M Room muuttaa sopimuksia kesken kauden

Mroom on sitten päättänyt tuhota businessmallinsa lopullisesti. Ennen ilmaiset hiustenleikkuut muutettiin rajallisiksi jo pari vuotta sitten. Nyt katosi sitten toinen ydinjuttu , jononohitus jäsentason mukaan. Onpa loistava tapa pyllistää hyvin maksaville kanta-asiakkaille.

Mahtavaa kun on just ostanut platinajäsenyyden kalliillla ja sitten viikon varotusajalla viedään se ainoa syy miksi tuli maksettua ekstraa.

Miten voivat muuttaa sopimuksia kesken kauden? Ja miten kukaan enää voi luottaa että saa mistä on maksanut. Ja miksi kukaan maksaisi platinasta 250€ extraa kun sillä saa vain yhden tuotteen ja 5 palvelua enemmän.

M Room on käytännössä enää surkea parturi mihin et voi varata aikaa ja leikkaukset pitää maksaa vuodeksi etukäteen. En suosittele enää kellekkään. Menevät vielä konkkaan ja jää leikkuut saamatta.

Palvelun ammattitaitokin on surkeampaa vuosi vuodelta. Työilmapiiri on ankea, sen on moni parturi sanonut suoraan ennen kuin ovat lähtenee firmasta. Älytön vaihtuvuus henkilöstössä. Vaikka käy parin viikon välein samassa liikkeessä niin harvoin on tuttuja naamoja. Aina jotain aloitelijoita ja räpeltäjiä. Saa aina selittää uusiks mitä haluu, mutta se on monesti vaikeata koska suuri osa alkaa olemaan ulkomaalaistataustaisia, joilla ei ole kunnollista Suomen tai Englannin kielitaitoa. Lopputulos samalla selityksellä on joka kerta eri. Useimmat tuntuu saavan kenkää koeajalla tai lähtevät itse.

Harkitsen vakavasti sopimuksen purkamista kuluttajasuojalakiin vedoten, elleivät ainakin anna jotain korvausta. Jatkossa asioin joissain missä maksan kerta kerrasta ja voin varata ajan etukäteen.

Haistakaa ite M Room.
0212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


slrslr kirjoitti:

Mroom on sitten päättänyt tuhota businessmallinsa lopullisesti. Ennen ilmaiset hiustenleikkuut muutettiin rajallisiksi jo pari vuotta sitten. Nyt katosi sitten toinen ydinjuttu , jononohitus jäsentason mukaan. Onpa loistava tapa pyllistää hyvin maksaville kanta-asiakkaille.

Mahtavaa kun on just ostanut platinajäsenyyden kalliillla ja sitten viikon varotusajalla viedään se ainoa syy miksi tuli maksettua ekstraa.

Miten voivat muuttaa sopimuksia kesken kauden? Ja miten kukaan enää voi luottaa että saa mistä on maksanut. Ja miksi kukaan maksaisi platinasta 250€ extraa kun sillä saa vain yhden tuotteen ja 5 palvelua enemmän.

M Room on käytännössä enää surkea parturi mihin et voi varata aikaa ja leikkaukset pitää maksaa vuodeksi etukäteen. En suosittele enää kellekkään. Menevät vielä konkkaan ja jää leikkuut saamatta.

Palvelun ammattitaitokin on surkeampaa vuosi vuodelta. Työilmapiiri on ankea, sen on moni parturi sanonut suoraan ennen kuin ovat lähtenee firmasta. Älytön vaihtuvuus henkilöstössä. Vaikka käy parin viikon välein samassa liikkeessä niin harvoin on tuttuja naamoja. Aina jotain aloitelijoita ja räpeltäjiä. Saa aina selittää uusiks mitä haluu, mutta se on monesti vaikeata koska suuri osa alkaa olemaan ulkomaalaistataustaisia, joilla ei ole kunnollista Suomen tai Englannin kielitaitoa. Lopputulos samalla selityksellä on joka kerta eri. Useimmat tuntuu saavan kenkää koeajalla tai lähtevät itse.

Harkitsen vakavasti sopimuksen purkamista kuluttajasuojalakiin vedoten, elleivät ainakin anna jotain korvausta. Jatkossa asioin joissain missä maksan kerta kerrasta ja voin varata ajan etukäteen.

Haistakaa ite M Room.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu