Pitäisikö rangaistuksia sittenkin koventaa?

En usko rangaistusten pelotevaikutukseen, koska siitä ei ole näyttöä oikein missään muualla kuin maissa, joissa katkotaan päitä tai jäseniä. Mutta kun tilanne on se, että suht pieni porukka työllistää poliisia ja muita viranomaisia kokopäivätoimisesti ja tulee aivan helevatan kalliiksi tälle yhteiskunnalle uusimalla rötöksiään kerta toisensa jälkeen ja aiheuttavat melkoista haittaa muille ihmisille, pahimpia tietenkin narkkien tekemät ryöstöt, joissa uhatuille jää pahoja traumoja ellei satu pahempaakin.

Jos suht pienestäkin teosta tulisi pitkä rangaistus, rauhoittuisi maisema joksikin aikaa eikä poliiseja tarvittaisi niin paljon juoksemaan kerta toisensa jälkeen samojen tomppeleiden jäljessä. Rangaistuksen ei tarvitse olla kova tai kauhean epämiellyttävä, riittää, että ne tyypit ovat valvonnan alla, joka estää niitä aiheuttamasta haittaa muille.

Eikä niitä poliisejakaan tarvitsisi laittaa työttömiksi, vaan voisivat siirtyä vartijoiksi niihin laitoksiin.

Vankilalaitos tulisi järjestää uudelleen sen takia. Koville rikollisille omat paikkansa ja pikkukonnille lähinnä sellaiset valvotut asuntolat, jossa pidetään ne erossa päihteistään parikymmentä vuotta ja sitten jos näyttää. että se onnistuu voidaan yrittää sopeuttaa yhteiskuntaan, jos ei, niin jatketaan hoitoa toiset 20 vuotta.

Niillä voisi siellä olla mahdollisuus silti osallistua yhteiskuntaan, kuten vaikka tekemällä niitä räp-levyjä, ja tienata sillä ihan laillisesti. Kuitenkin niin, että jos karkaavat, kaikki takavarikoidaan sillä sekunnilla. Ne tyypit eivät pärjää normaalissa yhteiskunnassa ja menestyneenäkin voivat sosiaalisesti taas päätyä vaikka mihin, niin pidetään ne niissä laitoksissa jonkinlaisen valvonnan alla niin, että kiltisti oltuaan voivat elää lähes normaalia arkea niissä.

Niin että kallista ja kallista... ei ihan halpaa ole tämä nykyinenkään meno.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei rangaistuksen tarkoitus ole toimia pelotteena. Rangaistuksen kuuluu olla oikeassa suhteessa tehtyyn rikokseen.

Äänestä
  • Ei minusta. Eristämisen tulisi olla oikeassa suhteessa uusimisen todennäköisyyteen ja sen aiheuttamaan jatkuvan haittaan yhteiskunnalle ja muille ihmisille.

    Rangaistus pelkkänä kostona tai hyvityksenä on täysin merkityksetön, eikä todellisuudessa auta uhria yhtään. Eniten uhria auttaa rikoksen ennaltaehkäisy, jossa eristäminen on hyvä keino.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei minusta. Eristämisen tulisi olla oikeassa suhteessa uusimisen todennäköisyyteen ja sen aiheuttamaan jatkuvan haittaan yhteiskunnalle ja muille ihmisille.

    Rangaistus pelkkänä kostona tai hyvityksenä on täysin merkityksetön, eikä todellisuudessa auta uhria yhtään. Eniten uhria auttaa rikoksen ennaltaehkäisy, jossa eristäminen on hyvä keino.

    Ei rangaistus ole mikään kosto vaan seuraus tehdystä rikoksesta.

    Äänestä

Kun ottaa vähemmän on selvempää aikaa enemmän.

Äänestä

Rangaistusasteikkojen alarajaa korotettava reilusti ylemmäksi niin ei pääse suvakkituomarit sikailemaan mitättömien tuomioiden jakamisella. Paljousalennukset sun muut vippaskonstit myös lainsäädännöllä poistettava.

Vangit tosiaan voisivat paiskia hommia niin saavat velkojaan lyhennettyä eikä aina tarvitsisi veronmaksajia vaivata. Mitään ilmaispäivärahoja noille ei pidä maksaa. Yhteiskunta voisi auttaa sen verran että vankilasta vapautunut pääsee irti huumeista ja venkulapiireistä. Tulee pitkän päälle halvemmaksi ohjata rötöstelijä normaaliin elämään pois rikoksien maailmasta. Pitkä tuomio takanaan moni miettii tarkemmin että onko järkeä jatkaa rikollista elämää. Myös "häpeärangaistus" on palautettava eli pienemmissäkin rikoksissa nimet ja naamat asuinpaikkoineen lehtiin ja nettiin kaikkien kauhisteltaviksi amerikan malliin.

Kaikki on poliitikoista kiinni millaisia lakeja maassamme säädetään.

Äänestä

Sen verran vois koventaa rangaistuksia, että maturaiskaajalle heti tuomion jälkeen karkotus. Pois koko eu alueelta. Varmasti olis pelotevaikutusta.

Äänestä

Talousrikoksissa rangaistuksen pelotevaiktus on kaikista suurin, koska talousrikokset ovat aina harkittuja. Kukaan ei ala kännipäissään hetken mielijohteesta väärentämään kirjapitoa, vaan rikoksen hyötyä ja rangaistuksen riskiä yleensä punnitaan ennen tekoa. Muissa rikoksissa uusimiskerrat pitäisi ottaa kovemmalla kertoimella huomioon. Taparikollisten pitäminen kerralla pitempään vankilassa säästäisi kulujakin, kun ei tämän tästä tarvittaisi uutta oikeudenkäyntiä - jos kaveri joka tapauksessa uusii tekonsa.

Vankiloissa on myös väkeä joka ei maallikosta ole rikollista vaan vaarallisella tavalla mielenterveysongelmaisia. Jos tekijällä on esimerkiksi jatkuvasti impulssiivisia väkivaltarikoksia, niin hänen impulssikontrollinsa on ympäristölle vaarallisella tavalla alentunut ja mikä on todennäköisyys että neljäs vankilatuomio tilanteen korjaa? Täysin olematon. Tuollaiset tapaukset kuuluisi jonkinlaiseen vankimielisairaalaan josta voisi päästä koevapauteen vasta jos olisi joku uskottava syy epäillä, että henkilön perusongelma on helpottunut. Vuosi tai puolitoista linnassa ja kadulle taas riehumaan ei toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En usko rangaistusten pelotevaikutukseen, koska siitä ei ole näyttöä oikein missään muualla kuin maissa, joissa katkotaan päitä tai jäseniä. Mutta kun tilanne on se, että suht pieni porukka työllistää poliisia ja muita viranomaisia kokopäivätoimisesti ja tulee aivan helevatan kalliiksi tälle yhteiskunnalle uusimalla rötöksiään kerta toisensa jälkeen ja aiheuttavat melkoista haittaa muille ihmisille, pahimpia tietenkin narkkien tekemät ryöstöt, joissa uhatuille jää pahoja traumoja ellei satu pahempaakin.

Jos suht pienestäkin teosta tulisi pitkä rangaistus, rauhoittuisi maisema joksikin aikaa eikä poliiseja tarvittaisi niin paljon juoksemaan kerta toisensa jälkeen samojen tomppeleiden jäljessä. Rangaistuksen ei tarvitse olla kova tai kauhean epämiellyttävä, riittää, että ne tyypit ovat valvonnan alla, joka estää niitä aiheuttamasta haittaa muille.

Eikä niitä poliisejakaan tarvitsisi laittaa työttömiksi, vaan voisivat siirtyä vartijoiksi niihin laitoksiin.

Vankilalaitos tulisi järjestää uudelleen sen takia. Koville rikollisille omat paikkansa ja pikkukonnille lähinnä sellaiset valvotut asuntolat, jossa pidetään ne erossa päihteistään parikymmentä vuotta ja sitten jos näyttää. että se onnistuu voidaan yrittää sopeuttaa yhteiskuntaan, jos ei, niin jatketaan hoitoa toiset 20 vuotta.

Niillä voisi siellä olla mahdollisuus silti osallistua yhteiskuntaan, kuten vaikka tekemällä niitä räp-levyjä, ja tienata sillä ihan laillisesti. Kuitenkin niin, että jos karkaavat, kaikki takavarikoidaan sillä sekunnilla. Ne tyypit eivät pärjää normaalissa yhteiskunnassa ja menestyneenäkin voivat sosiaalisesti taas päätyä vaikka mihin, niin pidetään ne niissä laitoksissa jonkinlaisen valvonnan alla niin, että kiltisti oltuaan voivat elää lähes normaalia arkea niissä.

Niin että kallista ja kallista... ei ihan halpaa ole tämä nykyinenkään meno.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu