Mies lähti vajaa 3 viikkoa sitten. Viikko lähtönsä jälkeen tuli takaisin, asumaan kanssani kunnes saa kämpän. Minä kiltisti avaan ovet, päästän sisään ja annan uudemman kerran avaimen. Yritän olla ystävällinen, vaikka sisällä kiehuu. Yritän tukahduttaa kyyneleeni, jotta hän ei näkisi kaipaustani. Puhun kyllä ja kerron tunteistani, muttei mieheltä saa suoria vastauksia.
Joka toinen päivä mies kertoo rakastavansa, muttei usko jutustamme enää kehkeytyvän mitään. Joka toinen päivä taas hän kertoo tunteidensa kuolleen. Parempina päivinä mies ujuttautuu sänkyyni ja tekee temput, tekee sen kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina. Seksiä on eromme jälkeen ollut enemmän kuin vielä ollessamme yhdessä.
Mies on pettänyt, valehdellut, on viinaan menevä ja myös lievästi väkivaltainen. Miksi ihmeessä kaipaan tuota ihmistä??? Miksi ikävöin häntä joka ikinen päivä, vaikka hän onkin läsnä? Nukumme eri huoneissa, mutta miksi joka ilta kaipaan hänen viereensä? Miksi en osaa sulkea ovia? Miksi haluan hänet takaisin?
Millä ihmeen keinolla voin saada hänet takaisin? Mitä peliä hän pelaa vannottaessaan rakkauttaan, mutta kuitenkin myöhemmin puhuu päinvastaista? Hän vakuuttaa eron olevan hänellekin vaikeaa, mutta uskoo sen olevan etujemme mukaista. Meistä ei kuulemma tule välttämättä mitään. Miksei hän antanut mahdollisuutta? Lähti noin vain, sanomatta mitään, ilman riitaa tms. Kuinkahan sairas ihminen mahdan itsekään olla, kun jäin vain perään itkemään ja ikävöimään. Missä vaiheessa tulee järki kehiin? Tiedän, etten halua elää valehtelevan petturin kanssa. Tiedän ansaitsevani parempaa. Mutta miksi roikun hänessä? Miksi edelleen tekisin mitä tahansa hänen vuokseen? En vain halua menettää häntä.
Kuten näkyy, kysymyksiä on paljon. En ymmärrä miestä enkä ymmärrä itseäni. Jos halutaan erota ja tehdä selvä "pesäero", eikö silloin pysytellä kaukana toisesta ja haeta kamat ensi tilassa? Itse tein näin, kun erosin edellisestä miehestä. Tiesin, etten jätä takaportteja auki ja otin heti kamani ja tein selväksi, etten enää tule takaisin. Miksei tämä mies tee samoin minulle? Miksi hän tuli takaisin, pyytämättä? Miksi hän on leikkinyt välillä rakastavaa avomiestä, kun taas toisena päivänä ei sitä ole? Tietääkö mies itsekään mitä haluaa???
Jos joku tosiaan osaisi selventää tätä kuviota, olis kiva. Etenkin ne, jotka ymmärtävät miesten logiikkaa ja osaisivat tulkita tätä, avittakaa. On sairasta rakastaa ihmistä, josta ei seuraa muuta kuin sydänsuruja. Mutta kunpa vaan saisin pitää hänet... edes vähän aikaa... Mikä ihme minua vaivaa? Pitäisi päinvastoin olla kiitollinen, että pääsin tuollaisesta paskasta eroon!
Joka toinen päivä mies kertoo rakastavansa, muttei usko jutustamme enää kehkeytyvän mitään. Joka toinen päivä taas hän kertoo tunteidensa kuolleen. Parempina päivinä mies ujuttautuu sänkyyni ja tekee temput, tekee sen kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina. Seksiä on eromme jälkeen ollut enemmän kuin vielä ollessamme yhdessä.
Mies on pettänyt, valehdellut, on viinaan menevä ja myös lievästi väkivaltainen. Miksi ihmeessä kaipaan tuota ihmistä??? Miksi ikävöin häntä joka ikinen päivä, vaikka hän onkin läsnä? Nukumme eri huoneissa, mutta miksi joka ilta kaipaan hänen viereensä? Miksi en osaa sulkea ovia? Miksi haluan hänet takaisin?
Millä ihmeen keinolla voin saada hänet takaisin? Mitä peliä hän pelaa vannottaessaan rakkauttaan, mutta kuitenkin myöhemmin puhuu päinvastaista? Hän vakuuttaa eron olevan hänellekin vaikeaa, mutta uskoo sen olevan etujemme mukaista. Meistä ei kuulemma tule välttämättä mitään. Miksei hän antanut mahdollisuutta? Lähti noin vain, sanomatta mitään, ilman riitaa tms. Kuinkahan sairas ihminen mahdan itsekään olla, kun jäin vain perään itkemään ja ikävöimään. Missä vaiheessa tulee järki kehiin? Tiedän, etten halua elää valehtelevan petturin kanssa. Tiedän ansaitsevani parempaa. Mutta miksi roikun hänessä? Miksi edelleen tekisin mitä tahansa hänen vuokseen? En vain halua menettää häntä.
Kuten näkyy, kysymyksiä on paljon. En ymmärrä miestä enkä ymmärrä itseäni. Jos halutaan erota ja tehdä selvä "pesäero", eikö silloin pysytellä kaukana toisesta ja haeta kamat ensi tilassa? Itse tein näin, kun erosin edellisestä miehestä. Tiesin, etten jätä takaportteja auki ja otin heti kamani ja tein selväksi, etten enää tule takaisin. Miksei tämä mies tee samoin minulle? Miksi hän tuli takaisin, pyytämättä? Miksi hän on leikkinyt välillä rakastavaa avomiestä, kun taas toisena päivänä ei sitä ole? Tietääkö mies itsekään mitä haluaa???
Jos joku tosiaan osaisi selventää tätä kuviota, olis kiva. Etenkin ne, jotka ymmärtävät miesten logiikkaa ja osaisivat tulkita tätä, avittakaa. On sairasta rakastaa ihmistä, josta ei seuraa muuta kuin sydänsuruja. Mutta kunpa vaan saisin pitää hänet... edes vähän aikaa... Mikä ihme minua vaivaa? Pitäisi päinvastoin olla kiitollinen, että pääsin tuollaisesta paskasta eroon!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä tiedän, saman kokenut.
Nyt sun pitää vain järkeillä tämä lopullisesti, nähdä miehen käyttätymiskuviot ja lakata sinisilmäisesti uskomasta parempaan tulevaisuuteen jota ei taida ikinä tulla muuta kuin sun unelmissasi.
Sitten sinun pitää olla jämäkämpi kuin koskaan ennen. Lopettaa yhteydenotot, olla päästämättä häntä asuntoosi, jättää varsinkin seksitouhut kokonaan, kaikki.
Minä tiedän miksi
KOSKA IHMINEN VALITSEE AINA MIELUUMMIN TUTUN HELVETIN KUIN TUNTEMATTOMAN TULEVAISUUDEN.
Tai ehkä me onnettomuustilanteisiin treenatut ydinvoimalahenkilöt toimimme toisin.
Minä aloin etsimään heti uutta, kun ex otti pesäeron. Hän halusi jatkaa liittoamme kahdessa pirtissä asumalla, mutta minulle jo hänen touhunsa riitti.
Mies petti, valehteli, oli väkivaltainen, jätti ja tuli takaisin koska se oli mahdollista.
Sinä teit sen hänelle mahdolliseksi antamalla hänen tehdä sen kaiken ja ottamlla hänet takaisin siitä kaikesta huolimatta.
Niin ei taatusti olisi jos asettaisit selkeät rajat sille miten sua saa ja ei saa kohdella parisuhteessa, mitä hyväksyt ja mitä et hyväksy jne.
Selkeä ero on parempi ratkaisu itsetunnollekin kuin jatkuva jojoaminen, sen tiedät kokemuksesta sinäkin. Ehkä vaan haluat yhä uskoa, että puhumalla kaikki selviää ja se entinen yhteiselo palaa takaisin. Se entinen kaikkine negatiivisinekin mausteineen on susta parempi kuin yksin jääminen.
Mutta omien periaatteiden myyminen on ensi askel riippuvuuteen ja ajelehtimiseen. Haluatko SINÄ jatkaa sillä tiellä? Vai uskallatko ottaa taas oman elämäsi ohjat omiin käsiisi ja olla hiukan julma?
Täytyy kyetä olemaan julma itseäänkin kohtaan, jos mielii asettaa pisteen jollekin. Täytyy olla rohkea, että uskaltautuu toteuttamaan teoriansa käytännössä, ja tääytyy olla sinnikäs, että jaksaa läpi surun kohti eheyttä ja uutta tulevaisuutta.
No, sä olet kyennyt siihen kaikkeen jo kerran lopettaessasi edellisen parisuhteesi ja muuttaessasi omillesi. Miksi et kykenisi siihen nyt, jos nykyinenkään suhde ei tee susta onnellista..?
Tuo mies on kyllä jatkuva risti kirjoittajalle. Vaikea on aloittaa uutta suhdetta, kun on entinen vähänväliä oven takana.
Eipä silti, kyllä minunkin emännälläni ex-mies jotenkin vielä kummittee. 80-luvulla ovat eronneet, mutta kielsi silti poikaansa kertomasta suhteestamme isälleen.
""Mies on pettänyt, valehdellut, on viinaan menevä ja myös lievästi väkivaltainen. Miksi ihmeessä kaipaan tuota ihmistä??? Miksi ikävöin häntä joka ikinen päivä, vaikka hän onkin läsnä? Nukumme eri huoneissa, mutta miksi joka ilta kaipaan hänen viereensä? Miksi en osaa sulkea ovia? Miksi haluan hänet takaisin?
Millä ihmeen keinolla voin saada hänet takaisin? Mitä peliä hän pelaa vannottaessaan rakkauttaan, mutta kuitenkin myöhemmin puhuu päinvastaista? Hän vakuuttaa eron olevan hänellekin vaikeaa, mutta uskoo sen olevan etujemme mukaista. Meistä ei kuulemma tule välttämättä mitään. Miksei hän antanut mahdollisuutta? Lähti noin vain, sanomatta mitään, ilman riitaa tms. Kuinkahan sairas ihminen mahdan itsekään olla, kun jäin vain perään itkemään ja ikävöimään. Missä vaiheessa tulee järki kehiin? Tiedän, etten halua elää valehtelevan petturin kanssa. Tiedän ansaitsevani parempaa. Mutta miksi roikun hänessä? Miksi edelleen tekisin mitä tahansa hänen vuokseen? En vain halua menettää häntä. ""
Tuon olisin voinu kirjoittaa itsekin :( Täälä wollotan taas samasta syystä ..... aina tää menee saman kaavan mukaan ... ikää meillä on jo päälle 30 molemmilla, mutta silti typerää pyöritystä , eniten kysyn itseltäni, että miksi hitossa annan tämän kaiken tapahtua kerta kerran jälkeen :(
Ennen kun löimme pari vuotta sitten hynttyyt virallisesti yhteen, oli mies jo särkenyt sydämeni moneen kertaan. Nämä satunnaiset seurustelut aina silloin tällöin eivät vaan kestäneet koskaan paria kuukautta kauempaa. Sitten koitti se hetki, kun mies vannotti olevansa tosissaan (kun olin jo vakuuttanut itsellenikin etten enää ryhdy tähän). No, päätin antaa vielä yhden mahdollisuuden ja pari vuotta menikin ihan nappiin. Rakastin häntä ja olin onnellinen. Ostimme asunnon, menimme kihloihin ja jopa lapsia suunnitteilla. Tai oikeastaan oli jo tulossakin, mutta menivät kesken.
Sitten tapahtui jotain. Mies petti, petti uudestaan, ryyppäsi ja riehui kotona. Sitten hän lähti. Miten voinkaan olla näin tyhmä, etten jo alkuaikoina tajunnut ettei ihmiset yleensä muutu. Tuon parin hyvän vuoden aikana vakuutuin vastaavasti siitä, että ihmiset VOIVAT muuttua jos sitä vaan itse haluavat. Olin varma suhteestamme ja luotin mieheen täysin. Kunnes... ja lopun tiedättekin.
Se osa minusta, joka oli ennen itsevarma ja "ylpeä" on tipotiessään. Jäljellä tuntuu olevan vain ilmaa. Välillä tuntuu kuin olisin ansainnut tämän kaiken, koska olen vaan jotenkin huono ihminen. Tiedän ansaitsevani parempaa ja että minuakin arvostava mies saattaa vain odotella kulman takana. Mutta miten voi löytää parempaa saati jatkaa elämää, kun tämä "paholainen" kummittelee elämässäni? Hän jopa itse kehtasi naureskella mulle, kun tietää "voivansa pyörittää mua ihan miten haluaa". Niin, hän tietää sen. Ja tietää, ettei ne ovet koskaan häneltä sulkeudu.
Voi hyvä isä sentään, hoitoonko tässä täytyy hakeutua? Pelkään suunnattomasti sitä hetkeä, kun hän lähtee taas. Ja ennen kaikkea sitä hetkeä kun hän taas ilmestyy oveni taakse kolkuttelemaan.
Ja mitä seksiin tulee - TIEDÄN - pitäisi lopettaa. Mutta kun ihminen saa kosketuksellaan unohtamaan kaiken pahan... ja saa jokaisella silmäyksellään toisesta sulaa vahaa käsissään... millä ihmeellä voi lopettaa? Sitä tavallaan haluaa ottaa kaiken ilon ja hyödyn irti mitä saa, että edes hetken aikaa vielä kokee olevansa rakastettu...
Ei ole mukavaa olla liian laskelmoiva ihmissuhdeasioissa. Pitäisi saada enemmän tunnetta mukaan, mutta kun olen työksenikin "ihmissuhteiden suurkuluttaja", tulee se mukaan yksityiselämäänkin.
Roikutte epätoivoisissa suhteissanne rakkauden takia!!!!
Rakkaus ei ole teidän käsissänne vaan aina jonkun toisen, joka välillä käy sitä teille sopivin annoksin antamassa ja sitten taas viemässä pois. Miksi?
Tämänlainen kuvio toistuu sellaisten naisten/miesten kohdalla, joilta itseltään puuttuu rakkaus itseään kohtaan. Jos sinulla sitä olisi, et ottaisi tuollaista huonoa rakkautta keneltäkään vastaan, koska et tarvitsisi sitä mihinkään. Nyt teille kelpaa mikä tahansa, kunhan vain jotenkin tunnistatte sen rakkaudeksi. Mutta todellisuudessa se ei sitä ole.
Neuvo: elämänpolkunne sujuu täsmälleen kuvailemienne polkujen mukaisesti niin kauan kunnes itse muututte ja alatte rakastamaan itseänne. Silloin kun ihmisellä on omasta takaa rakkautta itselleen, hän ei koskaan voi antaa kenenkään kohdella itseään alistavasti/kaltoin/väkivaltaisesti tai millään muulla ajateltavissa olevalla huonolla tavalla. Miksi?
Koska itseään rakastava ihminen (ei itserakkaus)
vetää puoleensa aivan erilaista ihmistä kuin mitä te nyt vedätte puoleenne!
T:Hyvää kevättä ja muistakaa rakastaa itseänne!
Sillä tuttuun helvettiin on helpompaa jäädä kii, kuin mennä tietä uutta, tuntematonta, vaikka se viedä vois paratiisiin.