Myytti: puna-armeija oli motorisoitu 1944

Puna-armeijan edessä kuolaava stallari väittää että puna-armeija veti tykistöään kuorma-autoilla v. 1944. Tosiasiassa motorisoituminen tapahtui lähinnä STAVKA:n, ylijohdon tykistön osalta mutta se ei ulottunut valtaosaan puna-armeijan tykistöstä joka oli jv- eli kivääridivisioonissa.

Muutama esimerkki Karjalan Kannakselta 1944:

64.Kaartindivisioona (siis "valiojoukko"): 7 218 miestä, 674 hevosta vain 106 autoa. Traktoreita vain 12. Eniten autoja 63.Kaartindivisioonassa 147 mutta silläkin hevosia 399. Useimpien divisioonien kohdalla näkyy että automäärät jäivät 50-80 ja traktorien määrät jäivät noin 10-14. Peräti 6 divisioonalla ei ollut lainkaan traktoreita ja niissä autojen määrä jäi yleensä alle sadan. Sen sijaan hevosten määrä 21.Armeijan ja 23. Armeijan divisioonissa näyttää olleen kesäkuussa 1944 yleensä noin 400-700.

Puna-armeija oli siis voittopuolisesti yhä hevosvetoista. Kuten natsit myös bolsheviikit loivat illuusion "pitkälle motorisoidusta armeijasta" vaikka todellisuus oli paljon hevosvetoisempi kuin useimmat tietävätkään. Ja todellakin ottaen huomioon puna-armeijan valtavan koon ja sen että NL:n öljyntuotanto laahasi yhä 18 miljoonan tonnin vuositasolla vuonna 1944 ei mitään todellisia edellytyksiä millekään massiivisella motorisoinnille rintamien liikkuessa ollut. Ei olisi riittänyt polttoainetta vaikka USA avitti.
43<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Noin. Siis ainoat armeijat joiden tykistö oli täysin motorisoitu olivat USA:n ja Britannian armeijat. Muut joutuivat turvautumaan pitkälle hevosiin. USA:n öljyn tuotanto oli jo ennen sotaa yli 180 miljoonaa tonnia ja kohosi sodan aikana vielä paljon suuremmaksi. Sen sijaan NL:n öljyntuotanto putosi 29.7 miljoonasta tonnista 18 miljoonaan ja oli vuonna 1944 yhä vain 18.4 miljoonaa tonnia.

Puna-armeija oli vain hieman motorisoidumpi kuin Saksan armeija. Sekä Saksa että NL joutuivat turvautumaan pitkälti rautatiekuljetuksiin ja hevosiin. Amerikkalaisten kuorma-autot auttoivat ahdingossa. Samalla ne mahdollistivat sen että osaa viljasta ei tarvinnut syöttää hevosille joita muuten olisi tarvittu satoja tuhansia lisää.

Äänestä

Leningradin Rintaman divisioonien hevosmäärät kesäkuussa 1944:

21.Armeija

45.KaD: 400 hevosta, 144 autoa, 23 traktoria
63.KaD: 399 hevosta, 147 autoa, 29 traktoria
64.KaD: 674 hevosta, 106 autoa, 12 traktoria
178.D: 696 hevosta, 55 autoa , 54 traktoria
358.D: 707 hevosta, 43 autoa, 58 traktoria
381.D: 630 hevosta, 48 autoa , 63 traktoria
72.D: 383 hevosta, 101 autoa, 10 traktoria
109.D: 387 hevosta, 133 autoa ,24 traktoria
286.D: 774 hevosta, 65 autoa, 44 traktoria

23.Armeija

10.D: 395 hevosta, 70 autoa, ei traktoreita
281.D: 670 hevosta, 101 autoa, ei traktoreita
177.D: 689 hevosta, 110 autoa, ei traktoreita
372.D: 425 hevosta, 107 autoa, ei traktoreita
314.D: 488 hevosta, 101 autoa, 19 traktoria
142.D: 400 hevosta, 90 autoa, ei traktoreita
46.D: 400 hevosta, 119 autoa, 10 traktoria
92.D: 388 hevosta, 77 autoa, 10 traktoria
90.D: 398 hevosta, 114 autoa, 10 traktoria

Ainakin 23. Armeijan osalta motorisoitumisaste oli aika vaatimatonta luokkaa ja paremmin varustetulla 21. Armeijallakin oli hevosriippuvuus tuntuva.

Äänestä

Neuvostoliitto ei käytännössä valmistanut juuri panssaroituja motorisoidun jalkaväen kuljetusvaunuja (ns. halftracks) . Miehistö kulki panssarien kansilla ja tätä propaganda käytti antaakseen kuvan "kovista kavereista". Tosiasiassa tällaiset ratsastajat kokivat hyvin ikävän kuoleman kun jääkärit ja jalkaväki ampui kannet tyhjiksi kaartilaisista ja päästi sen jälkeen panssarit läpi kohtaamaan porrastetun panssaritorjunnan ellei sitten kenttätykistö täräyttänyt tien niiltä poikki. Panssari vailla jalkaväen tukea oli heikoilla. Niiden ympärille ammuttiin savukranaatteja jolloin ne usvassa menettivät johtolankansa ja olivat entistä helpompia maaleja lähitorjunnalle.

Äänestä
  • Höpö höpö. Liikkumattomia vaunuja sokaistiin savulla, liikkuva jättää savun taakseen ja sen jälkeen savu ainoastaan suojaa vihollisen hyökkäävää suojajalkaväkeä.

    Linjaan tulleet panssarit eivät aina edenneet sen yli, vaan lähtivät vyöryttämään puolustusasemaa saadakseen jalkaväkensä sinne myös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Liikkumattomia vaunuja sokaistiin savulla, liikkuva jättää savun taakseen ja sen jälkeen savu ainoastaan suojaa vihollisen hyökkäävää suojajalkaväkeä.

    Linjaan tulleet panssarit eivät aina edenneet sen yli, vaan lähtivät vyöryttämään puolustusasemaa saadakseen jalkaväkensä sinne myös.

    "savu ainoastaan suojaa vihollisen hyökkäävää suojajalkaväkeä."

    Savu tai ei keskitetty kenttätykistön tulimyrsky tekee porukasta muusia. Jäi Kotkaan marssiminen pojille pelkäksi haaveeksi. Saivat hyvin ikävällä tavalla surmansa Viipurin viereisillä hetteiköillä ja kivikoilla.

    Tykistön ehkäisevän iskun voima on kaikkien tiedossa, itse sinä siitä savun ampumisesta aloit satuilemaan. Voisit edes joskus kokeilla sellaista, että miettisit vähintään sekunnin ennen kuin kirjoitat jokaisen tyhmyyden, mikä päähäsi sattuu pälkähtämään.

    Äänestä

Niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin mutta puna-armeijan motorisoituminen oli hämmästyttävän vähäistä Suuren Isänmaallisen Sodan aikana. Vuonna 1941 kenttä-armeijassa oli 26 sotilasta yhtä kuorma-autoa kohden. Vuonna 1942 34. Sama tilanne vuonna 1943 kunnes lend-lease paransi tilannetta. Tammikuussa 29 sotilasta per kuorma-autoa mutta kesäkuussa 1944 huonompi 31 sotilasta per kuorma-auto kunnes sodan viimeisinä kuukausina lend-lease paransi jälleen tilannetta: 25 sotilasta per kuorma-auto.

Hevosten määrä kasvoi kenttä-armeijassa 608 817 (kesäkuu 1941) sodan loppuun 791 611. Hevosten määrä puna-armeijassa oli yleensä lähes aina 3 kertaa suurempi kuin kuorma-autojen.

Ja jotta yllätykset eivät tähän lopu oli STAVKA:n elijohdon joukoissa hevosvetoisuus jopa hieman kenttäarmeijaa suurempaa aina vuoteen 1944 ja kesällä 1944 hevosia oli enää 2.5 kertaa enemmän STAVKA:n joukoilla kuin kuorma-autoja.

*****Penna Tervo*****

Äänestä
  • "Hevosten määrä kasvoi kenttä-armeijassa 608 817 (kesäkuu 1941) sodan loppuun 791 611. Hevosten määrä puna-armeijassa oli yleensä lähes aina 3 kertaa suurempi kuin kuorma-autojen. "

    Eli se armeija joka hyökkäsi Ilomantsissa läpimurron ja kunnian kiiluessa jo silmissä ei sittenkään ollut mikään poikkeuksellinen puna-armeijan yksikkö. Koska hevonen on hitaampi kuljettamaan materiaalia voi olla että kuorma-autot kokonaisuudessaan kuljettivat yli puolet kaikesta materiaalista mitä puna-armeijalla oli. Mutta oliko maalla riittävästi autokuskeja, autonkorjaajia ja huoltokapasiteettiä onkin toinen kysymys. Luulenpa että hevonen oli useimmille sotilaille se tutumpi väline materiaalin kuskaamisessa.

    Äänestä

  • "Niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin mutta puna-armeijan motorisoituminen oli hämmästyttävän vähäistä Suuren Isänmaallisen Sodan aikana."

    Mikä siinä hämmästyttää? Neuvostoliitto menetti heti sodan alussa kesällä 1941 suurimman osan tuottavimmasta alueestaan vihollisen haltuun. Se oli väistämättä riippuvainen länneltä saamastaan avusta. Kuorma-autot eivät ole niitä vähiten tilaa vieviä ja helpoiten toimitettavia tarvikkeita ja pulaa oli alun massiivisten tappioiden jälkeen kaikesta, alkaen raaka-aineista ja vetureista.

    Todennäköisesti Neuvostoliitolla oli pulaa myös hevosista ja rehusta kesän 1941 jälkeen. Eli siis jopa se hidasti heidän etenemistään ja selittää sen, miksi he nopeimmillaankaan eivät yltäneet siihen nopeuteen, jolla Saksa eteni niin itään kuin länteen 1939-42. Lisäksi Neuvostoliitto ei koko sodan aikana tehnyt sitä, minkä Saksa toteutti jo ennen sotaa Guderianin johdolla: erottanut motorioistuja ja ei-motorioistuja joukkoja toisistaan vähintääkin itsenäisten panssariyhtymien osalta.

    Kummallista on, että palstalla Neuvostoliittoa vastustavat ja sitä halveksivat omaa kommunismin vastaisuuttaan vieläkin julistavat näyttävät kuvittelevan Neuvostoliiton tosiaan olleen joku kaikki tunnetut luonnonlait ylittänyt ihmevaltio. Toki palstalla on myös niitä Saksan ihailijoita, jotka ajattelevat niin Saksasta. Eli aika usein siis samat henkilöt.

    Äänestä

  • "Ja jotta yllätykset eivät tähän lopu oli STAVKA:n elijohdon joukoissa hevosvetoisuus jopa hieman kenttäarmeijaa suurempaa aina vuoteen 1944 ja kesällä 1944 hevosia oli enää 2.5 kertaa enemmän STAVKA:n joukoilla kuin kuorma-autoja"

    Aika loogista. Nopeasti eteneviksi tarkoitetut läpimurtojoukot tarvitsivat moottoroitua kalustoa. STAVKAn tykistö taas keskitettiin ennen hyökkäyksiä läpimurtokohtiin eikä sille ollu tarpeellista seurata kärkijoukkoja niiden saatua läpimurrot tehtyä. Siinä tilanteessa, osan teistä vielä ollessa vihollisen miinoittamia, suuret tykistömassat hyökkäyskärkien jäljessä olisivat tukkineet vähäiset huoltotiet kokonaan ilman vastaavaa hyötyä hyökkäyksen etenemiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin mutta puna-armeijan motorisoituminen oli hämmästyttävän vähäistä Suuren Isänmaallisen Sodan aikana."

    Mikä siinä hämmästyttää? Neuvostoliitto menetti heti sodan alussa kesällä 1941 suurimman osan tuottavimmasta alueestaan vihollisen haltuun. Se oli väistämättä riippuvainen länneltä saamastaan avusta. Kuorma-autot eivät ole niitä vähiten tilaa vieviä ja helpoiten toimitettavia tarvikkeita ja pulaa oli alun massiivisten tappioiden jälkeen kaikesta, alkaen raaka-aineista ja vetureista.

    Todennäköisesti Neuvostoliitolla oli pulaa myös hevosista ja rehusta kesän 1941 jälkeen. Eli siis jopa se hidasti heidän etenemistään ja selittää sen, miksi he nopeimmillaankaan eivät yltäneet siihen nopeuteen, jolla Saksa eteni niin itään kuin länteen 1939-42. Lisäksi Neuvostoliitto ei koko sodan aikana tehnyt sitä, minkä Saksa toteutti jo ennen sotaa Guderianin johdolla: erottanut motorioistuja ja ei-motorioistuja joukkoja toisistaan vähintääkin itsenäisten panssariyhtymien osalta.

    Kummallista on, että palstalla Neuvostoliittoa vastustavat ja sitä halveksivat omaa kommunismin vastaisuuttaan vieläkin julistavat näyttävät kuvittelevan Neuvostoliiton tosiaan olleen joku kaikki tunnetut luonnonlait ylittänyt ihmevaltio. Toki palstalla on myös niitä Saksan ihailijoita, jotka ajattelevat niin Saksasta. Eli aika usein siis samat henkilöt.

    "Lisäksi Neuvostoliitto ei koko sodan aikana tehnyt sitä, minkä Saksa toteutti jo ennen sotaa Guderianin johdolla: erottanut motorioistuja ja ei-motorioistuja joukkoja toisistaan vähintääkin itsenäisten panssariyhtymien osalta."

    Kaikkea sitä höpistäänkin.

    Puna-armeija perusti jo 1932 maailman ensimmäisen motomekanisoidun armeijakunnan.
    Niitä perustettiin -36 mennessä neljä lisää ja -38 ne muodostettiin pansariarmeijakunniksi ja prikaateiksi. Välillä siirryttiin divisioona-kokoonpanoon.

    Sodan aikana ps-joukot muodostetiin uudelleen. Perustettiin mm kaikkiaan kuusi itsenäistä panssariarmeijaa sekä joukko itsenäisiä ps-armeijakuntia ja runsaasti mm.rynnäkkötykistöä.

    Saksa perusti itsenäisiä panssari- ja mt-yhtymiä 1935 alkaen ja muodosti kaksi ensimmäistä ps-armeijakuntaa -39.Armeijaan rinnastetaviaps-ryhmiä perustettiin kaksi Ranskan sodassa ja neljä idän retkeä varten.

    Äänestä

Tuo nyt vielä mitään!
Eräillä parhaimmista armeijoista oli jopa kameleilla motorisoituja joukko-osastoja!

Äänestä
  • Neuvostoliitto koulutti 1500 hirveä ratsuväen käyttöön. Hirvet oppivat tunnistamaan suomen kielen. Hyökkäsivät Talvisodassa hirveällä voimalla suomalaisten kimppuun, kun kuulivat suomen kielistä puhetta. Saksalaiset tuhosivat jatkosodan alussa tykistönsä tulella Leningradin lähistöllä olleen hirvien tarhan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliitto koulutti 1500 hirveä ratsuväen käyttöön. Hirvet oppivat tunnistamaan suomen kielen. Hyökkäsivät Talvisodassa hirveällä voimalla suomalaisten kimppuun, kun kuulivat suomen kielistä puhetta. Saksalaiset tuhosivat jatkosodan alussa tykistönsä tulella Leningradin lähistöllä olleen hirvien tarhan.

    Tuo oli kylläkin aprillipila, jotkut menivät halpaan!!!!!

    Äänestä

Suomi jolla oli erittäin niukat polttoainevarastot ei voinut kuvitellakaan mitään motorisoitua armeijaan. Niinpä jv-divisioonan määrävahvuuksiin kuului 1941:

Hevosia: 2 088
Moottoriajoneuvoja: 470

eli hevosia oli 4.44 kertaa enemmän kuin moottoriajoneuvoja kun puna-armeijassa (kenttäarmeija) kesällä 1944 suhdeluku 2.33. Tosin ylijohdon ja armeijakuntien sekä panssaridivisioonan osuus saattoi korjata suomalaisten kertoimen lähemmäs 4:ää mutta se oli ehdoton maksimi. Vaikka ajoneuvoja olisi saatu kaapattua kuinka paljon polttoaineen niukkuus oli selvä rajoite. Tämän vuoksi myöskään Saksan motorisointiaste ei ikinään voinut nousta kovin korkealla. Sen öljyntuotanto ja synteettinen tuotanto yhdessä 1943 oli vain reilu puolet NL:n tuotannosta.

Äänestä
  • Tuossa on yksi syy siihen, miksi Itä-Karjalan valtaaminen maksoi niin paljon suomalaista verta ja kesti niin kauan, että se koetteli vakavasti armeijan moraalia.

    Kuten Heinrichs totesi saksalaisille: Suomen armeija ei ole varustettu eikä koulutettu suurimittaiseen hyökkäyssotaan.

    Sen sijaan armeijamme oli koulutettu ja varustettu, sinänsä aivan oikein, meidän olosuhteisiimme ja taloudellisiin resursseihimme sopivaan aktiiviiseen ja liikkuvaan puolustussodankäyntiin metsäolosuhteissa, joka perustuu vastaiskuihin ja pyrkimykseen tuhota hyökkäävä vihollinen. Siinä onnistuttiin vähän liiankin hyvin, koska Kannaksella olosuhteet olisivat edellyttäneet jäykkää, vahvasti linnoitettua ja syvään porrastettua sekä tulivoimasta ensimmäisen maailmansodan juoksuhautasodan tyyppistä puolustustapaa. Se olisi maksanut vähemmän meikäläistä verta ja johtanut huomattavasti saavutettua parempiin tuloksiin varsinkin talvisodassa, mutta myös jatkosodassa, mikäli silloiset linnoitteet olisi osattu rakentaa oikein. Linnoitteita tärkeämpi toki oli riittävä ja hyvin keskitettävissä oleva raskas tuli, sillä jo pelkästään se riitti muuttamaan vihollisen hyökkäykset paikallaan junnaavaksi asemasodaksi, kuten kesällä 1944 tuli selväksi. Meidän oloissamme se oli jopa tavoiteltavaa, toisin kuin suurvalloilla oli ollut 1814-18, sillä silloin kumpikin osapuoli pyrki pakottamaan toisensa rauhaan hyökkäystoimin. Jälleen yksi esimerkki siitä, että ei kannata sokeasti kopioida muiden doktriineja.

    Vaikka itärajamme takana on suurvalta, sillä on harvoin aikaa käydä pitkää sotaa varsinkaan niin, että se voisi keskittää kaiken voimansa, tai edes merkittävän osan siitä, meitä vastaan kovin pitkäksi aikaa. Koska meillä ei ole voimaa hyökätä ja pakottaa heitä rauhaan, jäykkä, hyökkääjälle veriseen asemasotaan johtava puolustus, juoksuhautasota, on meille oikein hyvä vaihtoehto takaamaan parhaan saavutettavissa olevan tuloksen. Tätä ei riittävän selvästi ymmärretty talvisotaa edeltäneenä aikana, vaan puolustusuajattelustamem tuli omituinen hybridi jääkärien ja esim Ranskassa oppinsa saaneiden upseeriemme opeista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuossa on yksi syy siihen, miksi Itä-Karjalan valtaaminen maksoi niin paljon suomalaista verta ja kesti niin kauan, että se koetteli vakavasti armeijan moraalia.

    korjataanpa ainakin tuo

    Meidän oloissamme se oli jopa tavoiteltavaa, toisin kuin suurvalloilla oli ollut 1914-18

    "Tätä ei riittävän selvästi ymmärretty talvisotaa edeltäneenä aikana, vaan puolustusuajattelustamem tuli omituinen hybridi jääkärien ja esim Ranskassa oppinsa saaneiden upseeriemme opeista."

    Pötyä.

    Suomessa kehitettiin 1920-luvulta alkaen yleisesikuntakoulutuksen ulkomailla tai Suomessa saaneiden jääkäriupseerien toimesta oma taktinen ajattelu,joka perustui maaston ja muiden olosuhteiden hyväksikäyttöön, myös talvella.
    Suuri merkitys oli koukkauksilla ja saarrostuksilla myös pimeällä ja tiettömässä maastossa.
    Puolustus perustui sitkeään torjuntaan linnoitetuissa asemissa konekiväärien tuliverkon ja tykistön tuella.
    Elävän voiman ja ajanmukaisen materiaalin pieni määrä tiedettiin.

    Äänestä

Sinänsä huvittavaa että sekä Natsi-Saksan Wochenschau että stalinistinen propagandistinen mytologia häpesivät näyttää yleisölleen miten riippuvaisia heidän armeijansa olivat hevosista. Mistä tämän hevoshäpeä oikein kumpuaa? 😮

Äänestä
  • Kummatkin halveksivat romanikulttuuria.

    Äänestä

  • Hevosia käytettiin siellä,missä niitä oli.

    Britannian ja USA:n joukkojen moottorointi perustui siihen, että maatalous luopui hevosista konekannan kehittyessä 1920-luvulta alkaen.
    Ei ollut tykinvetäjiksi eikä oikein ratsuiksikaan soveliaita heppoja sodan tullen otettaviksi. Myös hevosten käsittelytaito alkoi kadota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hevosia käytettiin siellä,missä niitä oli.

    Britannian ja USA:n joukkojen moottorointi perustui siihen, että maatalous luopui hevosista konekannan kehittyessä 1920-luvulta alkaen.
    Ei ollut tykinvetäjiksi eikä oikein ratsuiksikaan soveliaita heppoja sodan tullen otettaviksi. Myös hevosten käsittelytaito alkoi kadota.

    Mielenkiintoista. Koska autojakaan ei vielä ollut massiivisia määriä, tuo selittääkin, miksi niiltä kesti niin pitkään päästä sotaan mukaan. Logistiikan perusta oli ensin rakennettava lähes kokonaan, kun hevosvetoisissa maissa se saatettiin kerätä maaseudulta.

    Sotaan mukaan pääsyä hidasti Englannissa ja USA:ssa rauhanajan varustelun alhainen taso.

    Oli koulutettava ja varustettava armeijat, mihin parikin vuotta on vielä lyhyt aika.

    Suurten joukkojen siirto valtameren taa vaatii valtavan organisaation ja vie kuukausia, vuosiakin.

    USA aloitti varustelun syyskuussa -39 ja pani sen täyteen vauhtiin tammikuussa -42.
    Japania vastaan oli merivoimilla täysi rähinä päällä jo talvella -42.
    P-Afrikkaan rantauduttiin loppuvuonna -42 neljän divisioonan voimin.

    Äänestä

Silloin kun sota ei ole erityisen liikkuvaa, esim silloin kun rintamat liikkuvat vain muutamia kilometrejä vuorokaudessa kykenee hevonen tuomaan materiaalia kohtuullisen hyvin jos vain on hevosia ja kuskeja sekä lastien purkajia. Mutta kyllä kuorma-auto osoitti ylivoimaisuutensa jo 1914-18 sodassa. Sen toimintasäde oli 4-5 kertaa pitempi kuin hevosella ja nopeus moninkertainen. Kuorma-auto ja hevonen tarvitsivat huoltoa ja hoitoa. Jossain Ilomantsin korvessa, missä teitä oli vähän ja ne kapeita ym kuorma-auton ylivoima supistui. Hevonen kykeni hankalissa oloissa viemään lastin lähemmäs määränpäätä. Sitä voi vain kuvitella mitä on ollut rahdata kaiken elintarvikkeen muun materiaan lisäksi jollenkin tykistrykmentille joka päivä 1 000 ammusta jonka yhteispaino 20 tonnia. Kesäkuusta aina elokuuhun 1944 tykistöjoukot näet kuluttivat yli 900 000 ammusta ja syyskuun alkuun mennessä määrä kasvoi 1 050 000 kranaattiin. Se oli 12 350 per patteristo ja paino lienee ollut n. 210 000 kiloa. Kulutuksen huippuvaiheessa patteristolla on pitänyt kuskata ammuksia 7 000 kiloa joka päivä.

Äänestä

Viipurin kuvissakin nähty 76 mm kanuuna kulki Fordin lisenssillä tehdyissä Gazeissa, siis mossen tuotantolinjalla tehty jeepin kopio.

Äänestä

Eli kuten saksalaisetkin, neukut käyttivät kuorma-autojaan rehun kuljettamiseksi hevosille?

Äänestä
  • Rehutus onkin ongelma.
    Esimerkiksi Talvisodan aikana tarvittiin joka yö kolme pelkästään heinillä kuormattua junaa tuomaan KA:n hevosille päivän rehut. Ne oli ensin maaseudulta koottava.

    Äänestä

Amatööri ei tiedä, että 76 mm kanuunan tulinopeus on 15 laakia/min, kun se raskaalla haupitsilla on 2-3 ja kanuunaan pitäisi vaihtaa putkikin useammin.

Äänestä

"76 mm kanuunan tulinopeus on 15 laakia/min..."

Wikipedian mukaan 76 mm divisional gun M1902: tulinopeus 10-12 ls /min

76 mm divisional gun M1902/30: tulinopeus 10-12 ls /min

Vasta malli M1942 (ZiS-3) antoi (teoreettisen) tulinopeuden suuremmaksi joskin väite 25 ls /min on etupäässä stalinistinen myytti.

Suomen tapauksessa oli kyse 76 K/02 mallin korvaamisesta joten verrannollinen tulinopeus sen ja Boforsin 105 mm haupitsin välillä oli lähes sama tulinopeus mutta 2.5 kertaa painavimmilla ammuksilla.

Äänestä
  • Saksalaisen 75 mm vuoristojv-tykin maksimi ampumanopeus 6-8 ls /min. 7.5 cm leichtes Infanteriegeschütz 18 ampumisnopeus: 8-12 ls /min. Kyllä pääpiirteittäin II maailmansodan aikana käytössä olleet 75-76 mm kevyet tykit ampuivat maksimissaankin 12 laukausta minuutissa ja todennäköinen ampumisnopeus taisteluoloissa jäi 10 laukaukseen minuutissa eli samaan mihin Boforsin 105 mm haupitsin koulutettu miehistö pystyi. Juuri siksipä Suomi pyrkikin siirtymään 105 mm tykkeihin 75-76 mm kevyiden sijasta. Tällä tavalla oltaisiin varmistettu aina vähintäin 15 kilona keskiammuspaino missä tahansa keskityksessä. Olisi ollut parasta jos Suomi heti talvisodan alettua olisi tehnyt ison tilauksen näistä tykeistä Ruotsin Boforsille. Itse se ei pystynyt valmistamaan koko sodan aikana kuin 140 tykkiä (1943-45) niistäkin kymmenkunta ei nähnyt taistelua.

    Äänestä

Paras 105 mm haupitsi oli amerikkalaisilla. Se oli hieman painavampi sillä putki tehtiin niin kestäväksi että elinkaari haupitsilla oli saksalaista ja ruotsalaista pitempi.

Äänestä

Neuvostoliitolla oli selvä rajoite kuten Saksallakin: öljyntuotanto. Vuonna 1944 jopa britit tuottivat enemmän öljyä kuin NL. Asia josta vähemmän näet on puhuttu on kuinka NL:n öljyntuotanto putosi sodan alun 33 miljoonasta tonnista vuoden 1944 18.2 miljoonaan tonniin vaikka Saksa ei saanut yhtään öljylähdettä vallattua vaikka yhdellä (pienellä) kävivätkin. NL:n tuotannossa oli selkeitä ongelmia.

USA tuotti öljyä sodan loppuvaiheessa 12 kertaa enemmän kuin NL. Surkea suoritus Stalinin valtakunnalta rypeä noin matalassa tuotannossa kun mahdollisuudet olisivat olleet tuottaa vaikka 40 miljoonaa tonnia. Ei ihme ettei virallinen Suuren Isänmaallisen Sodan kertomus paljoa tästä asiasta hiisku.

Äänestä
  • Kuinka suuri osa USA:n tuottamasta öljystä tuli sen omien rajojen ulkopuolelta? Brittien tuottamasta kai kaikki?

    Neuvostoliitto on rehellinen työläisvaltio eikä riistäjä, joten se tuotti öljynsä omien rajojensa sisällä.

    Äänestä

Miksi sekä Neuvostoliitto että Natsi-Saksa häpesivät hevosta?

Äänestä
  • Kummatkin inhosivat romanikulttuuria?

    Äänestä

Ja taisteli Kurskissa hevosvetoisilla sotavankkureilla.

Äänestä
  • Varsin suppealla alueella käyty Kurskin taistelu oli moottoreiden sotaa.

    Äänestä

Neuvostoliitolla on armeijansa täyteen motorisointiin kiistaton raudanluja rajoite: öljyntuotannon romantaminen 33 miljoonasta tonnista 18.2 miljoonaan tonniin vuoteen 1944 tultaessa. Vasta sodan päättyminen mahdollisti tuotannon nostamisen vuonna 1945 yli 19 miljoonaan tonniin. Jokin siis mätti koska saksalaiset eivät koskaan saaneet öljylähteitä haltuunsa eikä heillä ollut edes kykyä tuhota tuotantoa. Neuvostoliiton oma kyvyttömyys ja rajoittuneisuus laski tuotannon lähes puoleen normaalista.

Samaan aikaan USA nosti tuotantoaan 181 miljoonasta tonnista 227 miljoonaan tonniin.

Äänestä
  • Neukut itse tuhosivat öljykenttiä pelätessään niiden joutuvan saksalaisten käsiin 1942. Siinä he onnistuivat niin hyvin, että kentät saatiin toimimaan vasta aikoja sodan jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neukut itse tuhosivat öljykenttiä pelätessään niiden joutuvan saksalaisten käsiin 1942. Siinä he onnistuivat niin hyvin, että kentät saatiin toimimaan vasta aikoja sodan jälkeen.

    Pohjois-Afrikan taisteluissa ei käytetty hevosia. Sota siellä sitoi akselivaltojen voimia merkittävästi. Kaiken piti olla moottoroitua, niin jalkaväen kuin tykistön ja huollonkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neukut itse tuhosivat öljykenttiä pelätessään niiden joutuvan saksalaisten käsiin 1942. Siinä he onnistuivat niin hyvin, että kentät saatiin toimimaan vasta aikoja sodan jälkeen.

    Eivät muuten tainneet Maikoppia lukuunottamatta tuhota mitään öljykenttiä neuvostoliittolaiset. Ongelmia öljyntuotannossa ja jakelussa oli jo heti Operaatio Barbarossan alettua. Maalla oli öljyvarantoja vaikka kuinka paljon mutta heikko tuottavuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät muuten tainneet Maikoppia lukuunottamatta tuhota mitään öljykenttiä neuvostoliittolaiset. Ongelmia öljyntuotannossa ja jakelussa oli jo heti Operaatio Barbarossan alettua. Maalla oli öljyvarantoja vaikka kuinka paljon mutta heikko tuottavuus.

    En tiedä, paljonko tuhosivat, mutta osan ainakin. Jakeluinfra joutui ensin saksalaisten käsiin ja piti kehittää uusi reitti ja kun alueita alettiin saada takaisin, oli niillä tolkuttomasti korjattavaa muutenkin.

    Vaikka totta kai reaalisosialismi oli kömpelö verrattuna kapitalismiin, on silti aika kohtuutonta laittaa aivan kaikkea sen piikkiin ja verrata sodan tuhoista täysin säästyneitä Yhdysvaltoja, jotka eivät joutuneet kampaamaan edes miesväestöään kovin tiheällä kammalla sotatoimiin Neuvostoliittoon, joka sodan ensimmäisenä kesänä menetti suuren osan parhaimmista tuotantoalueistaan, ja suuren määrän miehiä ja joutui tavattomalla kiireellä järjestämään kaiken uudelleen edes jotenkin toimivaksi tuhansienkin kilometrien päähän paljon ankarampiin luonnonoloihin.

    Kummallista tässä on, että sodan aikaan ja heti sen jälkeen myös lännessä neukkujen saavutusta ihailtiin, jopa unohtaen heille annettu apu, ja sitten kylmän sodan aikana tarina muuttui ja sitä virttä veisataan nyt tälläkin palstalla, jossa ei mainita enää kuin apu ja ruikutetaan siitä, että valtavan iskun saanut NL, jonka ihmisuhrit olivat jättimäiset, ei ole tarpeeksi kiiitollinen.

    Jokainen kuitenkin tietää, että ilman NL:n antamaa uhria länsiliittoutuneet olisivat kärsineet paljon suuremmat tappiot ja sota olisi pitkittynyt. He siis ostivat tavaroillaan neukkujen verta Saksan voittamiseksi. Kummanko siinä pitäisi toistaan kiittää? Niidenkö, jotka saivat tavaroita, vai niiden, jotka säästivät henkensä antaessaan niitä?

    Jos Marshall apu olisi jaettu oikeudenmukaisesti, NL:n olisi kuulunut saada ylivoimaisesti suurin osa. Sota riehui sen alueella 3-4 vuotta kulkien usein paikkojen yli useampaankin kertaan, aiheuttaen suuremmat siviiliuhrit kuin juuri missään muualla.

    Äänestä

"ilman NL:n antamaa uhria länsiliittoutuneet olisivat kärsineet paljon suuremmat tappiot "

Joo varmaankin. Brittejä olisi kai kuollut 20 000 enemmän maataisteluissa ja amerikkalaisia ehkä 70 000. Saksalaisia olisi kuollut vähemmän mutta antautunut huomattavan paljon enemmän.

Kaikenkaikkiaan Neuvostoliiton käymä sota oli erittäin junnaavaa, veristä ja käytettyyn arsenaaliin nähden aika tehotonta. Suuret uhrimäärät eivät ole sama asia kuin "suuri taistelullinen panos". Suuret tappiot kertovat aika paljon myös tehottomasta ja vanhanaikaisesta sodankäyntitavasta.

USA tuhosi Japanin kyvyn käydä strategista sotaa murskaamalla sen laivastovoimat Mariaaneilla. Taistelu maksoi 5 000 amerikkalaisen hengen. Mutta sen seuraukset Tyynellämerellä olivat monumentaaliset ja määritti myös poliittisia asetelmia sillä kulmalla maailmaa.

USA oli tappioiden tuottamisella viholliselleen aivan omaa luokkaansa kuin NL, jossa ei koskaan tajuttu sitä että suurinta sotimisen taitoa on tuottaa viholliselle tappioita minimoimalla samalla omat tappiot. Tässä suhteessa Stalin, STAVKA ja koko lauma lyhyenläntiä, paksuja, kaljupäisiä neuvostokomentajia olivat kaikki kovin oppimattomia.

*****Penna Tervo*****

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Puna-armeijan edessä kuolaava stallari väittää että puna-armeija veti tykistöään kuorma-autoilla v. 1944. Tosiasiassa motorisoituminen tapahtui lähinnä STAVKA:n, ylijohdon tykistön osalta mutta se ei ulottunut valtaosaan puna-armeijan tykistöstä joka oli jv- eli kivääridivisioonissa.

Muutama esimerkki Karjalan Kannakselta 1944:

64.Kaartindivisioona (siis "valiojoukko"): 7 218 miestä, 674 hevosta vain 106 autoa. Traktoreita vain 12. Eniten autoja 63.Kaartindivisioonassa 147 mutta silläkin hevosia 399. Useimpien divisioonien kohdalla näkyy että automäärät jäivät 50-80 ja traktorien määrät jäivät noin 10-14. Peräti 6 divisioonalla ei ollut lainkaan traktoreita ja niissä autojen määrä jäi yleensä alle sadan. Sen sijaan hevosten määrä 21.Armeijan ja 23. Armeijan divisioonissa näyttää olleen kesäkuussa 1944 yleensä noin 400-700.

Puna-armeija oli siis voittopuolisesti yhä hevosvetoista. Kuten natsit myös bolsheviikit loivat illuusion "pitkälle motorisoidusta armeijasta" vaikka todellisuus oli paljon hevosvetoisempi kuin useimmat tietävätkään. Ja todellakin ottaen huomioon puna-armeijan valtavan koon ja sen että NL:n öljyntuotanto laahasi yhä 18 miljoonan tonnin vuositasolla vuonna 1944 ei mitään todellisia edellytyksiä millekään massiivisella motorisoinnille rintamien liikkuessa ollut. Ei olisi riittänyt polttoainetta vaikka USA avitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu