Sinkkujen halu parisuhteeseen

Naisissa on yllättävän paljon järkeä, kun lähemmin tutustuu ja pintahötön saa karsittua.

Thymallus kirjoitti:

Naisissa on yllättävän paljon järkeä, kun lähemmin tutustuu ja pintahötön saa karsittua.

Kiitos ... on teissä miehissäkin välillä. Kun tosiaan ensin pääsee sen höttökerroksen läpi.

Ilmeisesti näin..

"Jos mies haluaa olla onnellinen, hänen on syytä hankkiutua naimisiin. Jos taas nainen haluaa varmistaa onnellisuutensa, hänen on parasta pysyä naimattomana ja perheettömänä. Näin väitti käyttäytymistieteilijä Paul Dohan taannoisessa The Guardianissa julkaistussa jutussa.

Dohanin mukaan miehet hyötyvät avioliitosta, koska se ”rauhoittaa” heidät. Avioliiton myötä miehet ottavat vähemmän riskejä, tienaavat paremmin ja elävät pidempään. Naisten osana puolestaan on sietää miehen rauhoittumiskehitystä ja kuolla aiemmin kuin naimattomana."

😬😳😬

Wwuwuw kirjoitti:

Ilmeisesti näin..

"Jos mies haluaa olla onnellinen, hänen on syytä hankkiutua naimisiin. Jos taas nainen haluaa varmistaa onnellisuutensa, hänen on parasta pysyä naimattomana ja perheettömänä. Näin väitti käyttäytymistieteilijä Paul Dohan taannoisessa The Guardianissa julkaistussa jutussa.

Dohanin mukaan miehet hyötyvät avioliitosta, koska se ”rauhoittaa” heidät. Avioliiton myötä miehet ottavat vähemmän riskejä, tienaavat paremmin ja elävät pidempään. Naisten osana puolestaan on sietää miehen rauhoittumiskehitystä ja kuolla aiemmin kuin naimattomana."

😬😳😬

Lue lisää

Mikähän siinä rauhoittumiskehityksessä on niin kamalaa että sitä pitää sietää?

Anonyymi kirjoitti:

Mikähän siinä rauhoittumiskehityksessä on niin kamalaa että sitä pitää sietää?

Takapakit vissiin..

Anonyymi kirjoitti:

Mikähän siinä rauhoittumiskehityksessä on niin kamalaa että sitä pitää sietää?

Koska mitään kehitystä harvoin tapahtuu ilman kipuilua. Eikä sekään kehitys ole lineaarista. Välillä ahdistaa ja sitten mies "repäisee" otaen valtavan hypyn takapakkia. Sitä miehen kipuilua (ja kiukuttelua) sen oman rauhoittumisensa kanssa nainen sitten yrittää kestää.

Anonyymi kirjoitti:

Mikähän siinä rauhoittumiskehityksessä on niin kamalaa että sitä pitää sietää?

Kolmenkympin kriisi.

Kaikki käy sen läpi. Ailloin tajutaan, ettei eletäkkään ikuisesti ja omilla teoilla/asenteilla on tosiaankin merkitystä ja toisilla ihmisilläkin on tunteet ja omat mielipiteet ja täysi oikeus niihin.

Tämä on varsinkin miehille kova paikka, tajuta oma inhimillisyytensä ja siten myös muiden ja kohdata se sellaisella tasolla, että ihmissuhteista jää hyvä mieli kummallekkin. Aidosti eikä pinnallisesti👌☀

Toinen mielipide aloitukseen on, että monet miehet tosiaankin nauttivat naisen passaamisesta. Jotkut jopa vaativat sitä niin ehdottomasti, että alkavat kyykyttää jo suhteen ensimetreillä. Monet komeat miehet ovat täysin ehdollistuneita siihen, että äiti, huorrat, tyttöystäväehdokkaat tekevät ja sietävät kaikkensa heidän vuokseen. Tämä vielä menettelee alle 30 v, mutta aikuisemmassa iässä onkin jo vaikeaa löytää laadukas nainen joka vielä päälle suostuu passariksi. Yleensä naisen täytyy olla vähän yksinkertainen tai lahjaton, jos suostuu käyttämään oman elämänsä miehen palvelemiseen.

Itse en ole niin tarkka, tiedän mistä miehet tykkää ja annan sitä. Mutta se käy miehelle kalliiksi. Ihan turha kuvitella, että kulut laitetaan tasan ja silti miestä hemmotellaan palvelemalla.

Toki toki toki näin.

Kuulut 2 % kerhoon.

Anonyymi kirjoitti:

Kuulut 2 % kerhoon.

Se on 6% ja sinkkunaisista 24%.

ALOITUKSESSA ON VILHE. VILHE, SANO! ( miehet ja naiset menneet kirjoituksessa päittäin)

Hyvää asiaa. Eikä suhteilu muutenkaan tunnu mitenkään välttämättömältä kun ikää tulee lisää. Sitä on jo tottunut omaan rauhalliseen elämäänsä.

Kyllä vaan!

Itse arvostan erillissuhdetta näin keski-ikäisenä eniten juuri unen vuoksi. Olen hyvin herkkäuninen. Kärsin kroonisesta univajeesta yli 20v. Kun oli erottu, lapset muuttaneet omilleen - voi luoja miten autuas hiljaisuus ja rauha. Mieli, kroppa, kaikki lepäsi, ja alkoi palautua vuosien kurituksen (ja uhrausten) jälkeen. Nykyisin erillissuhteessa. Yllätys, mies kuorsaa... Max kerran viikossa siedän huonoa unta - en yhtään enempää. Nyt on aika ajatella omaa hyvinvointia.

Tietysti on miehiä joilla on sotkuinen asunto ja huonot ruokatottumukset mutta ei kai sen kannata antaa vaikuttaa omiin valintoihin kun eri lailla eläviä miehiäkin on paljon.

Anonyymi kirjoitti:

Tietysti on miehiä joilla on sotkuinen asunto ja huonot ruokatottumukset mutta ei kai sen kannata antaa vaikuttaa omiin valintoihin kun eri lailla eläviä miehiäkin on paljon.

Lue lisää

Sellasta tuntuu olevan aika vaikee löytää. Miehet menee jotenki äärilaidasta toiseen. Joko kämppä on ihan sikolätti, tai sitte mitataan viivottimen kans, että matot on suorassa ja nojatuoli oikeessa kulmassa seinään nähden. Sama tossa ruoka-asiassa. Joko mies syö pelkkää pizzaa ja einestä, tai sitte se on ihan ruokanatsi. Miksi keskitien kulkijat puuttuu?

Anonyymi kirjoitti:

Sellasta tuntuu olevan aika vaikee löytää. Miehet menee jotenki äärilaidasta toiseen. Joko kämppä on ihan sikolätti, tai sitte mitataan viivottimen kans, että matot on suorassa ja nojatuoli oikeessa kulmassa seinään nähden. Sama tossa ruoka-asiassa. Joko mies syö pelkkää pizzaa ja einestä, tai sitte se on ihan ruokanatsi. Miksi keskitien kulkijat puuttuu?

Lue lisää

Keskitie on miehille vähän vaikea juttu. Ehkä keskitien kulkijat ovat muutenkin aika huomaamattomia eivätkä herätä kiinnostustasi?

Anonyymi kirjoitti:

Keskitie on miehille vähän vaikea juttu. Ehkä keskitien kulkijat ovat muutenkin aika huomaamattomia eivätkä herätä kiinnostustasi?

No ne siivousnatsimiehet, jotka tunnen on just sellasia huomaamattomia hissukoita. Kaikki muut on sottapyttyjä. En sit tiiä millasia ne keskitien kulkijat mahtais olla habitukseltaan. Kavepiiriin nyt kuitenki kuuluu kaikenlaista, mutta ei yhtään sellasta. Tuleeko miehestä keskitien kulkija vasta parisuhteen myötä?

Anonyymi kirjoitti:

No ne siivousnatsimiehet, jotka tunnen on just sellasia huomaamattomia hissukoita. Kaikki muut on sottapyttyjä. En sit tiiä millasia ne keskitien kulkijat mahtais olla habitukseltaan. Kavepiiriin nyt kuitenki kuuluu kaikenlaista, mutta ei yhtään sellasta. Tuleeko miehestä keskitien kulkija vasta parisuhteen myötä?

Lue lisää

Minun asiantuntemus alkaa sitten loppua....kuvittelisin että tavallinen mies näyttää ihan tavalliselta ja syö useimmiten tavallista ruokaa. En tiedä onko huomaamaton hissukka vähän eri kategoriaa kuitenkin...

Anonyymi kirjoitti:

Keskitie on miehille vähän vaikea juttu. Ehkä keskitien kulkijat ovat muutenkin aika huomaamattomia eivätkä herätä kiinnostustasi?

Eiköhän ne keskitien kulkijat ole kaikki varattuina, juuri niitä joita naiset rinnalleen haluaa.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Eiköhän ne keskitien kulkijat ole kaikki varattuina, juuri niitä joita naiset rinnalleen haluaa.

Mitenkähän se naisten halu käytännössä ilmenee? Kovin on hiljaista ainakin tällä keskitiellä jota minä kuljen.

Anonyymi kirjoitti:

Mitenkähän se naisten halu käytännössä ilmenee? Kovin on hiljaista ainakin tällä keskitiellä jota minä kuljen.

Harmi ettet ole vielä törmännyt sinusta kiinnostuneeseen.
Tai sit olet ja tilanne mennyt ohi.
Mistäpä minä sinun elämästäsi tietäisin..
Kyllä perusmies on markkinoilla halutumpaa kuin ääripäät.
Tavallinen, "normaali" mies.

Nainen ihastuu ja rakastuu jännämieheen, saa tai ei saa sitä.
Jos saa, todennäköisesti huomaa ettei hänen tarpeensa tule tyydytetyksi, eroaa viimeistään keski-iässä ja haluaa keskitien miehen.
Jos ei saa jännämiestä, "tyytyy" keskitien mieheen ja oppii rakastamaan häntä. Se päättyykö suhde keskitien miehen kanssa onkin ihan oma tarinansa.
Näin karrikoiden ilmaistuna...

Kyllä nk. tavis on paras. Olemalla ihan oma itsensä...

Anonyymi kirjoitti:

Keskitie on miehille vähän vaikea juttu. Ehkä keskitien kulkijat ovat muutenkin aika huomaamattomia eivätkä herätä kiinnostustasi?

No en mä koe sitä mitenkään vaikeaksi, olen ollut keskitien-keijo vajaan kolkyt vuotta. Kun ensimmäinen pitkä parisuhde päättyi, keskitien kulkeminen vain korostui kun ei ollut toista huomioitavana, eikä toisaalta toinen osaltaan huomioinut takaisin. Olit vastuussa vain itsellesi, vain itsestäsi, kaikki oli vain omissa käsissä ja hyvä niin.

Keskitien-keijot saattavat olla niitä huomaamattomampia, kas kun ei siinä keskitiessä ole mitään ihmeellistä tai mainostettavaa, se on vain tapa elää ja olla, milläpä siitä numeroa tekisi. Showmiehet on sitten eri juttunsa, ne joilla on aina joku numero työn alla, niihin kai se huomio helpommin kiinnittyy ja miksei kiinnittyisikin.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Eiköhän ne keskitien kulkijat ole kaikki varattuina, juuri niitä joita naiset rinnalleen haluaa.

Ei ole kaikki, tänne jäi yksi vapautettu otus villiintymään.

Enkä oikein tiedä haluaako naiset pohjimmiltaan keskitien-keijoa, vaikka niistä aina puhutaan hiukan haluttuun sävyyn. Keskitien-keijo voi nimittäin olla aika tavallinen, turvallinen ja tasainen, siis periaatteessa pirun tylsä otus. Ja sitähän sietää aikansa, mutta kun sitten pitäisi olla jännittävä ja salaperäinen ja kaikkea, niin keskitien-keijo jää äkkiä jalkoihin. Toisaalta niinhän ne miehetkin usein haluavat sen tavallisen ja mukavan naapurin tytön, mutta ei sitten pitkän päälle ollutkaan hyvä :)

randombypasser kirjoitti:

Ei ole kaikki, tänne jäi yksi vapautettu otus villiintymään.

Enkä oikein tiedä haluaako naiset pohjimmiltaan keskitien-keijoa, vaikka niistä aina puhutaan hiukan haluttuun sävyyn. Keskitien-keijo voi nimittäin olla aika tavallinen, turvallinen ja tasainen, siis periaatteessa pirun tylsä otus. Ja sitähän sietää aikansa, mutta kun sitten pitäisi olla jännittävä ja salaperäinen ja kaikkea, niin keskitien-keijo jää äkkiä jalkoihin. Toisaalta niinhän ne miehetkin usein haluavat sen tavallisen ja mukavan naapurin tytön, mutta ei sitten pitkän päälle ollutkaan hyvä :)

Lue lisää

Ihmisen luonto on sellainen että halutaan sitä mitä ei juuri sillä hetkellä ole. Kun saa ekan auton, se on maailman hienoin juttu. Sitten siihen alkaa kyllästyä ja ryhtyy katselemaan uudempaa, hienompaa ja nopeampaa mallia. Kun sen saa, on taas tovin onnellinen. Sitten sekin alkaa ajan kanssa vaikuttamaan tylsän tavalliselta.
Niin se vaan ihmisen mieli toimii.

Anonyymi kirjoitti:

Sellasta tuntuu olevan aika vaikee löytää. Miehet menee jotenki äärilaidasta toiseen. Joko kämppä on ihan sikolätti, tai sitte mitataan viivottimen kans, että matot on suorassa ja nojatuoli oikeessa kulmassa seinään nähden. Sama tossa ruoka-asiassa. Joko mies syö pelkkää pizzaa ja einestä, tai sitte se on ihan ruokanatsi. Miksi keskitien kulkijat puuttuu?

Lue lisää

Ne on parisuhteissa.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisen luonto on sellainen että halutaan sitä mitä ei juuri sillä hetkellä ole. Kun saa ekan auton, se on maailman hienoin juttu. Sitten siihen alkaa kyllästyä ja ryhtyy katselemaan uudempaa, hienompaa ja nopeampaa mallia. Kun sen saa, on taas tovin onnellinen. Sitten sekin alkaa ajan kanssa vaikuttamaan tylsän tavalliselta.
Niin se vaan ihmisen mieli toimii.

Lue lisää

Niinhän se kai on, ehkä exällänikin, mene ja tiedä.
Mutta totta on sekin, että siinä edesmenneessä suhteessa kummankin olisi ollut hyvä tutustua toisiinsa uudelleen ja ehkä hieman uudistuakin, mutta nyt ei niin käynyt. Laitoin havainnot muistiin ja tyydyn saamiini muistoihin sekä erosta saamaani oppiin.

Anonyymi kirjoitti:

Sellasta tuntuu olevan aika vaikee löytää. Miehet menee jotenki äärilaidasta toiseen. Joko kämppä on ihan sikolätti, tai sitte mitataan viivottimen kans, että matot on suorassa ja nojatuoli oikeessa kulmassa seinään nähden. Sama tossa ruoka-asiassa. Joko mies syö pelkkää pizzaa ja einestä, tai sitte se on ihan ruokanatsi. Miksi keskitien kulkijat puuttuu?

Lue lisää

Pienet ympyrät sulla jos keskitietä ei ole löytynyt.

Näin se menee suomalaisessa yhteiskunnassa. Nainen hoitaa naisten hommat, eli kodin, lapset ja ja siinä sivussa miehen. Mies hoitaa miesten hommat, eli saa naiselta seksiä ja vaihtaa lampun tarvittaessa. Ihmekkös jos ei naisia nappaa.

Partakaweri kirjoitti:

Näin se menee suomalaisessa yhteiskunnassa. Nainen hoitaa naisten hommat, eli kodin, lapset ja ja siinä sivussa miehen. Mies hoitaa miesten hommat, eli saa naiselta seksiä ja vaihtaa lampun tarvittaessa. Ihmekkös jos ei naisia nappaa.

Lue lisää

Ei nappaa miehen asene valikoida mihin vaivautuu vääntymään, kun toiselle ei jää valinnanvaraa. Jonkun pitää hoitaa nekin hommat mitä mies ei pask..viitti.

Partakaweri kirjoitti:

Näin se menee suomalaisessa yhteiskunnassa. Nainen hoitaa naisten hommat, eli kodin, lapset ja ja siinä sivussa miehen. Mies hoitaa miesten hommat, eli saa naiselta seksiä ja vaihtaa lampun tarvittaessa. Ihmekkös jos ei naisia nappaa.

Lue lisää

Minun ex-liittoni lienee ollut epätavallinen...

Hoidin naisten hommat, kodin ja lapset, sekä miesten hommat, pienremontit, lasten polkupyörät, tietokoneet jne. Exältä oli turha pyytää edes lampun vaihtoa (liiton viime vuosina). Tai sanoihan hän "joo, katsotaan, nyt vähän kiire" - ja etenkään vessan lampun vaihtoa ei jaksanut kukaan odotella muutamaa viikkoa. Valitusta syntyi myös, kun annoin lopulta työkaverin hoitaa lasten polkupyörien korjaukset ja huollon. "kyllä minä ne korjaisin, kun on aikaa". Sitä aikaa vaan ei koskaan tullut. Kun vanhin lapsi täytti 15v mies hoki edelleen "kunhan on aikaa, niin sitten". Hölmömpikin tietää, että aikaa olisi tullut, jos olisi viitsinyt järjestää.

Miesten työt näköjään hoidin myös seksin suhteen, jos sinuun on luottaminen. Jälkeenpäin ajateltuna olin itse seksiriippuvainen, ja se riippuvuus meidät piti yhdessä loppuvuodet. Kunnes huomasin lopettaa liittoni. Exäkin meni vain huonompaan suuntaan, eristäytyi ja oli aina kotona vainoamassa. Eikä vähiten lapsia. Duracell pupu rooli väsytti minut, uuvuin. Ero oli ihan paras juttu aikoihin.

Se onkin elämässä niin kummaa, niin ex ja liitto hänen kanssaan oli ehdottomasti hyvä juttu, parasta elämässä. Sama juttu oli erotessa hänestä 26 vuotta myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti:

Minun ex-liittoni lienee ollut epätavallinen...

Hoidin naisten hommat, kodin ja lapset, sekä miesten hommat, pienremontit, lasten polkupyörät, tietokoneet jne. Exältä oli turha pyytää edes lampun vaihtoa (liiton viime vuosina). Tai sanoihan hän "joo, katsotaan, nyt vähän kiire" - ja etenkään vessan lampun vaihtoa ei jaksanut kukaan odotella muutamaa viikkoa. Valitusta syntyi myös, kun annoin lopulta työkaverin hoitaa lasten polkupyörien korjaukset ja huollon. "kyllä minä ne korjaisin, kun on aikaa". Sitä aikaa vaan ei koskaan tullut. Kun vanhin lapsi täytti 15v mies hoki edelleen "kunhan on aikaa, niin sitten". Hölmömpikin tietää, että aikaa olisi tullut, jos olisi viitsinyt järjestää.

Miesten työt näköjään hoidin myös seksin suhteen, jos sinuun on luottaminen. Jälkeenpäin ajateltuna olin itse seksiriippuvainen, ja se riippuvuus meidät piti yhdessä loppuvuodet. Kunnes huomasin lopettaa liittoni. Exäkin meni vain huonompaan suuntaan, eristäytyi ja oli aina kotona vainoamassa. Eikä vähiten lapsia. Duracell pupu rooli väsytti minut, uuvuin. Ero oli ihan paras juttu aikoihin.

Se onkin elämässä niin kummaa, niin ex ja liitto hänen kanssaan oli ehdottomasti hyvä juttu, parasta elämässä. Sama juttu oli erotessa hänestä 26 vuotta myöhemmin.

Lue lisää

"kunhan on aikaa, niin sitten". Hölmömpikin tietää, että aikaa olisi tullut, jos olisi viitsinyt järjestää."

Nyt hörähti varmaan monen parisuhteessa eläneen naisen korvat!

Wwuwuw kirjoitti:

"kunhan on aikaa, niin sitten". Hölmömpikin tietää, että aikaa olisi tullut, jos olisi viitsinyt järjestää."

Nyt hörähti varmaan monen parisuhteessa eläneen naisen korvat!

Lue lisää

Heh, kyllä vain.

Pitkässä suhteessa elelin jossa aina kaikki siirrettiin hamaan tulevaisuuteen tokaisemalla "sit ku on aikaa". Oli kyse mistä vain, koskaan sitä ei ehtinyt hoitaa kun ongelma huomattiin. Sitten kun kyllästyi vuotavaan hanaan/ räpsyviin valoihin/ puhjenneeseen pyöränkumiin tai mihin vaan, ja hankki ammattilaisen apuun, niin alkoi mökötys että "mähän sanoin että hoidan". Olisin itse mieluusti korjannut kaiken ennemmin kuin maksanut muille, mutta osaaminen ei riittänyt kaikkeen. Lopulta ei riittänyt enää hermo "sitten joskus"-asenteeseen.

Nykyinen mies on näppärä käsistään ja korjailee paikkoja huvikseen. Harvoin ehtii ite edes huomata jos joku on vinksallaan, kun mies on jo hoitanut homman kuntoon. Kumma miten harvoin tulee kränää mistään, kun ei tarvitse "nalkuttaa" samoista asioista. Ei tunnu että joutuisi toista passaamaan, kun kumpikin on kiinnostunut pitämään kodin kunnossa, tekemään hyvää ruokaa ja viettämään laatuaikaa yhdessä.

Mutta ehkä piti käydä toisenlainen suhde läpi jotta osaisi nykyistä helppoutta riittävästi arvostaa! Ei se edellinenkään suhde saati mies huono ollut, ei vain ollut itselle sopiva.

Anonyymi kirjoitti:

Heh, kyllä vain.

Pitkässä suhteessa elelin jossa aina kaikki siirrettiin hamaan tulevaisuuteen tokaisemalla "sit ku on aikaa". Oli kyse mistä vain, koskaan sitä ei ehtinyt hoitaa kun ongelma huomattiin. Sitten kun kyllästyi vuotavaan hanaan/ räpsyviin valoihin/ puhjenneeseen pyöränkumiin tai mihin vaan, ja hankki ammattilaisen apuun, niin alkoi mökötys että "mähän sanoin että hoidan". Olisin itse mieluusti korjannut kaiken ennemmin kuin maksanut muille, mutta osaaminen ei riittänyt kaikkeen. Lopulta ei riittänyt enää hermo "sitten joskus"-asenteeseen.

Nykyinen mies on näppärä käsistään ja korjailee paikkoja huvikseen. Harvoin ehtii ite edes huomata jos joku on vinksallaan, kun mies on jo hoitanut homman kuntoon. Kumma miten harvoin tulee kränää mistään, kun ei tarvitse "nalkuttaa" samoista asioista. Ei tunnu että joutuisi toista passaamaan, kun kumpikin on kiinnostunut pitämään kodin kunnossa, tekemään hyvää ruokaa ja viettämään laatuaikaa yhdessä.

Mutta ehkä piti käydä toisenlainen suhde läpi jotta osaisi nykyistä helppoutta riittävästi arvostaa! Ei se edellinenkään suhde saati mies huono ollut, ei vain ollut itselle sopiva.

Lue lisää

Tuossa on muuten yksi ydinongelma, eli se että naisen täytyy aina pyytää ja sanoa mitä pitäisi tehdä... ja mies sitten vielä vetkuttelee kuin joku vetelä teini..

https://english.emmaclit.com/2017/05/20/you-shouldve-asked/

Wwuwuw kirjoitti:

Tuossa on muuten yksi ydinongelma, eli se että naisen täytyy aina pyytää ja sanoa mitä pitäisi tehdä... ja mies sitten vielä vetkuttelee kuin joku vetelä teini..

https://english.emmaclit.com/2017/05/20/you-shouldve-asked/

Lue lisää

Tuo on mainio tuo linkkisi! On ennenkin tullut vastaan. Valitettavan paikkansapitävä usein...

J-76 jaksaa ainakin katsoa.

Tässä kartanovaihtoehdossa, edellyttäen että se olisi yhteisomistuksessa, päästään sitten riitelemään siitä, että minkä tasoisesti paikkaa ylläpidetään ja mikä on kummankin maku remonteissa, puutarhassa... yms.

Omat kartanot vaan molemmille, niin pysyy sopu parempana.

Mietin myös omalla kohdallani tuota kartanovaihtoehtoa. Totesin sen turhan vaikeaksi ja jopa tylyksi, vaikka se olisi mahdollista. Heti ensin tulee käytännön asiat mieleen: eli miten kartanon omistussuhde jaetaan, ovatko molempien vieraat omalla puolellaan sallittuja milloin tahansa, toiselta ei tarvita mielipidettä. Entä hoitaako puoliso kaikki toisen asiat sillä aikaa, kun tämä on matkoilla/sairaalassa/poissa? Entä jos kumppani sairastuu pidempäänkin tai parantumattomasti: entä jos ei olekaan varaa ostaa apua, kun kaikki rahat ovat kartanossa.

Jne

Tulin siihen johtopäätökseen, että vaikka asuttaisiin yhdessä suuressa kartanossa omissa siivissä, niin asuttaisiin silti paljon enemmän erillään kuin rehellisesti omissa kodoissa asuen. Ei hyvä.

Thymallus kirjoitti:

Tässä kartanovaihtoehdossa, edellyttäen että se olisi yhteisomistuksessa, päästään sitten riitelemään siitä, että minkä tasoisesti paikkaa ylläpidetään ja mikä on kummankin maku remonteissa, puutarhassa... yms.

Omat kartanot vaan molemmille, niin pysyy sopu parempana.

Lue lisää

En kestä ajatella noita remonttiasioita. Ja tosiaan. Mieluummin oma, pienempikin kartano, kuin yhteinen. Oma tupa, oma lupa.

Luepas kuulu tarkemmin. Naisia ei kiinnosta avo- ja avioliitto, miehiä kiinnostaa.

Ite aattelen ihan päin vastoin. Sais se (iki)sinkku mies ensiksi maksaa kunnon takuusumman tilille, vakuudeksi siitä, että osaa käyttäytyä kunnolla mun ja erityisesti mun lapseni kanssa. Luonnollisesti se vakuus tulee sitten mulle jos mies ei osaakaan ja se on pakko pistää jatkamaan matkaansa.

Anonyymi kirjoitti:

Ite aattelen ihan päin vastoin. Sais se (iki)sinkku mies ensiksi maksaa kunnon takuusumman tilille, vakuudeksi siitä, että osaa käyttäytyä kunnolla mun ja erityisesti mun lapseni kanssa. Luonnollisesti se vakuus tulee sitten mulle jos mies ei osaakaan ja se on pakko pistää jatkamaan matkaansa.

Lue lisää

Siksipä saatkin olla yyhoona, kukaan täysijärkinen sinkkumies ei ota taakakseen naista ja toisen miehen lasta jos ei sillä naisella ole realistista käsitystä markkina-arvostaan sen miehen kannnalta ajatellen.

-harmiseikirj-

Anonyymi kirjoitti:

Siksipä saatkin olla yyhoona, kukaan täysijärkinen sinkkumies ei ota taakakseen naista ja toisen miehen lasta jos ei sillä naisella ole realistista käsitystä markkina-arvostaan sen miehen kannnalta ajatellen.

-harmiseikirj-

Lue lisää

Onneksi saan, kun ei mulla todellakaan olis aikaa (eikä kiinnostusta) ottaa tähän toista huollettavaa. En keksi oikeen mitään mitä hyvää sellanen "mies" vois mun elämääni tuoda.

Anonyymi kirjoitti:

Ite aattelen ihan päin vastoin. Sais se (iki)sinkku mies ensiksi maksaa kunnon takuusumman tilille, vakuudeksi siitä, että osaa käyttäytyä kunnolla mun ja erityisesti mun lapseni kanssa. Luonnollisesti se vakuus tulee sitten mulle jos mies ei osaakaan ja se on pakko pistää jatkamaan matkaansa.

Lue lisää

Palautatko miehelle rahat takaisin eron koittaessa jotka kului sun ja lapsesi elättämiseen.

Anonyymi kirjoitti:

Palautatko miehelle rahat takaisin eron koittaessa jotka kului sun ja lapsesi elättämiseen.

Omituinen ajatus että kumppani joutuisi elättämään toista. Suomessa jokainen kykenee kustantamaan kaikki omat menonsa. Ikinä ei ole käynyt mielessä että alkaisi kumppania elättämään. Kumpikin hoitaa omat menonsa. Jos toisella on lapsi niin se on hänen velvollisuutensa vanhempana elättää sekin. Uudella kumppanilla ei ole velvollisuutta elättää toisen lasta, se on sitten sen toisen vanhemman velvollisuus.

Mistä sinusta pitäisi haaveilla?

Wwuwuw kirjoitti:

Mistä sinusta pitäisi haaveilla?

Perheestä ja omasta perunamaasta.

Anonyymi kirjoitti:

Perheestä ja omasta perunamaasta.

Minä kuules haaveilin parikymppisenä miehestä, lapsista, matkustelusta, hyvästä työpaikasta. Sain ne kaikki! Etenin näin -> opiskelu, työpaikka, mies, matkustelu, lapset. Voila! Ihana elämä! En suunnitellut enkä haaveillut eroavani koskaan, mutta erosin kuitenkin 26vuotta myöhemmin. Välttämättömyys. Mutta sekin oli onni. Yksi lapsistani myös sanoi, että ero on hyvä asia. Olisi kamalaa, jos ei voisi erota. Niin olisi. Eroaminen on etuoikeus, jota ei kaikilla suoda. Suomessa tietysti, muttei muualla.

Tuo perunamaa. Lapsuudenkodissani oli perunamaa muutaman vuoden. Kamalan sotkuista ja aikaavievää hommaa, jota kukaan ei halunnut tehdä. Isäni sanoi lopulta, että torilta haetaan perunat. Perunoita saa hyvin kaupasta, sieltä olen itse niitä hakenut. Korvissani perunamaasta haaveilu kuulostaa aika pervolta, sori 🤣

Onhan matkustelu paljon järkevämpi elämäntarkoitus kuin vaikka työ. Kerran tällä planeetalla vaan turistina ollaan ja mukavaa nähdä millaisia hienon hienoja paikkoja ja ihmisiä täällä onkaan!

Anonyymi kirjoitti:

Onhan matkustelu paljon järkevämpi elämäntarkoitus kuin vaikka työ. Kerran tällä planeetalla vaan turistina ollaan ja mukavaa nähdä millaisia hienon hienoja paikkoja ja ihmisiä täällä onkaan!

Lue lisää

Voi kun pääsiskin reissaamaan. Maailmassa on paaaaljon nähtävää. 😃

Anonyymi kirjoitti:

Onhan matkustelu paljon järkevämpi elämäntarkoitus kuin vaikka työ. Kerran tällä planeetalla vaan turistina ollaan ja mukavaa nähdä millaisia hienon hienoja paikkoja ja ihmisiä täällä onkaan!

Lue lisää

Joskus oli aika jolloin ihmiset halusivat asettua, saada paikan jossa elää ja mielellään oman perheen kanssa. Nykyään elämä on turistina olemista. Ei ihme että mielenterveys on kovilla.

Anonyymi kirjoitti:

Joskus oli aika jolloin ihmiset halusivat asettua, saada paikan jossa elää ja mielellään oman perheen kanssa. Nykyään elämä on turistina olemista. Ei ihme että mielenterveys on kovilla.

Lue lisää

Ai esimerkiksi tutkimusmatkailijat?

Anonyymi kirjoitti:

Perheestä ja omasta perunamaasta.

On siinä elämäntarkoitus melko hukassa jos perhe ja perunamaa on ykkösjuttu. Elämän valttikortit ovat melko sekaisin pöydällä...

J-76 kirjoitti:

Voi kun pääsiskin reissaamaan. Maailmassa on paaaaljon nähtävää. 😃

Maailma on nähty. Ei tee mieli reissata.

Anonyymi kirjoitti:

Maailma on nähty. Ei tee mieli reissata.

Mä taas olen nähnyt kotinurkkia kyllästymiseen saakka. Olis mukava nähdä muutakin maailmaa.

Anonyymi kirjoitti:

Onhan matkustelu paljon järkevämpi elämäntarkoitus kuin vaikka työ. Kerran tällä planeetalla vaan turistina ollaan ja mukavaa nähdä millaisia hienon hienoja paikkoja ja ihmisiä täällä onkaan!

Lue lisää

Matkustelu ei todellakaan ole järkevää. Se on kaikenlisäksi hyvin epäekologista ja aiheuttaa erittäin mustia hiilijälkiä. Onneksi tuli korona. Jos vaikka saataisiin matkustelusta kalliimpaa. Edes jotain sinnepäin kuin se oli vielä 80-luvulla.

Turistina voi myös helposti sulkea silmänsä ihmisten todellisesta elämästä siinä maassa.

Ennen myös työ oli elämäntarkoitus jo siitä syystä, ettei muuten elänyt. Näin se on vielä monessa maassa, lähes jokaisessa.

J-76 kirjoitti:

Mä taas olen nähnyt kotinurkkia kyllästymiseen saakka. Olis mukava nähdä muutakin maailmaa.

Onko Sinulla puoliso ja lapset esteenä matkustelulle?

Itse taidan kuulua nyt siihen miesten 6 prosentti, joka ei halua suhdetta ollenkaan. Meinaan pysyä sinkkuna. Kypsyin tähän ajatukseen lähimpien kuukausien aikana. Kun aloitin palstalla täällä kirjoittamisen - en ikuista sinkkuutta ajatellut. Tämä ei kyllä tarkoita sitä, että eikö naisystäviä olisi, mutta parisuhteen ulkopuolella.

FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

Onko Sinulla puoliso ja lapset esteenä matkustelulle?

Itse taidan kuulua nyt siihen miesten 6 prosentti, joka ei halua suhdetta ollenkaan. Meinaan pysyä sinkkuna. Kypsyin tähän ajatukseen lähimpien kuukausien aikana. Kun aloitin palstalla täällä kirjoittamisen - en ikuista sinkkuutta ajatellut. Tämä ei kyllä tarkoita sitä, että eikö naisystäviä olisi, mutta parisuhteen ulkopuolella.

Lue lisää

Tavallaan ovat. Sen nyt ymmärrän ja tajuan ettei pikkulasten kanssa huidella huolettomasti ympäriinsä. Tietynlainen vakaus ja tasapaino täytyy olla heille tarjota kasvaa ja kehittyä. Koulukin käytävänä jne.

Alvariinsa kulkuri tyyppinen elämäntyyli olisi lapsille ehkä liian levotonta ja irtonaista elämää. Puhutaan aina vakaudesta ja turvaa tuovista rutiineista.

Nyt sitten korona tuli esteeksi, johon mieskin mielellään vetoaa aina jatkossakin, jos ei huvita matkustaa. 😌 Voi olla tarttuvia tauteja...

Häntä ei kiinnosta maailman katselu muuten, kuin telkkarin välityksellä "avara luonto" ja luonto dokkarit. 😃

Mä kun taas tahtoisin aistia ja käydä paikan päällä. Olen elämys ihminen, vaikka hän väitti aikoinaan olevansa, niin en ole havainnut elämystaipumuksia hänessä. Voisin elää tienpäälläkin.. Minä joka pidin itseäni vuosia umpi juurtuneena ja jämähtäneenä vakiintuneisiin kuvioihin.. Olenkin se maailmaa kaipaava avarasieluinen seikkailija henkinen tutkija. 😃

Sinkkuus on mainio juttu, silloin jos muuta ei kaipaa.

J-76 kirjoitti:

Tavallaan ovat. Sen nyt ymmärrän ja tajuan ettei pikkulasten kanssa huidella huolettomasti ympäriinsä. Tietynlainen vakaus ja tasapaino täytyy olla heille tarjota kasvaa ja kehittyä. Koulukin käytävänä jne.

Alvariinsa kulkuri tyyppinen elämäntyyli olisi lapsille ehkä liian levotonta ja irtonaista elämää. Puhutaan aina vakaudesta ja turvaa tuovista rutiineista.

Nyt sitten korona tuli esteeksi, johon mieskin mielellään vetoaa aina jatkossakin, jos ei huvita matkustaa. 😌 Voi olla tarttuvia tauteja...

Häntä ei kiinnosta maailman katselu muuten, kuin telkkarin välityksellä "avara luonto" ja luonto dokkarit. 😃

Mä kun taas tahtoisin aistia ja käydä paikan päällä. Olen elämys ihminen, vaikka hän väitti aikoinaan olevansa, niin en ole havainnut elämystaipumuksia hänessä. Voisin elää tienpäälläkin.. Minä joka pidin itseäni vuosia umpi juurtuneena ja jämähtäneenä vakiintuneisiin kuvioihin.. Olenkin se maailmaa kaipaava avarasieluinen seikkailija henkinen tutkija. 😃

Sinkkuus on mainio juttu, silloin jos muuta ei kaipaa.

Lue lisää

Minua pidättelee lähinnä ymmärrys lasten perusturvallisuuden ja kasvurauhan tarpeesta. Kun siinä ollaan voitonpuolella, mua ei pidättele mikään. Ellei terveys ole jo liian huono siinä vaiheessa.

Jos terveys kestää minä matkustan ja nautin elämyksistä sen verran, että jano sammuu. Tuli mikä tuli eteen.

J-76 kirjoitti:

Minua pidättelee lähinnä ymmärrys lasten perusturvallisuuden ja kasvurauhan tarpeesta. Kun siinä ollaan voitonpuolella, mua ei pidättele mikään. Ellei terveys ole jo liian huono siinä vaiheessa.

Jos terveys kestää minä matkustan ja nautin elämyksistä sen verran, että jano sammuu. Tuli mikä tuli eteen.

Lue lisää

Ehkä eniten ärsyttää puolison asennemuutos, parisuhdetta viritellessä mielenkiintoa tuntui olevan vaikka muuttaa ulkomaille ja reissata mun kanssa, mutta nyt ei enää edes muista mitä aikoinaan uskotteli mulle. Ihan kun olis ansaan ajettu. 😤

J-76 kirjoitti:

Ehkä eniten ärsyttää puolison asennemuutos, parisuhdetta viritellessä mielenkiintoa tuntui olevan vaikka muuttaa ulkomaille ja reissata mun kanssa, mutta nyt ei enää edes muista mitä aikoinaan uskotteli mulle. Ihan kun olis ansaan ajettu. 😤

Lue lisää

Tosissasiko uskoit reissujuttuihin kun mies alkoi rakentamaan taloa? se kun ennemminkin viittaa siiheen että haluaa asettua aloilleen. Kyllähän sinäkin sen hyväksyit silloin ja mies taas ajatteli että ne sinun muualle muutto -kotkotukset varmaan lasten myötä aikanaan katoaa.

-harmiseikirj-

Anonyymi kirjoitti:

Matkustelu ei todellakaan ole järkevää. Se on kaikenlisäksi hyvin epäekologista ja aiheuttaa erittäin mustia hiilijälkiä. Onneksi tuli korona. Jos vaikka saataisiin matkustelusta kalliimpaa. Edes jotain sinnepäin kuin se oli vielä 80-luvulla.

Turistina voi myös helposti sulkea silmänsä ihmisten todellisesta elämästä siinä maassa.

Ennen myös työ oli elämäntarkoitus jo siitä syystä, ettei muuten elänyt. Näin se on vielä monessa maassa, lähes jokaisessa.

Lue lisää

Junalla ja reppureissaten on ekologista ja näkee kyllä paikallisten elämänmenoa. En minäkään arvosta jotain pakettimatkailua. Turistina planeetalla-ilmaisulla tarkoitin lähinnä ihmisen elämää ylipäätään.

Anonyymi kirjoitti:

Matkustelu ei todellakaan ole järkevää. Se on kaikenlisäksi hyvin epäekologista ja aiheuttaa erittäin mustia hiilijälkiä. Onneksi tuli korona. Jos vaikka saataisiin matkustelusta kalliimpaa. Edes jotain sinnepäin kuin se oli vielä 80-luvulla.

Turistina voi myös helposti sulkea silmänsä ihmisten todellisesta elämästä siinä maassa.

Ennen myös työ oli elämäntarkoitus jo siitä syystä, ettei muuten elänyt. Näin se on vielä monessa maassa, lähes jokaisessa.

Lue lisää

Jatkuvasti puhutaan lentoliikenteen päästöistä, mutta moniko tietää että esim turvemaiden päästöt ovat neljä kertaa suuremmat?

https://aijaa.com/3eiZa5

Anonyymi kirjoitti:

Tosissasiko uskoit reissujuttuihin kun mies alkoi rakentamaan taloa? se kun ennemminkin viittaa siiheen että haluaa asettua aloilleen. Kyllähän sinäkin sen hyväksyit silloin ja mies taas ajatteli että ne sinun muualle muutto -kotkotukset varmaan lasten myötä aikanaan katoaa.

-harmiseikirj-

Lue lisää

Se oli ennen taloa se. En mä olisi ok-taloa edes halunnut. Ehdotin osakeasuntoa, mutta hänestä se olisi ollut huonompi valinta. Siinä vaiheessa olin jo raskaana. Ei olis voinu enää pakittaa. 😃

Munhan ei pitänyt lapsia edes kyetä saamaan, kun alettiin yhdessä elämään. Siinä luulossa elettiin kunnes vuoden päästä olin jo paksuna Kreikan reissulla. Se meni kesken kylläkin, mutta kumminkin. Kun sitten aloin odottamaan esikoista ja raskaus oli loppusuoralla piti etsiä isompi huusholli, niin hän intoutui ok-taloista. 😑

Mies kyllä tiesi ja tietää, että fibromyalgia ja kaamosmasennus kaipaa aurinkoa ja tasaisen lämmintä ilmastoa.

J-76 kirjoitti:

Se oli ennen taloa se. En mä olisi ok-taloa edes halunnut. Ehdotin osakeasuntoa, mutta hänestä se olisi ollut huonompi valinta. Siinä vaiheessa olin jo raskaana. Ei olis voinu enää pakittaa. 😃

Munhan ei pitänyt lapsia edes kyetä saamaan, kun alettiin yhdessä elämään. Siinä luulossa elettiin kunnes vuoden päästä olin jo paksuna Kreikan reissulla. Se meni kesken kylläkin, mutta kumminkin. Kun sitten aloin odottamaan esikoista ja raskaus oli loppusuoralla piti etsiä isompi huusholli, niin hän intoutui ok-taloista. 😑

Mies kyllä tiesi ja tietää, että fibromyalgia ja kaamosmasennus kaipaa aurinkoa ja tasaisen lämmintä ilmastoa.

Lue lisää

Ja tiesi myös, etten enää olis halunnut ok-talo työleiriä. Olin sen jo kertaalleen kokenut ja siitä eroon halunnut, ok-talojen työleireistä... 🙄

Että kyllä mut pussitettiin ansaan. 😤

J-76 kirjoitti:

Ja tiesi myös, etten enää olis halunnut ok-talo työleiriä. Olin sen jo kertaalleen kokenut ja siitä eroon halunnut, ok-talojen työleireistä... 🙄

Että kyllä mut pussitettiin ansaan. 😤

Lue lisää

Sanoihan tuo, ettethän sä eli mä ole yksin missään käynyt. Kun ilmoitin, että meinaan vielä matkustaa, kun tilaisuus tulee. Etten meinaa loppu elämääni tässä himassa ja lähiössä kyhjöttää, se ei riitä mulle elämäksi jonka kerran vaan elän.

Yksinäskö, kysyi hän?! Vaikka yksin, jos susta ei ole mun kaveriksi, mä vastasin. Keskustelu loppui siihen.

Wwuwuw kirjoitti:

Jatkuvasti puhutaan lentoliikenteen päästöistä, mutta moniko tietää että esim turvemaiden päästöt ovat neljä kertaa suuremmat?

https://aijaa.com/3eiZa5

Lue lisää

Kaikkia päästöjä pitää vähentää, liikenne, teollisuus, turve, kulotus......... Monessa maassa ei voi hengittää.

J-76 kirjoitti:

Ehkä eniten ärsyttää puolison asennemuutos, parisuhdetta viritellessä mielenkiintoa tuntui olevan vaikka muuttaa ulkomaille ja reissata mun kanssa, mutta nyt ei enää edes muista mitä aikoinaan uskotteli mulle. Ihan kun olis ansaan ajettu. 😤

Lue lisää

Ihan justiinsa tota.

Tosin toisaalta voi käydä myös niin kuten ystävälle: vihdoinkin löysin oikean miehen, joka halusi nähdä maailmaa ja oli halukas myös muuttamaan ulkomaille. No sitten hän asui pitkin Eurooppaa, kun mies siellä töissä. Ystävä opiskeli yliopistolla alkuun. Sitten myös hakeutui töihin. Kunnes sitten muuttivat Suomeen, ostivat omakotitalon, menivät naimisiin, saivat pari lasta. Ystävä hoiti lapsia, mies matkusteli työkseen. Kotiin palatessa halusi olla tähti ja omaa rauhaa. Lomilla ulkomaiset bisneskumppanit tulivat Suomeen - ja sitten taas matkusteltiin. Erohan siinä tuli jo nuorimmaisen ollessa 2v.

J-76 kirjoitti:

Sanoihan tuo, ettethän sä eli mä ole yksin missään käynyt. Kun ilmoitin, että meinaan vielä matkustaa, kun tilaisuus tulee. Etten meinaa loppu elämääni tässä himassa ja lähiössä kyhjöttää, se ei riitä mulle elämäksi jonka kerran vaan elän.

Yksinäskö, kysyi hän?! Vaikka yksin, jos susta ei ole mun kaveriksi, mä vastasin. Keskustelu loppui siihen.

Lue lisää

Onhan tuo aika tylysti sanottu. Jos ajatellaan että siinä ikuista rakkautta vannomisvaiheessa jos/kun kummallakin on ollut ajatuksena vanheta yhdessä, niin jos toinen sitten noin sanoo se voi laittaa epäilemään ettei homma ole enää kovinkaan vakaalla pohjalla. Mutta joo, voisittehan te sopia niin että sinä menet jonnekin aurinkorannikolle vaikka puhelinmyyjäksi talviaikoina, mies hoitaa lapset täällä ja sinä lähetät elatusapua aina tilipäivänä. Lomalla voi sitten mies tulla aurinkoon ja sinä kesällä Suomeen.
'
-harmiseikirj-

Anonyymi kirjoitti:

Junalla ja reppureissaten on ekologista ja näkee kyllä paikallisten elämänmenoa. En minäkään arvosta jotain pakettimatkailua. Turistina planeetalla-ilmaisulla tarkoitin lähinnä ihmisen elämää ylipäätään.

Lue lisää

Suomessakin on turisteja... tai oli, ennen koronaa.

Anonyymi kirjoitti:

Ihan justiinsa tota.

Tosin toisaalta voi käydä myös niin kuten ystävälle: vihdoinkin löysin oikean miehen, joka halusi nähdä maailmaa ja oli halukas myös muuttamaan ulkomaille. No sitten hän asui pitkin Eurooppaa, kun mies siellä töissä. Ystävä opiskeli yliopistolla alkuun. Sitten myös hakeutui töihin. Kunnes sitten muuttivat Suomeen, ostivat omakotitalon, menivät naimisiin, saivat pari lasta. Ystävä hoiti lapsia, mies matkusteli työkseen. Kotiin palatessa halusi olla tähti ja omaa rauhaa. Lomilla ulkomaiset bisneskumppanit tulivat Suomeen - ja sitten taas matkusteltiin. Erohan siinä tuli jo nuorimmaisen ollessa 2v.

Lue lisää

Nojuu tuo on sitten matkustelutyön riesa. Meillä on ammatit missä ei tuota huolta olisi, että olisi pakko reissata muualle, kun työmaalle. Toki kohde voi olla eri kaupungissa, muttei vaadi lentelyä ristiin rastiin. Yöksi pääsee kotiin. 😃

En mä ehkä työreissaamista välittäis itsekään katsella, yhdessä kylläkin olis kiva reissata vapaa-ajalla.

Anonyymi kirjoitti:

Onhan tuo aika tylysti sanottu. Jos ajatellaan että siinä ikuista rakkautta vannomisvaiheessa jos/kun kummallakin on ollut ajatuksena vanheta yhdessä, niin jos toinen sitten noin sanoo se voi laittaa epäilemään ettei homma ole enää kovinkaan vakaalla pohjalla. Mutta joo, voisittehan te sopia niin että sinä menet jonnekin aurinkorannikolle vaikka puhelinmyyjäksi talviaikoina, mies hoitaa lapset täällä ja sinä lähetät elatusapua aina tilipäivänä. Lomalla voi sitten mies tulla aurinkoon ja sinä kesällä Suomeen.
'
-harmiseikirj-

Lue lisää

Me ei tosin olla vannottu kumpikaan ikuista rakkautta, siinä kohtaa kumpikin viisaita nääs. 😁

Nää, mun mies ei ajattele noin perinteisesti. Kaikki kestää minkä kestää on sen motto. Ja loppuu, kun loppuu.

Pöh, tyhmä idea. 😃

J-76 kirjoitti:

Me ei tosin olla vannottu kumpikaan ikuista rakkautta, siinä kohtaa kumpikin viisaita nääs. 😁

Nää, mun mies ei ajattele noin perinteisesti. Kaikki kestää minkä kestää on sen motto. Ja loppuu, kun loppuu.

Pöh, tyhmä idea. 😃

Lue lisää

Pikemminkin mun mies ajattelee yksilölähtöisesti, yksilö tarvitsee, yksilö tekee, yksilö valitsee jne. Vois oppia enemmänkin ajattelemaan me, tiimi lähtöisesti. Sitte tää vois toimiakin paremmin. 😃

Tiimissä tuetaan toista, tullaa vastaan, jaetaan ja koitetaan ottaa koppia toistensa tarpeista vastavuoroisesti... Eikä niin että yksilö elää kuten elää ja tekee mitä tekee, ihan sama mitä se toinen yksilö kaipaa tiimissä.

Tiimi taidot on hukassa!

J-76 kirjoitti:

Pikemminkin mun mies ajattelee yksilölähtöisesti, yksilö tarvitsee, yksilö tekee, yksilö valitsee jne. Vois oppia enemmänkin ajattelemaan me, tiimi lähtöisesti. Sitte tää vois toimiakin paremmin. 😃

Tiimissä tuetaan toista, tullaa vastaan, jaetaan ja koitetaan ottaa koppia toistensa tarpeista vastavuoroisesti... Eikä niin että yksilö elää kuten elää ja tekee mitä tekee, ihan sama mitä se toinen yksilö kaipaa tiimissä.

Tiimi taidot on hukassa!

Lue lisää

Siitä muutes huomautettiin hälle jo armeijassa. Tiimitaitojen puutteesta. 😄

J-76 kirjoitti:

Pikemminkin mun mies ajattelee yksilölähtöisesti, yksilö tarvitsee, yksilö tekee, yksilö valitsee jne. Vois oppia enemmänkin ajattelemaan me, tiimi lähtöisesti. Sitte tää vois toimiakin paremmin. 😃

Tiimissä tuetaan toista, tullaa vastaan, jaetaan ja koitetaan ottaa koppia toistensa tarpeista vastavuoroisesti... Eikä niin että yksilö elää kuten elää ja tekee mitä tekee, ihan sama mitä se toinen yksilö kaipaa tiimissä.

Tiimi taidot on hukassa!

Lue lisää

Eli jos MÄ alan reissaa yksin, niin mähän elän vaan kuten hän. Yksilöllisten tarpeideni mukaan, se toinen yksilö eli hän on sivuroolissa tai statistina jossain. 😆

J-76 kirjoitti:

Ehkä eniten ärsyttää puolison asennemuutos, parisuhdetta viritellessä mielenkiintoa tuntui olevan vaikka muuttaa ulkomaille ja reissata mun kanssa, mutta nyt ei enää edes muista mitä aikoinaan uskotteli mulle. Ihan kun olis ansaan ajettu. 😤

Lue lisää

"Mä kun taas tahtoisin aistia ja käydä paikan päällä. Olen elämys ihminen, vaikka hän väitti aikoinaan olevansa, niin en ole havainnut elämystaipumuksia hänessä. Voisin elää tienpäälläkin.. Minä joka pidin itseäni vuosia umpi juurtuneena ja jämähtäneenä vakiintuneisiin kuvioihin.."
ja
"Ehkä eniten ärsyttää puolison asennemuutos, parisuhdetta viritellessä mielenkiintoa tuntui olevan vaikka muuttaa ulkomaille ja reissata mun kanssa, mutta nyt ei enää edes muista mitä aikoinaan uskotteli mulle."

Kiitos tästä, J-76!

Tämä on asia, jota olen pohtinut paljon, sitä miten parisuhteissa jotekin hirveän helposti toinen tai molemmat jämähtää johonkin, vaikka usein alussa oli paljon kaikkea avoinna, paljon suunnitelmia ja unelmia, keskusteluissa kokemuksia odottamassa yhteistä kokemusta. Ja siis ilman lapsiakin toi jämähtäminen tapahtuu, naps vaan.

Olen tehnyt tuota itse (mies), tiedän että kumppani teki tuota, viimeksi molemmat teki sitä yhdessä. Mutta en vain ymmärrä miksi ja miten, mitä tapahtuu että joku perusarki vie ja kaikki muu alkaa unohtumaan, ainakin jos puhutaan siitä että pari yhdessä tekisi jotain.

En usko sinällään asennemuutokseen kumppanissasi, mutta jotain tietty on muuttunut. Olen miettinyt sitä omien suhteitteni pohjalta saavutetun tavoitteen -syndroomana, että jokin oman elämän tavoite on saavutettu ja se siitä, nyt voi asettua tylsään arkeen lepäämään tai jotain sellaista. Siis tietyllä tavalla niin, että jokin tiedostamaton tavoite tuli täyteen ja yhtäkkiä ei olekaan enää tavoitteita, eikä ehkä halua tai voimia keksiä uusia, jämähdetään. Normaali uteliaisuus kuolee pystyyn.

Mutta en tiedä mitä tapahtuu, itsessäni tai toisissa, ja on kuitenkin niin tavanomaista, että tekee asian todella mielenkiintoiseksi.

randombypasser kirjoitti:

"Mä kun taas tahtoisin aistia ja käydä paikan päällä. Olen elämys ihminen, vaikka hän väitti aikoinaan olevansa, niin en ole havainnut elämystaipumuksia hänessä. Voisin elää tienpäälläkin.. Minä joka pidin itseäni vuosia umpi juurtuneena ja jämähtäneenä vakiintuneisiin kuvioihin.."
ja
"Ehkä eniten ärsyttää puolison asennemuutos, parisuhdetta viritellessä mielenkiintoa tuntui olevan vaikka muuttaa ulkomaille ja reissata mun kanssa, mutta nyt ei enää edes muista mitä aikoinaan uskotteli mulle."

Kiitos tästä, J-76!

Tämä on asia, jota olen pohtinut paljon, sitä miten parisuhteissa jotekin hirveän helposti toinen tai molemmat jämähtää johonkin, vaikka usein alussa oli paljon kaikkea avoinna, paljon suunnitelmia ja unelmia, keskusteluissa kokemuksia odottamassa yhteistä kokemusta. Ja siis ilman lapsiakin toi jämähtäminen tapahtuu, naps vaan.

Olen tehnyt tuota itse (mies), tiedän että kumppani teki tuota, viimeksi molemmat teki sitä yhdessä. Mutta en vain ymmärrä miksi ja miten, mitä tapahtuu että joku perusarki vie ja kaikki muu alkaa unohtumaan, ainakin jos puhutaan siitä että pari yhdessä tekisi jotain.

En usko sinällään asennemuutokseen kumppanissasi, mutta jotain tietty on muuttunut. Olen miettinyt sitä omien suhteitteni pohjalta saavutetun tavoitteen -syndroomana, että jokin oman elämän tavoite on saavutettu ja se siitä, nyt voi asettua tylsään arkeen lepäämään tai jotain sellaista. Siis tietyllä tavalla niin, että jokin tiedostamaton tavoite tuli täyteen ja yhtäkkiä ei olekaan enää tavoitteita, eikä ehkä halua tai voimia keksiä uusia, jämähdetään. Normaali uteliaisuus kuolee pystyyn.

Mutta en tiedä mitä tapahtuu, itsessäni tai toisissa, ja on kuitenkin niin tavanomaista, että tekee asian todella mielenkiintoiseksi.

Lue lisää

Hyviä mietteitä sulla, kiitos sain ajatuksen tynkää tekstistäsi. 😊

Sillä tavalla asennemuutosta, että hän nimenomaan oli meistä se seikkailuille ja elämälle avoin tyyppi. Minä arempi ja arkiseen tuudittautuja. 😃

Ennen oli ainakin puheissaan valmis näkemään ja kokemaan, kun nyt sanoo ettei ole mitään nähtävää, kaiken tarpeellisen näkee ruudulta. On se pieni pettymys, että elämä onkin kyynisyyteen hukkuva murahdus.

Aikalailla erilainen ihminen kuoriutui perhe arjen keskellä esiin... Äksyilevä ja kärttyinen ukko. En tykkää hänen varjopuolestaan. On muutakin tylyyttä mikä mua nyppii, lapsia kohtaan tylyyttä. Pitää nyt punnita asioita...

Nuo arkiset jäykistymiset ymmärtää, ettei jaksa ei aina ehdi. Mutta karseeta on ettei piittaa kun omista fiiliksistään asian tiimoilta.

Vaikka kuinka tykkää, pakosti joutuu miettimään sitäkin mitä on valmis loppuelämän jaksamaan. Saa nähdä.

Ehkä hän on saavuttanut kaiken liian helposti? Joskus tuntuu sille, ettei osaisi arvostaa kaikkea saavutettua. Käytös on sellaista ylimielistä. 🙄

J-76 kirjoitti:

Hyviä mietteitä sulla, kiitos sain ajatuksen tynkää tekstistäsi. 😊

Sillä tavalla asennemuutosta, että hän nimenomaan oli meistä se seikkailuille ja elämälle avoin tyyppi. Minä arempi ja arkiseen tuudittautuja. 😃

Ennen oli ainakin puheissaan valmis näkemään ja kokemaan, kun nyt sanoo ettei ole mitään nähtävää, kaiken tarpeellisen näkee ruudulta. On se pieni pettymys, että elämä onkin kyynisyyteen hukkuva murahdus.

Aikalailla erilainen ihminen kuoriutui perhe arjen keskellä esiin... Äksyilevä ja kärttyinen ukko. En tykkää hänen varjopuolestaan. On muutakin tylyyttä mikä mua nyppii, lapsia kohtaan tylyyttä. Pitää nyt punnita asioita...

Nuo arkiset jäykistymiset ymmärtää, ettei jaksa ei aina ehdi. Mutta karseeta on ettei piittaa kun omista fiiliksistään asian tiimoilta.

Vaikka kuinka tykkää, pakosti joutuu miettimään sitäkin mitä on valmis loppuelämän jaksamaan. Saa nähdä.

Ehkä hän on saavuttanut kaiken liian helposti? Joskus tuntuu sille, ettei osaisi arvostaa kaikkea saavutettua. Käytös on sellaista ylimielistä. 🙄

Lue lisää

Kiitos samoin, palautit terävästi mieleeni tarkalleen sen, mitä en halua enää kokea, en enää toista kertaa. Ja samalla se on pelottavaa, kas kun en ymmärrä miten tuollaiseen poteroon päädytään.

Lyhyesti, tuoreehko ero takana, minä olin aika lähellä kuvaustasi omasta mielestäni, ex sitten itse asiassa omalla tavallaan samanlaisessa poterossaan, poissa ulottuvilta hänkin kuitenkin.

Alussa minä olin se seikkailija, toinen arempi. Minä halusin sinnetänne ja sitätätä, toinen varpaillaan ja empivä. Lopussa minä en halunnut seikkailla, eikä toinenkaan paljon, mutta silloin silti enemmän kuin minä. Toinen oli edelleen arempi ja varautunut, mutta utelias, minä varmaan lähinnä tylsä ja kyyninen. Kuulostaako tutulta?

Sen verran olen päässyt jäljille, että meillä minä hukuin velvollisuuksiin, oikeisiin ja itse omaksuttuihin. Hoidin aika ison osan yhteisen talouden asioista ja liki puolet kotitöistä, kokonaisuus vääristyi ja elämä lähti oudoille urille, jälkikäteen ajatellen. Samalla jonnekin sinne hukkui voimat ja uteliaisuus, maailma meni harmaaksi. Jotain sellaista, ehkä joku päivä tiedän tarkalleen.

Mietin vain, voisiko miehesi olla kadonnut jonnekin oikeiden ja omaksuttujen velvollisuuksiensa maailmaan? Etenkin nuo jälkimmäiset on hankalia, kun ne on aina aika fiktiivisiä, vaikka sinällään tosia, hoidettavia asioita, velvollisuuksinakin koettavia jos sille päälle sattuu. Mies kun on aika yksinkertainen otus ja on varmaan geeneissä, että perheestä pitää pitää huolta, eri tavoin, olla huolehtiva ja huolissaan, varautua kaikkeen ja pahimpaankin jne.

Tylyys ei ole hyvä juttu, ikinä tai missään muodossa. Tylyyttä ei saisi olla, eikä etenkään lapsia kohtaan, silloin ollaan väärällä puolella rajaa. Vaikka arjessa välillä hermo on tiukilla, niin se ei tule esiin tylyytenä, vaan purkauksena jota osaa pyytää anteeksi. Tylyys on niin toisenlaista, se tulee syvemmältä ja ainakin luulisin, että siksi sitä harvemmin huomataan pyytää anteeksikaan. Vähän oudoksuttaa, ettei miehesi oikein piittaa kuin omista fiiliksistään, siis on itsekeskeinen, ei oikein kuulosta perhe-elämältä, jotenkin.

Ehkä miehesi ei ole saavuttanut kaikkea liian helposti, vaikken voi sitä tietääkään, mutta ihminen on sellainen, että jo saavutetut asiat menettävät merkitystään saavutuksina ellei sitä saavutuksen tunnetta, arvostusta, pidetä yllä. Se saavutus arkipäiväistyy, muuttuu itsestään selvyydeksi, surullista etenkin ihmisten kesken. Sitä varmasti myös tavallaan merkitsee se, että rakastuminen tapahtuu, rakkaus tehdään.

J-76 kirjoitti:

Hyviä mietteitä sulla, kiitos sain ajatuksen tynkää tekstistäsi. 😊

Sillä tavalla asennemuutosta, että hän nimenomaan oli meistä se seikkailuille ja elämälle avoin tyyppi. Minä arempi ja arkiseen tuudittautuja. 😃

Ennen oli ainakin puheissaan valmis näkemään ja kokemaan, kun nyt sanoo ettei ole mitään nähtävää, kaiken tarpeellisen näkee ruudulta. On se pieni pettymys, että elämä onkin kyynisyyteen hukkuva murahdus.

Aikalailla erilainen ihminen kuoriutui perhe arjen keskellä esiin... Äksyilevä ja kärttyinen ukko. En tykkää hänen varjopuolestaan. On muutakin tylyyttä mikä mua nyppii, lapsia kohtaan tylyyttä. Pitää nyt punnita asioita...

Nuo arkiset jäykistymiset ymmärtää, ettei jaksa ei aina ehdi. Mutta karseeta on ettei piittaa kun omista fiiliksistään asian tiimoilta.

Vaikka kuinka tykkää, pakosti joutuu miettimään sitäkin mitä on valmis loppuelämän jaksamaan. Saa nähdä.

Ehkä hän on saavuttanut kaiken liian helposti? Joskus tuntuu sille, ettei osaisi arvostaa kaikkea saavutettua. Käytös on sellaista ylimielistä. 🙄

Lue lisää

"Sillä tavalla asennemuutosta, että hän nimenomaan oli meistä se seikkailuille ja elämälle avoin tyyppi. Minä arempi ja arkiseen tuudittautuja. 😃

Ennen oli ainakin puheissaan valmis näkemään ja kokemaan, kun nyt sanoo ettei ole mitään nähtävää, kaiken tarpeellisen näkee ruudulta. On se pieni pettymys, että elämä onkin kyynisyyteen hukkuva murahdus."

Eikö ole tullut mieleen että siinä tutustumisvaiheessa oli iso osa esitystä? Täälläkin on paljon kirjoittajia jotka kirjoittaa mieluummin mitä muut haluavat kuulla kuin oikeita mielipiteitään.


"Aikalailla erilainen ihminen kuoriutui perhe arjen keskellä esiin... Äksyilevä ja kärttyinen ukko. En tykkää hänen varjopuolestaan. On muutakin tylyyttä mikä mua nyppii, lapsia kohtaan tylyyttä. Pitää nyt punnita asioita...

Nuo arkiset jäykistymiset ymmärtää, ettei jaksa ei aina ehdi. Mutta karseeta on ettei piittaa kun omista fiiliksistään asian tiimoilta."

Olisiko niin että miesvelvollisuuttaan hoitaessaan, tienaa että riittää perheellä rahaa on vain niin väsynyt koko ajan ettei oikein jaksa innostua mistään? varsinkin kun tietää realiteetit ettei perheenä ihan niin helposti lähdetäkään kuin yksin tai pariskuntana.

"Vaikka kuinka tykkää, pakosti joutuu miettimään sitäkin mitä on valmis loppuelämän jaksamaan. Saa nähdä.

Ehkä hän on saavuttanut kaiken liian helposti? Joskus tuntuu sille, ettei osaisi arvostaa kaikkea saavutettua. Käytös on sellaista ylimielistä. 🙄"

No kannattaa miettiä sitäkin miten paljon pitää jaksaa jos eroaa, veikkaan että enemmän kuitenkin.

No olitkos itse sitten liian helppo? Ja vaikket olisi ollutkaan niin kyllä kai ne saavuttamisen vaikeudet saattaa helposti unohtuakin kun asiat muuttuu ikäänkuin itsestänäselvyyksiksi.

Noille ero näyttää olleen hyvä ratkaisu, paineet katosivat kun muuttivat omiiin osoitteisiin:

https://yle.fi/uutiset/3-11600384?origin=rss

-harmiseikirj-

J-76 kirjoitti:

Tavallaan ovat. Sen nyt ymmärrän ja tajuan ettei pikkulasten kanssa huidella huolettomasti ympäriinsä. Tietynlainen vakaus ja tasapaino täytyy olla heille tarjota kasvaa ja kehittyä. Koulukin käytävänä jne.

Alvariinsa kulkuri tyyppinen elämäntyyli olisi lapsille ehkä liian levotonta ja irtonaista elämää. Puhutaan aina vakaudesta ja turvaa tuovista rutiineista.

Nyt sitten korona tuli esteeksi, johon mieskin mielellään vetoaa aina jatkossakin, jos ei huvita matkustaa. 😌 Voi olla tarttuvia tauteja...

Häntä ei kiinnosta maailman katselu muuten, kuin telkkarin välityksellä "avara luonto" ja luonto dokkarit. 😃

Mä kun taas tahtoisin aistia ja käydä paikan päällä. Olen elämys ihminen, vaikka hän väitti aikoinaan olevansa, niin en ole havainnut elämystaipumuksia hänessä. Voisin elää tienpäälläkin.. Minä joka pidin itseäni vuosia umpi juurtuneena ja jämähtäneenä vakiintuneisiin kuvioihin.. Olenkin se maailmaa kaipaava avarasieluinen seikkailija henkinen tutkija. 😃

Sinkkuus on mainio juttu, silloin jos muuta ei kaipaa.

Lue lisää

J-76: "Sinkkuus on mainio juttu, silloin jos muuta ei kaipaa."

Kiitos näkemyksestäsi ja pitkästä selvityksestä. Tuo onkin mainio asia, jos sinkkuuden lisäksi harrastuksia ja tuttavia molemmista sukupuolista.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Muuten mielenkiintoisen luonnon kautta saattaisit saada miehesi innostumaan matkustamaan jonnekin, jos on luontofilmien rikas luonto?

randombypasser kirjoitti:

Kiitos samoin, palautit terävästi mieleeni tarkalleen sen, mitä en halua enää kokea, en enää toista kertaa. Ja samalla se on pelottavaa, kas kun en ymmärrä miten tuollaiseen poteroon päädytään.

Lyhyesti, tuoreehko ero takana, minä olin aika lähellä kuvaustasi omasta mielestäni, ex sitten itse asiassa omalla tavallaan samanlaisessa poterossaan, poissa ulottuvilta hänkin kuitenkin.

Alussa minä olin se seikkailija, toinen arempi. Minä halusin sinnetänne ja sitätätä, toinen varpaillaan ja empivä. Lopussa minä en halunnut seikkailla, eikä toinenkaan paljon, mutta silloin silti enemmän kuin minä. Toinen oli edelleen arempi ja varautunut, mutta utelias, minä varmaan lähinnä tylsä ja kyyninen. Kuulostaako tutulta?

Sen verran olen päässyt jäljille, että meillä minä hukuin velvollisuuksiin, oikeisiin ja itse omaksuttuihin. Hoidin aika ison osan yhteisen talouden asioista ja liki puolet kotitöistä, kokonaisuus vääristyi ja elämä lähti oudoille urille, jälkikäteen ajatellen. Samalla jonnekin sinne hukkui voimat ja uteliaisuus, maailma meni harmaaksi. Jotain sellaista, ehkä joku päivä tiedän tarkalleen.

Mietin vain, voisiko miehesi olla kadonnut jonnekin oikeiden ja omaksuttujen velvollisuuksiensa maailmaan? Etenkin nuo jälkimmäiset on hankalia, kun ne on aina aika fiktiivisiä, vaikka sinällään tosia, hoidettavia asioita, velvollisuuksinakin koettavia jos sille päälle sattuu. Mies kun on aika yksinkertainen otus ja on varmaan geeneissä, että perheestä pitää pitää huolta, eri tavoin, olla huolehtiva ja huolissaan, varautua kaikkeen ja pahimpaankin jne.

Tylyys ei ole hyvä juttu, ikinä tai missään muodossa. Tylyyttä ei saisi olla, eikä etenkään lapsia kohtaan, silloin ollaan väärällä puolella rajaa. Vaikka arjessa välillä hermo on tiukilla, niin se ei tule esiin tylyytenä, vaan purkauksena jota osaa pyytää anteeksi. Tylyys on niin toisenlaista, se tulee syvemmältä ja ainakin luulisin, että siksi sitä harvemmin huomataan pyytää anteeksikaan. Vähän oudoksuttaa, ettei miehesi oikein piittaa kuin omista fiiliksistään, siis on itsekeskeinen, ei oikein kuulosta perhe-elämältä, jotenkin.

Ehkä miehesi ei ole saavuttanut kaikkea liian helposti, vaikken voi sitä tietääkään, mutta ihminen on sellainen, että jo saavutetut asiat menettävät merkitystään saavutuksina ellei sitä saavutuksen tunnetta, arvostusta, pidetä yllä. Se saavutus arkipäiväistyy, muuttuu itsestään selvyydeksi, surullista etenkin ihmisten kesken. Sitä varmasti myös tavallaan merkitsee se, että rakastuminen tapahtuu, rakkaus tehdään.

Lue lisää

"Alussa minä olin se seikkailija, toinen arempi. Minä halusin sinnetänne ja sitätätä, toinen varpaillaan ja empivä. Lopussa minä en halunnut seikkailla, eikä toinenkaan paljon, mutta silloin silti enemmän kuin minä. Toinen oli edelleen arempi ja varautunut, mutta utelias, minä varmaan lähinnä tylsä ja kyyninen. Kuulostaako tutulta?"

- Jossain määrin kyllä kuulostaa. MUtta en ole muuten ollut arka, ehkä vain lähtemään maailmalle ominpäin. Olen ikäni pyörinyt tutuissa turvallisissa ympäristöissä yksinäni. Muuten olen kyllä ollut rohkea ottamaan mm. vastuuta. Ostin 21-vuotiaana ensimmäisen oman kodin ja remapattiin sitä kolme vuotta minun vanhempien kanssa. He enimmäkseen, kun itse oli Ma-Pe päiväkodissa töissä 50 mk päässä kotoa. Mutta olin iltaisin ja vapailla työnouhussa mukana.

En silleen ole perusarjesta koskaan tuntenut arkuutta tai yksin pärjäämisestä, vain vieraisiin maihin tai porukoihin menemisestä olen ollut arkajalkaa. En ole eläissäni käynyt ravintolassakaan kuin 1 kerran yksin. :D

Silloinkin tuttuun seuraan lyöttäytyen.

Joo, mieheni on hyvin tylsä ja arkinen siinä mielessä, ettei hän kyllä ehdota koskaan mitään uutta tai innostu mistään arjesta poikkeavasta. Kaikki perhelomat yms. on mun vastuulla siinä mielessä, että otan vetovastuun ja ideoimisesta vastuun. Ylipäänsä ehdotan joskus vaihtelua arkeen. :D

Ihan jo lasten takia tykkään, että hekin näkevät ja kokevat perheenä uusia asioita yhdessä, että sitten aikuisena ei ole ihan tynnyrissä kasvatettu, eikä missään ole ikinä pihapiiriä pidemmälle poikettu. Minusta se on meidän vanhempien velvollisuus omalla mallilla viestittää ja opastaa miten maailmalla ollaa ja että ylipäänsä muutakin maailma on, kuin koti ja koulu, päivähoito ja ruokakauppa. :D

Mulla on tässä ihan siis kasvatuksellinenkin visio, eikä vain minun hinkuni mennä jonnekin.

Mielummin muutenkin tarjoisin lapsille kokemuksia, elämyksiä, sivistävää siinä määrin että aikuisena ei olla ihan ummikkoja ja ei uskalleta tai osata liikkua mihinkään....Mutta toisaalta myös matkustaessa opitaan kunnioittamaan muiden maiden kulttuuria ja ymmärtämään sitä, eikä vain suvaitsevaisesti vaan myös ottamaan huomioon eri kultturien vakavat asianlaidat.

Mä jotenkin haluaisin, että lapsetkin näkee mitä maailmassa on eri puolilla maailmaa. Toki nyt mihinkään vaarallisiin paikkoihin en heitä veisi ja vie, mutta minusta paikan päällä käyminen avartaa enemmän, kun vaan töllöstä katselun kautta mielikuvien luominen.

"Mietin vain, voisiko miehesi olla kadonnut jonnekin oikeiden ja omaksuttujen velvollisuuksiensa maailmaan?"

- En tiedä, ehkä. Hän kun ei juuri puhu mistään mitä päässään kelaa, niin aika paljon jää mulla arvailujen varaan. Sehän tässä onkin haastavaa, kun jos puhuisi voisin ymmärtää häntä paljon paremmin. Kun joudun itsekseni ynnäilemään ja päättelemään, saatan ynnäillä ja päätellä väärin ja asiat saa äkkiä aivan väärän muodin ja vaikutelman.

Kivempi olisi, jos voisi puhua sen sijaan, että toteaa en jaksa et ymmärrä. Miksi hän päättää mun puolesta kertomatta ensin mitä minä ymmärrän....älytöntä.

En saa edes tilaisuutta ymmärtää oikein, jos sitä ei anneta. Se mua ärsyttää. Miksi mielummin jatkaa myhäilyä, kun selvittää mahdolliset ongelmakohdat?

Joo, tylyys on sanallista mutta joskus myös fyysistä. Tuuppimista, kieltäytymistä asioista, joista lapsi saa turvan tunnetta...sellaisia juttuja jotka mua hiukan joskus kalvaa ja mietin, että olipa tökeröä ja väärin toimittu.

Sellaisia jos enempi alkaa olla, niin mä kyllä vihellän pelin poikki. Ymmärrän, että kiukuttaa lasten meuhkaaminen ja se ettei ne aina kuuntele ekasta kerrasta, kun on levottomuus päällä. Mutta silti, vaikka hermo menee ei ihan mitä vaan voi sanoa tai tehdä..Sanon vaan, että en tykkää kaikesta mitä hän sanoo tai tekee lapsilleen.

Olen itsekin toki syyllistynyt väsyneenä ylilyönteihin, mutta ottanut opikseni varsin pian.

Tuo liian helposti saavuttaminen tuntuu siksi siltä, että mikään ei tunnu puheissa olevan minkään arvoista. Tosi raskas asenne moneen asiaan ja se minuakin väsyttää, jos mikään ei toisesta tunnu miltään. Eikä ole välillä minkään arvoista, kuhan nyt jotain vaan on...

Tulee joskus fiilis, että kaikki tää mitä meillä on olisi pelkkää ajan haaskausta ja paskaa hänestä...suhtautuu silleen ei vittu kiinnosta asenteella toisinaan voimakkaasti.

Anonyymi kirjoitti:

"Sillä tavalla asennemuutosta, että hän nimenomaan oli meistä se seikkailuille ja elämälle avoin tyyppi. Minä arempi ja arkiseen tuudittautuja. 😃

Ennen oli ainakin puheissaan valmis näkemään ja kokemaan, kun nyt sanoo ettei ole mitään nähtävää, kaiken tarpeellisen näkee ruudulta. On se pieni pettymys, että elämä onkin kyynisyyteen hukkuva murahdus."

Eikö ole tullut mieleen että siinä tutustumisvaiheessa oli iso osa esitystä? Täälläkin on paljon kirjoittajia jotka kirjoittaa mieluummin mitä muut haluavat kuulla kuin oikeita mielipiteitään.


"Aikalailla erilainen ihminen kuoriutui perhe arjen keskellä esiin... Äksyilevä ja kärttyinen ukko. En tykkää hänen varjopuolestaan. On muutakin tylyyttä mikä mua nyppii, lapsia kohtaan tylyyttä. Pitää nyt punnita asioita...

Nuo arkiset jäykistymiset ymmärtää, ettei jaksa ei aina ehdi. Mutta karseeta on ettei piittaa kun omista fiiliksistään asian tiimoilta."

Olisiko niin että miesvelvollisuuttaan hoitaessaan, tienaa että riittää perheellä rahaa on vain niin väsynyt koko ajan ettei oikein jaksa innostua mistään? varsinkin kun tietää realiteetit ettei perheenä ihan niin helposti lähdetäkään kuin yksin tai pariskuntana.

"Vaikka kuinka tykkää, pakosti joutuu miettimään sitäkin mitä on valmis loppuelämän jaksamaan. Saa nähdä.

Ehkä hän on saavuttanut kaiken liian helposti? Joskus tuntuu sille, ettei osaisi arvostaa kaikkea saavutettua. Käytös on sellaista ylimielistä. 🙄"

No kannattaa miettiä sitäkin miten paljon pitää jaksaa jos eroaa, veikkaan että enemmän kuitenkin.

No olitkos itse sitten liian helppo? Ja vaikket olisi ollutkaan niin kyllä kai ne saavuttamisen vaikeudet saattaa helposti unohtuakin kun asiat muuttuu ikäänkuin itsestänäselvyyksiksi.

Noille ero näyttää olleen hyvä ratkaisu, paineet katosivat kun muuttivat omiiin osoitteisiin:

https://yle.fi/uutiset/3-11600384?origin=rss

-harmiseikirj-

Lue lisää

"Olisiko niin että miesvelvollisuuttaan hoitaessaan, tienaa että riittää perheellä rahaa on vain niin väsynyt koko ajan ettei oikein jaksa innostua mistään?"

- En usko, kun se työpaikka tuntuu olevan melkein pakopaikka ja tekisi sitä silti, oltais me tässä tai ei.

Raha on aina kiinnostanut häntä.

Mua ei koskaan ole pelottanut tynmäärä, yksin eikä yhdessäkään. Mulla on muutenkin sellainen elämänasenne, että se tehdään mikä on pakko tehdä, jotta päästään pisteeseen jota tavoitellaan. Ei siinä ulinat auta.

Että yksin kyllä pärjään, vaikka olis miten paljon työtä, ei sitä juuri enempää olisi kun nytkään. Teen jo nyt paljon yksin.

Omaan taloonsa liittyen hän tekee kyllä rempat yms. mitä tekee. Ne ei minulle aiheuta työnsarkaa. Mutta käytännössä ja enimmäkseen hoidan kaikki kotityöt, lapsien asiat, omata asiani, pihapiiriä. Hän hoitaa pääasiassa työnsä ja käy välillä vuoroin kaupassa, tekee rempat, jos talossa jotain on. Lapsien kanssa touhuamista, mikä nyt joka isälle kuuluu automaattisesti vapaalla. Olla lastensa kanssa, siitä ei mitään erityistä kunniamainintaa tarvitse niittää.

Jos mä vuokrallakin asuisin, niin ei mulla olis yhtään enempää tekemistä kun nytkään. Vähemmän vielä, siellä auraa joku muu pihat lumesta ja ajelee nurmikot. :D

FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

J-76: "Sinkkuus on mainio juttu, silloin jos muuta ei kaipaa."

Kiitos näkemyksestäsi ja pitkästä selvityksestä. Tuo onkin mainio asia, jos sinkkuuden lisäksi harrastuksia ja tuttavia molemmista sukupuolista.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Muuten mielenkiintoisen luonnon kautta saattaisit saada miehesi innostumaan matkustamaan jonnekin, jos on luontofilmien rikas luonto?

Lue lisää

Ystävät on monille iloa tuovia ja tärkeitä ihmisiä. Minä olen silleen erakkomainen, että en järin kaipaa ystäväpiiriä. Ei mulla ole ollut isoa ystäväpiiriä koskaan, lähinnä tuttuja työn tai koulun kautta.

Muutama vakio ystävä vuosikymmeniä. Ne muutama riittää.

Niinno, ehkä innostuu ehkä ei. Näillä näkyminen ei juurikaan. Sanoo kyllä että voi lähteä mukaan, muttei hän siitä mitään iloa irti saa. Eli ikään kuin pakolla lähtisi mukaan, ilman omaa mielenkiintoa. Tuntuu aika ikävälle raahat ketään väkisin mihinkään.

Hyvää viikkoa! :)

Anonyymi kirjoitti:

"Sillä tavalla asennemuutosta, että hän nimenomaan oli meistä se seikkailuille ja elämälle avoin tyyppi. Minä arempi ja arkiseen tuudittautuja. 😃

Ennen oli ainakin puheissaan valmis näkemään ja kokemaan, kun nyt sanoo ettei ole mitään nähtävää, kaiken tarpeellisen näkee ruudulta. On se pieni pettymys, että elämä onkin kyynisyyteen hukkuva murahdus."

Eikö ole tullut mieleen että siinä tutustumisvaiheessa oli iso osa esitystä? Täälläkin on paljon kirjoittajia jotka kirjoittaa mieluummin mitä muut haluavat kuulla kuin oikeita mielipiteitään.


"Aikalailla erilainen ihminen kuoriutui perhe arjen keskellä esiin... Äksyilevä ja kärttyinen ukko. En tykkää hänen varjopuolestaan. On muutakin tylyyttä mikä mua nyppii, lapsia kohtaan tylyyttä. Pitää nyt punnita asioita...

Nuo arkiset jäykistymiset ymmärtää, ettei jaksa ei aina ehdi. Mutta karseeta on ettei piittaa kun omista fiiliksistään asian tiimoilta."

Olisiko niin että miesvelvollisuuttaan hoitaessaan, tienaa että riittää perheellä rahaa on vain niin väsynyt koko ajan ettei oikein jaksa innostua mistään? varsinkin kun tietää realiteetit ettei perheenä ihan niin helposti lähdetäkään kuin yksin tai pariskuntana.

"Vaikka kuinka tykkää, pakosti joutuu miettimään sitäkin mitä on valmis loppuelämän jaksamaan. Saa nähdä.

Ehkä hän on saavuttanut kaiken liian helposti? Joskus tuntuu sille, ettei osaisi arvostaa kaikkea saavutettua. Käytös on sellaista ylimielistä. 🙄"

No kannattaa miettiä sitäkin miten paljon pitää jaksaa jos eroaa, veikkaan että enemmän kuitenkin.

No olitkos itse sitten liian helppo? Ja vaikket olisi ollutkaan niin kyllä kai ne saavuttamisen vaikeudet saattaa helposti unohtuakin kun asiat muuttuu ikäänkuin itsestänäselvyyksiksi.

Noille ero näyttää olleen hyvä ratkaisu, paineet katosivat kun muuttivat omiiin osoitteisiin:

https://yle.fi/uutiset/3-11600384?origin=rss

-harmiseikirj-

Lue lisää

Eroaminen on helpotus silloin, jos mikään muu ei auta. Jos yhdessä oleminen on todella jo vaikeeta.

Mä taas en helpolla roa, jos ei ole tosiaan ilmapiiri kireä ja /tai oikeasti koko suhde jo luita kyöden loppuun lauttu. Jos on enimmäkseen tasaisen rauhallista ja seesteistä, eikä kekenkään terveys ole uhattuna, psyyke eikä fyysinen terveys, niin en minä siksi vaan ala muuttamaan muualle, että mulla vois olla mukavempaa.

Pitää ajatella lapsiakin. Kaikilla vanhemmilla on joskus erimielisiyyksiä, jotkut jopa tappelevat ääneen ja huutaa mekastavat. Mun vanhemmat esimerkiksi eli näkyvästi eikä peitelleet multa mitään.

Meillä ei kuitenkaan tapella, ei huudeta toisilleen, ei satuteta, ei vihantunteet leiju raskaina. Täällä vaan möllötetään hiljaa, kun ei puhuttavaa ole.

Lapsien kanssa riittää aina juttua, mutta keskenään vanhemmilla ei aina ole mitään puhuttavaa. Ja jos olisikin, niin puhun yksinäni enimmäkseen, jos aihe ei toista kiinnosta. Se onkin jännää kuinka kaikki maailman asiat "ehdittiin puhua" jo suhteen alussa loppuun asti ja nyt ei ole enää muuta kuin mitäs kaupasta, lasten asioita ja juotko sä kahvia, ajattelin keittää. :D

Jos nyt samanlainen hiljaisuus jatkuu vielä lapsien kasvettua ja mielenkiinnottomuus kaikkeen, niin kyllä mä sitten muutan omaan asuntoon asumaan. Raja kulkee siinä, siihen asti on aikaa tehdä jotain korjaavaa.. :)

J-76 kirjoitti:

Eroaminen on helpotus silloin, jos mikään muu ei auta. Jos yhdessä oleminen on todella jo vaikeeta.

Mä taas en helpolla roa, jos ei ole tosiaan ilmapiiri kireä ja /tai oikeasti koko suhde jo luita kyöden loppuun lauttu. Jos on enimmäkseen tasaisen rauhallista ja seesteistä, eikä kekenkään terveys ole uhattuna, psyyke eikä fyysinen terveys, niin en minä siksi vaan ala muuttamaan muualle, että mulla vois olla mukavempaa.

Pitää ajatella lapsiakin. Kaikilla vanhemmilla on joskus erimielisiyyksiä, jotkut jopa tappelevat ääneen ja huutaa mekastavat. Mun vanhemmat esimerkiksi eli näkyvästi eikä peitelleet multa mitään.

Meillä ei kuitenkaan tapella, ei huudeta toisilleen, ei satuteta, ei vihantunteet leiju raskaina. Täällä vaan möllötetään hiljaa, kun ei puhuttavaa ole.

Lapsien kanssa riittää aina juttua, mutta keskenään vanhemmilla ei aina ole mitään puhuttavaa. Ja jos olisikin, niin puhun yksinäni enimmäkseen, jos aihe ei toista kiinnosta. Se onkin jännää kuinka kaikki maailman asiat "ehdittiin puhua" jo suhteen alussa loppuun asti ja nyt ei ole enää muuta kuin mitäs kaupasta, lasten asioita ja juotko sä kahvia, ajattelin keittää. :D

Jos nyt samanlainen hiljaisuus jatkuu vielä lapsien kasvettua ja mielenkiinnottomuus kaikkeen, niin kyllä mä sitten muutan omaan asuntoon asumaan. Raja kulkee siinä, siihen asti on aikaa tehdä jotain korjaavaa.. :)

Lue lisää

Ja minusta mä annan miehelle tässä asiassa paljon aikaa korjausliikkeisiin. :P

10 vuotta max.

J-76 kirjoitti:

Ja minusta mä annan miehelle tässä asiassa paljon aikaa korjausliikkeisiin. :P

10 vuotta max.

Ja kun mulla ei ole pienintäkään hinkua etsiä uutta kumppania, ei ole sen vuoksi mikään kiire eikä tarve vapautua markkinoillekkaan. Niin katsotaan nyt kaikessa rauhassa löytyykö mitään lääkettä vaivaan. :)

Hyvä jos löytyy, voi paska jos ei löydy. Vi ses.

J-76 kirjoitti:

Ja minusta mä annan miehelle tässä asiassa paljon aikaa korjausliikkeisiin. :P

10 vuotta max.

Enkä antas noin paljon aikaa, jos en rakastaisi sitä pölhökustaata.

J-76 kirjoitti:

Ja minusta mä annan miehelle tässä asiassa paljon aikaa korjausliikkeisiin. :P

10 vuotta max.

"Meillä ei kuitenkaan tapella, ei huudeta toisilleen, ei satuteta, ei vihantunteet leiju raskaina. Täällä vaan möllötetään hiljaa, kun ei puhuttavaa ole."

Teillähän menee hyvin. Eiköhän tuo ole ihan normikuvio perheissä sitten kun lapset on tehty :D

J-76 kirjoitti:

Ja minusta mä annan miehelle tässä asiassa paljon aikaa korjausliikkeisiin. :P

10 vuotta max.

Tai mies antaa sulle kymmenen vuotta aikaa tasoittua ja lopettaa kotkotukset :) 30v- päästä ooty jo ihan tyytyväinen.

-harmiseikirj-

J-76 kirjoitti:

Enkä antas noin paljon aikaa, jos en rakastaisi sitä pölhökustaata.

Et sitten vaihda, opit olemaan tyytyväinen möllötykseen, eipähän tarvi höpöttää koko ajan. Mieti, joku disseteoria vaikka pitäisi läpikäydä joka ilta, ei helv..

-harmiseikirj-

J-76 kirjoitti:

Ystävät on monille iloa tuovia ja tärkeitä ihmisiä. Minä olen silleen erakkomainen, että en järin kaipaa ystäväpiiriä. Ei mulla ole ollut isoa ystäväpiiriä koskaan, lähinnä tuttuja työn tai koulun kautta.

Muutama vakio ystävä vuosikymmeniä. Ne muutama riittää.

Niinno, ehkä innostuu ehkä ei. Näillä näkyminen ei juurikaan. Sanoo kyllä että voi lähteä mukaan, muttei hän siitä mitään iloa irti saa. Eli ikään kuin pakolla lähtisi mukaan, ilman omaa mielenkiintoa. Tuntuu aika ikävälle raahat ketään väkisin mihinkään.

Hyvää viikkoa! :)

Lue lisää

J-76: "Ystävät on monille iloa tuovia ja tärkeitä ihmisiä. Minä olen silleen erakkomainen, että en järin kaipaa ystäväpiiriä. Ei mulla ole ollut isoa ystäväpiiriä koskaan, lähinnä tuttuja työn tai koulun kautta. Muutama vakio ystävä vuosikymmeniä. Ne muutama riittää."

Itselläni on noita ystäviä nyt. Joskus oli hetken vähän heikompaa, kun kaikki elämässä ei ollut kunnossa. Silloin pidin yhteyttä enemmän vain yhteen ystävään. Nyt niitä on yli puolen kymmentä. Tuttuja on puolestaan kymmeniä.

Huomenna menen varmuuden vuoksi koronatestiin, kun jonkunlainen infektio hengityselimissä. Todennäköisesti tulos on koronasta negatiivinen. Oletko sinä käynyt koronatestissä?

J-76 kirjoitti:

Ja kun mulla ei ole pienintäkään hinkua etsiä uutta kumppania, ei ole sen vuoksi mikään kiire eikä tarve vapautua markkinoillekkaan. Niin katsotaan nyt kaikessa rauhassa löytyykö mitään lääkettä vaivaan. :)

Hyvä jos löytyy, voi paska jos ei löydy. Vi ses.

Lue lisää

Jansku kuule... mulle tuo sun kirjoittamasi tuntui tutulta ajan takaa.

Tuli vain mieleeni kysyä, tuntuuko että sua kunnioitetaan parisuhteessa? Kun mun mielestä asia ei siltä näytä. Puolisolle annetaan arvo ja kunnioitetaan. Se on suhteen kulmakivi.

Ja se on se juttu, miksi suurimmalle osalla menee pieleen. Ja taas uudelleen. ja miksi päätetään olla mieleuummin erillään kuin yhdessä - pelätään mahdollisuutta, ettei sitä kunnioitusta taaskaan saada aikaiseksi.

Olen joskus aiemminkin pistänyt merkille että puolisosi tekee aikas paljon työtä ja on kotona uupunut. Okei, hän varmaan haluaa tehdäkin ja on hyvä siinä ja takoo tietysti kun mahdollisuus.

Mutta kokeeko hän saavansa arvonantoa tarpeeksi? Siellä työmaalla tms? Voisiko olla kyse työuupumuksesta ja masennuksesta?

Miksi mulle tuo nyt tuli mieleeni (ollanko me ennenkin juteltu tästä, en nyt muista mutta ainakin on tullut mieleeni) niin nuo muutamat jutut.

Tiuskimiset. Toisen ihmisen huono tai välinpitämätön kohtelu. Huomaamattomuus tarpeillesi tai toiveillesi. Äkkipikaisuus. Kykenemättömyys puhumaan (sanooko muuten koskaan, että älä tenttaa?). Väistelee asioita.

Äijä vaikuttaa aika väsähtäneelle.

Itse jouduin kerran sanomaan vastaavanlaisessa tilanteessa väkivallan uhallakin että nyt on mentävä lääkäriin. Murjotti kaksi viikkoa eikä sanonut mitään. Mutta menihän tuo.

Se vaan että umpiluukallo ei lääkäriin lähde. Eikä syö lääkkeitä tarpeeksi pitkään. Eikä otattaudu terapiaan, jos ei katso sitä tarpeelliseksi. Mutta jos hän tekee ympäristölleen haittaa tai huonon olon, niin jotain hänen on tehtävä. Otettava vastuu omasta ja perheensä hyvinvoinnista.

Tämä on se asia joka umpiluukalloon pitää takoa.

Anonyymi kirjoitti:

"Meillä ei kuitenkaan tapella, ei huudeta toisilleen, ei satuteta, ei vihantunteet leiju raskaina. Täällä vaan möllötetään hiljaa, kun ei puhuttavaa ole."

Teillähän menee hyvin. Eiköhän tuo ole ihan normikuvio perheissä sitten kun lapset on tehty :D

Lue lisää

No paremmin joo, kun monilla muilla. Välillä jopa yhdessä naurattaa. :)


On vaan rehellistä ääneen sanoa, kun jotkut asiat ottaa kuuppaan.

Anonyymi kirjoitti:

Tai mies antaa sulle kymmenen vuotta aikaa tasoittua ja lopettaa kotkotukset :) 30v- päästä ooty jo ihan tyytyväinen.

-harmiseikirj-

Voi se niinkin olla. :)

Katellaan nyt tota, jos se siitä järkiintysi puolin ja toisin, kun ei tässä muitakaan kaivata. Joutaahan tässä.. :D

Anonyymi kirjoitti:

Et sitten vaihda, opit olemaan tyytyväinen möllötykseen, eipähän tarvi höpöttää koko ajan. Mieti, joku disseteoria vaikka pitäisi läpikäydä joka ilta, ei helv..

-harmiseikirj-

Lue lisää

No joo. En mä konekivääri puhujaakaan jaksas tai jatkuvasti analysoida mitään ja olen jo aika hyvin mieltynyt hiljaisuuteen. On siinä hyvätkin puolensa. :)

Kunhan nyt sanon, kun joku jurppii.

FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

J-76: "Ystävät on monille iloa tuovia ja tärkeitä ihmisiä. Minä olen silleen erakkomainen, että en järin kaipaa ystäväpiiriä. Ei mulla ole ollut isoa ystäväpiiriä koskaan, lähinnä tuttuja työn tai koulun kautta. Muutama vakio ystävä vuosikymmeniä. Ne muutama riittää."

Itselläni on noita ystäviä nyt. Joskus oli hetken vähän heikompaa, kun kaikki elämässä ei ollut kunnossa. Silloin pidin yhteyttä enemmän vain yhteen ystävään. Nyt niitä on yli puolen kymmentä. Tuttuja on puolestaan kymmeniä.

Huomenna menen varmuuden vuoksi koronatestiin, kun jonkunlainen infektio hengityselimissä. Todennäköisesti tulos on koronasta negatiivinen. Oletko sinä käynyt koronatestissä?

Lue lisää

Juu ne ystävät, jos tuntuu tärkeille niin miksipä ei. :)

Itse olen äärettömän omaa rauhaa rakastava ja myös laiska pitämään yhteyttä, niin en ehkä ansaitsekkaan niitä ystäviä sitten niin.

Taitoja luoda suhteita löytyy ja kykyjä ylläpitää, ei vaan ole tarvetta.

Toivotaan, ettei ole koronaa. :)

J-76 kirjoitti:

Enkä antas noin paljon aikaa, jos en rakastaisi sitä pölhökustaata.

Niin. Hyvä päätös. Olet sitoutunut. Mutta toisenkin on sitouduttava.

Hyvään (painottaen) parisuhteeseen ja perhe-elämään. Jossa kaikki voivat hengittää.

Sanoisin että covid19 tuli huonoon aikaan. Maailmassa lukuisa kolkka elää kuitenkin turismista. Elämyksistä nauttivia on vauvasta vaariin ja joka kolkasta. Itsellä oli sen verta hyvä tuuri, että jotain ehti nähdä, puolison sairaus ja nyt tietysti tuo matkustusrajoitus tyssäsi suunnitelmat. Kuitenkin on lukuisia paikkoja, joissa olisin halunnut käydä, nähdä, tutustua. Puolision kanssa matkustelu siinä mielessä parhainta, että muistoja voi jakaa aina jälkikäteen; naureskella tai kauhistella tapahtuneita. Kun joka reissu on kuitenkin erilainen. Ja se onnistuu omakotitalollasillakin. Tiedäthän sinäkin meidän omituiset asumiskuviot. toki ystävysten kanssa voi reissata. Mun miehelläni oli tapana vaeltaa Lappia aina parhaan kaverinsa kanssa. Hullut veljekset :)

Se mitä sanoit lasten kanssa matkustelusta, olet hyvin oikeassa. Tietysti turvallisuus on tärkeää, mutta lasten perehdyttäminen muuhunkin maailmaan on hyvä asia että on opittava kunnioittamaan myös muita kansalaisia, tapoja ja kulttuureja.

Ei vissiin ole matkaa, millä ei olisi tapahtunut jotain. Aina tilanteista on kuitenkin selvitty, onneksi. Eniten säikähdin silloin kun pieni lapseni ryöstettiin Thaimaassa. Kyse oli pilasta, vaan pirustako minä sen olisin voinut tietää. Ja kerran kopla meksikolaisia yritti jujuttaa meidän johonkin epämiellyttävään mukaan. Milloin on liput tai laukku hävinneet ja milloin jouduttu mainokseen mukaan. Mutta on muistamisen arvoisia hetkiä. Ja muistamisen arvoisia paikkoja ja ihmisiä.

Nyt odotteluaikana pidät yllä kielitaitoasi, se on eduksi. Ja opeta omille lapsillesi kielitaidon hyöty. Muista, että sulla on aikaa. Toki fyysiselle terveydellesi olisi hyödyksi, jos mitä pikemmin, sen parempi.

Minäkin odotan :)

J-76 kirjoitti:

"Alussa minä olin se seikkailija, toinen arempi. Minä halusin sinnetänne ja sitätätä, toinen varpaillaan ja empivä. Lopussa minä en halunnut seikkailla, eikä toinenkaan paljon, mutta silloin silti enemmän kuin minä. Toinen oli edelleen arempi ja varautunut, mutta utelias, minä varmaan lähinnä tylsä ja kyyninen. Kuulostaako tutulta?"

- Jossain määrin kyllä kuulostaa. MUtta en ole muuten ollut arka, ehkä vain lähtemään maailmalle ominpäin. Olen ikäni pyörinyt tutuissa turvallisissa ympäristöissä yksinäni. Muuten olen kyllä ollut rohkea ottamaan mm. vastuuta. Ostin 21-vuotiaana ensimmäisen oman kodin ja remapattiin sitä kolme vuotta minun vanhempien kanssa. He enimmäkseen, kun itse oli Ma-Pe päiväkodissa töissä 50 mk päässä kotoa. Mutta olin iltaisin ja vapailla työnouhussa mukana.

En silleen ole perusarjesta koskaan tuntenut arkuutta tai yksin pärjäämisestä, vain vieraisiin maihin tai porukoihin menemisestä olen ollut arkajalkaa. En ole eläissäni käynyt ravintolassakaan kuin 1 kerran yksin. :D

Silloinkin tuttuun seuraan lyöttäytyen.

Joo, mieheni on hyvin tylsä ja arkinen siinä mielessä, ettei hän kyllä ehdota koskaan mitään uutta tai innostu mistään arjesta poikkeavasta. Kaikki perhelomat yms. on mun vastuulla siinä mielessä, että otan vetovastuun ja ideoimisesta vastuun. Ylipäänsä ehdotan joskus vaihtelua arkeen. :D

Ihan jo lasten takia tykkään, että hekin näkevät ja kokevat perheenä uusia asioita yhdessä, että sitten aikuisena ei ole ihan tynnyrissä kasvatettu, eikä missään ole ikinä pihapiiriä pidemmälle poikettu. Minusta se on meidän vanhempien velvollisuus omalla mallilla viestittää ja opastaa miten maailmalla ollaa ja että ylipäänsä muutakin maailma on, kuin koti ja koulu, päivähoito ja ruokakauppa. :D

Mulla on tässä ihan siis kasvatuksellinenkin visio, eikä vain minun hinkuni mennä jonnekin.

Mielummin muutenkin tarjoisin lapsille kokemuksia, elämyksiä, sivistävää siinä määrin että aikuisena ei olla ihan ummikkoja ja ei uskalleta tai osata liikkua mihinkään....Mutta toisaalta myös matkustaessa opitaan kunnioittamaan muiden maiden kulttuuria ja ymmärtämään sitä, eikä vain suvaitsevaisesti vaan myös ottamaan huomioon eri kultturien vakavat asianlaidat.

Mä jotenkin haluaisin, että lapsetkin näkee mitä maailmassa on eri puolilla maailmaa. Toki nyt mihinkään vaarallisiin paikkoihin en heitä veisi ja vie, mutta minusta paikan päällä käyminen avartaa enemmän, kun vaan töllöstä katselun kautta mielikuvien luominen.

"Mietin vain, voisiko miehesi olla kadonnut jonnekin oikeiden ja omaksuttujen velvollisuuksiensa maailmaan?"

- En tiedä, ehkä. Hän kun ei juuri puhu mistään mitä päässään kelaa, niin aika paljon jää mulla arvailujen varaan. Sehän tässä onkin haastavaa, kun jos puhuisi voisin ymmärtää häntä paljon paremmin. Kun joudun itsekseni ynnäilemään ja päättelemään, saatan ynnäillä ja päätellä väärin ja asiat saa äkkiä aivan väärän muodin ja vaikutelman.

Kivempi olisi, jos voisi puhua sen sijaan, että toteaa en jaksa et ymmärrä. Miksi hän päättää mun puolesta kertomatta ensin mitä minä ymmärrän....älytöntä.

En saa edes tilaisuutta ymmärtää oikein, jos sitä ei anneta. Se mua ärsyttää. Miksi mielummin jatkaa myhäilyä, kun selvittää mahdolliset ongelmakohdat?

Joo, tylyys on sanallista mutta joskus myös fyysistä. Tuuppimista, kieltäytymistä asioista, joista lapsi saa turvan tunnetta...sellaisia juttuja jotka mua hiukan joskus kalvaa ja mietin, että olipa tökeröä ja väärin toimittu.

Sellaisia jos enempi alkaa olla, niin mä kyllä vihellän pelin poikki. Ymmärrän, että kiukuttaa lasten meuhkaaminen ja se ettei ne aina kuuntele ekasta kerrasta, kun on levottomuus päällä. Mutta silti, vaikka hermo menee ei ihan mitä vaan voi sanoa tai tehdä..Sanon vaan, että en tykkää kaikesta mitä hän sanoo tai tekee lapsilleen.

Olen itsekin toki syyllistynyt väsyneenä ylilyönteihin, mutta ottanut opikseni varsin pian.

Tuo liian helposti saavuttaminen tuntuu siksi siltä, että mikään ei tunnu puheissa olevan minkään arvoista. Tosi raskas asenne moneen asiaan ja se minuakin väsyttää, jos mikään ei toisesta tunnu miltään. Eikä ole välillä minkään arvoista, kuhan nyt jotain vaan on...

Tulee joskus fiilis, että kaikki tää mitä meillä on olisi pelkkää ajan haaskausta ja paskaa hänestä...suhtautuu silleen ei vittu kiinnosta asenteella toisinaan voimakkaasti.

Lue lisää

Kääk, olipa paljon asiaa, piti lukea monta kertaa :)

"MUtta en ole muuten ollut arka, ehkä vain lähtemään maailmalle ominpäin. Olen ikäni pyörinyt tutuissa turvallisissa ympäristöissä yksinäni. "
-Tuo kyllä osuu varsin tarkalleen exääni, sinällään hauska pieni yksityiskohta. Oli hänessä hieman muutakin arkuutta, mutta tuo kiteyttää olennaisen.

"Joo, mieheni on hyvin tylsä ja arkinen siinä mielessä, ettei hän kyllä ehdota koskaan mitään uutta tai innostu mistään arjesta poikkeavasta. Kaikki perhelomat yms. on mun vastuulla siinä mielessä, että otan vetovastuun ja ideoimisesta vastuun. Ylipäänsä ehdotan joskus vaihtelua arkeen. :D" Pluus päälle tarkennuksesi lasten kasvatuksesta tähän liittyen.
-Sinällään outoa, ettei miehesi halua mitään mutta, vaikka toisaalta voin jossain määrin ymmärtää sen jonkinlaisen henkisen loppuunpalamisen muodossa, ehkä. Tuosta on omakohtaista kokemusta ja silloin vati on niin täynnä niitä arjen puuhia ja vastuita, ettei siellä kelluessa enää kykene huomaamaan muuta elämää eikä sinne vatiin enää mahdu mitään lisää, uutta tai vanhaa. Jonkinlainen kovempi stoppi auttaa heräämään, mutta se olisi tosi kiva tehdä oma-aloitteisesti tai esim. puolison tietoisen herättelyn kautta, ei esim. avioerona, infarktina, masennuksena, mitä kenelläkin, milloinkin. Mutta en osaa sanoa herättelyn tueksi mitään rakentavaa, keskusteluhan se olisi periaatteessa, mutta jos keskustelua pääse toisen kanssa muodostamaan, niin vaikeaksi menee...

-Tuo mielen avartaminen (ja virkistyminen, nollaaminen, kokeminen...) seikkailemalla/matkailemalla etenkin lasten kanssa on aika ymmärrettävää, koen samoin sen suhteen. Sain itse kokea tuollaista lapsuudessani (sata vuotta sitten...) ja kyllähän se oli aivan huikeaa sekä toisaalta opetti paljon siitä, että muualla on maailma eikä se ole ihan samanlainen kuin maailma kotona. Samalla se opetti vastuuta itsestä, asioiden hoitamista, ihmisen hyvyyttä, aika paljon kaikkea mitä on vuosien saatossa tullut muisteltua. Mietin, että olisiko sinun mahdollista tehdä itsenäinen irtiotto ja päättää, että lähdet muksujen kanssa jollekin pienemmällekin matkalle muualle, ehkä vain johonkin naapurimaistamme? Kertoisit miehellesi, että olet suunnittellut matkaa muksujen vaikkapa Tukholmaan ensi vuoden heinäkuussa ja koitat saada miehesi keskustelemaan siitä. Kerrot, että juuri nuo perusteet, mitkä nyt kerroit, että koet olevasi sen "velkaa" lapsille kasvattajana, vaikka toki myös itse kaipaat vaihtelua. Ja ehkä tuot selkeästi esille, että kaipaat miestäsi mukaan, että teillä voisi olla jotain yhteistä omaa samalla reissulla, vaikka lapset ovatkin mukana. Kerrot päätöksestäsi (oma elämä, itsenäisyys), kerrot vastuustasi (velvoite kasvattajana), kerrot tunteistasi (sekä lapset että mies). Jos mies suostuisi keskustelemaan, heräisi ottamaan osaa sinun ja lasten elämään, vaikka sinä ehkä joudutkin kaiken järjestämään lopulta. Mutta järjestämiseenkin voit aina kysyä mieheltäsi apua, vaikka piruuttasi keksit jonkin asian, jonka päättämiseen "pyydät miehesi kokenutta näkemystä", jotta saat hänet osallistumaan.

Jatkuu, yhden viestin merkkimäärä tuli täyteen, hupsista... :D

elisakettu kirjoitti:

Jansku kuule... mulle tuo sun kirjoittamasi tuntui tutulta ajan takaa.

Tuli vain mieleeni kysyä, tuntuuko että sua kunnioitetaan parisuhteessa? Kun mun mielestä asia ei siltä näytä. Puolisolle annetaan arvo ja kunnioitetaan. Se on suhteen kulmakivi.

Ja se on se juttu, miksi suurimmalle osalla menee pieleen. Ja taas uudelleen. ja miksi päätetään olla mieleuummin erillään kuin yhdessä - pelätään mahdollisuutta, ettei sitä kunnioitusta taaskaan saada aikaiseksi.

Olen joskus aiemminkin pistänyt merkille että puolisosi tekee aikas paljon työtä ja on kotona uupunut. Okei, hän varmaan haluaa tehdäkin ja on hyvä siinä ja takoo tietysti kun mahdollisuus.

Mutta kokeeko hän saavansa arvonantoa tarpeeksi? Siellä työmaalla tms? Voisiko olla kyse työuupumuksesta ja masennuksesta?

Miksi mulle tuo nyt tuli mieleeni (ollanko me ennenkin juteltu tästä, en nyt muista mutta ainakin on tullut mieleeni) niin nuo muutamat jutut.

Tiuskimiset. Toisen ihmisen huono tai välinpitämätön kohtelu. Huomaamattomuus tarpeillesi tai toiveillesi. Äkkipikaisuus. Kykenemättömyys puhumaan (sanooko muuten koskaan, että älä tenttaa?). Väistelee asioita.

Äijä vaikuttaa aika väsähtäneelle.

Itse jouduin kerran sanomaan vastaavanlaisessa tilanteessa väkivallan uhallakin että nyt on mentävä lääkäriin. Murjotti kaksi viikkoa eikä sanonut mitään. Mutta menihän tuo.

Se vaan että umpiluukallo ei lääkäriin lähde. Eikä syö lääkkeitä tarpeeksi pitkään. Eikä otattaudu terapiaan, jos ei katso sitä tarpeelliseksi. Mutta jos hän tekee ympäristölleen haittaa tai huonon olon, niin jotain hänen on tehtävä. Otettava vastuu omasta ja perheensä hyvinvoinnista.

Tämä on se asia joka umpiluukalloon pitää takoa.

Lue lisää

"Tuli vain mieleeni kysyä, tuntuuko että sua kunnioitetaan parisuhteessa?"

Toisinaan tuntuu, ettei kunnioiteta eikä edes välitetä. Olen ilmaa turhan usein. Mun oma tunne ja tulkinta tietenkin.

"Mutta kokeeko hän saavansa arvonantoa tarpeeksi? Siellä työmaalla tms? Voisiko olla kyse työuupumuksesta ja masennuksesta?"

Pitää kysyä, omalta kohdaltani tuota, että kokeeko mun antavan arvoa. Olen ainakin ääneen puhuja ja kerron kyllä myös hyvät asiat, kuten asiat joita hänessä arvostan. Pitäisi tietää, kuten mun läheisyydenkin luulisi ymmärtävän välittämiseksi.

Töissä on pidetyimpiä tyyppejä. Ja omien puheidensa mukaan työpaikalla viihtyy. Toki aina on joukossa niitäkin joiden touhut häntä ihmetyttää, mutta ihmettelee mitä ihmettelee itsekseen kai. Työtä on paljon, sillä alalla on etenkin tyypeillä joilta työt sujuu.

Perheuupumus tuntus olevan. :)

"sanooko muuten koskaan, että älä tenttaa?"

Ei, mutta usein ettei ole mitään asiaa, eikä jaksa samoja asioita puhua siks vaan että pitäs puhua. Murheistaan ei avaudu, vaikka joskus näyttäs murehtivan. Ei taida olla oppinut avautumaan?

Tai kuvittelee, että asiat vaikeutuu, jos avautuu. Tjns?

En usko masennukseen, pikemminkin tietynlaiseen melankoliseen luonteeseen. Miehet ei valita tms. ehkä kotoa opittua?

Jos olen kärryillä yhtään, kotona oli isä aikoinaan hankala ja oikukas tyyppi. Itseen käpertyjä ja kiukkuaja. Voisko se tarttua?

J-76 kirjoitti:

"Alussa minä olin se seikkailija, toinen arempi. Minä halusin sinnetänne ja sitätätä, toinen varpaillaan ja empivä. Lopussa minä en halunnut seikkailla, eikä toinenkaan paljon, mutta silloin silti enemmän kuin minä. Toinen oli edelleen arempi ja varautunut, mutta utelias, minä varmaan lähinnä tylsä ja kyyninen. Kuulostaako tutulta?"

- Jossain määrin kyllä kuulostaa. MUtta en ole muuten ollut arka, ehkä vain lähtemään maailmalle ominpäin. Olen ikäni pyörinyt tutuissa turvallisissa ympäristöissä yksinäni. Muuten olen kyllä ollut rohkea ottamaan mm. vastuuta. Ostin 21-vuotiaana ensimmäisen oman kodin ja remapattiin sitä kolme vuotta minun vanhempien kanssa. He enimmäkseen, kun itse oli Ma-Pe päiväkodissa töissä 50 mk päässä kotoa. Mutta olin iltaisin ja vapailla työnouhussa mukana.

En silleen ole perusarjesta koskaan tuntenut arkuutta tai yksin pärjäämisestä, vain vieraisiin maihin tai porukoihin menemisestä olen ollut arkajalkaa. En ole eläissäni käynyt ravintolassakaan kuin 1 kerran yksin. :D

Silloinkin tuttuun seuraan lyöttäytyen.

Joo, mieheni on hyvin tylsä ja arkinen siinä mielessä, ettei hän kyllä ehdota koskaan mitään uutta tai innostu mistään arjesta poikkeavasta. Kaikki perhelomat yms. on mun vastuulla siinä mielessä, että otan vetovastuun ja ideoimisesta vastuun. Ylipäänsä ehdotan joskus vaihtelua arkeen. :D

Ihan jo lasten takia tykkään, että hekin näkevät ja kokevat perheenä uusia asioita yhdessä, että sitten aikuisena ei ole ihan tynnyrissä kasvatettu, eikä missään ole ikinä pihapiiriä pidemmälle poikettu. Minusta se on meidän vanhempien velvollisuus omalla mallilla viestittää ja opastaa miten maailmalla ollaa ja että ylipäänsä muutakin maailma on, kuin koti ja koulu, päivähoito ja ruokakauppa. :D

Mulla on tässä ihan siis kasvatuksellinenkin visio, eikä vain minun hinkuni mennä jonnekin.

Mielummin muutenkin tarjoisin lapsille kokemuksia, elämyksiä, sivistävää siinä määrin että aikuisena ei olla ihan ummikkoja ja ei uskalleta tai osata liikkua mihinkään....Mutta toisaalta myös matkustaessa opitaan kunnioittamaan muiden maiden kulttuuria ja ymmärtämään sitä, eikä vain suvaitsevaisesti vaan myös ottamaan huomioon eri kultturien vakavat asianlaidat.

Mä jotenkin haluaisin, että lapsetkin näkee mitä maailmassa on eri puolilla maailmaa. Toki nyt mihinkään vaarallisiin paikkoihin en heitä veisi ja vie, mutta minusta paikan päällä käyminen avartaa enemmän, kun vaan töllöstä katselun kautta mielikuvien luominen.

"Mietin vain, voisiko miehesi olla kadonnut jonnekin oikeiden ja omaksuttujen velvollisuuksiensa maailmaan?"

- En tiedä, ehkä. Hän kun ei juuri puhu mistään mitä päässään kelaa, niin aika paljon jää mulla arvailujen varaan. Sehän tässä onkin haastavaa, kun jos puhuisi voisin ymmärtää häntä paljon paremmin. Kun joudun itsekseni ynnäilemään ja päättelemään, saatan ynnäillä ja päätellä väärin ja asiat saa äkkiä aivan väärän muodin ja vaikutelman.

Kivempi olisi, jos voisi puhua sen sijaan, että toteaa en jaksa et ymmärrä. Miksi hän päättää mun puolesta kertomatta ensin mitä minä ymmärrän....älytöntä.

En saa edes tilaisuutta ymmärtää oikein, jos sitä ei anneta. Se mua ärsyttää. Miksi mielummin jatkaa myhäilyä, kun selvittää mahdolliset ongelmakohdat?

Joo, tylyys on sanallista mutta joskus myös fyysistä. Tuuppimista, kieltäytymistä asioista, joista lapsi saa turvan tunnetta...sellaisia juttuja jotka mua hiukan joskus kalvaa ja mietin, että olipa tökeröä ja väärin toimittu.

Sellaisia jos enempi alkaa olla, niin mä kyllä vihellän pelin poikki. Ymmärrän, että kiukuttaa lasten meuhkaaminen ja se ettei ne aina kuuntele ekasta kerrasta, kun on levottomuus päällä. Mutta silti, vaikka hermo menee ei ihan mitä vaan voi sanoa tai tehdä..Sanon vaan, että en tykkää kaikesta mitä hän sanoo tai tekee lapsilleen.

Olen itsekin toki syyllistynyt väsyneenä ylilyönteihin, mutta ottanut opikseni varsin pian.

Tuo liian helposti saavuttaminen tuntuu siksi siltä, että mikään ei tunnu puheissa olevan minkään arvoista. Tosi raskas asenne moneen asiaan ja se minuakin väsyttää, jos mikään ei toisesta tunnu miltään. Eikä ole välillä minkään arvoista, kuhan nyt jotain vaan on...

Tulee joskus fiilis, että kaikki tää mitä meillä on olisi pelkkää ajan haaskausta ja paskaa hänestä...suhtautuu silleen ei vittu kiinnosta asenteella toisinaan voimakkaasti.

Lue lisää

Jatkuu...

"En tiedä, ehkä. Hän kun ei juuri puhu mistään mitä päässään kelaa, niin aika paljon jää mulla arvailujen varaan. Sehän tässä onkin haastavaa, kun jos puhuisi voisin ymmärtää häntä paljon paremmin. Kun joudun itsekseni ynnäilemään ja päättelemään, saatan ynnäillä ja päätellä väärin ja asiat saa äkkiä aivan väärän muodin ja vaikutelman."
-Oh shit. Tunnistan itseni ja exäni tuosta heti. Itse siis tein sitä, että mietin asioita itsekseni, en halunnut vaivata exääni "omilla" murheillani, vaikka osa niistä oli suoraan yhteisiä, osa välillisesti, koska ne olivat minun, suhteen toisen osapuolen murheita. Mutta aina jotain kerroin, vaikkei toinen useinkaan ymmärtänyt mistä puhun. Jos toinen alkoi kuunnellessa räpläämään kännykkää tms., niin tottakai luovuin kertomisesta, mitä sitten tapahtui enemmän ja enemmän... Mutta lähtökohta oli silti minun valintani pitää murheet itselläni, se ei muutu miksikään, siinä on opin paikka. Exäni ei sitten juurikaan kertonut omista asioistaan, ei muista kuin niistä, joissa kaipasi konkreettista apuani tai neuvojani, joten en usenkaan tiennyt, mitä mielessä liikkui, mikä esimerkiksi milloinkin häntä ahdisti tai korpesi.
Toisen kuunteleminen ja etenkin kuuleminen on varmaan vaikeimpia asioita oppia. Kuunnella voi, mutta kuuleeko silti sen, mitä toinen todella yrittää kertoa sanoillaan, etenkin jos toinen ei itsekään osaa kunnolla sanoittaa niitä todellisia mielensä murheita? Miehetkin usein puhuu vaikka siitä kuinka töissä sitä ja tätä, aina kiire, eikä voi palkata uusia, ahdistaa ylityöt, silti halutaan pärjätä ja olla hyvä töissä, blaablaablaa. Asiat varmasti on noinkin, mutta se mistä todella "puhutaan", on usein jotain muuta, joista nuo jutut on vain utuinen viittaus. Aika usein miehet kokee velvollisuuksien ja omien toiveiden ristiriitaa juuri ammattillisen kyvykkyyden osoittamisen ja perheelle antamisen välillä, molemmat ovat tärkeitä, mutta tasapaino on usein kateissa. Itse olen sortunut tuon tasapainon hukkaamiseen ja prioriteettien vaihtumiseen, elämä on yhtä uudelleen oppimista...

"Tuo liian helposti saavuttaminen tuntuu siksi siltä, että mikään ei tunnu puheissa olevan minkään arvoista. Tosi raskas asenne moneen asiaan ja se minuakin väsyttää, jos mikään ei toisesta tunnu miltään. Eikä ole välillä minkään arvoista, kuhan nyt jotain vaan on...
Tulee joskus fiilis, että kaikki tää mitä meillä on olisi pelkkää ajan haaskausta ja paskaa hänestä...suhtautuu silleen ei vittu kiinnosta asenteella toisinaan voimakkaasti."
-Tuo kyllä kuulostaa siltä, että miehesi on tietyllä tavalla henkisesti loppuun palanut tai muuten henkisessä umpikujassa, sen sijaan etteikö todella sydämessään olisi edelleen kiinnostunut tai arvostaisi kaikkea saavutettua. Ehkä se lastenkin tyly on siihen viittavaa, oma sietokyky on koko ajan tapissaan eikä mitään ylimääräistä kestä, kun oikeastaan vain haluaisi paeta vuodeksi tunturiin hiljaisuuden keskelle ilman mitään velvoitteita. Etäisyyden ottaminen tavalla tai toisella, siis tietoisesti varmasti auttaisi, kun näkee kauempaa mitä kaikkea ja miten paljon on (saavuttanut), miten arvokkaita lahjoja on elämältä saanut omalla ja yhteisellä panostuksella. Mutta sitten tuo etäisyyden ottaminen käpertymällä itseensä telkkarin ääressä ei auta yhtään, päin vastoin...

Lainaan vähän toistakin vastaustasi:
"- En usko, kun se työpaikka tuntuu olevan melkein pakopaikka ja tekisi sitä silti, oltais me tässä tai ei."
-Ainakin henkisessä umpikujassa miehet saattaa herkästi nimenomaan paeta töihin, kun se on tietyllä tavalla tuttu ja turvallinen paikka, täynnä rutiineja ja tuttuja suoritteita, paikka jossa on oikeasti koko ajan pätevä, ammatillisessa mielessä. Ja samalla työn tekemisen säännöt rajaavat toisaalta vastuuta, mutta myös vapautta, kauhean turvallinen hiekkalaatikko, laidat ympärillä, tuttua hiekkaa ja tutut lelut, nämä me osataan joo. Vapaa oma elämä, omalla logiikallaan toimivat muksut, selvästi erillinen (vaikkakin tuttu ja läheinen) puoliso ovat paljon haastavampi maailma, jos mieli on rasittunut ja täynnä. Tuo siihen viellä uusia juttuja, niin se on jopa pelottavaa ja ahdistavaa, äkkiä ylitöihin! En tiedä voiko tuota yleistää, mutta tuota olen nähnyt ja aikanaan tiedän itse reagoineeni tuohon tapaan, vaikka sen ymmärtäminen kestikin kauan.

J-76 kirjoitti:

"Tuli vain mieleeni kysyä, tuntuuko että sua kunnioitetaan parisuhteessa?"

Toisinaan tuntuu, ettei kunnioiteta eikä edes välitetä. Olen ilmaa turhan usein. Mun oma tunne ja tulkinta tietenkin.

"Mutta kokeeko hän saavansa arvonantoa tarpeeksi? Siellä työmaalla tms? Voisiko olla kyse työuupumuksesta ja masennuksesta?"

Pitää kysyä, omalta kohdaltani tuota, että kokeeko mun antavan arvoa. Olen ainakin ääneen puhuja ja kerron kyllä myös hyvät asiat, kuten asiat joita hänessä arvostan. Pitäisi tietää, kuten mun läheisyydenkin luulisi ymmärtävän välittämiseksi.

Töissä on pidetyimpiä tyyppejä. Ja omien puheidensa mukaan työpaikalla viihtyy. Toki aina on joukossa niitäkin joiden touhut häntä ihmetyttää, mutta ihmettelee mitä ihmettelee itsekseen kai. Työtä on paljon, sillä alalla on etenkin tyypeillä joilta työt sujuu.

Perheuupumus tuntus olevan. :)

"sanooko muuten koskaan, että älä tenttaa?"

Ei, mutta usein ettei ole mitään asiaa, eikä jaksa samoja asioita puhua siks vaan että pitäs puhua. Murheistaan ei avaudu, vaikka joskus näyttäs murehtivan. Ei taida olla oppinut avautumaan?

Tai kuvittelee, että asiat vaikeutuu, jos avautuu. Tjns?

En usko masennukseen, pikemminkin tietynlaiseen melankoliseen luonteeseen. Miehet ei valita tms. ehkä kotoa opittua?

Jos olen kärryillä yhtään, kotona oli isä aikoinaan hankala ja oikukas tyyppi. Itseen käpertyjä ja kiukkuaja. Voisko se tarttua?

Lue lisää

Opittu tapa ?Mun ex-puolisoni muuttui yhä enempi isänsä kuvaksi (vaativaksi persoonallisuudeksi).

(tai jos tarkoitit omaasi; joo olen lukenut, aikamoinen ärmykkä sielläkin, vissiin joskus... :-D)

Mutta en ymmärrä miksi hän itse pitäisi käytöstään oikeutettuna. Ei se ihmissuhteissa ole.

Tuli mieleen lause "Minä en enää tästä muutu....jäbä jäbä"
Mutta kun ihminen pystyy muuttumaan.

elisakettu kirjoitti:

Niin. Hyvä päätös. Olet sitoutunut. Mutta toisenkin on sitouduttava.

Hyvään (painottaen) parisuhteeseen ja perhe-elämään. Jossa kaikki voivat hengittää.

Sanoisin että covid19 tuli huonoon aikaan. Maailmassa lukuisa kolkka elää kuitenkin turismista. Elämyksistä nauttivia on vauvasta vaariin ja joka kolkasta. Itsellä oli sen verta hyvä tuuri, että jotain ehti nähdä, puolison sairaus ja nyt tietysti tuo matkustusrajoitus tyssäsi suunnitelmat. Kuitenkin on lukuisia paikkoja, joissa olisin halunnut käydä, nähdä, tutustua. Puolision kanssa matkustelu siinä mielessä parhainta, että muistoja voi jakaa aina jälkikäteen; naureskella tai kauhistella tapahtuneita. Kun joka reissu on kuitenkin erilainen. Ja se onnistuu omakotitalollasillakin. Tiedäthän sinäkin meidän omituiset asumiskuviot. toki ystävysten kanssa voi reissata. Mun miehelläni oli tapana vaeltaa Lappia aina parhaan kaverinsa kanssa. Hullut veljekset :)

Se mitä sanoit lasten kanssa matkustelusta, olet hyvin oikeassa. Tietysti turvallisuus on tärkeää, mutta lasten perehdyttäminen muuhunkin maailmaan on hyvä asia että on opittava kunnioittamaan myös muita kansalaisia, tapoja ja kulttuureja.

Ei vissiin ole matkaa, millä ei olisi tapahtunut jotain. Aina tilanteista on kuitenkin selvitty, onneksi. Eniten säikähdin silloin kun pieni lapseni ryöstettiin Thaimaassa. Kyse oli pilasta, vaan pirustako minä sen olisin voinut tietää. Ja kerran kopla meksikolaisia yritti jujuttaa meidän johonkin epämiellyttävään mukaan. Milloin on liput tai laukku hävinneet ja milloin jouduttu mainokseen mukaan. Mutta on muistamisen arvoisia hetkiä. Ja muistamisen arvoisia paikkoja ja ihmisiä.

Nyt odotteluaikana pidät yllä kielitaitoasi, se on eduksi. Ja opeta omille lapsillesi kielitaidon hyöty. Muista, että sulla on aikaa. Toki fyysiselle terveydellesi olisi hyödyksi, jos mitä pikemmin, sen parempi.

Minäkin odotan :)

Lue lisää

On me sitouduttu, nyt vaan meidän eroavaisuudet näkyy paremmin, kun arki ottaa voimille millon mistäkin syystä.

Erilaiset tavat näyttää rasitusta, väsymistä nousee pintaan ja vieraskoreus on jäänyt pois. Eniten toivon, että mulle voisi puhua kaikesta avoimesti, ihan sama miten tyhmältä asia tuntuu. En mä häntä hylkää.

Kiukunpurkauksia enemmän satuttaa jäädä ulkopuoliseksi.

Hirveitä kokemuksia sulla! Oman lapsen varastaminen sai sydämen takomaan kurkkuun. Mitä ihmettä tapahtui?

Yritän parhaani mukaan luotsata lapsien parasta ajatellen elämään aineksia, mitkä petaisi heille yhteistyökykyjä, ymmärrystä ja itseluottamusta kohdata elämää eri kulmista katsoen. Erilaisten ihmisten keskuudessa.

Mun pelkoni ja arkuuteni on äidiltä opittua, miksen ole uskaltanut liikkua missään ominpäin. Hän sen on itsekin todennut, että tartutti oman pelkonsa minuun ja ylisuojeli maailmalta. Mulla tahtoo olla sitä samaa herkästi, mutta kun tiedän sen osaan vähän psyykata ihteeni. :)

randombypasser kirjoitti:

Kääk, olipa paljon asiaa, piti lukea monta kertaa :)

"MUtta en ole muuten ollut arka, ehkä vain lähtemään maailmalle ominpäin. Olen ikäni pyörinyt tutuissa turvallisissa ympäristöissä yksinäni. "
-Tuo kyllä osuu varsin tarkalleen exääni, sinällään hauska pieni yksityiskohta. Oli hänessä hieman muutakin arkuutta, mutta tuo kiteyttää olennaisen.

"Joo, mieheni on hyvin tylsä ja arkinen siinä mielessä, ettei hän kyllä ehdota koskaan mitään uutta tai innostu mistään arjesta poikkeavasta. Kaikki perhelomat yms. on mun vastuulla siinä mielessä, että otan vetovastuun ja ideoimisesta vastuun. Ylipäänsä ehdotan joskus vaihtelua arkeen. :D" Pluus päälle tarkennuksesi lasten kasvatuksesta tähän liittyen.
-Sinällään outoa, ettei miehesi halua mitään mutta, vaikka toisaalta voin jossain määrin ymmärtää sen jonkinlaisen henkisen loppuunpalamisen muodossa, ehkä. Tuosta on omakohtaista kokemusta ja silloin vati on niin täynnä niitä arjen puuhia ja vastuita, ettei siellä kelluessa enää kykene huomaamaan muuta elämää eikä sinne vatiin enää mahdu mitään lisää, uutta tai vanhaa. Jonkinlainen kovempi stoppi auttaa heräämään, mutta se olisi tosi kiva tehdä oma-aloitteisesti tai esim. puolison tietoisen herättelyn kautta, ei esim. avioerona, infarktina, masennuksena, mitä kenelläkin, milloinkin. Mutta en osaa sanoa herättelyn tueksi mitään rakentavaa, keskusteluhan se olisi periaatteessa, mutta jos keskustelua pääse toisen kanssa muodostamaan, niin vaikeaksi menee...

-Tuo mielen avartaminen (ja virkistyminen, nollaaminen, kokeminen...) seikkailemalla/matkailemalla etenkin lasten kanssa on aika ymmärrettävää, koen samoin sen suhteen. Sain itse kokea tuollaista lapsuudessani (sata vuotta sitten...) ja kyllähän se oli aivan huikeaa sekä toisaalta opetti paljon siitä, että muualla on maailma eikä se ole ihan samanlainen kuin maailma kotona. Samalla se opetti vastuuta itsestä, asioiden hoitamista, ihmisen hyvyyttä, aika paljon kaikkea mitä on vuosien saatossa tullut muisteltua. Mietin, että olisiko sinun mahdollista tehdä itsenäinen irtiotto ja päättää, että lähdet muksujen kanssa jollekin pienemmällekin matkalle muualle, ehkä vain johonkin naapurimaistamme? Kertoisit miehellesi, että olet suunnittellut matkaa muksujen vaikkapa Tukholmaan ensi vuoden heinäkuussa ja koitat saada miehesi keskustelemaan siitä. Kerrot, että juuri nuo perusteet, mitkä nyt kerroit, että koet olevasi sen "velkaa" lapsille kasvattajana, vaikka toki myös itse kaipaat vaihtelua. Ja ehkä tuot selkeästi esille, että kaipaat miestäsi mukaan, että teillä voisi olla jotain yhteistä omaa samalla reissulla, vaikka lapset ovatkin mukana. Kerrot päätöksestäsi (oma elämä, itsenäisyys), kerrot vastuustasi (velvoite kasvattajana), kerrot tunteistasi (sekä lapset että mies). Jos mies suostuisi keskustelemaan, heräisi ottamaan osaa sinun ja lasten elämään, vaikka sinä ehkä joudutkin kaiken järjestämään lopulta. Mutta järjestämiseenkin voit aina kysyä mieheltäsi apua, vaikka piruuttasi keksit jonkin asian, jonka päättämiseen "pyydät miehesi kokenutta näkemystä", jotta saat hänet osallistumaan.

Jatkuu, yhden viestin merkkimäärä tuli täyteen, hupsista... :D

Lue lisää

Hmmm. Ehkä tosiaan se loppuunpalaminen on syynä. Mutta jotenkin tuntuu, että se on juuri perhearki mikä sitä saa aikaan, vaikka hänellä ei ole kotona oleskelua, kuin vapailla. Ja kuitenkin touhuaa lastenkin kanssa enimmäkseen mielellään, mutta vastaavasti sitten nimitteleekin pölvästiksi ja nalkuttaa heille, mulle.

Mulle vähemmän, kun täräytän takas sanoa, mutta lapset tuntuu olevan se ärsytys, minä se ärsytys kun ärsytys iskee. En ole koskaan kuullut muiden ärsyttävän. Jaa no mun porukat ärsyttää välillä.

Juu, tuolleen olen markkinoinutkin matkustelua ja ylipäänsä reissaamista, olkoot ne lyhyitäkin reissuja kylpylään tai sukuloimaan. Ja kyllä hän ne ymmärtää, en tiedä onko samaa mieltä, mutta niin ne mun puheet parhaiten menee kaupaksi hälle.

Juurikin olen perustellut hyödyt selväsanaisesti.

Myönnän silti, että ärsyttää olla yksinään se toimija ja suunnittelija. Polkupyörällä ajamaan opettelu, uimiset, ne jää opettamatta, jos en vääntäydy opettamaan. Niistä olen tainnut joskus ärähtääkin hälle.

Rehellisesti en aina itse kykene ja tarvin hänen apua ja panostusta. Inhottaa vaatia asioita mitkä voisi itsekin tajuta. Lapsien tarttis osata uida ja pyörälläkin ajaa... No mikä kansalaistaito se muka on, kuuluu vastaus... Ymmärrätkö, pieniä mutta ärsyttäviä mitä väliä mitätöintejä.

Juu, silleen saa mukaan, kun mies saa päteä. :DSe ehkä toimii ainakin silloin, kun on asia missä tykkää päteä. :D

J-76 kirjoitti:

On me sitouduttu, nyt vaan meidän eroavaisuudet näkyy paremmin, kun arki ottaa voimille millon mistäkin syystä.

Erilaiset tavat näyttää rasitusta, väsymistä nousee pintaan ja vieraskoreus on jäänyt pois. Eniten toivon, että mulle voisi puhua kaikesta avoimesti, ihan sama miten tyhmältä asia tuntuu. En mä häntä hylkää.

Kiukunpurkauksia enemmän satuttaa jäädä ulkopuoliseksi.

Hirveitä kokemuksia sulla! Oman lapsen varastaminen sai sydämen takomaan kurkkuun. Mitä ihmettä tapahtui?

Yritän parhaani mukaan luotsata lapsien parasta ajatellen elämään aineksia, mitkä petaisi heille yhteistyökykyjä, ymmärrystä ja itseluottamusta kohdata elämää eri kulmista katsoen. Erilaisten ihmisten keskuudessa.

Mun pelkoni ja arkuuteni on äidiltä opittua, miksen ole uskaltanut liikkua missään ominpäin. Hän sen on itsekin todennut, että tartutti oman pelkonsa minuun ja ylisuojeli maailmalta. Mulla tahtoo olla sitä samaa herkästi, mutta kun tiedän sen osaan vähän psyykata ihteeni. :)

Lue lisää

Sano se sille jääräpäälle:) Ettet hylkää.

Mä luulen että tuo toisen tärkeyden osittaminen toiselle on aika vaativa urakka monessa parisuhteessa. Erilaiset kasvatukset, odotukset, uskomukset....

Itsekin on siihen sortunut. Pitänyt toista itsestäänselvyytenä. Mutta on pitänyt opetella ihan tietoisesti huomioimaan toista, pienillä asioilla. Mutta muutos oikeastaan lähti kahdesta asiasta. siitä että toinen mainitsi asiasta ja miten hyvälle tuntui itse olla huomattu, tärkeä, rakastettu.

Mutta osittain voi olla että uusintakierroksilla olevista ehkä jo hieman enempi tajuaa asioita. Miten voi eri lailla loukata toista.

Se juttu sattui isolla ilta- tai yötorilla. Oltiin siellä katselemassa kaikenmaailman vempaimia ja ykskaks yllättäen nuori thaijoukkue - oli niitä kymmenkunta nuorukaista- nappasi tantin maasta syliinsä ja lähtivät juoksemaan. Säikähdin niin maan perkeleellisesti. Onneksi oli isänsä mukana että tuli apuun kun kiljuin siellä hyeenana. En edes heti tajunnut minne painelivat kun ihmisiä oli niin paljon. Sitten tämä nuorukaisjoukkue löytyi pulputtamasta ihan siitä läheltä, tantsu sylissä, nipistellen poskista ja taputellen ja pulputtaen. Thaimaalaiset tykkäävät lapsista. Ja tämä siellä sai erityisesti paljon huomioita, vaaleana ja sööttinä. Olin ihan älyttömän peloissani, että jos lähtevät juoksemaan taas, en löydä niitä ikinä. Kävelin vain hitaasti kohti ja pyysin lastani. No problem.

Mutta sitä oppi varovaisemmaksi. Mutta ehkä liiankin varovaiseksi.

En minäkään ole erityisemmin välittänyt yksin matkustella, arka olen minäkin ollut lapsesta asti ollut ja ujo. Toisaalta taas, yksin olen tehnyt pennusta asti niin paljon juttuja, ettei kaikki niin ihmeelliselle ole tuntunut. On vain pitänyt sitten neuvoa, jos ei itte osaa.

Ja maailmassa on aina tärkeää, että on se luotettu toinen aikuinen mukana, kun mahdollisuus mitä erikoisempiin sattumuksiin on mahdollista. Mun kielitaito ei edes ole hyvä, mutta en ole antanut sen olla esteenä.

Sinä olet hurjan hyvä äiti lapsillesi, se kuva mulle on on välittynyt susta aina. Ja niitä joista välität kuten perheestäsi pidät taatusti puolia vaikka puremalla toisen kaulan poikki, jos se vaatii sitä.

Mä toivon että saatte joskus asiat selvemmäksi kotona.

randombypasser kirjoitti:

Jatkuu...

"En tiedä, ehkä. Hän kun ei juuri puhu mistään mitä päässään kelaa, niin aika paljon jää mulla arvailujen varaan. Sehän tässä onkin haastavaa, kun jos puhuisi voisin ymmärtää häntä paljon paremmin. Kun joudun itsekseni ynnäilemään ja päättelemään, saatan ynnäillä ja päätellä väärin ja asiat saa äkkiä aivan väärän muodin ja vaikutelman."
-Oh shit. Tunnistan itseni ja exäni tuosta heti. Itse siis tein sitä, että mietin asioita itsekseni, en halunnut vaivata exääni "omilla" murheillani, vaikka osa niistä oli suoraan yhteisiä, osa välillisesti, koska ne olivat minun, suhteen toisen osapuolen murheita. Mutta aina jotain kerroin, vaikkei toinen useinkaan ymmärtänyt mistä puhun. Jos toinen alkoi kuunnellessa räpläämään kännykkää tms., niin tottakai luovuin kertomisesta, mitä sitten tapahtui enemmän ja enemmän... Mutta lähtökohta oli silti minun valintani pitää murheet itselläni, se ei muutu miksikään, siinä on opin paikka. Exäni ei sitten juurikaan kertonut omista asioistaan, ei muista kuin niistä, joissa kaipasi konkreettista apuani tai neuvojani, joten en usenkaan tiennyt, mitä mielessä liikkui, mikä esimerkiksi milloinkin häntä ahdisti tai korpesi.
Toisen kuunteleminen ja etenkin kuuleminen on varmaan vaikeimpia asioita oppia. Kuunnella voi, mutta kuuleeko silti sen, mitä toinen todella yrittää kertoa sanoillaan, etenkin jos toinen ei itsekään osaa kunnolla sanoittaa niitä todellisia mielensä murheita? Miehetkin usein puhuu vaikka siitä kuinka töissä sitä ja tätä, aina kiire, eikä voi palkata uusia, ahdistaa ylityöt, silti halutaan pärjätä ja olla hyvä töissä, blaablaablaa. Asiat varmasti on noinkin, mutta se mistä todella "puhutaan", on usein jotain muuta, joista nuo jutut on vain utuinen viittaus. Aika usein miehet kokee velvollisuuksien ja omien toiveiden ristiriitaa juuri ammattillisen kyvykkyyden osoittamisen ja perheelle antamisen välillä, molemmat ovat tärkeitä, mutta tasapaino on usein kateissa. Itse olen sortunut tuon tasapainon hukkaamiseen ja prioriteettien vaihtumiseen, elämä on yhtä uudelleen oppimista...

"Tuo liian helposti saavuttaminen tuntuu siksi siltä, että mikään ei tunnu puheissa olevan minkään arvoista. Tosi raskas asenne moneen asiaan ja se minuakin väsyttää, jos mikään ei toisesta tunnu miltään. Eikä ole välillä minkään arvoista, kuhan nyt jotain vaan on...
Tulee joskus fiilis, että kaikki tää mitä meillä on olisi pelkkää ajan haaskausta ja paskaa hänestä...suhtautuu silleen ei vittu kiinnosta asenteella toisinaan voimakkaasti."
-Tuo kyllä kuulostaa siltä, että miehesi on tietyllä tavalla henkisesti loppuun palanut tai muuten henkisessä umpikujassa, sen sijaan etteikö todella sydämessään olisi edelleen kiinnostunut tai arvostaisi kaikkea saavutettua. Ehkä se lastenkin tyly on siihen viittavaa, oma sietokyky on koko ajan tapissaan eikä mitään ylimääräistä kestä, kun oikeastaan vain haluaisi paeta vuodeksi tunturiin hiljaisuuden keskelle ilman mitään velvoitteita. Etäisyyden ottaminen tavalla tai toisella, siis tietoisesti varmasti auttaisi, kun näkee kauempaa mitä kaikkea ja miten paljon on (saavuttanut), miten arvokkaita lahjoja on elämältä saanut omalla ja yhteisellä panostuksella. Mutta sitten tuo etäisyyden ottaminen käpertymällä itseensä telkkarin ääressä ei auta yhtään, päin vastoin...

Lainaan vähän toistakin vastaustasi:
"- En usko, kun se työpaikka tuntuu olevan melkein pakopaikka ja tekisi sitä silti, oltais me tässä tai ei."
-Ainakin henkisessä umpikujassa miehet saattaa herkästi nimenomaan paeta töihin, kun se on tietyllä tavalla tuttu ja turvallinen paikka, täynnä rutiineja ja tuttuja suoritteita, paikka jossa on oikeasti koko ajan pätevä, ammatillisessa mielessä. Ja samalla työn tekemisen säännöt rajaavat toisaalta vastuuta, mutta myös vapautta, kauhean turvallinen hiekkalaatikko, laidat ympärillä, tuttua hiekkaa ja tutut lelut, nämä me osataan joo. Vapaa oma elämä, omalla logiikallaan toimivat muksut, selvästi erillinen (vaikkakin tuttu ja läheinen) puoliso ovat paljon haastavampi maailma, jos mieli on rasittunut ja täynnä. Tuo siihen viellä uusia juttuja, niin se on jopa pelottavaa ja ahdistavaa, äkkiä ylitöihin! En tiedä voiko tuota yleistää, mutta tuota olen nähnyt ja aikanaan tiedän itse reagoineeni tuohon tapaan, vaikka sen ymmärtäminen kestikin kauan.

Lue lisää

Nyt tuli paljon asiaa, pitää ajatuksella pureskella. Mitta kuilostaa erittäinkin järkeen käypäiselle kaikki, erittäin. :)

Jotain sellaista on omassakin mielessä käynyt, ehkä se on yksi syy miksi sinnittelen vaikka välillä meinaan haljeta, kun ärsyttää epätietoisuus toisen oikeasta olotilasta. Miksei se voi tajuta, että mä haluan vaan tietää ja ymmärtää. En tuomita, mutta lopulta tuomitsee sitten sen mykkyyden ja ne äkkinäiset möläykset.

Sen oon huomannut, että en osaa kesyttää omalla avoimuudellani toista puhumaan, joten vaikenen itsekin lopulta.

Mutta annas, kun makustelen näitä sun aatoksia ja kokemuksia. Tämä kaikki tuntuu tarpeelliselta kuulla ja tietää, kiitos suuresti. :)

elisakettu kirjoitti:

Opittu tapa ?Mun ex-puolisoni muuttui yhä enempi isänsä kuvaksi (vaativaksi persoonallisuudeksi).

(tai jos tarkoitit omaasi; joo olen lukenut, aikamoinen ärmykkä sielläkin, vissiin joskus... :-D)

Mutta en ymmärrä miksi hän itse pitäisi käytöstään oikeutettuna. Ei se ihmissuhteissa ole.

Tuli mieleen lause "Minä en enää tästä muutu....jäbä jäbä"
Mutta kun ihminen pystyy muuttumaan.

Lue lisää

Heh, joo miehen isää tarkoitin, vaikka on minunkin isä ihan puupää välillä. Välillä paljonkin ja useinkin. :)

Pistää nyt sitten kahden puupäisen isän tekemään yhteen.... 😜

Hitto kun naurattaa. No onneksi kaikesta huolimatta on niitäkin puolia miksi juuri tuon junttura on rakas, vaikka rasittavakin toisinaan. Ei se huono mies ole, sitä en voi sanoa. Ehkä pikkasen liian yksinäinen susi, joka koittaa jakaa elmäänsä naaras suden kanssa tajuamatta, että pääsis pidemmälle tekemällä yhteistyötä ja uskomalla, että ei sen tarvi yksin pärjätä. Mä olen tukena, nyt ja aina, kun kehtaa vaan avautua.

elisakettu kirjoitti:

Sano se sille jääräpäälle:) Ettet hylkää.

Mä luulen että tuo toisen tärkeyden osittaminen toiselle on aika vaativa urakka monessa parisuhteessa. Erilaiset kasvatukset, odotukset, uskomukset....

Itsekin on siihen sortunut. Pitänyt toista itsestäänselvyytenä. Mutta on pitänyt opetella ihan tietoisesti huomioimaan toista, pienillä asioilla. Mutta muutos oikeastaan lähti kahdesta asiasta. siitä että toinen mainitsi asiasta ja miten hyvälle tuntui itse olla huomattu, tärkeä, rakastettu.

Mutta osittain voi olla että uusintakierroksilla olevista ehkä jo hieman enempi tajuaa asioita. Miten voi eri lailla loukata toista.

Se juttu sattui isolla ilta- tai yötorilla. Oltiin siellä katselemassa kaikenmaailman vempaimia ja ykskaks yllättäen nuori thaijoukkue - oli niitä kymmenkunta nuorukaista- nappasi tantin maasta syliinsä ja lähtivät juoksemaan. Säikähdin niin maan perkeleellisesti. Onneksi oli isänsä mukana että tuli apuun kun kiljuin siellä hyeenana. En edes heti tajunnut minne painelivat kun ihmisiä oli niin paljon. Sitten tämä nuorukaisjoukkue löytyi pulputtamasta ihan siitä läheltä, tantsu sylissä, nipistellen poskista ja taputellen ja pulputtaen. Thaimaalaiset tykkäävät lapsista. Ja tämä siellä sai erityisesti paljon huomioita, vaaleana ja sööttinä. Olin ihan älyttömän peloissani, että jos lähtevät juoksemaan taas, en löydä niitä ikinä. Kävelin vain hitaasti kohti ja pyysin lastani. No problem.

Mutta sitä oppi varovaisemmaksi. Mutta ehkä liiankin varovaiseksi.

En minäkään ole erityisemmin välittänyt yksin matkustella, arka olen minäkin ollut lapsesta asti ollut ja ujo. Toisaalta taas, yksin olen tehnyt pennusta asti niin paljon juttuja, ettei kaikki niin ihmeelliselle ole tuntunut. On vain pitänyt sitten neuvoa, jos ei itte osaa.

Ja maailmassa on aina tärkeää, että on se luotettu toinen aikuinen mukana, kun mahdollisuus mitä erikoisempiin sattumuksiin on mahdollista. Mun kielitaito ei edes ole hyvä, mutta en ole antanut sen olla esteenä.

Sinä olet hurjan hyvä äiti lapsillesi, se kuva mulle on on välittynyt susta aina. Ja niitä joista välität kuten perheestäsi pidät taatusti puolia vaikka puremalla toisen kaulan poikki, jos se vaatii sitä.

Mä toivon että saatte joskus asiat selvemmäksi kotona.

Lue lisää

Heh, täytyy sanoa niin usein, että menee jakeluun. :)

Ei meinaan ihan helposti tunnu tajuavan, että olen tässä hyvästä syystä. Syystä, että hän on mulle tärkeä ja rakas ihminen "vikoineen" päivineen. En minä itsekään viaton ole, takuulla on epäkohtia ja kasvettavaa, mutta yritän jatkuvasti kasvaa.

Huh, onneksi tuo tilanne meni sikäli säikähdyksellä ja nassikkakin ei joutunut pahoihin kynsiin. Mutta ihan hirvittävä sätky varmasti!

Tuollasta mä just pelkään, että joku nappaa lapsen ulkomailla tai suomessakin. Haukkana vahtaan muksuja, jopa isompi joskus ärsyyntyy ja sanoo, että pärjään kyllä. Älä vahdi, äläkä jankuta tiietään jo.

Kai mä kertaan vaaranpaikkoja liikaa, kun ne jurppii jo kuunnella.

Eikä auta, vaikka selitän että oot rakas ja haluan vaan suojella sinua kertomalla vaaroista.

Muistaahan sen miten rasittavia omat vanhemmat oli...

Nimenomaan tuo, että olisi joku luotto aikuinen, jos minä en pystykkään jostain syystä. Olisi joku muukin johon voi turvata.

Se arkuus ja tietynlainen vieraitten keskuudessa epäilevyys on aina läsnä. Ei ehkä näy ulospäin, kun on tuttavallisesti, mutta on se joku valppaus aina takaraivossa.

Jotkut uskaltaa lähteä baarista tai mistä vaan vieraitten matkaan, mä en ole ikinä uskaltanut. Pitää tuntea ja luottaa ihmiseen. Vieraat on vieraita. Suhtaudun aina niin, että ne voi yllättää ikävästikin.

Kiitos. :)

No jos tässä maailmassa joku merkkaa, niin omat rakkaat. Toki muutkin ihmiset ja heidän hyvä olo, mutta ensimmäisenä ne omat tulee tärkeysjärjestyksessä.

Mun lauma ja mun suojelukseni kohteet. Mies ja lapset. Omat vanhemmat. Kyllä niiden vuoksi voi kaikkensa tehdä ja antaa.

Kyllä me saadaan. Niin kauan, kun on rakkautta on toivoa ja niin kauan, kun on toivoa on tahtoa. :)

J-76 kirjoitti:

Hmmm. Ehkä tosiaan se loppuunpalaminen on syynä. Mutta jotenkin tuntuu, että se on juuri perhearki mikä sitä saa aikaan, vaikka hänellä ei ole kotona oleskelua, kuin vapailla. Ja kuitenkin touhuaa lastenkin kanssa enimmäkseen mielellään, mutta vastaavasti sitten nimitteleekin pölvästiksi ja nalkuttaa heille, mulle.

Mulle vähemmän, kun täräytän takas sanoa, mutta lapset tuntuu olevan se ärsytys, minä se ärsytys kun ärsytys iskee. En ole koskaan kuullut muiden ärsyttävän. Jaa no mun porukat ärsyttää välillä.

Juu, tuolleen olen markkinoinutkin matkustelua ja ylipäänsä reissaamista, olkoot ne lyhyitäkin reissuja kylpylään tai sukuloimaan. Ja kyllä hän ne ymmärtää, en tiedä onko samaa mieltä, mutta niin ne mun puheet parhaiten menee kaupaksi hälle.

Juurikin olen perustellut hyödyt selväsanaisesti.

Myönnän silti, että ärsyttää olla yksinään se toimija ja suunnittelija. Polkupyörällä ajamaan opettelu, uimiset, ne jää opettamatta, jos en vääntäydy opettamaan. Niistä olen tainnut joskus ärähtääkin hälle.

Rehellisesti en aina itse kykene ja tarvin hänen apua ja panostusta. Inhottaa vaatia asioita mitkä voisi itsekin tajuta. Lapsien tarttis osata uida ja pyörälläkin ajaa... No mikä kansalaistaito se muka on, kuuluu vastaus... Ymmärrätkö, pieniä mutta ärsyttäviä mitä väliä mitätöintejä.

Juu, silleen saa mukaan, kun mies saa päteä. :DSe ehkä toimii ainakin silloin, kun on asia missä tykkää päteä. :D

Lue lisää

Toi mun käyttämä loppuunpalaminen on huono termi, mutta ymmärrät hyvin mitä tarkoitan. Jokin sisällä on käytetty loppuun ja nyt on sitten jurnu sohvan nurkassa. En samanlainen ollut, mutta riittävän monta taikasanaa sanoit, että tunnistin saman tapaisia piirteitä, siitä tuo tuli mieleeni.

Ja valitettavasti se näkyi eniten kotona, kas kun se on se turvasatama ja "päättymättömän" rakkauden huoma. Rakkaimmilleen sitä näyttää ne huonoimmatkin puolensa, mutta kun se jatkuu, voi se rakkauskin alkaa rakoilemaan, kaikella on rajansa. Siinä kai se syy, miksi sinä olet ärsytys nro 1, jos/kun ärsyttää, kipeää vaikka ihan ymmärrettävää. Se ärsytys on jotain, minkä haluaisi tuoda esille toisella tavalla, toisilla sanoilla, mutta voimat eivät ehkä nyt riitä siihen, että sen saisi muotoiltua haluamallaan tavalla ja sitten tulee ikäviä sanoja. Kipu se sisällä ulos pyrkii...

Eipä keskivertomies lähde puheisiin mukaan, jos ei kiinnosta, kyllä se tuhinaksi ja mutinaksi menee. Eli on kiinnostunut hyvistä markkinointipuheistasi johtuen ja siinä mielessä myös jonkin verran samaa mieltä, muuten tulisi nopeita tuomioita suunnitelmille, veikkaisin :)

Luulen että nuo lapsille opettamiset on ehkä yksi heikko paikka, ehkä miehille yleisemminkin, kun pitäisi osata asettua toisen, pienen lapsen osaamattomaan rooliin ja opettaa todella kärsivällisesti, viikko viikon jälkeen olla kannustava ja hyväksyvä, ihan sama mitä tulee. En tiedä onko näin, mutta oma kokemus ystäväpiiristä kyllä viittaa vahvasti tuollaiseen eroon äitien ja isien välillä, ainakin omassa ikäpolvessani (40 ).

En tiedä miten olet pyytänyt häneltä tukea ja apua, kun omat voimasi ovat olleet vähissä tai loppu lasten kanssa, mutta kyllähän silloin tulisi kumppani saada mukaan, vaikkei ehkä muuten "itse tajua" autella. Ymmärrän hyvin, että tuo sattuu ja onhan se mitätöintiä suoraan, jos esim. mainitsemallasi tavalla tyrmätään se, että lapsen tarvitsisi oppia vaikka uimaan ja sinä kaipaat siinä apua. Siinäkin tietysti avunpyynnön tapa vaikuttaa, mutta ymmärrän hyvin, että hattu kourassa ei voi kerjäillä ihan arkisia pieniä asioita, ei sekään ole kohtuullista ja parisuhteen arvon mukaista. Ehkä jonkinlainen "markkinointipuhe" olisi voinut ja voisi auttaa, keskivertomies kun elää kehuilla, niin se vaan on. Kissa kiitoksella elää... Huhhei :)

Luulisin, että hirveän usein toimii miehen kanssa, kun esittää jonkin asian sillä tavalla, että "kulta, mulla on tällanen ongelma, en ihan tiedä mitä valita/päättää/kun olet näissä niin kokenut" jne. Voihan ne olla tosiakin juttuja, mutta yhtä hyvin pientä kikkailua, jolla toinen saadaan osallistumaan, rinta rottingilla. Ja hitot siitä, kunhan se saadaan osallistumaan. Jos saadaan vielä kiinnostumaan, niin aina parempi, kohta se ukkeli hoitaa koko homman puolestasi ja on itse tyytyväinen siitä, vaikkei lopussa olisikaan mitään "olet suuri sankarini, miten pärjäisin ilman sinua" -palkintoja. Se vaan usein riittää, että kokee olevansa tarvittu ja mielellään juuri sille oman elämänsä tärkeimmälle ihmiselle, kyllä siinä pituus ja hartiaväli aina kasvaa hieman :)

Olisi vaan kiva, ettei niitä markkinointeja tarvittaisi ollenkaan, mutta mies on aika yksinkertainen otus (no naisetkin, pohjimmiltaan) ja usein miestä pitää hieman avitella molemmille yhteisesti parempaan suuntaan. Kyllä miehet yleensä jossain vaiheessa huomaa, että hitto kun olen ollut typerä ja ikävä, meillähän on pirun kivaa yhdessä touhuten, miten EN ITSE TAJUNNUT TÄTÄ, sitä en voi kyllä tunnustaa ja ja ja. No silleen :D

Ei kaikki miehet, harvemmin kukaan miehistä aina ja iänkaiken, mutta riittävän usein tuo itseen käpertynyt tomintamalli osuu silmiin, joko näkymänä muualla tai sitten peilissä.

elisakettu kirjoitti:

Sano se sille jääräpäälle:) Ettet hylkää.

Mä luulen että tuo toisen tärkeyden osittaminen toiselle on aika vaativa urakka monessa parisuhteessa. Erilaiset kasvatukset, odotukset, uskomukset....

Itsekin on siihen sortunut. Pitänyt toista itsestäänselvyytenä. Mutta on pitänyt opetella ihan tietoisesti huomioimaan toista, pienillä asioilla. Mutta muutos oikeastaan lähti kahdesta asiasta. siitä että toinen mainitsi asiasta ja miten hyvälle tuntui itse olla huomattu, tärkeä, rakastettu.

Mutta osittain voi olla että uusintakierroksilla olevista ehkä jo hieman enempi tajuaa asioita. Miten voi eri lailla loukata toista.

Se juttu sattui isolla ilta- tai yötorilla. Oltiin siellä katselemassa kaikenmaailman vempaimia ja ykskaks yllättäen nuori thaijoukkue - oli niitä kymmenkunta nuorukaista- nappasi tantin maasta syliinsä ja lähtivät juoksemaan. Säikähdin niin maan perkeleellisesti. Onneksi oli isänsä mukana että tuli apuun kun kiljuin siellä hyeenana. En edes heti tajunnut minne painelivat kun ihmisiä oli niin paljon. Sitten tämä nuorukaisjoukkue löytyi pulputtamasta ihan siitä läheltä, tantsu sylissä, nipistellen poskista ja taputellen ja pulputtaen. Thaimaalaiset tykkäävät lapsista. Ja tämä siellä sai erityisesti paljon huomioita, vaaleana ja sööttinä. Olin ihan älyttömän peloissani, että jos lähtevät juoksemaan taas, en löydä niitä ikinä. Kävelin vain hitaasti kohti ja pyysin lastani. No problem.

Mutta sitä oppi varovaisemmaksi. Mutta ehkä liiankin varovaiseksi.

En minäkään ole erityisemmin välittänyt yksin matkustella, arka olen minäkin ollut lapsesta asti ollut ja ujo. Toisaalta taas, yksin olen tehnyt pennusta asti niin paljon juttuja, ettei kaikki niin ihmeelliselle ole tuntunut. On vain pitänyt sitten neuvoa, jos ei itte osaa.

Ja maailmassa on aina tärkeää, että on se luotettu toinen aikuinen mukana, kun mahdollisuus mitä erikoisempiin sattumuksiin on mahdollista. Mun kielitaito ei edes ole hyvä, mutta en ole antanut sen olla esteenä.

Sinä olet hurjan hyvä äiti lapsillesi, se kuva mulle on on välittynyt susta aina. Ja niitä joista välität kuten perheestäsi pidät taatusti puolia vaikka puremalla toisen kaulan poikki, jos se vaatii sitä.

Mä toivon että saatte joskus asiat selvemmäksi kotona.

Lue lisää

@elisakettu
"Sano se sille jääräpäälle:) Ettet hylkää.
Mä luulen että tuo toisen tärkeyden osoittaminen toiselle on aika vaativa urakka monessa parisuhteessa."

NÄMÄ, kiitos oivallisesta kiteytyksestä! :)
Olet niin pilkulleen oikeassa, ettei enemmästä väliä. Kertoa toiselle tarvittaessa, että hitto kun toinen korpeaa, mutta et ole jättämässä, vaan haluat että toinen tajuaa kuinka korpeaa, jotta voitte YHDESSÄ jotenkin ratkaista tilanteen, pysyen yhdessä jatkossakin.

Ja ainakin omalla kohdalla tunnustan ihan surutta, että toisen merkityksen osoittaminen tuli joissain asioissa laiminlyötyä, blam, kirkkain silmin, sokeana kaikelle, liian kauan. Itsestäänselvyys...
Vaan kun tiedän, ettei näin ollut, vain arjen pyörityksessä unohdin kertoa ja näyttää sen, että toinen ei ole itsestäänselvyys, että toinen tietää, mitä minulle merkitsee keskellä harmaata arkeakin. Se pitää kertoa melkein kuin suhteen alussa kerrottiin, silmät aina kohdattaessa loistaen, hymyn häviämättämä naamalta vaikka juna ajaisi yli, suu rakkauden sanoja valuttaen vaikka henki ei enää kulkisi. Mutta sen unohdin, sokeuduin, sain arvokkaan oppitunnin.

randombypasser kirjoitti:

Toi mun käyttämä loppuunpalaminen on huono termi, mutta ymmärrät hyvin mitä tarkoitan. Jokin sisällä on käytetty loppuun ja nyt on sitten jurnu sohvan nurkassa. En samanlainen ollut, mutta riittävän monta taikasanaa sanoit, että tunnistin saman tapaisia piirteitä, siitä tuo tuli mieleeni.

Ja valitettavasti se näkyi eniten kotona, kas kun se on se turvasatama ja "päättymättömän" rakkauden huoma. Rakkaimmilleen sitä näyttää ne huonoimmatkin puolensa, mutta kun se jatkuu, voi se rakkauskin alkaa rakoilemaan, kaikella on rajansa. Siinä kai se syy, miksi sinä olet ärsytys nro 1, jos/kun ärsyttää, kipeää vaikka ihan ymmärrettävää. Se ärsytys on jotain, minkä haluaisi tuoda esille toisella tavalla, toisilla sanoilla, mutta voimat eivät ehkä nyt riitä siihen, että sen saisi muotoiltua haluamallaan tavalla ja sitten tulee ikäviä sanoja. Kipu se sisällä ulos pyrkii...

Eipä keskivertomies lähde puheisiin mukaan, jos ei kiinnosta, kyllä se tuhinaksi ja mutinaksi menee. Eli on kiinnostunut hyvistä markkinointipuheistasi johtuen ja siinä mielessä myös jonkin verran samaa mieltä, muuten tulisi nopeita tuomioita suunnitelmille, veikkaisin :)

Luulen että nuo lapsille opettamiset on ehkä yksi heikko paikka, ehkä miehille yleisemminkin, kun pitäisi osata asettua toisen, pienen lapsen osaamattomaan rooliin ja opettaa todella kärsivällisesti, viikko viikon jälkeen olla kannustava ja hyväksyvä, ihan sama mitä tulee. En tiedä onko näin, mutta oma kokemus ystäväpiiristä kyllä viittaa vahvasti tuollaiseen eroon äitien ja isien välillä, ainakin omassa ikäpolvessani (40 ).

En tiedä miten olet pyytänyt häneltä tukea ja apua, kun omat voimasi ovat olleet vähissä tai loppu lasten kanssa, mutta kyllähän silloin tulisi kumppani saada mukaan, vaikkei ehkä muuten "itse tajua" autella. Ymmärrän hyvin, että tuo sattuu ja onhan se mitätöintiä suoraan, jos esim. mainitsemallasi tavalla tyrmätään se, että lapsen tarvitsisi oppia vaikka uimaan ja sinä kaipaat siinä apua. Siinäkin tietysti avunpyynnön tapa vaikuttaa, mutta ymmärrän hyvin, että hattu kourassa ei voi kerjäillä ihan arkisia pieniä asioita, ei sekään ole kohtuullista ja parisuhteen arvon mukaista. Ehkä jonkinlainen "markkinointipuhe" olisi voinut ja voisi auttaa, keskivertomies kun elää kehuilla, niin se vaan on. Kissa kiitoksella elää... Huhhei :)

Luulisin, että hirveän usein toimii miehen kanssa, kun esittää jonkin asian sillä tavalla, että "kulta, mulla on tällanen ongelma, en ihan tiedä mitä valita/päättää/kun olet näissä niin kokenut" jne. Voihan ne olla tosiakin juttuja, mutta yhtä hyvin pientä kikkailua, jolla toinen saadaan osallistumaan, rinta rottingilla. Ja hitot siitä, kunhan se saadaan osallistumaan. Jos saadaan vielä kiinnostumaan, niin aina parempi, kohta se ukkeli hoitaa koko homman puolestasi ja on itse tyytyväinen siitä, vaikkei lopussa olisikaan mitään "olet suuri sankarini, miten pärjäisin ilman sinua" -palkintoja. Se vaan usein riittää, että kokee olevansa tarvittu ja mielellään juuri sille oman elämänsä tärkeimmälle ihmiselle, kyllä siinä pituus ja hartiaväli aina kasvaa hieman :)

Olisi vaan kiva, ettei niitä markkinointeja tarvittaisi ollenkaan, mutta mies on aika yksinkertainen otus (no naisetkin, pohjimmiltaan) ja usein miestä pitää hieman avitella molemmille yhteisesti parempaan suuntaan. Kyllä miehet yleensä jossain vaiheessa huomaa, että hitto kun olen ollut typerä ja ikävä, meillähän on pirun kivaa yhdessä touhuten, miten EN ITSE TAJUNNUT TÄTÄ, sitä en voi kyllä tunnustaa ja ja ja. No silleen :D

Ei kaikki miehet, harvemmin kukaan miehistä aina ja iänkaiken, mutta riittävän usein tuo itseen käpertynyt tomintamalli osuu silmiin, joko näkymänä muualla tai sitten peilissä.

Lue lisää

Sulla on selkeesti kokemusta ja näkemystä tämänkaltaisista tilanteista. 😃

No ihan alkuun täytyy sanoa, että tänään töistä tullessa oli epätavallisen hilpeä. Vaikka kuulemma kaikki oli työkentällä ns. kussut eikä mennyt yhtään tahdikkaasti.

Leipoi vielä tuuloman torttujakin! 😄👍

Hölpötti kaikenlaista mikä on ihan epätavallista, jopa mietti alanvihtoa. 😃
Vähän usutin puhumaan, kun huomasin asian mihin tarttua ja pyysin kerro vaan, kerro lisää haluan tietää.

Ehkä tämä vielä hyväksi kääntyy, opettelen itsekin uusia lähestymistapoja, jos minäkään en osaa inspiroida puhumaan?

No periksi en anna. 😛

Juu, toisaaltahan se on luottamuksenkin merkki, kun uskaltaa mulle purkaa tuskastumistaankin. Ja hyvä, että uskaltaa, ettei vedä roolia. Se positiivinen asia tässä on.

Tuossa eilen ennen nukkumaan menoani kävin vielä silittämässä niskaa ja suukottamassa suuta ja sanoin, että rakastan häntä ja että hän on mulle tärkeä ihminen. Että halusin sen sanoa, etteiainakaan jää epäselväksi mitä tunnen häntä kohtaan.

Sain hymyn ja kiva kuulla kommentin.

Lupaan miettiä tykönäni sinun ja muidenkin mietteitä asiasta, uskon että ne tulee tarpeeseen kun pyörittelen kuviota päässäni. Kiitos. 🤗

J-76 kirjoitti:

Nyt tuli paljon asiaa, pitää ajatuksella pureskella. Mitta kuilostaa erittäinkin järkeen käypäiselle kaikki, erittäin. :)

Jotain sellaista on omassakin mielessä käynyt, ehkä se on yksi syy miksi sinnittelen vaikka välillä meinaan haljeta, kun ärsyttää epätietoisuus toisen oikeasta olotilasta. Miksei se voi tajuta, että mä haluan vaan tietää ja ymmärtää. En tuomita, mutta lopulta tuomitsee sitten sen mykkyyden ja ne äkkinäiset möläykset.

Sen oon huomannut, että en osaa kesyttää omalla avoimuudellani toista puhumaan, joten vaikenen itsekin lopulta.

Mutta annas, kun makustelen näitä sun aatoksia ja kokemuksia. Tämä kaikki tuntuu tarpeelliselta kuulla ja tietää, kiitos suuresti. :)

Lue lisää

@J-76
"Nyt tuli paljon asiaa, pitää ajatuksella pureskella. Mitta kuilostaa erittäinkin järkeen käypäiselle kaikki, erittäin. :)"

Hups ja kiitos kauniista sanoistasi, piti oikein uudelleen lukea mitä olin kirjoitellut :)

En tiedä onko se molemmille tyypillistä vai enemmän miehille, mutta omia murheita usein haluaa kantaa itsellään, ei halua sitä omaa kultaa rasittaa joka jutulla. Vaikka juuri se puhuminen olisi se ratkaisu, että saa purkaa ja toisaalta toinen saa mahdollisuuden ymmärtää, että puolisoa ahdistaa jokin/jotkin. Itse tein tuota, eikä tietty kaikkea olisikaan tarvinut höpötellä, mutta enemmän silti, jotta toinen olisi tuntenut minut paremmin kulloisellakin hetkellä. Ja tottakai olisi pitänyt itse olla vastavuoroinen, kuulla toista, oppia oman elämän tärkein ihminen uudelleen joka päivä niistä puheista. Hirveän helppoa tässä ja nyt sanoa, hah.

Sitä koitin kyllä, että pyysin, että toinen kertoisi, mutta olinko kuitenkaan niillä hetkillä läsnä sillä tavalla, että toinen koki saavansa todella tulla kuulluksi ja hyväksytyksi? En tiedä, ehken ollut? Ja oma avoimuuteni omista asioistani oli ehkä liikaa, osasin kyllä tuoda tunteeni sanallisesti esille, kun halusin sanoittaa ajatuksiani ja tuntemuksiani, niitä vaikeampiakin. Mutta sanavalmiimpana se saattoi myös hieman häiritä exää joka ei ollut ihan yhtä sanavalmis, siltä hieman vaikutti.

Koita J-76 pitää suu avoinna ja sanat virtaamassa. Oma (ja exäni) jonkinlainen heikkous suhteessa oli juuri tuo vaikeneminen omista asioista ja yhteisiähän ne siinä tilanteessa kuitenkin on pohjimmiltaan. Sitkeys ja asioiden esittämisen tapa vain ovat ne vaikeudet. Sitkeyttäsi olet jo käyttänyt pitkään, ehkä keksit myös tapoja esittää asiasi toisella tavalla? Itse olin siinä aika välttävä (tai huono), en osannut riittävästi katsoa toisenlaisia tapoja esittää asiaani, jotenkin oli ehkä kiire saada sanottua ja ehkä myös halu saada vain purkaa sydäntä, varsinaisesti keskustelematta toisen kanssa.

Meillä oli sekin tyypillinen ongelma, että riitoja väisteltiin, vaikkei varsinaisesti kaihdettukaan. Mutta paljon enemmän olisi voinut tuoda esille hankalia asioita, joista mahdollisesti olisi saatu riitakin aikaiseksi. Riita olisi kuitenkin ollut mahdollisuus oppia paremmaksi keskustelijaksi ja samalla mahdollisuus sekä tunnistaa että osoittaa rakkauttaan.

Pieniä juttuja, suuria seurauksia :)

Makustele rauhassa, kiva jos sain sanottua jotain, mikä herätti ajattelemaan asioita hieman aiemmasta eroavalla näkökulmalla :)

randombypasser kirjoitti:

@J-76
"Nyt tuli paljon asiaa, pitää ajatuksella pureskella. Mitta kuilostaa erittäinkin järkeen käypäiselle kaikki, erittäin. :)"

Hups ja kiitos kauniista sanoistasi, piti oikein uudelleen lukea mitä olin kirjoitellut :)

En tiedä onko se molemmille tyypillistä vai enemmän miehille, mutta omia murheita usein haluaa kantaa itsellään, ei halua sitä omaa kultaa rasittaa joka jutulla. Vaikka juuri se puhuminen olisi se ratkaisu, että saa purkaa ja toisaalta toinen saa mahdollisuuden ymmärtää, että puolisoa ahdistaa jokin/jotkin. Itse tein tuota, eikä tietty kaikkea olisikaan tarvinut höpötellä, mutta enemmän silti, jotta toinen olisi tuntenut minut paremmin kulloisellakin hetkellä. Ja tottakai olisi pitänyt itse olla vastavuoroinen, kuulla toista, oppia oman elämän tärkein ihminen uudelleen joka päivä niistä puheista. Hirveän helppoa tässä ja nyt sanoa, hah.

Sitä koitin kyllä, että pyysin, että toinen kertoisi, mutta olinko kuitenkaan niillä hetkillä läsnä sillä tavalla, että toinen koki saavansa todella tulla kuulluksi ja hyväksytyksi? En tiedä, ehken ollut? Ja oma avoimuuteni omista asioistani oli ehkä liikaa, osasin kyllä tuoda tunteeni sanallisesti esille, kun halusin sanoittaa ajatuksiani ja tuntemuksiani, niitä vaikeampiakin. Mutta sanavalmiimpana se saattoi myös hieman häiritä exää joka ei ollut ihan yhtä sanavalmis, siltä hieman vaikutti.

Koita J-76 pitää suu avoinna ja sanat virtaamassa. Oma (ja exäni) jonkinlainen heikkous suhteessa oli juuri tuo vaikeneminen omista asioista ja yhteisiähän ne siinä tilanteessa kuitenkin on pohjimmiltaan. Sitkeys ja asioiden esittämisen tapa vain ovat ne vaikeudet. Sitkeyttäsi olet jo käyttänyt pitkään, ehkä keksit myös tapoja esittää asiasi toisella tavalla? Itse olin siinä aika välttävä (tai huono), en osannut riittävästi katsoa toisenlaisia tapoja esittää asiaani, jotenkin oli ehkä kiire saada sanottua ja ehkä myös halu saada vain purkaa sydäntä, varsinaisesti keskustelematta toisen kanssa.

Meillä oli sekin tyypillinen ongelma, että riitoja väisteltiin, vaikkei varsinaisesti kaihdettukaan. Mutta paljon enemmän olisi voinut tuoda esille hankalia asioita, joista mahdollisesti olisi saatu riitakin aikaiseksi. Riita olisi kuitenkin ollut mahdollisuus oppia paremmaksi keskustelijaksi ja samalla mahdollisuus sekä tunnistaa että osoittaa rakkauttaan.

Pieniä juttuja, suuria seurauksia :)

Makustele rauhassa, kiva jos sain sanottua jotain, mikä herätti ajattelemaan asioita hieman aiemmasta eroavalla näkökulmalla :)

Lue lisää

Voi kuule kyllä sait minut mietteliääksi ajatuksillasi. Jotenkin nuo sanasi osuu ja uppoo minuun ja pistää miettimään nyt omaakin ulosantiani ja olemustani.

Minäkin helposti kerron kyllä ääneen ajatukseni miehelleni, mutta ehkäpä pitää tosiaan miettiä sitä omaakin tapaa esittää asioitani ja löytää tapa joka on hänelle ehkä luontevampi.

Ei mekään riidellä, ehkä joskus pitäisi. 😄
Voi olla, että mekin vältellään, kun lapsuuden kodeissa on sitä tappelua nähty kumpikin liikaakin.

" Sitä koitin kyllä, että pyysin, että toinen kertoisi, mutta olinko kuitenkaan niillä hetkillä läsnä sillä tavalla, että toinen koki saavansa todella tulla kuulluksi ja hyväksytyksi? En tiedä, ehken ollut? Ja oma avoimuuteni omista asioistani oli ehkä liikaa, osasin kyllä tuoda tunteeni sanallisesti esille, kun halusin sanoittaa ajatuksiani ja tuntemuksiani, niitä vaikeampiakin. Mutta sanavalmiimpana se saattoi myös hieman häiritä exää joka ei ollut ihan yhtä sanavalmis, siltä hieman vaikutti."

Tätä pitää minunkin pysähtyä kunnolla funtsimaan, mulla saattaa olla tuossa petrattavaa. 🙄


Jotenkin nolottaa puhua näitä, mutta toisaalta helpottaa jakaa nämä ja saada arvokkaita ajatuksia ja ajateltavaa. On kevyempi olo ja lankakerän aukominen tuntuu taas helpommalle. 😊

J-76 kirjoitti:

Sulla on selkeesti kokemusta ja näkemystä tämänkaltaisista tilanteista. 😃

No ihan alkuun täytyy sanoa, että tänään töistä tullessa oli epätavallisen hilpeä. Vaikka kuulemma kaikki oli työkentällä ns. kussut eikä mennyt yhtään tahdikkaasti.

Leipoi vielä tuuloman torttujakin! 😄👍

Hölpötti kaikenlaista mikä on ihan epätavallista, jopa mietti alanvihtoa. 😃
Vähän usutin puhumaan, kun huomasin asian mihin tarttua ja pyysin kerro vaan, kerro lisää haluan tietää.

Ehkä tämä vielä hyväksi kääntyy, opettelen itsekin uusia lähestymistapoja, jos minäkään en osaa inspiroida puhumaan?

No periksi en anna. 😛

Juu, toisaaltahan se on luottamuksenkin merkki, kun uskaltaa mulle purkaa tuskastumistaankin. Ja hyvä, että uskaltaa, ettei vedä roolia. Se positiivinen asia tässä on.

Tuossa eilen ennen nukkumaan menoani kävin vielä silittämässä niskaa ja suukottamassa suuta ja sanoin, että rakastan häntä ja että hän on mulle tärkeä ihminen. Että halusin sen sanoa, etteiainakaan jää epäselväksi mitä tunnen häntä kohtaan.

Sain hymyn ja kiva kuulla kommentin.

Lupaan miettiä tykönäni sinun ja muidenkin mietteitä asiasta, uskon että ne tulee tarpeeseen kun pyörittelen kuviota päässäni. Kiitos. 🤗

Lue lisää

"Sulla on selkeesti kokemusta ja näkemystä tämänkaltaisista tilanteista. 😃"

Niin, riittäväsi kun itse kolaroi ja jaksaa kattoa peiliin, niin ei kai niitä omia sössimisiään voi kieltääkään. Ja jakamalla joku toinen voi löytää jotain itselleen, silloin ei omat sössimiset menneet hukkaan :)

Oli sun viesti niin pelkkää kaunista, positiivista juttua, että sait silmät kostumaan ilosta. Kuulostaa todella hyvältä, jotain on tapahtumassa! Ehkä itsekin edesautoit miestäsi huomaamattasi, kun olet asiaa paljon pohtinut, aika herkästi sitä oma asennoituminen muuttuu ja usein se yksin riittää auttamaan toista muutoksen käynnistymisessä. Tukena ja turvana, myötä- ja vastoinkäymisissä? :)

Kyllä tuo purkaminen ja sinun kannustaminen olivat tosi isoja juttuja, samaa vain lisää ja juna pysyy liikeessä, nyt kun on asemalta lähtenyt. Kaunista kun maltat kannustaa ja tarkkailla omaa lähestymistapaasi, ei siihen yhteyden avaamiseen uudelleen välttämättä mitään muuta tarvita, näytät vain hieman mallia ja suuntaa :)

Voimia ja iloa, J-76!

J-76 kirjoitti:

Voi kuule kyllä sait minut mietteliääksi ajatuksillasi. Jotenkin nuo sanasi osuu ja uppoo minuun ja pistää miettimään nyt omaakin ulosantiani ja olemustani.

Minäkin helposti kerron kyllä ääneen ajatukseni miehelleni, mutta ehkäpä pitää tosiaan miettiä sitä omaakin tapaa esittää asioitani ja löytää tapa joka on hänelle ehkä luontevampi.

Ei mekään riidellä, ehkä joskus pitäisi. 😄
Voi olla, että mekin vältellään, kun lapsuuden kodeissa on sitä tappelua nähty kumpikin liikaakin.

" Sitä koitin kyllä, että pyysin, että toinen kertoisi, mutta olinko kuitenkaan niillä hetkillä läsnä sillä tavalla, että toinen koki saavansa todella tulla kuulluksi ja hyväksytyksi? En tiedä, ehken ollut? Ja oma avoimuuteni omista asioistani oli ehkä liikaa, osasin kyllä tuoda tunteeni sanallisesti esille, kun halusin sanoittaa ajatuksiani ja tuntemuksiani, niitä vaikeampiakin. Mutta sanavalmiimpana se saattoi myös hieman häiritä exää joka ei ollut ihan yhtä sanavalmis, siltä hieman vaikutti."

Tätä pitää minunkin pysähtyä kunnolla funtsimaan, mulla saattaa olla tuossa petrattavaa. 🙄


Jotenkin nolottaa puhua näitä, mutta toisaalta helpottaa jakaa nämä ja saada arvokkaita ajatuksia ja ajateltavaa. On kevyempi olo ja lankakerän aukominen tuntuu taas helpommalle. 😊

Lue lisää

@J-76
"Voi kuule kyllä sait minut mietteliääksi ajatuksillasi. Jotenkin nuo sanasi osuu ja uppoo minuun ja pistää miettimään nyt omaakin ulosantiani ja olemustani."

Lämmittää mieltä, kun löydät puntaroitavaa, se vie aina eteenpäin, jonnekin :)

Itsestäni tiedän, että olin (olen?) liiankin hyvä sanoittamaan tunteeni ja ajatukseni pilkun tarkasti ja taideteoksia maalaillen. No ei ollut hyvä se, sen tiedän nyt. Se keskustelu jäi puuttumaan, kun osasin naulata asiani esille täysin valmiiksi mietittynä pakettina.

Eikä siinä mitään, sinällään hyvä, että osaa tuoda ne asiat tarkasti ja selkeästi esille, mutta pitäisi jäädä tilaa keskustelulle enemmän, tulkinnanvaraa ja niin edelleen. Siinä en pärjännyt hyvin, vaikka toisaalta kaikki oli aina keskusteltavissa esitystavastani huolimatta. Se ei vaan kannustanut toista, kun osasin pureskella omat asiani sillä tavalla esitettäviksi, kai se latisti ja lannisti, luulen niin :/

Esitys/lähestymistapani taisi olla vinossa, oletan. Ehkä toinen koki, että olen jotenkin hirmuisen hyvä niissä pohdinnoissa, vaikka todellisuudessa olen ihan tavanomainen, joissain asioissani varmasti suorastaan typerä. Siinä mielessä oma asennoituminen oli väärä, vähän sellainen että mulla on tää juttu ja nyt liimaan tän etiketin otsaani ja se kertoo kaiken olennaisen, haluatko sanoa jotain siihen? Vähän sellainen, sinnepäin, kun näin etäämpää asiaa miettii ja tarkastelee.

Älä suotta nolostu, kiltti. Onhan nämä hirveän henkilökohtaisia asioita, mutta jokseenkin me kaikki käydään näitä samoja asioita läpi omissa elämissämme jossain vaiheessa, ehkä useitakin kertoja. Se, että uskaltaa näistä keskustella, on niin paljon rikkaampaa kuin miettiä niitä itsekseen, mitä liian moni tekee. Olen sitä itsekin tehnyt, juuri kun on tuntunut nololta ja toisaalta muiden vaivaamiselta, mutta hiljalleen olen oppimassa siitä pois. Hiljalleen... :)

Sinä puolestasi olet antanut minulle paaaaaaaljon mietittävää omilla sanoillasi, naisnäkökulmaa ei mies voi saada kuin kertomalla itsestään. Se on kovin arvokasta ja avartavaa, olen jo nyt oppinut paljon taannoisista puutteistani vain tämän keskustelun myötä, saanut ihan uusia näkökulmia siihen, miten exäni on saattanut kokea minun toimintani ennen eroamme. Olet niin tarkasti kertonut tuntemuksistasi joihinkin asioihin, hyvin arkisiinkin, monia asioita jotka eivät ole tulleet edes mieleeni kun ajattelen miesaivoilla naisen sielun elämää. Korvaamatonta :)

FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

Onko Sinulla puoliso ja lapset esteenä matkustelulle?

Itse taidan kuulua nyt siihen miesten 6 prosentti, joka ei halua suhdetta ollenkaan. Meinaan pysyä sinkkuna. Kypsyin tähän ajatukseen lähimpien kuukausien aikana. Kun aloitin palstalla täällä kirjoittamisen - en ikuista sinkkuutta ajatellut. Tämä ei kyllä tarkoita sitä, että eikö naisystäviä olisi, mutta parisuhteen ulkopuolella.

Lue lisää

On nähty jo, sun mieli muuttuu kuin tuuliviiri. Ei painoarvoa meinaan pysyä sinkkuna jutulla.

Anonyymi kirjoitti:

Et sitten vaihda, opit olemaan tyytyväinen möllötykseen, eipähän tarvi höpöttää koko ajan. Mieti, joku disseteoria vaikka pitäisi läpikäydä joka ilta, ei helv..

-harmiseikirj-

Lue lisää

Olen melko varma tästä, dissen parisuhde kaatui typeriin juttuihin kumppanin kanssa joita ei jaksa kukaan kuunnella. :D

randombypasser kirjoitti:

@J-76
"Voi kuule kyllä sait minut mietteliääksi ajatuksillasi. Jotenkin nuo sanasi osuu ja uppoo minuun ja pistää miettimään nyt omaakin ulosantiani ja olemustani."

Lämmittää mieltä, kun löydät puntaroitavaa, se vie aina eteenpäin, jonnekin :)

Itsestäni tiedän, että olin (olen?) liiankin hyvä sanoittamaan tunteeni ja ajatukseni pilkun tarkasti ja taideteoksia maalaillen. No ei ollut hyvä se, sen tiedän nyt. Se keskustelu jäi puuttumaan, kun osasin naulata asiani esille täysin valmiiksi mietittynä pakettina.

Eikä siinä mitään, sinällään hyvä, että osaa tuoda ne asiat tarkasti ja selkeästi esille, mutta pitäisi jäädä tilaa keskustelulle enemmän, tulkinnanvaraa ja niin edelleen. Siinä en pärjännyt hyvin, vaikka toisaalta kaikki oli aina keskusteltavissa esitystavastani huolimatta. Se ei vaan kannustanut toista, kun osasin pureskella omat asiani sillä tavalla esitettäviksi, kai se latisti ja lannisti, luulen niin :/

Esitys/lähestymistapani taisi olla vinossa, oletan. Ehkä toinen koki, että olen jotenkin hirmuisen hyvä niissä pohdinnoissa, vaikka todellisuudessa olen ihan tavanomainen, joissain asioissani varmasti suorastaan typerä. Siinä mielessä oma asennoituminen oli väärä, vähän sellainen että mulla on tää juttu ja nyt liimaan tän etiketin otsaani ja se kertoo kaiken olennaisen, haluatko sanoa jotain siihen? Vähän sellainen, sinnepäin, kun näin etäämpää asiaa miettii ja tarkastelee.

Älä suotta nolostu, kiltti. Onhan nämä hirveän henkilökohtaisia asioita, mutta jokseenkin me kaikki käydään näitä samoja asioita läpi omissa elämissämme jossain vaiheessa, ehkä useitakin kertoja. Se, että uskaltaa näistä keskustella, on niin paljon rikkaampaa kuin miettiä niitä itsekseen, mitä liian moni tekee. Olen sitä itsekin tehnyt, juuri kun on tuntunut nololta ja toisaalta muiden vaivaamiselta, mutta hiljalleen olen oppimassa siitä pois. Hiljalleen... :)

Sinä puolestasi olet antanut minulle paaaaaaaljon mietittävää omilla sanoillasi, naisnäkökulmaa ei mies voi saada kuin kertomalla itsestään. Se on kovin arvokasta ja avartavaa, olen jo nyt oppinut paljon taannoisista puutteistani vain tämän keskustelun myötä, saanut ihan uusia näkökulmia siihen, miten exäni on saattanut kokea minun toimintani ennen eroamme. Olet niin tarkasti kertonut tuntemuksistasi joihinkin asioihin, hyvin arkisiinkin, monia asioita jotka eivät ole tulleet edes mieleeni kun ajattelen miesaivoilla naisen sielun elämää. Korvaamatonta :)

Lue lisää

Kiva "kuulla" lukea, että puolin ja toisin saimme ajateltavaa. :)

Sehän palstailussa on parasta, että pääsee näkemään ihmisien ajatuksia, sellaisiakin joista ei IRL nenätysten aina kehdata puhua ääneen.

randombypasser kirjoitti:

@elisakettu
"Sano se sille jääräpäälle:) Ettet hylkää.
Mä luulen että tuo toisen tärkeyden osoittaminen toiselle on aika vaativa urakka monessa parisuhteessa."

NÄMÄ, kiitos oivallisesta kiteytyksestä! :)
Olet niin pilkulleen oikeassa, ettei enemmästä väliä. Kertoa toiselle tarvittaessa, että hitto kun toinen korpeaa, mutta et ole jättämässä, vaan haluat että toinen tajuaa kuinka korpeaa, jotta voitte YHDESSÄ jotenkin ratkaista tilanteen, pysyen yhdessä jatkossakin.

Ja ainakin omalla kohdalla tunnustan ihan surutta, että toisen merkityksen osoittaminen tuli joissain asioissa laiminlyötyä, blam, kirkkain silmin, sokeana kaikelle, liian kauan. Itsestäänselvyys...
Vaan kun tiedän, ettei näin ollut, vain arjen pyörityksessä unohdin kertoa ja näyttää sen, että toinen ei ole itsestäänselvyys, että toinen tietää, mitä minulle merkitsee keskellä harmaata arkeakin. Se pitää kertoa melkein kuin suhteen alussa kerrottiin, silmät aina kohdattaessa loistaen, hymyn häviämättämä naamalta vaikka juna ajaisi yli, suu rakkauden sanoja valuttaen vaikka henki ei enää kulkisi. Mutta sen unohdin, sokeuduin, sain arvokkaan oppitunnin.

Lue lisää

Sä olet selvästi pohtinut näitä. Hyvä!

Muutenkin sun pohdinnat tässä ketjussa oli arvokasta. Mua on joskus suorastaan tuskastuttanut kun olen lueskellut esim parisuhdepalstoja, miten pihalla ihmiset voivat olla.

Ollaan tasaveroisia ihmisiä ja yhtä tärkeitä kaikki.

J-76 kirjoitti:

Sulla on selkeesti kokemusta ja näkemystä tämänkaltaisista tilanteista. 😃

No ihan alkuun täytyy sanoa, että tänään töistä tullessa oli epätavallisen hilpeä. Vaikka kuulemma kaikki oli työkentällä ns. kussut eikä mennyt yhtään tahdikkaasti.

Leipoi vielä tuuloman torttujakin! 😄👍

Hölpötti kaikenlaista mikä on ihan epätavallista, jopa mietti alanvihtoa. 😃
Vähän usutin puhumaan, kun huomasin asian mihin tarttua ja pyysin kerro vaan, kerro lisää haluan tietää.

Ehkä tämä vielä hyväksi kääntyy, opettelen itsekin uusia lähestymistapoja, jos minäkään en osaa inspiroida puhumaan?

No periksi en anna. 😛

Juu, toisaaltahan se on luottamuksenkin merkki, kun uskaltaa mulle purkaa tuskastumistaankin. Ja hyvä, että uskaltaa, ettei vedä roolia. Se positiivinen asia tässä on.

Tuossa eilen ennen nukkumaan menoani kävin vielä silittämässä niskaa ja suukottamassa suuta ja sanoin, että rakastan häntä ja että hän on mulle tärkeä ihminen. Että halusin sen sanoa, etteiainakaan jää epäselväksi mitä tunnen häntä kohtaan.

Sain hymyn ja kiva kuulla kommentin.

Lupaan miettiä tykönäni sinun ja muidenkin mietteitä asiasta, uskon että ne tulee tarpeeseen kun pyörittelen kuviota päässäni. Kiitos. 🤗

Lue lisää

Ihanaa oli jansku lukea tuo :)

elisakettu kirjoitti:

Sä olet selvästi pohtinut näitä. Hyvä!

Muutenkin sun pohdinnat tässä ketjussa oli arvokasta. Mua on joskus suorastaan tuskastuttanut kun olen lueskellut esim parisuhdepalstoja, miten pihalla ihmiset voivat olla.

Ollaan tasaveroisia ihmisiä ja yhtä tärkeitä kaikki.

Lue lisää

Kiitos!
Ja hupsista, olen toistaitoinen kiitosten vastaanottamisessa, pitkä matka siinä vielä :)

Pohdittu on ja pohdin vastakin, lämmittää mieltä kuulla että niistä on iloa muillekin.
Se vaan, että jotenkin olen sitten epäonnistunut suhteissa jalkauttamaan pohdintojani käytäntöön riittävästi. Ja luulen, että olisi olllut parempi pohtia niitä asioita ääneen kumppanille enemmän, vaikkei se vastaanottavuus aina kovin korkealla tasolla ollutkaan, mutta olisi ainakin ollut mahdollista.

Kai me kaikki ollaan suhdeasioissa aika pihalla, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Ja aluksi ollaan kaikki niissä ihan kuutamolla, luulisin, kai se vasta kokemusten ja keskustelun myötä alkaa ajattelu kehittymään ja ihminen kasvamaan. Ite en ihan hirveästi ole parisuhdepalstoja lueskellut, aika lailla juuri mainitsemastasi syystä, kun en useinkaan koe saavani niistä mitään hyödyllistä irti.

Se miten sanoit siitä toiselle toisen tärkeyden osoittamisesta ja sen vaikeudesta on kyllä ihan helmi, se jäi pyörimään mieleen ja vaivaamaan, tuli lisää pohdittavaa :)

randombypasser kirjoitti:

Kiitos!
Ja hupsista, olen toistaitoinen kiitosten vastaanottamisessa, pitkä matka siinä vielä :)

Pohdittu on ja pohdin vastakin, lämmittää mieltä kuulla että niistä on iloa muillekin.
Se vaan, että jotenkin olen sitten epäonnistunut suhteissa jalkauttamaan pohdintojani käytäntöön riittävästi. Ja luulen, että olisi olllut parempi pohtia niitä asioita ääneen kumppanille enemmän, vaikkei se vastaanottavuus aina kovin korkealla tasolla ollutkaan, mutta olisi ainakin ollut mahdollista.

Kai me kaikki ollaan suhdeasioissa aika pihalla, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Ja aluksi ollaan kaikki niissä ihan kuutamolla, luulisin, kai se vasta kokemusten ja keskustelun myötä alkaa ajattelu kehittymään ja ihminen kasvamaan. Ite en ihan hirveästi ole parisuhdepalstoja lueskellut, aika lailla juuri mainitsemastasi syystä, kun en useinkaan koe saavani niistä mitään hyödyllistä irti.

Se miten sanoit siitä toiselle toisen tärkeyden osoittamisesta ja sen vaikeudesta on kyllä ihan helmi, se jäi pyörimään mieleen ja vaivaamaan, tuli lisää pohdittavaa :)

Lue lisää

Kiitosten vastaanottaminen..... kyllä sä opit :)

Sunlaista pohdiskelijaa on ilo seurata palstalla. Nyt on näitä uusia hyviä tulokkaita useampikin.

elisakettu kirjoitti:

Kiitosten vastaanottaminen..... kyllä sä opit :)

Sunlaista pohdiskelijaa on ilo seurata palstalla. Nyt on näitä uusia hyviä tulokkaita useampikin.

Juu, opin, hiljalleen, aikaa on hautaan asti :)

Paluumuuttajia, itse asiassa, kymmenen vuoden takaa, nikki vain vaihtunut. S24 on muuttunut ja toisaalta taas ei ole :D

randombypasser kirjoitti:

Juu, opin, hiljalleen, aikaa on hautaan asti :)

Paluumuuttajia, itse asiassa, kymmenen vuoden takaa, nikki vain vaihtunut. S24 on muuttunut ja toisaalta taas ei ole :D

Lue lisää

Ai niin. Se olit sinä kun janskun kanssa keskustelitte vanhoista logiikkalaisista, eikö niin? Olin siellä ennen.

Mulla taitaa olla kymmenisen palstavuotta (*irvistys ja puistatus*)

elisakettu kirjoitti:

Ai niin. Se olit sinä kun janskun kanssa keskustelitte vanhoista logiikkalaisista, eikö niin? Olin siellä ennen.

Mulla taitaa olla kymmenisen palstavuotta (*irvistys ja puistatus*)

Lue lisää

Hmmm, niin taisin tosiaan keskustella, en kyllä muista, kun niin paljon tuli höpötettyä.
Ja kyllä, muistan Sinut menneiltä ajoilta, löysin jotain tuttua ja turvallista, siinä mielessä :)

Taisin viimeksi palstailla 2011/2012 taitteen tietämillä, sitten se jäi ja lopulta nikki tapettiin, hyvä niin, aikansa kutakin.

Taisin sillon poimia kolmisen vuotta palstailua, nyt sitten uusi startti, josko sen samat pari-kolme vuotta ennenku elämä vie taas muualle :)

Läheisriippuvaiset haluaa myös asua yhdessä.

Wwuwuw kirjoitti:

Läheisriippuvaiset haluaa myös asua yhdessä.

Onko sinun mielestä niin että mitä vähemmän kaipaa toisen seuraa niin sitä parempi on ihmisenä?

Anonyymi kirjoitti:

Onko sinun mielestä niin että mitä vähemmän kaipaa toisen seuraa niin sitä parempi on ihmisenä?

Jystjyy..🙄🙄🙄

Wwuwuw kirjoitti:

Jystjyy..🙄🙄🙄

Vastaa nyt kun kerran olet koko ajan äänessä muutenkin. Mikä on paras tapa toimia tässä asiassa mielestäsi?

Anonyymi kirjoitti:

Vastaa nyt kun kerran olet koko ajan äänessä muutenkin. Mikä on paras tapa toimia tässä asiassa mielestäsi?

No jokainen toimikoon miten itse lystää ja etsiköön samanmielisen kumppanin.. kuis muutenkaan.

Mikä kenellekin toimii. Oma suhde on jo reilut pari vuosikymmentä toiminut mainiosti eri osoitteista käsin. Vaikeuksia on ollut mutta ei ole kumpikaan pois lähtenyt. Ne toisen huonotkin puolet on saanut kokea, ikäviä yllätyksiä on sattunut. Hyvää on silti aina ollut enemmän kuin huonoa. Ei ole eri osoite koskaan estänyt puhumasta asioista.

Erillissuhde on nimenomaan kunnollinen parisuhde. Se ei ole rusinat pullasta. Eikä noin vain "lähdetä pois", vaan sovitaan milloin tavataan.

Anonyymi kirjoitti:

Erillissuhde on nimenomaan kunnollinen parisuhde. Se ei ole rusinat pullasta. Eikä noin vain "lähdetä pois", vaan sovitaan milloin tavataan.

Niin, jokainen on vapaa valitsemaan itselleen toimivimman mallin.
Tähän saakka en ole kokenut erillissuhdetta itselleni hyväksi ratkaisuksi enkä siinä mielessä itse koe sitä parisuhteeksi. Jos se toimii toisilla ja he kokevat sen itselleen täydeksi parisuhteeksi, niin todella hienoa, en ole tuomitsemassa tai pyrkimässä muuttamaan niiden onnellisten näkemystä omasta suhdestatuksestaan.
Itse kuitenkin haluan myös ne toisen hankalat puolet mukaan suhteeseen, jotta oppisin sen ihmisen kokonaan ja oppisin lisää itsestäni, elämästä. Olen elänyt suhdetta, joka periaatteessa oli erillissuhde eikä se tuottanut toivottua täyttymystä, ei lopulta kummallekaan, vaikka välillä oltiin kolmekin viikkoa hyvine ja huonoine puolinemme samassa tilassa. Se erillisyys lopulta myös erotti pysyvästi, ei siis toiminut meille silloin :)

Kylmällä tarkoitat siis järkevää.

No mites tuo käy yksiin tuon aloituksen lainauksen kanssa?

"lman mitään suhdetta naisista haluaisi elää vain 2 % ja miehistä 6 %. "

Linkki..

https://www.aamulehti.fi/a/24038971

Tuossa kun noita prosentteja laskee yhteen, niin aloituksen jutusta on naisten kohdalta jäänyt kakkosen perästä vitonen pois?

Wwuwuw kirjoitti:

Tuossa kun noita prosentteja laskee yhteen, niin aloituksen jutusta on naisten kohdalta jäänyt kakkosen perästä vitonen pois?

Vai sittenkin niin että 23 % valitsi kohdan useampia partnereita, mikä nyt ei siis varsinaisesti mikään suhde ole. Tai onhan ne seksisuhteita..

Ääh.

Wwuwuw kirjoitti:

Tuossa kun noita prosentteja laskee yhteen, niin aloituksen jutusta on naisten kohdalta jäänyt kakkosen perästä vitonen pois?

Tuohon oli ehkä repäisty luvut kaikista naisista ja miehistä, ei vain sinkuista. Sinkkuihin on tietenkin valikoituneet ne, joita mikään suhteilu ei kiinnosta.

Wwuwuw kirjoitti:

Tuossa kun noita prosentteja laskee yhteen, niin aloituksen jutusta on naisten kohdalta jäänyt kakkosen perästä vitonen pois?

Alkuperäinen tutkimus tuossa https://www.vaestoliitto.fi/@Bin/8b41523f7a0f2713ad4d7c69723db2e6/1603111022/application/pdf/6081349/Perhebarometri_2016_netti.pdf siinähän on ihan tehty oikeaoppinen otanta väestöstä ja vastausprosentit on huomioitu yms.

Anonyymi kirjoitti:

Alkuperäinen tutkimus tuossa https://www.vaestoliitto.fi/@Bin/8b41523f7a0f2713ad4d7c69723db2e6/1603111022/application/pdf/6081349/Perhebarometri_2016_netti.pdf siinähän on ihan tehty oikeaoppinen otanta väestöstä ja vastausprosentit on huomioitu yms.

Lue lisää

Juu, mä laitoin alas pari kuvakaappausta.. Siinä aloituksen linkissä on selvä virhe.

Tuossa ylempänä..

"Sinkkunaisista erillissuhdetta piti parhaana
37 % ja sinkkumiehistä 20 %. "

Wwuwuw kirjoitti:

Tuossa ylempänä..

"Sinkkunaisista erillissuhdetta piti parhaana
37 % ja sinkkumiehistä 20 %. "

"Tulokset kertovat selvää kieltänsä myös siitä, että erillissuhteissa on ollut vähemmän rakkautta kuin avo- tai avioliitoissa. Erillissuhteissa vain kaksi kolmasosaa oli kokenut molemminpuolista rakkautta"

Olipa teos tutkittavaksi mutta jäin miettimään että kun luvut ovat noin isoja niin voidaanko tulevaisuudessa rakkauden päälle ripotella kevyet mullat ja tosiaan alkaa laskemaan hyötysuhteita myös parisuhteiden osalta.

M184 kirjoitti:

"Tulokset kertovat selvää kieltänsä myös siitä, että erillissuhteissa on ollut vähemmän rakkautta kuin avo- tai avioliitoissa. Erillissuhteissa vain kaksi kolmasosaa oli kokenut molemminpuolista rakkautta"

Olipa teos tutkittavaksi mutta jäin miettimään että kun luvut ovat noin isoja niin voidaanko tulevaisuudessa rakkauden päälle ripotella kevyet mullat ja tosiaan alkaa laskemaan hyötysuhteita myös parisuhteiden osalta.

Lue lisää

Eiköhän kaikki aikuisiällään toista, kolmatta, tai jne. suhdetta harkitsevat harkitse myöskin nämä ns. hyödyt.

Hyvin harvassa on ne pelkkään romanttiseen rakkauteen pölähtäneet pariskunnat kun ollaan täällä jo harkitsevammassa ikäluokassa.

No aloitus koskikin sinkkuja. Ja tosiaan siinä linkissä on virhe, sillä sinkkunaisista 23,6 % eli lähes neljännes ei halua mitään suhdetta.

Otin kuvakaappaukset..

Sinkkumiesten toiveet (eri vuosina)
https://aijaa.com/x6CcIl

Sinkkunaisten toiveet ( eri vuosina)
https://aijaa.com/7wVET6

Wwuwuw kirjoitti:

No aloitus koskikin sinkkuja. Ja tosiaan siinä linkissä on virhe, sillä sinkkunaisista 23,6 % eli lähes neljännes ei halua mitään suhdetta.

Otin kuvakaappaukset..

Sinkkumiesten toiveet (eri vuosina)
https://aijaa.com/x6CcIl

Sinkkunaisten toiveet ( eri vuosina)
https://aijaa.com/7wVET6

Lue lisää

No nyt tuossa on enemmän järkeä.

Ainoa mitä ihmettelin aloituksen linkissä oli se että naisia oli sen mukaan vähemmän niissä, jotka eivät mitään suhdetta halua.

Thymallus kirjoitti:

No nyt tuossa on enemmän järkeä.

Ainoa mitä ihmettelin aloituksen linkissä oli se että naisia oli sen mukaan vähemmän niissä, jotka eivät mitään suhdetta halua.

Lue lisää

Juu, se muakin ihmetytti..

Wwuwuw kirjoitti:

Juu, se muakin ihmetytti..

Aloituksen linkissä on menneet miehet ja naiset sekaisin..

Ja ne prosentit koskee siis kaikkia, ei vain sinkkuja. Eli..

" Naisista kuusi prosenttia ja miehistä kaksi prosenttia olisi elänyt mieluiten ilman mitään suhdetta"

Nuo tutkimukset on niin höttöjä ja kevyttä kamaa. Ei todellisesta elämästä. Järki lähtee, jos oikein kunnolla alkaa niitä ajatella.

Kaikki mahdolliset tutkimukset voisi tiivistää yhteen lauseeseen. Eli ihmiset haluavat ihanan, helpon, onnellisen, tasapainoisen, rikkaan elämän. Mieluummin ilman ponnisteluja, näkemättä vaivaa. Se on kokonaan eri juttu mitä oikeasti kullakin tapahtuu.