hämmentävää

Järkyttävää pukeutumista ylellä esiintyvillä naisilla.
Uusi sääprofeetta Elina Ruosa esiintyi pukeutuneena pitkään punaiseen johonkin kylpy-tai aamutakkiin. Luulisi ylellä olevan jotain rotia sen suhteen miten pukeutuneina naisia päästetään ruutuun esiintymään.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuo joku meteorologi on jo hengenvaarallisen laiha tuo joku Anniina YLE;llä.

Sitä pitäisi lihottaa kuin jossain oli juttu kun tuo Ally McBeal -näyttelijälle mummeli toi herkkuja näyttelijälle ovelle, kun on epäterveellisen laiha.

Äänestä
  • Anteeksi nyt vain, mutta aikuisten ihmisten paino ei kuulu kenellekään. Jokainen pitäkööt huolen vain omista asioistaan.

    Äänestä

  • Sitä paitsi nykyisessä pullukoiden maailmassa voi tavallista hoikempi osan silmään näyttää epäterveeltä, ei tarkoita että epäterve kuitenkaan olisi. Se on vain vääristynyttä kehonkuvaa, kun silmä on tottunut isoihin kehoihin. Mutta jos nuo isommat ihmiset olisi terveitä, ei meillä olisi niin paljon elintasosairauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä paitsi nykyisessä pullukoiden maailmassa voi tavallista hoikempi osan silmään näyttää epäterveeltä, ei tarkoita että epäterve kuitenkaan olisi. Se on vain vääristynyttä kehonkuvaa, kun silmä on tottunut isoihin kehoihin. Mutta jos nuo isommat ihmiset olisi terveitä, ei meillä olisi niin paljon elintasosairauksia.

    Mutta tuskin hoikemmat menevät niille isommille viemään oven taakse mitään dieettikirjoja. Jokainen pitää huolen vain omasta painostaan ja elämästään.

    Äänestä

Kun itse käytän pitkiä mustia nahkaisia tai sellaisia takkeja, heitin vitsin että: hyvin helppoa olisi piiloittaa tuollaisten sisälle pumppuhaulikko sekä magnum researchin revolveri, .50" kaliiberinen, kukaan ei huomaisi mitään, no vitsinä sanoin vain.

Äänestä

Aamu- ja kylpytakkien näköiset vetimet on nyt muodissa.

Äänestä
  • Juuri näin. Jos yhtään seuraa maailman menoa tuon huomaa.

    Itse olen käynyt lähinnä roskiksella ja kaupassa viime päivinä: aina vaan jäi katsomaan miksi ihmiset ovat aamutakeissaan liikkeellä. Sitten tajusin yhdistää marketin valikoimaan... muotitakki, ei aamutakki.

    Äänestä

Luuletko, että naiset on jotenkin holhouksenalaisia työpaikoilla ja voisitko harkita muuta runkkumateriaalia itsellesi kuin säätiedotukset? Ps et kuulu työelämään

Äänestä

Joku tyttökaveri herätti joskus kun olin vauvamaisesti nukkumassa: painoi sormella olkapäähän, silloin herää unesta ja uniseikkailuista, hetken aikaa miettii että tota mitä niin... painoit sormella minua, herätit...unimaailmasta todellisuuteen kun unesta palautuvat.

Sormella painaen voi herättää toisen lempeästi :D

Äänestä

Se on tää korona-aika, ihmiset etätöissä, ei tartte välittää ulkonäöstä. Voi jättää karvat ajelematta ja niin pois päin. Yksi mies oli istunu etäneuvottelussa kalsarisillaan, yläosassa oli siistimpää. Ei ollu ajatellut, että alaosaki tulee kuvaan. Tekee kotoisan vaikutelman meteorologilla tuollainen aamutakkilookki, kun ihmiset kotona kalsarisillaan kattelee. Psykologista tunneilmaston säätelyä, samassa veneessä kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Järkyttävää pukeutumista ylellä esiintyvillä naisilla.
Uusi sääprofeetta Elina Ruosa esiintyi pukeutuneena pitkään punaiseen johonkin kylpy-tai aamutakkiin. Luulisi ylellä olevan jotain rotia sen suhteen miten pukeutuneina naisia päästetään ruutuun esiintymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu