Kohta jää kiinni

Pakko kysyä hieman neuvoa mitä voisin tehdä jotta saisin varmistuksen mieheni uskottomuudesta. Olen varma, että hän pettää. Olemme noin kerran kuukaudessa eikä sekään ole mitään juhlaa, tosin en niin paljoa seksistä välitäkkään että siitä minulle haittaa olisi.

Olen jo pidemmän aikaa salaa tutkinut hänen kännykkänsä (josta usein ei ole koko päivän aikana soitettu muka kuin töihin eikä ole kuin asiapitoisia tekstiviestejä) samaten kun hän nuukku niin käyn läpi lompakon (harmi kun ravintolan kuitteihin ei kirjoiteta kenen kanssa on ollut). Teen pistokokeita soittamalla hänen töihinsä keskuksen kautta ja joskus ei ole ollut paikalla (tietysti naisensa luona). Hänen kalenterissaan on aika monta outoa merkintää joita hän sitten selittelee, hah (jos lukee palaveri niin tosiasiassahan se voi olla mitä vaan mistä tiedän vaikka se tarkoittaisi rakastajatarta) ja monella eri tavoin olen jo muutaman vuoden yrittänyt saada häntä kiinni pettämisestä. Nyt alkaa keinot loppua, hän on liian ovela tai huolellinen ettei ole tehnyt virhettä vielä. En jaksaisi riidellä tästä epäilystäni vaan jäisi nyt kiinni niin ei tarvitsisi epäillä.
92592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä se virheitä tekee,et vain ole hoksannut niitä,ravintolalaskusta näkee onko ostettu aina kaksi kerralla ja arvailla hinnasta yhtä sun toista. puhelujen kestot ja kellonajat jne.
Tee ansoja...kyllä se niihin ennenpitkää lankee!

Äänestä
  • kiitos neuvoista. täytyykin tentata tarkemmin kenen juomia kuitissa on (nyt on vaan selitellyt että kaverien kanssa jaettu laskua eli jokainen tarjonnut vuoron perään)
    olen yrittänyt tuota puhelujen kellonaikojen seuraamista, mutta ilmeisesti siitä voi poistaa ne puhelut joita ei halua näyttää.
    Olen tehnyt ansoja ja seurannut häntä salaa illalla kun on mennyt ravintolaan (ollut mies kaverien kanssa, mutta varmaan sopinut naisensa kanssa tapaamisesta myöhemmin)

    Äänestä

  • Minna30 kirjoitti:

    kiitos neuvoista. täytyykin tentata tarkemmin kenen juomia kuitissa on (nyt on vaan selitellyt että kaverien kanssa jaettu laskua eli jokainen tarjonnut vuoron perään)
    olen yrittänyt tuota puhelujen kellonaikojen seuraamista, mutta ilmeisesti siitä voi poistaa ne puhelut joita ei halua näyttää.
    Olen tehnyt ansoja ja seurannut häntä salaa illalla kun on mennyt ravintolaan (ollut mies kaverien kanssa, mutta varmaan sopinut naisensa kanssa tapaamisesta myöhemmin)

    Ei auta, vaikka kuinka kyttäät puhelinta, ravintolalaskuja, tuoksuja tms. Niihin löytyy mieheltäsi aina joku selitys, joskus enemmän, joskus vähemmän uskottava. Ei edellä mainitut ole päteviä todisteita, olen itse samassa tilanteessa ja oikeastaan en näe enää muuta mahdollisuustta kuin luovuttaa, hankkia oma asunto ja alkaa oma elämä, hän saakoon vapautensa.

    Äänestä

täys kahjo.

Äänestä

Tarkkaile vaikka miehesi tuoksuja aina kun lähtee/saapuu.

Äänestä

Joko jätät sen miehen tai annat olla, mitä välii sil on jos harrastaa seksiä jonkun kans tai ei kun et kuitenkaan usko. Miksi sä edes odotat sitä et se jää kiinni, rakastatko? jos rakastat niin unohda kyttääminen ja keskity teihin.

Äänestä

...et saa kiinni eikä todisteita löydy, kun ei se sua petä?

Äänestä
  • .. :D

    Äänestä

  • ..provo! kirjoitti:

    .. :D

    tämä oli provo. Halusin nähdä kuinka käyttäydytt ja kuinka moni antaa neuvoja miten tulisi toimia saadakseen kiinni. Oikea neuvo tällaiselle ihmiselle olisi varmasti "mene hoitoon". Todellisuudessa jos jonkun puoliso kyttäisi näin niin hän tuhoasi oman elämänsä lisäksi myös puolisonsa elämän.
    Anteeksi provoni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minna30 kirjoitti:

Pakko kysyä hieman neuvoa mitä voisin tehdä jotta saisin varmistuksen mieheni uskottomuudesta. Olen varma, että hän pettää. Olemme noin kerran kuukaudessa eikä sekään ole mitään juhlaa, tosin en niin paljoa seksistä välitäkkään että siitä minulle haittaa olisi.

Olen jo pidemmän aikaa salaa tutkinut hänen kännykkänsä (josta usein ei ole koko päivän aikana soitettu muka kuin töihin eikä ole kuin asiapitoisia tekstiviestejä) samaten kun hän nuukku niin käyn läpi lompakon (harmi kun ravintolan kuitteihin ei kirjoiteta kenen kanssa on ollut). Teen pistokokeita soittamalla hänen töihinsä keskuksen kautta ja joskus ei ole ollut paikalla (tietysti naisensa luona). Hänen kalenterissaan on aika monta outoa merkintää joita hän sitten selittelee, hah (jos lukee palaveri niin tosiasiassahan se voi olla mitä vaan mistä tiedän vaikka se tarkoittaisi rakastajatarta) ja monella eri tavoin olen jo muutaman vuoden yrittänyt saada häntä kiinni pettämisestä. Nyt alkaa keinot loppua, hän on liian ovela tai huolellinen ettei ole tehnyt virhettä vielä. En jaksaisi riidellä tästä epäilystäni vaan jäisi nyt kiinni niin ei tarvitsisi epäillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu