Tätä palstaa jonkun aikaa seuranneena en voi kuin todeta saman, minkä useimmat ihmiset: suomalaisissa naisissa on todellakin jotain vikaa. Näin typeriä mielipiteitä en ole ihmisten suusta kuullut sitten natsien jälkeen. On hyvin, HYVIN omituista että suomalaiset mokunaiset lähtevät kynsin hampain puolustamaan rikollisia ja raiskaajia.
Ymmärrettäväähän tämä sinällään tietenkin on, todennäköisesti palstan naiset ovat rumia ja olivat yksinäisiä ennenkuin joku mies köyhästä maasta lausui heille kohteliaisuuden. Silti, kyllä järki pitäisi päässä pitää.
Ymmärrettäväähän tämä sinällään tietenkin on, todennäköisesti palstan naiset ovat rumia ja olivat yksinäisiä ennenkuin joku mies köyhästä maasta lausui heille kohteliaisuuden. Silti, kyllä järki pitäisi päässä pitää.
Vastaukset 27
Vanhimmat
*haukotus*
Mokunorsu tuli minuutin sisään osoittamaan, kuinka vähän aihe kiinnostaa. :-D
Nyt ei edellisen viestini sanoma jäänyt kenellekään epäselväksi, koska sinäkin sen ymmärsit.
Kyllähän toi D on itsekkin valppaana kuin hyeena, jospa pääsisis taas jotain haukkumaan ja parjaamaan mokusuhteen takia. Hän muistaa aina mainita, että mokusuhteessa oleva nainen on läskinorsu tai blondi, lähiöfätsy, mutta kertaakaan ei ole esitellyt itseään, minkälainen puutteessa oleva ja epäonnistunut yksilö on. Mutta senhän hän tietää vain itse. Sitäpaitsi ei kukaan järkevä ja onnellinen ihminen päästelekkään itsestään ulos sellaisia idoottimaisia juttuja kuin hän tekee. Mutta sana on vapaa Suomessa ja tyyli miten sen esittää, oman kehittyneisyytensä mukaan. Suodaan se hänelle anteeksi, koska hänenkin pitää saada hengittää.
Sotanorsut toitottaa... ;)
Zkelvin se lopetti omalla nimimerkillänsä kirjoittelun ja raivoaa täällä päivät pitkät muilla nimimerkeillä :) Välillä toki käy vetäisemässä lyhyet kommentit kaislahame päällä.
Haiskahtaa ihan kevyesti vainoharhaisuudelta. Kannattaisiko hiukan rauhoittua? Ei zkelvin kuitenkaan ihan joka paikassa luuraa, vaikka sinusta siltä tuntuisikin.
Miksikö en juurikaan enää kirjoittele? Kuten tästäkin aloituksesta näkee, tämä palsta ei tarjoa enää mitään mielenkiintoista. Samaa ikävystyttävää puuppaa. Provotkin ovat tylsiä, kukaan ei vaivaudu keksimään enää mitään uutta. Ja minä sentään olen aika helposti provosoituva.
äläs nyt. kyllä sinä olet repinyt rugbyverkkarit omalla nimelläsikin täällä niin monta kertaa, ettei tuo sinulta mitään uutta käytöstä olisi.
unohtanut ne kuuluisat lihapullat?
Suomalaiset naiset ovat pumpulissa kasvatettuja ja hemmoteltuja. Siksi he ovat niin naiiveja ja hyväuskoisia, eritoten ulkomaisten miesten suhteen. Tämän näkee varsin hyvin tältä palstalta.
Mitä säkin näet mokomakin typerys!? vedä vaan jätkä käteesi. Saatanan runkku. Minä tiedän jo sanomattakin millainen suranainen paskakasa olet, olet etova, yritä vaan pysytellä sisätiloissa ettei muiden tarvitse oksentaa.
et sinäkään kovin sivistyneeltä viestisi perusteella vaikuta, ja luulenpa että itse tekisit palveluksen muulle yhteiskunnalle pysymällä sisällä. Yleensähän näiden afrikkalaisten. arabien ym. vaimot ovat melko rumia, jotka eivät todellakaan löydä helposti länsimaalaista puolisoa. Tiedän itse tapauksen, jossa arabi meni naimisiin hyväuskoisen suomalaisen tytön kanssa, ja pahoinpitelee ja pettää tätä surutta. Älkää olko hyväuskoisia hölmöjä!
Ai pitäis täällä vielä leikkiä jotain helvetin sivistynyttä teidänlaisten urveloitten takia. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä joku mulqvist päästelee suustaan. Opettelisit edes kirjoittamaan.
Kuka täällä on puolustellut raiskaajia tai rikollisia?Minusta aika monet ovat sanoneet että ei pidä yleistää,jos joku raiskaa niin ei se tarkoita että kaikki raiskaa.Kyllähän Suomalaisetkin miehet raiskaa mutta tuskin silti kaikki on raiskaajia.
Itselläni on ulkomaalainen mies enkä kuitenkaan koe olevani mitenkään ruma.Hyvin olen kelvannut Suomalaisillekkin miehille ennen nykyistä miestäni.Silloinhan en voi olla ruma koska Suomimieskin on minut huolinut,vai kuinka??
Myöskään yksinäinen en ole ollut.
minulla on ulkolainen mies ja hän on tosi komea, ja itsekkin tiedän olevani todella kaunis. Olisin kelvannut kenelle tahansa, miehet pyöri ympärilläni, mutta minä halusin parasta, ja sitä myös sain. Nämä jotka kirjoittelevat täällä mukamas rumista mokunaisista, ovat kateellisia ja heillä on pakko olla ongelmia omissa suheissaa, mikäli niitä edes on. Koska normaalia miestähän ei kiinnosta jos jonkun naisen joku ulkolainen viekin, oli siis kyseessä ruma tai kaunis nainen. Ulkolaiset miehet ovat kelvanneet kyllä suomen misseillekkin.
Heh, se missujuttusi pisti silmään. Muistan lukeneeni joskus 20-vuotta sitten jostain lehdestä että suomalaiset missit ottavat sitten vaikka tiskaajan jostain kanarian saarilta ja se on jotain hienoa ja erikoista. Heh, taisi aika moni niistä päätyä eroon, muistaakseni .. :-)
Mutta ainahan meillä on ollut tällainen tapa, pitää väkisin erottua muista ja otetaan jopa epätoivoiset keinot käyttöön kun näin alas vajotaan.
Älkää viitsikö vastailla näitten idioottirasistien viesteihin ja selitellä. Ei teidän tarvitse näille ääliöille täällä todistella kauneuttanne tms...Ihan sama mitä täällä sanoo, kun nämä "miehet" eivät täällä ole ihan täysissä järjissään. Onneksi suurin osa suomalaisista miehistä on ihan jees, eikä heidän tarvitse alentua puhumaan paskaa ulkomaalaisista, tai ylipäätään kenestäkään. Nämä ääliöt täällä ovat kuitenkin vain oneksi pieni vähemmistö suomen miehistä. Jokainen tietää, että ulkolaisetn morsiamissa on kauniita ja vähemmän kauniita, kuten suomalaistenkin. Tuo ruma/tyhmä/huora/norsu "keskustelu" ei ole aikuisen järkevän miehen puhetta, joten please...Älkää vastailko näitten ääliöitten viesteihin - saavat vain lisää vettä myllyihinsä
Juu ja sinun kaltaisesi miehet ovat niin epätoivoisia, että jopa maksavat, että saavat jonkun kirppuisen kuluneen hutsun punkkaan. Jä tämä tapahtuu joka päivä ja ilta, ei joskus 20-vuotta sitten...Eikös se ole aika epätoivoista?
"Nämä ääliöt täällä ovat kuitenkin vain oneksi pieni vähemmistö suomen miehistä"
:DDDDDDD Elä siinä luulossa!
suomalainen nainen on samalla tasolla kuin suomalainen mies, turha kuvitella naisten olevan sen parempia. Kuitenkin, lähes poikkeuksetta nämä huntuun puetut suomalaispuolisot ovat juuri niitä seinäruusuja, monesti vieläpä täysin kouluttamattomia, joilla ei todellakaan olisi varaa arvostella suomalaista miestä. Muistakaa, että halveksimanne suomalainen mies on yleensä se, joka maksaa veroina teidän tänne rahtaamanne elätin elintason.
"Ulkolaiset miehet ovat kelvanneet kyllä suomen misseillekkin"
Missithän ovatkin tunnettuja älykkyydestään, harkintakyvystään ja korkeista kriteereistään miestensä suhteen. Btw, jos kerran olet todella kaunis ja miehesi on tosi komea, laitapa kuvasi nettiin, niin katsotaan puhutko totta vai palturia. Tai mitä turhaan, onhan se selvää, että valehtelit taas...
olet sanakäänteissäsi ja viekkaudessasi lähes maailman eliittiä. osaatko myös lukea sujuvasti?
Onneksi myös te ääliöt olette pieni vähemmistö suomalaisista naisista! Kuvitteletko esimerkiksi itse olevasti täysissä järjissä kun kirjoittelet tuollaisia juttuja?
Kyllä suomen missit ovat älykkäitä, entinen missi on kulttuurministerinä. Vai väitäkö ettei sekään ole totta. Muiltakin misseiltä löytyy näyttöä. vai eikö he muuten vaan ole sun naismaun mukaisia, pitkäsäärisiä ja hoikkia? Tykkäätkö enempi perussuomalaisista maatiastyypeistä? Sulla on todenäköisesti sellanen, muutenha et missejä mollaisi.
Väitätkö sinä nyt vuorostasi, että Tanja Karpela on älykäs?!!?
Jaa että kulttuuriministerin palli kertoo älykkyydestä? Heh.. Niin voisi kouluttamaton ja politiikkaa seuraamaton kuvitella. Kyllä se oli ihan puhdas poliittinen nimitys Anneli Jäätteenmäeltä. Karpelahan sai melkoisen määrän ääniä eduskuntavaaleissa niin kuin sai Tony Halmekin. Heidän älykkyytensä lienee samaa luokkaa.
No jos siihen itse pystyt kanssa, tee ihmeessä perässä. Saat autot, valtaa, paremman palkat, naisia jne. Kuulostaa olevan todella helppoa, joten siitä vaan...