomessa.

    Etkä tajua edes sitä suvakki, että vitsailu mielessä annettu nimi. Sen sijaan marinia ihaillaan oikeasti femakkojen taholta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen Mestari-palvonnassa on paljon homoeroottista väreilyä.

    Kuhan on joku ari, se riittää

    Äänestä

  • Asinus!

    Äänestä

  • Eiköhän se ollut ihan virheiden puheenjohtaja, joka meni naapurimaahan baariin ilman paitaa ihan homona läpsyttämään paikallisia homoja perseelle.

    Äänestä

  • On.

    Koska mikäs sen mukavampaa kuin kännissä puolialastomana baarissa sekoilu! :P
    Koska siihen on helppo samaistua!

    Nimim: Kokemusta on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän se ollut ihan virheiden puheenjohtaja, joka meni naapurimaahan baariin ilman paitaa ihan homona läpsyttämään paikallisia homoja perseelle.

    Hyhyhyhyhyy sentään.

    Äänestä

No jos Marinin taitoja aletaan miettimään niin todella harva osaa puhua niin selvästi vihan puuskassa silmät kiiluen kuin hän. Katse on lähes kuin jollain kiilusilmäisellä hullulla. En sitten tiedä pääseekö pääministerinä kovin hyvin käyttämään hyväksi tuota taitoa.

Jossain teatterissa vois olla tarve tuonkaltaiselle eläytymiselle. Jos esimerkiksi tehtäis elokuvaa Leninistä tai Hitleristä pitämässä paatoksellista puhetta niin Sanna voitaisiin maskeerata tuohon rooliin pienellä työllä.

Äänestä
  • Narsistin raivokohtaus, just tollanen.

    Äänestä

Koskahan+persut+tajuavat+että+jopa+yli+puolet+äänestysikäisistä+on+naisia?+Tuo+n.+18-20+%+kannatus+alkaa+olla+maksimi+kun+ei+osata+vedota+kuin+lähinnä+kouluttamattomiin,+keski-ikäisiin+miehiin.

Äänestä
  • No ei ne tajua. Mielipiteensä naisista kun ovat samaa tasoa kuin Talibaneilla.

    Äänestä

  • Kun teillä vasureilla argumentit loppuu, niin alatte selittään persuista - aina. Eli häviätte pelinne.

    Äänestä

  • Naisillahan on se lompsa, jolla velat maksetaan

    Äänestä

  • Minä naisena äänestän persuja, koska se ainut puolue joka suomalaisten puolella. Muut haluaa suomesta mailman sosiaalitoimiston ja mamulan.
    Suomesta tulossa turvaton liiallisesta maahanmuutosta johtuen. Samoinkäynyt jo Ruotsissa. Voitte tutkia miten menee Mälmöössä esim... Johtuen maahanmuutosta.

    Äänestä

  • Vetoamalla persuihin, ei omat ongelmanne poistu.

    Äänestä

Demarit on ennenkin herättäneet kansaa pukeutumistyylillään. Verkkosukka-Jutta vaikutti kivasti mediassa. Nyt hän hoitelee sosiaalidemokratiaa Afrikan valtioissa.
Rahasalkku pysyi kädessä, kun verkkosukat oli jalassa!

Äänestä
  • Oliko urpiksen ihan oma juttu jolla eduskuntaan meni? Ei ollut, ei ollut, ei

    Äänestä

Eipä noissa Marinin lintta rinnoissa paljon katsomista ole , Urpilaisen jättiperse ampuu kyllä silmille , politikkaan ja varsinkaan johtamiseen ei kummastakaan kuitenkaan ole .

Äänestä

Mikä pölöhö lieneekin, kyselet vielä tommosta, pölöhöt demarit äänestäneet ja valinneet pölöhön, jota sitten kulassit käyttävät hyväkseen kerätäkseen muilta pölöhöiltä rahaa.

Äänestä
  • pölöhöt demarit romuttavat hyvinvointivaltion kokoomukselta, joutuvat kaikki keppikerjäläisiksi ja aloittamaan uudestaan luoda hyvinvointivaltiota tekemällä ruumiillistatyötä. Ei koulunpenkki perseaukiista persetta kutita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pölöhöt demarit romuttavat hyvinvointivaltion kokoomukselta, joutuvat kaikki keppikerjäläisiksi ja aloittamaan uudestaan luoda hyvinvointivaltiota tekemällä ruumiillistatyötä. Ei koulunpenkki perseaukiista persetta kutita.

    eroaa hottöilemästä li anderssonkin

    Äänestä

Eihän kyse ollut vaatekuvasta.
Kuvattiin korua. Älä sekoa kuvista.

Äänestä

Hän on vampyyri ja vamppi.

Äänestä

Niinhän naiset toimii kun äly ei riitä, riisutaan tai itketään. Pannaan vaikka joku killutin siihen paikkaan missä rintojen välin pitäisi olla.

Äänestä
  • Päinvastoin, älykäs veto Marinilta. Kun alkoi tulla liikaa negatiivista juttua hänestä ja hallituksen toimista, niin hupsista, otetaan paita pois ja kukaan ei enää muista kaikkia mokia, vaan puhutaan vain Marinin kaula-aukosta. Näin sitä SDP:n kannattajia hämätään, samaa luokkaa kuin Antin vappusatanen ja täydestä menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin, älykäs veto Marinilta. Kun alkoi tulla liikaa negatiivista juttua hänestä ja hallituksen toimista, niin hupsista, otetaan paita pois ja kukaan ei enää muista kaikkia mokia, vaan puhutaan vain Marinin kaula-aukosta. Näin sitä SDP:n kannattajia hämätään, samaa luokkaa kuin Antin vappusatanen ja täydestä menee.

    Demariin ei voi koskaan luottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin, älykäs veto Marinilta. Kun alkoi tulla liikaa negatiivista juttua hänestä ja hallituksen toimista, niin hupsista, otetaan paita pois ja kukaan ei enää muista kaikkia mokia, vaan puhutaan vain Marinin kaula-aukosta. Näin sitä SDP:n kannattajia hämätään, samaa luokkaa kuin Antin vappusatanen ja täydestä menee.

    Ei me tarvita Antin vappusatasta eikä Kalevala killutinta. Kumpaakaan ei voi syödä. Marinkaan

    Äänestä

  • Huomion siirtoa ongelmista muualle. Einyt onnistunut kuitenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei me tarvita Antin vappusatasta eikä Kalevala killutinta. Kumpaakaan ei voi syödä. Marinkaan

    Satanen jo kuihtui kasaan. Kavereiden bisneksille tuli kyllä tukia nopeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin, älykäs veto Marinilta. Kun alkoi tulla liikaa negatiivista juttua hänestä ja hallituksen toimista, niin hupsista, otetaan paita pois ja kukaan ei enää muista kaikkia mokia, vaan puhutaan vain Marinin kaula-aukosta. Näin sitä SDP:n kannattajia hämätään, samaa luokkaa kuin Antin vappusatanen ja täydestä menee.

    Kun demareiden kannatus nytkähtää alaspäin, niin Marin on seuraavaksi kuvassa pikkarit jalassa ja taas kannatus nousee.

    Äänestä

Ymmärrän perusmiesten Marinia kohtaan tunteman katkeruuden, kun tiedän että Marin on paljon kauniimpi nainen kuin monen perusmiehen muija on ollut koskaan.

Äänestä
  • Niin, tavallisilla suomi-miehillä on yleensä muija, sen sijaan teillä viherpunaisilla miesoletetuilla ei ole koskaan.


    hheheehhehehehehehehehehe!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, tavallisilla suomi-miehillä on yleensä muija, sen sijaan teillä viherpunaisilla miesoletetuilla ei ole koskaan.


    hheheehhehehehehehehehehe!

    Mitä naurat, suvaitsevaisuus, sukupuolettomuusj jne. Estää tietämästä oman puoliskon sukupuolta, eli on henkilö. Eipaljoa naurattais, jos osuis kohallesi.

    Äänestä

  • Ja mä taas ymmärrän epäperusmiehen katkeruuden perusmiehiä kohtaan, jos pitää Mariania kauniina naisena! :)

    Mut meikäläisen mittapuulla Marin olis siellä jonon häntäpäässä odottamassa vuoroaan.

    Äänestä

Kommunistit yleensä vihaavat oikeistolaisia, on aivan normaalia että markkinatalouttakannattavat kuten kokoomus sekä perussuomalaiset eivät pidä sdp:n kommunistipolitiikasta kovinkaan paljon.

Äänestä
  • Ja ihan oikein.

    Äänestä

  • Oi suuri ja mahtava kommunismin pelko... Miksi populistit näkevät kommunisteja kaikkialla? Johtuuko se siitä, kun ne katsovat maailmaa niin äärettömän oikealta?

    Äänestä

KYLLÄ LESBOJEN KASVATTI PUOTI PUKSU OSAA YHEN ASIAN ERITTÄIN HYVIN. NUOLEE ISOJEN FIRMOJEN KAPITALISTI HERROJA NUOLEE KOK, KEPU SORTAA HAUKKUU VANHUKSIA TYÖTÄTEKEVÄÄ VÄESTÖÄ ELI DUUNAREITA. MANNEKIINI MARIN AKKOJEN LEHESSÄ IRVISTELEE VASTUUTAAN PAKELEE EILINEN US LEHTI ORPO KURJA JA PUOTI PUKSU SAMASSA KUVASSA VISSIIN TULOSSA ENS KEVÄÄNÄ ORPO KAKARA.

Äänestä
  • Millä luokalla opetetaan pienten kirjainten käyttö?

    Äänestä

Ei ainakaan mannekiini, koska niillä ei voi olla räystäsperse

Äänestä
  • Juuri hehän ovat In, kellä Armi Ratian sanoin pitkä selkä ja lyhyet jalat. Aitoa Suomalaista marimekkokansaa. Ihan maailmalla tuttuja

    Äänestä

"Jossain teatterissa vois olla tarve tuonkaltaiselle eläytymiselle. Jos esimerkiksi tehtäis elokuvaa Leninistä tai Hitleristä pitämässä paatoksellista puhetta niin Sanna voitaisiin maskeerata tuohon rooliin pienellä työllä."

Mussoliniksi ei tarvitsisi edes maskeerata, samaan näköä ihan luonnostaan ja samanlainen vinksahtanut ylimielinen toljotus.

Äänestä

Kyllä hämmästytti kun näin Penthouse tyyppisen poseeraus kuvan helyt kaulassa. Eikö julkisuuttaa osakseen jo ilmankin sillä. kommuunin kasvatilla on käytettävissä valtion raha varoistaan erikoisessa asemassa oleva määrä pääninisterinä puhumattakaan 30nen iän riman ylittäneenä maaiilman nuorin mutta myöskin Suomen edellisien pääministerien käyttövarat täytyisi ynnätä yhteen saavuttaakseen Marinin rahapoltiikan kuviot. Huolestuttavaa, komunismin aatesuunnan kannattajan käsissä selvästi valtasormus.

Äänestä

Todelliseksi osaamiseksi Vogue-Sanna kertoi vessan siivoamisen

Äänestä
  • Koulussahan se kertomansa mukaan oli aina luokan huonoimpia ja yliopistolla vierähti 10 vuotta, siinä missä normaalisti menee max. 5 vuotta. Kymmenen vuotta kun yliopistolla kärvistelee hyväksytään gradu jo ihan säälistä. Ja siksi, että yliopiston täytty tehdä "tulosta", jotta rahoitus jatkuu.

    Äänestä

Luulee ilmeisesti olevansa joku filmitähti.

Äänestä
  • Valitettavasti täällä on paljon myös kateellisten naisten haukkumista. Oletteko jo kyllästyneet Torpan ja Siepin haukkumiseen? Tehkää jotain elämällenne!

    Äänestä

Niin, Pitääkö, ihmisen vähentää vaatetta julkaustaviin kuviin?
Monill tuo on henkireikä, ja voimaannuttaa. Kun saavat laitettua itsestään julkiseksi kuvan jossa saadaan näytettyä sellaisia kohtia kropasta jotka ei jatkuvasti näy.
Mikä on ihmisis vialla, et takamuksia ja rintoja pitää näyttää julkisesti?
Jääkö jostain paitsi, jos ei itsestään postaa hanuri tai rintavakokuvia?

Äänestä

Elokuvaohjaaja Törhönen teki aikoinaan pätkän "Riisuminen", jossa käsiteltiin taistolaiskommunistien historian kipukohtia. "Riisuminen" oli siis myös metafora. Oliko siis Sannankin "ulostulo" kaksimielinen?

Äänestä

Kysehän on siitä, että Marin pääministerinä tyttöhallitusviisikossa on usein syyllistänyt naisten esineellistämistä muka tasa-arvon nimissä. Nyt on täydellinen akkavalta hallituksessa ja Marin esineellistää itsensä, mistä muita aiemmin moitti.

Tyypillinen vihervasemmistolainen paskaläjä joiden motoksi on pinttynyt: "Älkää tehkö kuten minä teen vaan tehkää kuten minä sanon!"

Äänestä

No onhan Marinilla toki alanmukainen koulutus et sen PERIAATTEESSA pitäis kyetä tekemään myös ministerin tehtäviä. Mut työkokemus vaan puuttuu. Joten mä kutsuisin sitä ehkä ”Pääministeriharjoittelijaksi”?

Äänestä

Ei kovin kaunis ole kyllä vampyyri on ja irvihampaat sekä harottavat silmät on Sanna Samarinilla.

Äänestä
  • Kauneus on katsojan silmissä ... ja kaikillahan sitä ei ole.

    Äänestä

Sanna marin on niin osaava ja jämäkkä poliitikko ja upea nainen, jotta varmasti sopii vaikka molemmiksi.
Arvostan Sanna Marinia huippupoliitikoksi ja ihanaksi roolimalliksi meille kaikille.

Äänestä

Marin on tyylikäs nainen, jolla on poliittinen taito ja tieto ja, josta on vaikka mihin 'virkaan'. Ollaan ylpeitä upeasta pääministeristämme.

Äänestä

Pääministeritär osoitti yhteiskuntavastuullisuuttaan poseeraamalla siveettömästi yksityisen yrityksen mainoskuvassa.

Pääministeritär toimi mainosmannekiinina vain ja ainoastaan kansakunnan etua ajatellen.

Hänellä ei ollut minkäänlaista pyrkimystä hankkia hyötyä itselleen tai Kalevala Korulle poseeraamalla mainoskuvassa.

Äänestä

Miksi Sanna Marin ei tee ilmaistyötä ja lahjoita koko palkkansa kokonaan Suomen köyhille, eli hänen pitäisi tehdä vapaaehtoistyötä ja kerätä ruokansa vapaaehtoisista ruokajakopisteistä, tai VirusAir-Finnairin jäännöksistä kerätä iltapalansa?

On hirvittävän itsekäs ihminen tuo Sanna Marin joka vähät välittää Suomen yhteiskunnan eduista oma etunsa ajaa edelle.

Äänestä

Ei niin hölmöä asiaa, etteivät persut siitä kiihottuisi.
Lähes kaikki kommentit ovat sellaisia, etyä niiden perusteella kirjoittajalla ei ole kaikki kohdallaan.
Samaa aivotonta öyhötystä, onpa aihe mikä tahansa.
Kun ei ymmärretä asiasta mitään, käydään kiinni henkilöön.

Äänestä

Se että Marin esiintyy sellaisissa vaatteissa jotka katsoo viralleen sopiviksi on yhdentekevää.

Paljon mielenkiintoisempaa, ja huvittavampaa on ilmiö jossa syntyneen arvostelun seurauksena joukko ihmisiä marssitetaan pukeutumistapaa apinoimaan.

Tietylle joukolle Marin on toteennäytetysti muotimalli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nuoret feministinaiset palvovat Marinia, varsinkin sen jälkeen kun hän esiintyi niissä vaatekuvissa. Mutta mitä se Marinin todellinen osaaminen sitten on, voiko valehtelua laskea osaamiseksi - eipä kai.

Tulee mieleen että Marin koittaa kaikenlaisella kikkailulla viedä huomion pois karusta todellisuudesta, vaikeita päätöksiä siirretään ja siirretään. Vahvasti näyttää jo siltä, että asioita vitkutellaan siihen asti, kunnes tulee uudet vaalit. Sysätään kaikki seuraavan hallituksen niskoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu