Hallitus haluaa keventää lastenraiskauksien

23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Punavihreät pirut ajavat kaikkea moraalittomuutta, kun rappio kaikilla elämän alueilla on heille hyödyllistä., jostain sairaasta syystä.

Äänestä
  • Sopii hyvin normaaliin punaviher-arvomaailmaan.

    Äänestä

  • Punavihreät haluavat saada "monikulttuuriväen" äänet itselleen. Tämä väkihän pitää 9-15 vuotiaita tyttöjä jo naisina ja näiden paneminen on sitä kulttuuria itsessään.

    Äänestä

  • Työryhmä joka ehdotuksen teki on siis Sipilän hallituksen oikeusministerin Kokoomuksen Antti Häkkäsen nimittämä. Nyt Kokoomus kauhistelee sitä, että minkälaisia punaviherfeminestejä työryhmässä on oikein itstunut. Oikea vastaus on, että siellä on istunut juuri ne jotka Kokoomuksen Antti Häkkänen on sinne nimittänyt.

    Äänestä

Onhan tämä erikoista, mutta eniten tästä hyötyy uskonyhteisöjen, lestat sekä hellarit persuista.

Äänestä
  • Työryhmän asettikin lestadiolaisen Sipilän hallitus.

    Äänestä

Ilmeisesti on tarkoitus ottaa taas laumoittain pakolaisia.

Äänestä
  • no niitähän kyllä riittää, sikiävät jo kahdeksan vuotiaasta asti ja kun yhdellä ukolla on tusinan verrankin siitettäviä

    Äänestä

  • Raiskausten määrä saadaan vähenemään sillä että raiskausrikosten syytekynnystä nostetaan. Punavihreät syyttäjät voivat jatkossa jättää lemmikkinsä syyttämättä koska "kyllähän se 12v liisa ihan itse halusi viiskymppistä karvakättä". Samalla saadaan tilastot kauniimmaksi ja voidaan taputtaa itseä selkään

    Äänestä

Joukkoraiskaukset on sitä unelmaa vissiin.

Äänestä

Feministien eduskunnan salaseura on vaarallinen. Sieltä lähtee kaikki nämä kouhot ideat ja ajatukset millä vesitetään suomen lait.
Yhteiskunnalle vaarallisena se tulee lopettaa.
Marin, et voi enää piilotella ja valehdella muka tietämättömänä mitä selkäsi takana tapahtuu.
Ei ne lehtikuvaukset hiljennä kohinaa vaikka heittäisit sen ja kunkin pois.

Äänestä
  • Puhutaan tästä porukasta oikealla nimellä,
    feminatsit!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhutaan tästä porukasta oikealla nimellä,
    feminatsit!

    Taroitatko, että Kokoomuksen Antti Häkkänen nimitti "feminatseja" seksuaalirikosten kokonaisuudistusta valmistelevaan työryhmään?

    Äänestä

Tuleeko kikkelikuvien lähettämisestä jo sakot ? vai vetivätkö lakimuutos aikeensa pois.

Tämän Suomen maailmalla kohua herättävän hallituksen seurauksena vuoksi Piden tulee ehkä voittamaan Yhdysvaltojen Presidentinvaalit sillä Yhdysvaloista katsoen Suomi vaikuttaa kovin kommunismin läheiseltä mikä antaa ymärtää että kommunismi toimii Yhdysvalloisakin sekä mikä ikävää Trump OLI LIIAN REHELLINEN keuhessaan Suomea useammallakin tapaa Yhdysvaltalaisille. Piden ei ole niin rehellinen mutta nähtäväksi jää välittävätkö seikasta äänestäjät vaikka Piden aikaisemmin rikollisentoiminnalle siunauksen antanut, eikä mikään hessuheinän polttoa vaan joku merkittävämpi kuvio. Piden tuoreeltaan tunnusti olevan pahoillaan tapahtuneesta.

Äänestä

Ja mikä hallitus on taas ollut asialla?

Työryhmä Seksuaalirikoslain kokonaisuudistukseksi asetettiin 11.4.2019 eli Sipilän hallituksen loppuaikoina. Nyt kun Sipilän hallituksen asettama työryhmä tuottaa huonon ehdotuksen niin sekin on taas Marinin vika.

Tämä kuulostaa "sukupuolineutraali hetu" toisinnolta. Sipilä aloittaa hankkeen ja sitten (Keskusta pahimmillaan muiden mukana) alkaa kauhistella, että kuinka se Marin nyt tuollaista ajaa?

1Äänestä

Minä olen hallituksen linjoilla. Raiskaustuomioita pitäisi keventää, koska ei raiskaus ole mikään väkivaltarikos vaan rakkautta. On myös todistettu että raiskattu usein nauttii raiskauksestaan ja on jopa fantasioinut että se tapahtuisi.

Äänestä

Kokoomuksen Häkänen valittaa, ettei hänen oikeusministerinä alulle panema lakiuudistus olekaan enää hyvä, koska hän ei ole itse enää vallassa.

Voi lapsiraukkaa.

1Äänestä
  • Ei Häkkänen työryhmän lausuntoon voi vaikuttaa, sehän olisi poliittista ohjausta. Mutta katsoin noita oikeusministeriön asia-aiheita, mitä siellä on kehittelillä niin suurin osa oli hurripuolueen kielijuttuja ja matuttamiseen liittyviä. Eihän maahanmuuton pitänyt vaikuttaa meidän yhteiskuntaan millään tavalla, paitsi että se vaikuttaa, lakeihin ja asetuksiin, rangaistukset tosin kohdistuvat niihin, jotka tätä hulluutta arvostelevat..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Häkkänen työryhmän lausuntoon voi vaikuttaa, sehän olisi poliittista ohjausta. Mutta katsoin noita oikeusministeriön asia-aiheita, mitä siellä on kehittelillä niin suurin osa oli hurripuolueen kielijuttuja ja matuttamiseen liittyviä. Eihän maahanmuuton pitänyt vaikuttaa meidän yhteiskuntaan millään tavalla, paitsi että se vaikuttaa, lakeihin ja asetuksiin, rangaistukset tosin kohdistuvat niihin, jotka tätä hulluutta arvostelevat..

    Häkkänen on ollut oikeusministerinä ja hän varsin hyvin tietää, miten tämä menee:
    Ensin hallitus asettaa työryhmän (tässä tapauksessa Häkkänen itse asetti), joka valmistelee mietinnön, sitten pyydetään lausunnot työryhmän mietintöön ja sen jälkeen hallitus käsittelee asiaa. Tämän prosessin suhteen hallitus on ehtinyt vaihtua ja työryhmän asettanut hallitus oli Sipilän ja sen tuloksen saa käsiinsä Marinin hallitus.

    Nyt Häkkänen täysin tietoisesti valehtelee että hänen asettamansa työryhmän mietintö ja siitä tehdyt tulkinnat, johon nykyinen hallitus on vaikuttanut vähemmän kuin Häkkänen, olisi muka nykyisen hallituksen mielipide.

    Häkkänen valehtelee myös siinä, kun väittää, että työryhmä esittää 12-15 vuotiaisiin kohdistuvien seksuaalirikosten tuomioiden lieventämistä. Tämä on riski, joka on näyhty siinä, miten työryhmä on ehdotuksensa muotoillut. Kyse on siis työryhmän virheestä jonka lausuntakierros on tuonnut esille. Lausuntakierroksen yksi tarkoitus (kuten Häkkänen hyvin tietää) on tuoda esiin juuri tällaiset virheelliset tulkintamahdollisuudet.

    Häkkänen on syyllistynyt luokattomaan populismiin ja törkeään valehteluun.

    Äänestä

Ei voi muuta kuin ihmetellä.

Äänestä
  • Eniten voi ihmetellä Antti Häkkäsen täydellistä epärehellisyyttä ja kaksinaamaisuutta.

    Annti Häkkänen nimitti tämän kohua herättäneen ehdotuksen tehneen työryhmän. Siellä on juuri ne asiantuntijat jotka Hännänen sinne halusi. Hallitus ei ole ottanut mietintöön vielä kantaa.

    On siis vain Antti Häkkäsen itse nimittämän työryhmän ehdotus ja hallituksen ainoa rooli tähän mennessä on ollut ottaa Häkkäsen nimittämän työryhmän mietintö vastaan. Nyt Häkkänen on vierittämässä syytä nimittämänsä työryhmän tuloksesta Marinin hallituksen vastuulle.

    Minulla oli aika positiivinen kuva Häkkäseltä. Hän vaikutti olevan "asialinjalla". Olin täysin väärässä Häkkäsen suhteen.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Eniten voi ihmetellä Antti Häkkäsen täydellistä epärehellisyyttä ja kaksinaamaisuutta.

    Annti Häkkänen nimitti tämän kohua herättäneen ehdotuksen tehneen työryhmän. Siellä on juuri ne asiantuntijat jotka Hännänen sinne halusi. Hallitus ei ole ottanut mietintöön vielä kantaa.

    On siis vain Antti Häkkäsen itse nimittämän työryhmän ehdotus ja hallituksen ainoa rooli tähän mennessä on ollut ottaa Häkkäsen nimittämän työryhmän mietintö vastaan. Nyt Häkkänen on vierittämässä syytä nimittämänsä työryhmän tuloksesta Marinin hallituksen vastuulle.

    Minulla oli aika positiivinen kuva Häkkäseltä. Hän vaikutti olevan "asialinjalla". Olin täysin väärässä Häkkäsen suhteen.

    Saattaahan Häkkäsen tarkoitus olla ja osoittaa miten helvetin sairasta sakkia punavihervasemmisto on?
    Se ehdottaa herjana että tehdään laki että lapsiakin saa panna ja mitä tekee punavihervasemmisto saatan sairaat heti kompaamassa täysillä tuollaista sairasta pilalla tehtyä ideaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saattaahan Häkkäsen tarkoitus olla ja osoittaa miten helvetin sairasta sakkia punavihervasemmisto on?
    Se ehdottaa herjana että tehdään laki että lapsiakin saa panna ja mitä tekee punavihervasemmisto saatan sairaat heti kompaamassa täysillä tuollaista sairasta pilalla tehtyä ideaa...

    No johan oli selittely.

    Työryhmän mietintö valmistui kesällä ja nyt se on ollut lausuntokierroksella. Pelko siitä, että se hämärtäisi 12-15 vuotiaiden "suojaikärajaa" on tullut esille lausuntokierroksella ja hyvä että on tullut. Sehän ei ole varmaankaan ollut työryhmän tarkoitus, koska työryhmältä edellytettiin muun muassa, että:
    "valmistella muutokset, joilla nuoriin lapsiin kohdistuneet sukupuoliyhteydet säädetään rangaistaviksi raiskausrikoksina ja tehdä tässä yhteydessä ...ehdotus rangaistusten kiristämiseksi"

    Häkkäsen ja muiden teeskennelty kauhistelu "hallituksen aikomuksista" on vastenmielistä populismia ja tietoista valehtelua. Oikeustieteitä opiskelleena Häkkänen varsin hyvin tietää, että lainsäädäntö on monimutkaista ja työryhmän epäonnistunut ehdotuksen muotoilu on täysin eri asia kuin "hallituksen tahto". Hallitus ei ole ottanut mitään kantaa työryhmän tulokseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tuomioita on kyllä sekopäisin hallitus ikinä.

https://www.kansalainen.fi/kokoomusedustajat-lapsiin-kohdistuvien-rikosten-rangaistuksia-piti-koventaa-ei-keventaa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu