Tapani Brotherus oli Stasin apuri

Onhan se naurettava ajatuskin että suomalainen diplomaatti olisi Neuvostoliiton aikaan alkanut itsekseen sankariksi.

Suomalaisdiplomaatti Tapani Brotheruksen sanotaan pelastaneen yli 2000 Chilen sotilasjuntan vainoamaa ihmistä kuolemalta.

Tällaisen kuvan Ylen draamasarja ”Invisible Heroes” Brotherukesta kuitenkin antoi.

Eihän hän näytäkään miltään rohkealta sankarilta. Pieni aran näköinen ukkeli.

Pian kaappauksen jälkeen DDR pyysi, että Suomi voisi toimia DDR:n niin sanottuna suojeluvaltiona Chilessä eli valvoa siellä DDR:n intressejä. Suomi suostui pyyntöön.

Kun Suomesta tuli DDR:n suojeluvaltio, Suomen Santiagon edustuston asianhoitaja Tapani Brotheruksen ja hänen kollegansa Ilkka Jaamalan yksi keskeisistä tehtävistä oli toimittaa DDR:n antamat listat turvapaikkaa hakevista chileläistä eteenpäin Chilen ulkoministeriöön Santiagossa.

Listan pohjalta Chilen sotilashallinto, joka oli hyvillään päästessään eroon hallinnolle vihamielisistä voimista, myönsi maastapoistumisluvat useimmissa tapauksissa.

Suomen tiedotusvälineissä on toistettu tuoreen tv-sarjan ja sen pohjana olevan kirjan tarinaa, jonka mukaan suomalaisdiplomaatit olisivat pelastaneet 2500 ihmistä Chilen sotilasjuntan kynsistä.

Tosiasiassa Suomi toimi pelastamisoperaatiossa DDR:n apuna. Tätä ei suomalainen tarina Brotheruksen ja Jaamalan toiminnasta kerro.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4cfee70a-d5cb-4147-ae37-9f02a34b850b
9325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Sankari" piti yhteyttä KGB:henkin.

Äänestä

Taas hyvä tarina osoittautuikin ihan saduksi.

Äänestä

Itseäni ihmetyttää, että Tapani Brotherus ei ole vaivautunut korjaamaan omaa rooliaan. Heikki Hiilamon kirjasta tuli nyt satukirja.

Äänestä

Löysikös jutun tekijä yhtään natsia?

Tuolla ukollahan on tapana löytää niitä joka kolkasta...

Äänestä

Harvinaisen järkevä mies, sen lattarikaverit tuki Saddamia 80-luvulla. Suomen erinomaiset suhteet Iraniin ovat Brotheruksen ja muun 80-luvun ulkoministeriön työn tulosta. Suomessahan SKP tuki Neuvostoliiton kantaa eli käsitystä Saddamista ääri-islamilaisia vastaan taistelevana miehenä.

Äänestä

Tapani Brotherus oli aikakaudelle tyypillnen kommunisti, jonka tekemisissä ei ollut mitään kunnioitettavaa ja ylevää. Hävettävä tyyååi, mutta tuollaisia Suomen ulkoministeriön palveluksessa oli.

Äänestä

Sen ajan kansanrintamahallitukset saastuttivat virkakunnan ja ministeriöt halosineen ja tuomiojineen vuosikymmeniksi.

Äänestä
  • Nyt meillä on myös vastaava hallitus ja sisäministeri on ehtinyt jo halvaannuttaa ministeriön ja osan hallintoa pitkäksi aikaa ja mihin vielä ehtiikään.

    Äänestä

Minä tahtoisin vielä joskus nähdä Tiitisen listan sisällön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onhan se naurettava ajatuskin että suomalainen diplomaatti olisi Neuvostoliiton aikaan alkanut itsekseen sankariksi.

Suomalaisdiplomaatti Tapani Brotheruksen sanotaan pelastaneen yli 2000 Chilen sotilasjuntan vainoamaa ihmistä kuolemalta.

Tällaisen kuvan Ylen draamasarja ”Invisible Heroes” Brotherukesta kuitenkin antoi.

Eihän hän näytäkään miltään rohkealta sankarilta. Pieni aran näköinen ukkeli.

Pian kaappauksen jälkeen DDR pyysi, että Suomi voisi toimia DDR:n niin sanottuna suojeluvaltiona Chilessä eli valvoa siellä DDR:n intressejä. Suomi suostui pyyntöön.

Kun Suomesta tuli DDR:n suojeluvaltio, Suomen Santiagon edustuston asianhoitaja Tapani Brotheruksen ja hänen kollegansa Ilkka Jaamalan yksi keskeisistä tehtävistä oli toimittaa DDR:n antamat listat turvapaikkaa hakevista chileläistä eteenpäin Chilen ulkoministeriöön Santiagossa.

Listan pohjalta Chilen sotilashallinto, joka oli hyvillään päästessään eroon hallinnolle vihamielisistä voimista, myönsi maastapoistumisluvat useimmissa tapauksissa.

Suomen tiedotusvälineissä on toistettu tuoreen tv-sarjan ja sen pohjana olevan kirjan tarinaa, jonka mukaan suomalaisdiplomaatit olisivat pelastaneet 2500 ihmistä Chilen sotilasjuntan kynsistä.

Tosiasiassa Suomi toimi pelastamisoperaatiossa DDR:n apuna. Tätä ei suomalainen tarina Brotheruksen ja Jaamalan toiminnasta kerro.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4cfee70a-d5cb-4147-ae37-9f02a34b850b

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu