Suomen inflaatio 0.2 % muualla Euroopassa deflaatio

Kuluttajahinnat nousivat syyskuussa 0,2 prosentin vuositahtia, kertoo Tilastokeskus. Inflaatiotahti oli siten sama kuin elokuussa.

Syyskuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten vihannesten, savukkeiden, korvattavien reseptilääkkeiden, rahapelien ja matkaviestinpalvelujen kallistuminen. Inflaatiota hidasti eniten polttonesteiden, hotellihuoneiden ja ulkomaan lentojen halpeneminen ja asuntolainojen keskikoron lasku.

Elokuulta syyskuulle laskien kuluttajahintojen kuukausimuutos jäi pyöreään nollaan.

Euroalueen inflaatio oli ennakkotietojen mukaan -0,3 prosenttia, toisin sanoen kuluttajahinnat laskivat. Suunta oli sama myös elokuussa, jolloin lukema oli -0,2 prosenttia. Deflaatiota pidetään talouden häiriönä, koska se voi hyydyttää talouden kehitystä. Euroopan keskuspankin tavoite on, että kuluttajahinnat nousisivat euroalueella keskipitkällä aikavälillä hiukan alle kahden prosentin tahtia.

Eurostatin viralliset inflaatioluvut julkaistaan perjantaina. Eurostatin yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana muun muassa omistusasumista, rahapelejä, luottojen korkoja ja ajoneuvoveroja, joten se ei ole suoraan verrannollinen Tilastokeskuksen luvun kanssa. Suomen inflaatio oli syyskuussa tällä mittarilla 0,3 prosenttia.

EKP tavoittelee 2 % inflaatiota
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuluttajahinnat nousivat syyskuussa 0,2 prosentin vuositahtia, kertoo Tilastokeskus. Inflaatiotahti oli siten sama kuin elokuussa.

Syyskuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten vihannesten, savukkeiden, korvattavien reseptilääkkeiden, rahapelien ja matkaviestinpalvelujen kallistuminen. Inflaatiota hidasti eniten polttonesteiden, hotellihuoneiden ja ulkomaan lentojen halpeneminen ja asuntolainojen keskikoron lasku.

Elokuulta syyskuulle laskien kuluttajahintojen kuukausimuutos jäi pyöreään nollaan.

Euroalueen inflaatio oli ennakkotietojen mukaan -0,3 prosenttia, toisin sanoen kuluttajahinnat laskivat. Suunta oli sama myös elokuussa, jolloin lukema oli -0,2 prosenttia. Deflaatiota pidetään talouden häiriönä, koska se voi hyydyttää talouden kehitystä. Euroopan keskuspankin tavoite on, että kuluttajahinnat nousisivat euroalueella keskipitkällä aikavälillä hiukan alle kahden prosentin tahtia.

Eurostatin viralliset inflaatioluvut julkaistaan perjantaina. Eurostatin yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana muun muassa omistusasumista, rahapelejä, luottojen korkoja ja ajoneuvoveroja, joten se ei ole suoraan verrannollinen Tilastokeskuksen luvun kanssa. Suomen inflaatio oli syyskuussa tällä mittarilla 0,3 prosenttia.

EKP tavoittelee 2 % inflaatiota

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu