Aaltoila ja Vileeni A-Studiossa, kuinkas muuten

Ensin vittuilujuttu ja sitten kaksi mulqvistia lässyttämässä.

Ja ärkkopee hölmö juontajana...
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vilen ei ole vielä edes tajunnut, että Trumpia TODELLAKIN on vainottu viimeiset 4 vuotta.
Kumma suu kiinni-sönkkääjä tuo Aaltoila muuten.

Äänestä

Joo, aina sama asetelma. Toimittaja ja kaksi samanmielistä ns. asiantuntijaa nyökkäilemässä toinen toisilleen.

Äänestä

Tämä sama kokoonpano oli noin kaksi viikkoa sitten yksituumaisesti Trumpia haukkumassa. Vilen on niin typerä, ettei osaa tai edes viitsi esiintyä korrektisti, kun sana Trump mainitaan. Onneksi pesti USAssa loppui, sopii paremmin johonkin paikalliradioon, ehkä Itä-Suomeen toimittelemaan.

Äänestä

Käsittämätöntä, ettei mukaan oltu kutsuttu Markku Ruotsilaa, joka osaa kertoa, että postivaalit USA:ssa ovat ihan oikeasti vaaroja täynnä. Kuten Ruotsila MTV:n jutussa toteaa:

"Vuoden 2020 -vaalit toteutetaan postiäänestyksellä, jota Trump on äänekkäästi kritisoinut. Kritiikki on aiheellista. – Postiäänestys tulee olemaan hyvin laajasti käytettyä ja siihen liittyy suuria ongelmia Yhdysvalloissa. Eri osavaltioissa on hyvin erilainen järjestelmä. Nyt jo ennen vaaleja on yli 200 oikeustapausta, joissa käsitellään näitä ongelmia. Mikäli tämän hetken merkit pitävät paikkaansa, vaaleista tulee täysi kaaos."

Ihan erilaista faktaa siis mitä nämä kaksi (Trump-vastaista) "asiantuntijaa" studiossa väittivät!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/trumpin-voiton-ennustanut-tutkija-kertoo-taktiikasta-johon-media-kerta-toisensa-jalkeen-lankeaa-trump-hallitsee-julkisuutta-niin-taydellisesti-kun-voi-hallita/7936098

Äänestä
  • Trumpin esiintyminen on kuin wrestlingin kaltaisesta showpainin maailmasta ja media suhtautuu häneen vakavasti otettavana valtiomiehenä.

    Äänestä

Olisi niillä verorahoilla tärkeämpääkin käyttöä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ensin vittuilujuttu ja sitten kaksi mulqvistia lässyttämässä.

Ja ärkkopee hölmö juontajana...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu