Hovioikeuden auskultantti Väinö Alfred Tanner oli sosiaalidemokraattisen liikkeen vaikutusvaltaisin henkilö Suomessa punakapinan päättymisestä lähtien. Tannerin vastenmielisyys aseita kohtaan rajoitti hänen kykyään tarkastella sotilaallista maanpuolustusta ennakkoluulottomasti. Hänen ulkomaiset yhteytensä rajoittuivat lähinnä skandinaavisiin veljespuolueisiin, jotka kaikki pitivät oman maan puolustamista toisarvoisena.
Niiden antaman esimerkin mukaisesti Tanner vastusti valtion varojen osoittamista sotaväelle. Johtamansa vähemmistöhallituksenkin hän antoi kaatua 1927 ehdottamalla suojeluskuntien lakkauttamista ja koko puolustushallinnon pääluokan poistamista valtion menoarviosta.
Kun Sdp saavutti 1930-luvulla yhden kolmasosan määrävähemmistön eduskunnassa, pystyi oppositio sanelemaan ylärajan puolustusmäärärahoille. Porvarihallitusten kädet olivat sidotut Sdp:n vahvan miehen ilmoitukseen, miten suuren markkamäärän puolue salli käytettävän sotilasmenoihin.
Tannerin mielestä Suomen olisi pitänyt luopua yleisestä asevelvollisuudesta, sillä 20 000 miehen ammattiarmeija olisi suoriutunut kirkkaasti rajojemme puolustamisesta.
Kesäkuussa 1939 sotamarsalkka Mannerheim oli niin vakuuttunut suursodan syttymisestä, että hänen mielestään Suomen oli lopultakin pantava ilmapuolustus kuntoon. Marski valtuutti eversti Paavo Talvelan neuvottelemaan hävittäjäkaupoista Yhdysvalloissa.
Talvela onnistuikin yhdessä Washingtonin lähettiläämme Hjalmar Procopén kanssa pääsemään sellaiseen sopimukseen, että ilmavoimillemme toimitetaan Atlantin takaa parisen sataa uudenaikaista hävittäjää. Yhdysvaltalainen liikepankki lupasi antaa tarvittavan lainan edellyttäen, että Suomen hallitus takaa sen. Meillä oli USA:ssa tuohon aikaan hyvä maine velan takaisin maksajana.
Kokoukseen osallistunut Väinö Tanner ilmoitti siltä istumalta, ettei valtiovarainministeriö tule osoittamaan markkaakaan mokomaan asekauppaan. Suomi ei hänen mukaansa tarvinnut hävittäjiä, joilla vain pommitettaisiin työläisiä.
Niin ikään paikalla ollut pääjohtaja Risto Ryti ilmoitti, ettei Suomen Pankki tulisi antamaan valuutan maastavientilupaa tämän tapaiseen tarkoitukseen.
Marski loukkaantui, sanoi eroavansa puolustusneuvoston puheenjohtajan tehtävistä ja marssi ulos. Huoneeseen jäänyt Tanner totesi silloin, että ”vanha sotamarsalkka näyttää menettäneen järkensä. Hänen oikea paikkansa olisikin mielisairaalassa."
Mannerheim jätti presidentin kansliaan eroanomuksensa, jonka Cajander empimättä hyväksyi.
Hallitus ei tuntenut suurtakaan mielenkiintoa sotaväen huolenaiheita kohtaan, eikä syventynyt Kannaksen sotaharjoituksessa esiin tulleisiin epäkohtiin.
Ulkomaiset sotilasasiamiehet sitä vastoin tarkkailivat harjoituksia tiiviisti ja tekivät niistä teräviä havaintoja. He antoivat jo paikan päällä lausuntoja, jotka eivät olleet Suomen puolustuskykyä mairittelevia. Joukon teräväkielisin oli italialainen eversti. Lehtihaastattelussa hän piti sotaväkemme pahimpana ongelmana panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseiden puuttumista sekä heikkoa kenttätykistöä.
Sen verran Kannaksen sotaharjoitus kiinnosti sentään presidentti-ylipäällikön sijaista pääministeri Cajanderia, että hän saapui ottamaan vastaan Viipurissa pidetyn loppuparaatin ja oli isäntänä juhlapäivälisillä hotelli Espilässä.
Cajander oli perillä ulkomaisten sotilasasiamiesten antamasta kritiikistä ja halusi vastata siihen. Espilän puheessa hän onnitteli Suomea, ettei se ole tuhlannut varojaan aseisiin, jotka olisivat vain ruostuneet.
Cajanderin esimerkkiä noudattaen Tanner käytti täsmälleen samaa ilmaisua puhuessaan seuraavana päivänä 13. elokuuta 1939 Forssassa SDP:n edeltäjän Suomen työväenpuolueen perustamisen 40-vuotisjuhlassa.
Moskovan neuvottelut syksyllä 1939 osoittautuivat näytelmäksi, jolla Stalin ja Molotov yrittivät hämätä todelliset tarkoitusperänsä. Onneksemme Cajanderin hallitus suostui sentään Mannerheimin esitykseen käynnistää ylimääräiset harjoitukset ennen lokakuun puoltaväliä. Näin kenttäjoukkomme ehtivät edes vähän valmistautua vastaanottamaan Puna-armeijan iskun, joka alkoi marraskuun viimeisenä päivänä.
http://prokarelia.net/en/?x=artikkeli&article_id=1861&author=114

Vastaukset 6
Vanhimmat
Neuvostoliitto oli 20 vuotta varustautunut rahaa säästämättä ja pasifistinen Suomi joutui yksin sotaan sitä vastaan.
Oli ihme että siitä selvittiin ilman täydellistä tuhoutumista.
Ja kuitenkin asukaslukuun verrattuna Suomi oli ehkä Euroopan parhaiten sotaan valmistautunein maa.
Vertauksillako sotaa käydäänkin?
Miten ne Suomeakin heikommat maat muuten menestyivät sodassa?
Tanska, Norja, Hollanti.Belgia,Kreikka,Jugoslavia ym?
Miten? Kaikille reserviläisille ei ollut antaa edes henkilökohtaista asetta ja malli cajander edusti varustetasoa? Vain 2/3-osaa reservistä oli koulutettu? Outo väite! Vastustaja oli se, joka oli todella hyvin varustettu!
Osa näistä maista oli Suomea paljon vahvempia paperilla.
"Talvela onnistuikin yhdessä Washingtonin lähettiläämme Hjalmar Procopén kanssa pääsemään sellaiseen sopimukseen, että ilmavoimillemme toimitetaan Atlantin takaa parisen sataa uudenaikaista hävittäjää. Yhdysvaltalainen liikepankki lupasi antaa tarvittavan lainan edellyttäen, että Suomen hallitus takaa sen. "
Lähteet ko. kauppaan, please!