Latinoista yli puolet on jo kauan kannattanut presidentin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.
"Puerto Ricon kuvernööri Wanda Vázquez Garced on vastikään ilmaissut tukevansa Donald Trumpin uudelleenvalintaa ja kehottanut kaikkia latinoita äänestämään häntä ensi kuun vaaleissa. Garcedin mukaan Trumpin tulokset puhuvat puolestaan: hän on edistänyt latinoiden aineellista hyvinvointia enemmän kuin kukaan muu presidentti ja lisää samaa voi odottaa vastakin.
Neljä vuotta Trumpia on syytetty rasismista ja muukalaisvihamielisyydestä, mutta hänen kannatuksensa etnisten vähemmistöjen parissa on siitä huolimatta tasaisesti kasvanut. Varsinkin se on kasvanut rasisminvastaisten mielenosoitusten ja mellakoiden jatkuessa.
Esimerkiksi latinoista on 58% jo kauan kannattanut muun muassa Trumpin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Puolet heistä haluaisi jopa Trumpin politiikkaakin tiukempaa maahanmuuttolinjaa. Koronakriisin aikana heistä miltei seitsemän kymmenestä on halunnut lopettaa käytännössä kaiken maahanmuuton, ja kuusi kymmenestä haluaa käyttää asevoimia keväästä jatkuneen mellakoinnin tukahduttamiseen.
Kaikista amerikkalaisista enää 43% kannattaa mielenosoituksista mellakoiksi muuttunutta rasisminvastaista liikehdintää, latinoista vain 44% ja valkoihoisista ainoastaan 36%. Trumpin toimiin tyytyväisten mustien määrä noussut jo yli 40%:iin."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.