Miehen tunteettomuus

Anonyymi

Olemme asumuserossa. Mieheni on on ollut kiltti ja huomaavainen, mutta nyt on muuttunut ilkeäksi. Olen kirjoittanut sähköpostiviestejä, mille hän vain tuhahtaa halveksivasti. Minä olen niissä kertonut aidosti syvät tunteeni. Kun soitan ei kysele kuulumisiani ja lopettaa kiireesti puhelun. Ei katso silmiin kun nähdään..sanoo olevansa onnellinen, mutta katse, tiuskimminen ja kehon kieli kertoo muuta.. mitä voin tehdä. Vaikka ollaan erossa; voi toista kohdella nätisti ja kunnioittavasti.

8

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vihan ja katkeruuden tunteita ehkä? Joku toinen ulottuvilla jo, kenties?

      Omista tunteista toiselle kertomisen sivuuttaminen viittaisi jonkinlaisiin negatiivisiin tunteisiin ilmaisuasi, sinua kohtaan. Toisaalta tuo kiinnostumattomuus sinusta ja kiirehtiminen puheluiden päättämiseksi voisi olla myös kiinnostusta toisaalle.

      Katse, tiuskiminen, kehon kieli kohdatessa kertoo ehkä vain siitä, että haluaisi kohtaamisen päättyvän nopeasti, omista syistään johtuen, mitä ne lienevätkään.

      Olisihan se suotavaa, että asumuserossa ollessa pyrittäisiin kohtelemaan toista hyvin edelleenkin, mutta aina niin ei käy. Asumusero on kuitenkin omanlaisensa ero ja se sattuu, käy itsetunnolle. Pysyvän eron esiaste, ennusmerkki, vaikka asumuserossa kaikki on vielä mahdollista. Jos molemmat käyttäytyvät kunnioittavasti ja vilpittömästi toisiaan kohtaan.

      Vaikeita asioita :/

    • Anonyymi

      Olet sanonut miehelle sanottavasi. Hän on kertonut sinulle oman kantansa asioihin.
      Nyt voisit perääntyä ja antaa miehellesi tilaa ja omaa aikaa.

      Vastaisuudessa soitat vain jos sinulla on jotain oikeata asiaa.
      Et lähettele meilejä, et somettele tunteistasi etkä kuulumisistasi.
      Te olette asumuserossa ja miehesi on selkeästi ilmaissut sinulle haluavansa pitää etäisyyttä ja tätä miehen toivetta sinun pitäisi kunnioittaa.

      • Anonyymi

        Komppaan tätä.


      • Anonyymi

        Mehän vakava juttu saadaan vaikka nylonin silmäpaosta.

        Lapsia/yhteisii asioita mikäli löydy ei. Miks soittaa?


    • Anonyymi

      Stressi, pettymykset, luottamuksen puute ja pelko?

    • Anonyymi

      Kumpi halusi erota?

    • Anonyymi

      Anna olla rauhassa. Mene itse ja anna toisen mennä eteenpäin. Miehelläsi on oikeus käyttäytyä kuten itse parhaaksi kokee. Sinä voit tunteesi analysoida toisaalla, mikäli koet tarpeelliseksi.

    • Anonyymi

      On onnellinen, kun on eronnut. Ei ole onnellinen, kun näette. Mitä voit tehdä, lopeta sähköpostit ja puhelut. Lopeta roikkuminen, se vain ärsyttää häntä. Älä ole kynnysmatto, äläkä anna ymmärtää olevasi aina saatavilla. Olet liian helppo ja siksi ärsyttävä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe