Abortin murhan lopettaminen toisi Suomelle siunauksen.

Anonyymi

Jos puolustuskyvyttömien lasten murhia eli abortteja ei olisi tehty Suomessa olisi syntynyt 50 vuoden aikana yli 600 000 lasta ja niille kun olisi syntynyt omia niin olisi yli miljoona uutta ahkeraa suomalaista.
Eli kestävyysvajetta hoitomielessä ei juuri olisi.

Jumalan sanan viides käsky on:

5. Älä tapa.

Hedelmöitynyt alkio on elämänsä aloittanut ihminen -lapsi:

Luuk 1:
Marian ja Elisabetin kohtaaminen

39 Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin.
40 Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia.
41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi (LAPSI) hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.
42 Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
43 Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?
44 Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi (LAPSI) hypähti riemusta kohdussani.
45 Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!" [Ap. t. 27:25; Room. 4:20]

Raamattu Jumalan sanana siis puhuu LAPSESTA (tulevasta Johannes Kastajasta), joka hypähtää äidinsä (Elisabethin) kohdussa.

Siis abortti on alkaneen elämän, puolustuskyvttyömän syntymättömän lapsen harkittua tappamista eli murhaamista. Se on Pyhän Jumalan 5. käskyn rikkomista.

Pyhä Jumala on kuitenkin armollinen Kristuksen sovitustyön tähden ja antaa anteeksi niille jotka kääntyvät ja tekevät parannuksen ja luopuvat synnista. Tästä koko kansa eduskuntaa myöten pitää tehdä pikainen suunnanmuutos.

Lakia pitäisi pikimmiten muuttaa. Jos äidin terveys ja tai henki on vaarassa silloin sitä voi harkita. Muuten ei.

296

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinäkö niistä olisit huolen pitänyt?

      • Anonyymi

        Äiti Teresa olisi pitänyt huolen:
        "Abortion is murder in the womb...A child is a gift of God. If you do not want him, give him to me."

      • Anonyymi

        En ainakaan olisi tappanut heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ainakaan olisi tappanut heitä.

        Ei varmasti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ainakaan olisi tappanut heitä.

        Aivan .

    • Anonyymi

      Tällä planeetalla on jo muutenkin liikaa ihmisiä. Se ongelma ei ainakaan ratkea lisäämällä porukkaa entisestään johonkin kolkkaan.

      • Anonyymi

        Mihin kaikkeen onkaan valmis nainen, joka on valmis surmaamaan syntymättömän lapsensa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin kaikkeen onkaan valmis nainen, joka on valmis surmaamaan syntymättömän lapsensa...

        Lapsen surma on kauhistus. Heti hedelmöittymisestä alkaen lapsella on oikeus saada kasvaa aikuisuuteen ja vanhuuteen, siihen asti kunnes luonnollinen kuolema tulee.

        Alusta asti lapsi kokee tunteita. On testein todettu, että reagoi kohdussa ulkoapäin tuleviin ärsykkeisiin.
        Abortoitaessa on todettu, että lapsi yrittää väistellä häntä lähestyvää laiteta, jolla häntä yritetään satuttaa ja tappaa.

        Vai niin. No edelleen ihmetellään että miksi ette koskaan tässä yhteydessä tuo esille sitä faktaa että luonto - teidän käsityksenne mukaan siis jumalanne - abortoi 70 prosenttia hedelmöityneistä munasoluista. Miksi tämä seikka aina unohdetaan? Varsinkin kun itse Päivi Räsänen on sanonut että ihmisen elämä alkaa HEDELMÖITYKSESTÄ.

        Lisäksi olisi hyvä kuulla että pääsevätkö nämä luonnon eli teidän jumalanne abortoimat munasolut taivaaseen? Ja minkä ikäisiä ne silloin ovat? Nehän kun eivät ole saaneet esim minkäälaista kastetta eivätkä koskaan ole kuulleet halaistua sanaa mistään kristinuskosta tai jeesuksesta.

        Näin ihmisen elämä alkaa - Tiede | HS.fi
        www.hs.fi › tiede › art-2000002667903
        17.8.2013 — Näin on syntynyt hedelmöittynyt munasolu eli tsygootti. Se ei kuitenkaan onnistu aina sillä jopa 70 prosenttia ihmisalkioista abortoituu itsestään

      • Anonyymi kirjoitti:

        "siihen asti kunnes luonnollinen kuolema tulee."

        Sinäkään et varmaankaan käänny terveydenhuollon puoleen, kun sairastut vaan odotat että luonnollinen kuolema tulee. Terveydenhuolto ja vakavien sairauksien hoito on ilmeisesti jumalan työn manipulointia ja puuttumista asioiden luonnolliseen kulkuun.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Abortti ei ole terveydenhoitoa vaan tappamista.

        Jokainen kuolee. Yllätyitkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortti ei ole terveydenhoitoa vaan tappamista.

        raamattu on ihmisten kirjottama ja jumalaa
        ei ole olemassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Abortti ei ole terveydenhoitoa vaan tappamista.

        "Abortti ei ole terveydenhoitoa vaan tappamista."

        Kyllähän ehkäisykin luetaaan murhan synniksi eräässä herätysliikkeessä. Kyse on siis ihan vaan siitä, miksikä kuka mitäkin määrittelee.

        Raskaana oleva ei taida mieltää vielä raskauden alkuvaiheessa asiasta muuta kuin että jossain siellä sisuksissa on hedelmöittynyt munasolu, ei ihmistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin kaikkeen onkaan valmis nainen, joka on valmis surmaamaan syntymättömän lapsensa...

        Ja silloin kun Suomessa ei ollut abortteja, niin siunauksia ei ollut.

        Oli köyhyyttä ja vieraan vallan alla oloa.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "siihen asti kunnes luonnollinen kuolema tulee."

        Sinäkään et varmaankaan käänny terveydenhuollon puoleen, kun sairastut vaan odotat että luonnollinen kuolema tulee. Terveydenhuolto ja vakavien sairauksien hoito on ilmeisesti jumalan työn manipulointia ja puuttumista asioiden luonnolliseen kulkuun.

        Katolinen kirkko pitää tärkeänä ja on pitänyt jo kauan tärkeänä opettaa lääketiedettä yliopistoissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamattu on ihmisten kirjottama ja jumalaa
        ei ole olemassa.

        osin oikein ja täysin väärin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin kaikkeen onkaan valmis nainen, joka on valmis surmaamaan syntymättömän lapsensa...

        Mitä mieltä, kun lapsi tulisi väkisimakaamisen/raiskauksen seurauksena? Nainen joutuisi yksin kantamaan seuraukset! Mies pääsisi pälkähästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamattu on ihmisten kirjottama ja jumalaa
        ei ole olemassa.

        Raamattu on Pyhän Hengen kirjoittama kirja ja Jumala on olemassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on Pyhän Hengen kirjoittama kirja ja Jumala on olemassa.

        "...Jumala on olemassa."

        Jos näin on, niin jumalasi tekee eniten abortteja.

      • Anonyymi

        Onpa sinulle kummat perusteet murhaamiselle.

        Puolustuskyvyttömän ihmisalun murhaamiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortti ei ole terveydenhoitoa vaan tappamista.

        Se on totta.

      • Repe.Ruutikallo
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsen surma on kauhistus. Heti hedelmöittymisestä alkaen lapsella on oikeus saada kasvaa aikuisuuteen ja vanhuuteen, siihen asti kunnes luonnollinen kuolema tulee.

        Alusta asti lapsi kokee tunteita. On testein todettu, että reagoi kohdussa ulkoapäin tuleviin ärsykkeisiin.
        Abortoitaessa on todettu, että lapsi yrittää väistellä häntä lähestyvää laiteta, jolla häntä yritetään satuttaa ja tappaa.

        >On testein todettu, että reagoi kohdussa ulkoapäin tuleviin ärsykkeisiin.

        Alkiolla ei ole mitään millä reagoisi, joten laitapa lähde.

        >Abortoitaessa on todettu, että lapsi yrittää väistellä häntä lähestyvää laiteta, jolla häntä yritetään satuttaa ja tappaa.

        Alkiot poistetaan tässä maassa pillereillä eikä laitteilla. Vain 3 % on sikiöabortteja, joissa (yleensä jotenkin vammainen) sikiö eliminoidaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Abortti ei ole terveydenhoitoa vaan tappamista.

        Kyllä se joskus on jopa äidin hengen pelastamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin. No edelleen ihmetellään että miksi ette koskaan tässä yhteydessä tuo esille sitä faktaa että luonto - teidän käsityksenne mukaan siis jumalanne - abortoi 70 prosenttia hedelmöityneistä munasoluista. Miksi tämä seikka aina unohdetaan? Varsinkin kun itse Päivi Räsänen on sanonut että ihmisen elämä alkaa HEDELMÖITYKSESTÄ.

        Lisäksi olisi hyvä kuulla että pääsevätkö nämä luonnon eli teidän jumalanne abortoimat munasolut taivaaseen? Ja minkä ikäisiä ne silloin ovat? Nehän kun eivät ole saaneet esim minkäälaista kastetta eivätkä koskaan ole kuulleet halaistua sanaa mistään kristinuskosta tai jeesuksesta.

        Näin ihmisen elämä alkaa - Tiede | HS.fi
        www.hs.fi › tiede › art-2000002667903
        17.8.2013 — Näin on syntynyt hedelmöittynyt munasolu eli tsygootti. Se ei kuitenkaan onnistu aina sillä jopa 70 prosenttia ihmisalkioista abortoituu itsestään

        Luonnollinen kuolema on ERI ASIA kuin ihmisen aiheuttama. Käsitätkö?
        Kaste ei pelasta, Jeesus pelastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin kaikkeen onkaan valmis nainen, joka on valmis surmaamaan syntymättömän lapsensa...

        Ei tunnu teikäläisillä olevan minkäänlaista myötätunnon häivääkään lapsensa menettäneille äideille, koska monet raskauksista keskeytyy tuntemattomasta syystä, ja kaivattua lasta ei synny.
        Teikäläisille siinä ei ole mitään eroa aborttiin nähden. Tuomitsette jokaisen lapsensa menettäneen äidin. Ette ota huomioon sitäkään, että abortin tehnyt nainen voi syvästi surra menettämäänsä lasta, mutta on joutunut tilanteeseen, jossa lasta ei voi vastaanottaa.
        Ette myöskään koskaan esitä ratkaisua lapsen tulevaisuudesta, jos vanhemmat eivät pysty lasta kasvattamaan, vaan hän syntyy maailmaan, jossa kukaan ei ole hänestä kiinnostunut.
        Klisee on: antakaa adoptoitavaksi.
        Kertokaa hätääntyneelle teinille, miten se tapahtuu.
        Pitääkö lapsen ensi hetkestään asti ymmärtää, ettei ole toivottu, eikä hänestä huolehdita kuin pakon edessä.
        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä, kun lapsi tulisi väkisimakaamisen/raiskauksen seurauksena? Nainen joutuisi yksin kantamaan seuraukset! Mies pääsisi pälkähästä.

        Nyt on aika, jolloin poliisi ei suoraan torju raiskattua naista ja väitä raiskausta naisen omaksi syyksi. Nyt asia tutkitaan ja mies joutuu vastaamaan. DNA on kumoamaton todiste.
        Lapsen äiti voi aina vaatia, että mies ottaa lapsen huostaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonnollinen kuolema on ERI ASIA kuin ihmisen aiheuttama. Käsitätkö?
        Kaste ei pelasta, Jeesus pelastaa.

        Niinpä!

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "siihen asti kunnes luonnollinen kuolema tulee."

        Sinäkään et varmaankaan käänny terveydenhuollon puoleen, kun sairastut vaan odotat että luonnollinen kuolema tulee. Terveydenhuolto ja vakavien sairauksien hoito on ilmeisesti jumalan työn manipulointia ja puuttumista asioiden luonnolliseen kulkuun.

        Olet mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on Pyhän Hengen kirjoittama kirja ja Jumala on olemassa.

        ei ja ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortti ei ole terveydenhoitoa vaan tappamista.

        Juuri niin.

    • Anonyymi

      tämä ei ole kansan tahto että abortti oli näin helppoa.

      mutta vastuu on sen tekijällä eli naisella.
      holtiton seksi vapaus tuo vastuun.

      • "tämä ei ole kansan tahto että abortti oli näin helppoa."

        Onhan se, ainoastaan jotkut menneisyydessä elävät änkyräuskovaiset vastustavat aborttia. Joten mitä luulet saavuttavasi tuolla valehtelulla.

        "mutta vastuu on sen tekijällä eli naisella."

        Jos et tiennyt niin seksiin tarvitaan kaksi ihmisistä. Joten miksi miehellä ei ole mitään vastuuta asiasta? Taidat olla näitä uskovia jotka pelkäävät naisia ja haluavat rajoittaa heidän oikeuksiaan.

      • Anonyymi
        Ei.luotu kirjoitti:

        "tämä ei ole kansan tahto että abortti oli näin helppoa."

        Onhan se, ainoastaan jotkut menneisyydessä elävät änkyräuskovaiset vastustavat aborttia. Joten mitä luulet saavuttavasi tuolla valehtelulla.

        "mutta vastuu on sen tekijällä eli naisella."

        Jos et tiennyt niin seksiin tarvitaan kaksi ihmisistä. Joten miksi miehellä ei ole mitään vastuuta asiasta? Taidat olla näitä uskovia jotka pelkäävät naisia ja haluavat rajoittaa heidän oikeuksiaan.

        "Valtaosa suomalaisista hyväksyy abortin. Aborttia vastustavat eniten kristillisdemokraatteja kannattavat ja työttömät."

        https://yle.fi/uutiset/3-10438276

        Hmmm... Ovatko ääriuskovat usein myöskin työttömiä???

      • Anonyymi

        Perhesuunnittelu pakolliseksi niin kouluihin kuin äitiysneuvoloihinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valtaosa suomalaisista hyväksyy abortin. Aborttia vastustavat eniten kristillisdemokraatteja kannattavat ja työttömät."

        https://yle.fi/uutiset/3-10438276

        Hmmm... Ovatko ääriuskovat usein myöskin työttömiä???

        Huom: "kristillisdemokraatteja kannattavat ja työttömät." Ei: kristillisdemokraatteja kannattavat työttömät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huom: "kristillisdemokraatteja kannattavat ja työttömät." Ei: kristillisdemokraatteja kannattavat työttömät.

        Täytyy tuossa olla joltinenkin osuus myös molempiin kuuluvia, kun kyse on eri mittarein tunnistettavista ryhmistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valtaosa suomalaisista hyväksyy abortin. Aborttia vastustavat eniten kristillisdemokraatteja kannattavat ja työttömät."

        https://yle.fi/uutiset/3-10438276

        Hmmm... Ovatko ääriuskovat usein myöskin työttömiä???

        Olen kristitty, ollut yli 20 v, mutta nuoresta asti olen aborttia vastustanut. En hyväksy sitä vieläkään vanhuudessani. Tiedän naisia, jotka ovat tehneet abortin syystä tai toisesta ja katuvat sitä. Nyt on ihan eri asia synnyttää lapsi au-lapsi kuin - 60 70 -luvuilla. On monenlaiset tuet yms. Ei aborttia!

        Kai tiesit sen että suurin osa aborteista tehdään naimisissa oleville naisille. Joten turha alkaa puhumaan jostain yksinhuoltaja äideistä. Tosin tämäkin kertoo sitä surullista tarinaa siitä miten vastustetaan jotain mistä ei tiedetä mitään. :(

        Kyllä tiedän senkin. Olin joskus -70 luvulla sairaalassa. Siellä oli nainen, jolle tehtiin abortti, kun olisi muutoin mennyt suunniteltu perheen lomamatka pieleen. Kyllä järkytyin, kun kertoi siinä huoneessa kuin urotekoa ainakin. Tunnen muutaman avioliitossa olevan, joille on tehty. aika heppoisista syistä kylläkin.

      • Anonyymi

        Miksei miehet pakene näitä holtittomia naisia?
        Mieshän on aina horjumaton ja siveyden perikuva. Vain nainen saa hänet lankeamaan.
        Voi miestä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valtaosa suomalaisista hyväksyy abortin. Aborttia vastustavat eniten kristillisdemokraatteja kannattavat ja työttömät."

        https://yle.fi/uutiset/3-10438276

        Hmmm... Ovatko ääriuskovat usein myöskin työttömiä???

        Jos noin olisi suomalaiset olisivat barbaareja.

    • Anonyymi

      Jaa oliko sitä siunausta enempi kun abortti oli laiton? Miten mielestäsi Jumala siunaa niitä kansoja missä abortti on tiukasti kielletty?

      • Niissä on korkea elintaso ja onnellinen kansa.
        Eikö?
        No johan on markkinat sitten. 😮

      • Anonyymi
        Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        Niissä on korkea elintaso ja onnellinen kansa.
        Eikö?
        No johan on markkinat sitten. 😮

        Hetken aikaa ehkä. Huoltosuhde heikkenee. Vanhuksia odottaa turkistarhaeläimiä huonommat oltavat.

        Todelliset hyödyt ja haitat paljastuu vasta pidemmällä aikavälillä.

    • Anonyymi

      Tuollaiset aloitukset eivät ainakaan tuo Suomelle ja varsinkaan aloituksen tekijälle siunausta!

      • Anonyymi

        Perustele. Aloittaja ohjaa mielestäni Raamatun mukaiseen ja oikeaan toimintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustele. Aloittaja ohjaa mielestäni Raamatun mukaiseen ja oikeaan toimintaan.

        Kun abortin vastustajat puolustavat syntymättömän olennon henkeä, niin miten he toimivat, kun lapsi syntyy, eikä aborttia tehty? Kun lapselle ei ole tarjota turvallista elämää, kun lapsen vanhemmat eivät syystä tai toisesta voi ottaa vanhemmuutta vastaan, kun lapselle ei löydy rakastavaa lähimmäistä?
        Miten huolehditte näistä ei-toivotuista lapsista?

        Panetteko jumalanne huolehtimaan heistä, etsimään heille elämän edellytykset? Kiinnostaako teitä tämä syntynyt, abortilta pelastettu lapsi?

        Suomessa lapset eivät jää kadulle, vaikka heistä ei vanhemmat huolehdikaan, mutta menkää maailmalle, ylikansoitettuihin, köyhiin maihin, missä toimeentulo on niukkaa, ja lapsityövoima yleistä, joissa uskonnon vaatimukset estävät perhesuunnittelun.
        Ette ole voineet välttyä dokumenteilta, joissa näytetään kaatopaikoilla elävien, jätteiden kerääjien päivätyötä. Kuinka paljon lapsia joukossa on. Dokumentteja lapsista, jotka kutovat mattoja, muovailevat tiiliä, myyvät pikkutavaraa autojen seassa katujen kulmissa, tyttölapsista, jotka naitetaan toisiin perheisiin orjan asemaan kunnes ovat valmiit synnyttämään perheelle poikia.
        Sinnekö haluatte suojelemanne lapsen kärsimään ehkä hyvinkin lyhyen elämänkaaren?

        Kertokaa, mihin toimiin abortin vastustajat ovat ryhtyneet antaakseen pelastamilleen lapsille elämänarvoisen tulevaisuuden.

        >Kertokaa, mihin toimiin abortin vastustajat ovat ryhtyneet antaakseen pelastamilleen lapsille elämänarvoisen tulevaisuuden.

        No esimerkiksi palstan ahkerin vastustaja tri Korkkiruuvi laulattaa päivät pitkät somesähköistä kopiokonettaan, joka tuottaa loputtomia monisteita hänen tuhannesti toistamistaan väitteistä, joihin ajoittain lisätään radiossa tri Korkkiruuvin juuri julistamia näkökantoja vankoin tutimusfaktoin esittänyt mielikuvitusprofessori.

        Toisin sanoen abortinvastustajat haluavat kertoa abortista pelastetuille ihmistaimenille Jeesuksesta. Koska Jeesuksessa on kaikki, muuta ei tarvita. Ja näin ihmistaimen lahjoittaa jo ensimmäiset viikkorahansa Patmokselle, jos on niin onnellisesti käynyt että hänen äidillään on sellaisiin varaa.

        Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan elä Raamatun ohjeiden mukaisesti. Eli heille asialla ei ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi
        Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        >Kertokaa, mihin toimiin abortin vastustajat ovat ryhtyneet antaakseen pelastamilleen lapsille elämänarvoisen tulevaisuuden.

        No esimerkiksi palstan ahkerin vastustaja tri Korkkiruuvi laulattaa päivät pitkät somesähköistä kopiokonettaan, joka tuottaa loputtomia monisteita hänen tuhannesti toistamistaan väitteistä, joihin ajoittain lisätään radiossa tri Korkkiruuvin juuri julistamia näkökantoja vankoin tutimusfaktoin esittänyt mielikuvitusprofessori.

        Toisin sanoen abortinvastustajat haluavat kertoa abortista pelastetuille ihmistaimenille Jeesuksesta. Koska Jeesuksessa on kaikki, muuta ei tarvita. Ja näin ihmistaimen lahjoittaa jo ensimmäiset viikkorahansa Patmokselle, jos on niin onnellisesti käynyt että hänen äidillään on sellaisiin varaa.

        Monet perheet, jotka eivät saa omaa lasta adobtoisivat mielellään suomalaisen lapsen!

        Monet lapsettomat ja lapsia omaavatkin adoptoisivat lapsia.

        Ei tarvitse murhata elämänsä aloittaneita puolustuskyvyttömiä lapsia kohtuun.

        Tarkoitatko todellakin, että naisen pitää toimia miehen kepintyhjennysastiana ja synnytyskoneena vaikka ei halua synnyttää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet perheet, jotka eivät saa omaa lasta adobtoisivat mielellään suomalaisen lapsen!

        Maailmassa on valtava määrä lapsia, joiden vanhemmat ja lähisukulaiset ovat kuolleet, hekin tarvitsevat adoptioperheitä ja ovat jo olemassa. Lapsia jotka tarvitsevat äidin hellää syliä ja isän huolenpitoa...
        Ketään ei siis tarvitse pakottaa synnyttämään adoptoitavaksi lapsia!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perustele. Aloittaja ohjaa mielestäni Raamatun mukaiseen ja oikeaan toimintaan.

        Raamatun mukainen.

        Jos joku makaa toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monet perheet, jotka eivät saa omaa lasta adobtoisivat mielellään suomalaisen lapsen!

        Totta, mutta jos äiti ei ole pystynyt pysymään raskauden aikaa erossa päihteistä kuten monen nuoren abortinuusijan laita valitettavasti on koska yhteiskuntakaan ei sellaiseen voi pakottaa, eivät tuhannen varmasti adoptoi. Ei noilla lapsilla olisi mitään tulevaisuutta.

        Iäkkäämmille ehkä monenkin lapsen äideille synnytys taas on riski, jota tuskin huvittaa ottaa sen takia että joku saisi arjalaisenvaalean adoptiolapsen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko todellakin, että naisen pitää toimia miehen kepintyhjennysastiana ja synnytyskoneena vaikka ei halua synnyttää?

        Tarkoittaa, mutta ei hän sitä tietenkään noin suoraan voi sanoa. 🤨

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maailmassa on valtava määrä lapsia, joiden vanhemmat ja lähisukulaiset ovat kuolleet, hekin tarvitsevat adoptioperheitä ja ovat jo olemassa. Lapsia jotka tarvitsevat äidin hellää syliä ja isän huolenpitoa...
        Ketään ei siis tarvitse pakottaa synnyttämään adoptoitavaksi lapsia!

        Mutta kun halutaan ihania vaaleita arjalaisennäköisiä vauvoja! 👆🏻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko todellakin, että naisen pitää toimia miehen kepintyhjennysastiana ja synnytyskoneena vaikka ei halua synnyttää?

        Vaihdoit aihetta. Olet niin kamalan älykäs ja nokkela. Tuosta saat varmaankin jonkin diploomin oikein seinää koristamaan. Ulkoavaruuden oliotkin tulevat vierailulle kunnioittamaan koko maailmankaikkeudessa ylivertaista älykkyyttäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun abortin vastustajat puolustavat syntymättömän olennon henkeä, niin miten he toimivat, kun lapsi syntyy, eikä aborttia tehty? Kun lapselle ei ole tarjota turvallista elämää, kun lapsen vanhemmat eivät syystä tai toisesta voi ottaa vanhemmuutta vastaan, kun lapselle ei löydy rakastavaa lähimmäistä?
        Miten huolehditte näistä ei-toivotuista lapsista?

        Panetteko jumalanne huolehtimaan heistä, etsimään heille elämän edellytykset? Kiinnostaako teitä tämä syntynyt, abortilta pelastettu lapsi?

        Suomessa lapset eivät jää kadulle, vaikka heistä ei vanhemmat huolehdikaan, mutta menkää maailmalle, ylikansoitettuihin, köyhiin maihin, missä toimeentulo on niukkaa, ja lapsityövoima yleistä, joissa uskonnon vaatimukset estävät perhesuunnittelun.
        Ette ole voineet välttyä dokumenteilta, joissa näytetään kaatopaikoilla elävien, jätteiden kerääjien päivätyötä. Kuinka paljon lapsia joukossa on. Dokumentteja lapsista, jotka kutovat mattoja, muovailevat tiiliä, myyvät pikkutavaraa autojen seassa katujen kulmissa, tyttölapsista, jotka naitetaan toisiin perheisiin orjan asemaan kunnes ovat valmiit synnyttämään perheelle poikia.
        Sinnekö haluatte suojelemanne lapsen kärsimään ehkä hyvinkin lyhyen elämänkaaren?

        Kertokaa, mihin toimiin abortin vastustajat ovat ryhtyneet antaakseen pelastamilleen lapsille elämänarvoisen tulevaisuuden.

        "Kun lapselle ei ole tarjota turvallista elämää, kun lapsen vanhemmat eivät syystä tai toisesta voi ottaa vanhemmuutta vastaan, kun lapselle ei löydy rakastavaa lähimmäistä?
        Miten huolehditte näistä ei-toivotuista lapsista?"

        Eikös pohjoismainen hyvinvointivaltio aina kehuskele sillä, että ketään ei jätetä pulaan.

        Eikö Suomi olekaan yht'äkkiä enää pohjoismainen hyvinvointivaltio?

      • Anonyymi
        Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        >Kertokaa, mihin toimiin abortin vastustajat ovat ryhtyneet antaakseen pelastamilleen lapsille elämänarvoisen tulevaisuuden.

        No esimerkiksi palstan ahkerin vastustaja tri Korkkiruuvi laulattaa päivät pitkät somesähköistä kopiokonettaan, joka tuottaa loputtomia monisteita hänen tuhannesti toistamistaan väitteistä, joihin ajoittain lisätään radiossa tri Korkkiruuvin juuri julistamia näkökantoja vankoin tutimusfaktoin esittänyt mielikuvitusprofessori.

        Toisin sanoen abortinvastustajat haluavat kertoa abortista pelastetuille ihmistaimenille Jeesuksesta. Koska Jeesuksessa on kaikki, muuta ei tarvita. Ja näin ihmistaimen lahjoittaa jo ensimmäiset viikkorahansa Patmokselle, jos on niin onnellisesti käynyt että hänen äidillään on sellaisiin varaa.

        Ei rahaa patmokselle, mellerillä ja pasi turusella on jo riittävästi rahaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kun lapselle ei ole tarjota turvallista elämää, kun lapsen vanhemmat eivät syystä tai toisesta voi ottaa vanhemmuutta vastaan, kun lapselle ei löydy rakastavaa lähimmäistä?
        Miten huolehditte näistä ei-toivotuista lapsista?"

        Eikös pohjoismainen hyvinvointivaltio aina kehuskele sillä, että ketään ei jätetä pulaan.

        Eikö Suomi olekaan yht'äkkiä enää pohjoismainen hyvinvointivaltio?

        Ei jätetäkään. Nämä ihmiset voivat tehdä abortin ja alkaa taas elää elämäänsä. Tai sitten ei, ihan kuinka haluavat.

    • Anonyymi

      Aamen!

    • Anonyymi

      Siunattua on elättää muiden vammaiset ihmiset 🤣

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Oikein hyvä. Perinteinen lessupuoluekin kääntynyt 1800-luvulta kohti nykypäivän arvoja.

      • Anonyymi

        Eksytyksen syvyyden ja voimakkuuden käsittäminen edellyttää hengellisen voimakentän moniulotteisen dynamiikan sisäistämistä ehdottoman syväluotaavan oivalluksen ja omistavan ymmärtämisen kautta.

    • Anonyymi

      Sano YKSI maa, jossa ei tehdä abortteja?
      Esimerkiksi Argenttiinassa, jossa abortti oli "kielletty" tehtiin enemmän abortteja kuin Suomessa.

      • Mitä iloa on tapetulle siitä, että muitakin tapetaan?
        Eikö se Argentiina olekaan nyt sivistymätön valtio?

      • Anonyymi

        Entä Irlanti? Se on Euroopassa.

      • Anonyymi

        Siis per asukas.

      • Anonyymi
        ElävääVettä kirjoitti:

        Mitä iloa on tapetulle siitä, että muitakin tapetaan?
        Eikö se Argentiina olekaan nyt sivistymätön valtio?

        Kyllä abortoidulle on suuri ilo siitä että hän pääsee taivaaseen! Yhdessä muiden pikkuruisena tapatettujen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä abortoidulle on suuri ilo siitä että hän pääsee taivaaseen! Yhdessä muiden pikkuruisena tapatettujen kanssa.

        Mutta äiti ja lääkäri menevät kadotukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta äiti ja lääkäri menevät kadotukseen.

        Ai eivätkö he voikkaan kääntyä kuolinvuoteella tosiuskovaisiksi ja sitä kautta päästä taivaaseen? Niinhän täällä on monen monta kertaa vakuutettu että vain uskon kautta pääsee taivaaseen. Jopa Stalin ja Hitler voivat siis olla taivaassa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta äiti ja lääkäri menevät kadotukseen.

        Eivät todellakaan siis mene!

        Jos sinä raiskaat lapsesi ja hän joutuu
        mielestäsi kadotukseen.
        Olkoon niin mutta muista etä sinä tulet palamaan
        helvetin tulessa.

        Entä jos sinun lapsesi raiskataan ja hän
        tulee raskaaksi?
        Oletko isä joka odottaa rauhassa
        lapsenlapsesi syntymää?

        Mikä on sun seuraava teko?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta äiti ja lääkäri menevät kadotukseen.

        Koska yksi lääkäri voi kirjoittaa kymmeniä aborttireseptejä ja yksi äiti teettää useita abortteja, saldo on kuitenkin voimakkaasti positiviinen Taivaan suuntaan. Ja myös tuplavahinkoja abortoituu.

      • Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        positiviinen po. positiivinen

    • Anonyymi

      Teistiset jumalat ovat kuviteltavissa ja keksittävissä olevia yliluonnollisia persoonia. Tämän vuoksi eri uskontojen sääntöjä ei voi ottaa demokraattisen sekulaarin yhteiskunnan lainsäädännössä huomioon muutoin kuin mielipiteiden muokkaajina, jotka voivat lopulta vaikuttaa äänestystuloksiin.

      Nykyisen lain kannalta abortin tekeminen on vapaaehtoista. Uskovaiset voivat siksi edelleen aivan vapaasti valita synnyttää lapsen vaikka lapsi ei olisikaan toivottu tai tilanne ei muutoin olisi suotuisa.

      - liitonarkki

    • Anonyymi

      Suomen huoltovajetta ei olisi jos ei olisi abortteja,

      • Se on totta. Ja nyt suomalaiset vauvat yritetään korvata afrikkalaisilla.

      • Anonyymi

        "Suomen huoltovajetta ei olisi jos ei olisi abortteja,"

        Ei ole näin. Ehkäisyllä raskaudet estetään. Abortit ovat vähenemään päin.

      • Anonyymi

        Suuri osa noista lapsista kasvaisi elätettäviksi eikä elättäjiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomen huoltovajetta ei olisi jos ei olisi abortteja,"

        Ei ole näin. Ehkäisyllä raskaudet estetään. Abortit ovat vähenemään päin.

        Väärin. Tuota ei voi varmasti tietää.
        Se tosin tiedetään, että ainakin jossain vaiheessa huoltovaje oli aika tarkalleen aborttien määrän kanssa samoissa, Nyt syntyvyys on pudonnut jo niin alas, ettei tuokaan enää riittäisi estämään hitaasti kehittyvää huoltosuhteen heikkenemistä. Ellei sitten enemmän lapsia yhteiskunnassa olisi kannustanut lisääntymään entistä enemmän.

      • Anonyymi
        ElävääVettä kirjoitti:

        Se on totta. Ja nyt suomalaiset vauvat yritetään korvata afrikkalaisilla.

        Tuo on kova huomio!

    • Anonyymi

      ""Abortin murhan lopettaminen toisi Suomelle siunauksen."

      Katoaisiko korona? Valittaisiinko Räsänen presidentiksi? Mitä tarkoitat siunauksilla?

      • Anonyymi

        Olisiko ratkaisu paras, jos rippikouluikäisestä alkaen tytöille määrättäisiin lailla ehkäisytabletit 45 vuotiaaksi saakka. Ja vain lääkärin luvalla tableteista voitaisiin luopua määräajaksi.
        Toinen vaihtoehto tietysti olisi sterilisoida miehet, mutta siihenhän ei tietenkään mennä! Miehisyys olisi vaarassa, kuka uros sellaiseen suostuisi!
        Eihän se varmasti olisi edes jumalan tahto.

      • Anonyymi

        'Mitä tarkoitat siunauksilla?'

        Bruttokansantuotteen puolittumista noin aluksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Mitä tarkoitat siunauksilla?'

        Bruttokansantuotteen puolittumista noin aluksi.

        Olettaen, että yhteiskunnan tuotantorakenne olisi pysynyt ennallaan, niin väestömäärän lisääntyminen nostaa automaattisesti valtion BKT:tta.

    • Lakia luultavasti muutetaankin mutta ei toivomaasi suuntaan. Lausuntoautomaatin poistamista vaativaa kansalaisaloitetta kannattaa puolueista SDP, kokoomus, vihreät, RKP, vasemmistoliitto ja Liike nyt:

      https://yle.fi/uutiset/3-11606651

      Harkimo toteaa hyvin paikkansapitävästi:

      "Laki on vanhanaikainen. Abortista päättäminen on yksityisasia, en ymmärrä miksi siitä päättämiseen tarvitaan kahta lääkäriä. Ihmiset keskustelevat tällaisista asioista muiden kuin lääkärien kanssa"

      • Anonyymi

        Harkimolla taitaa olla oma lehmä ojassa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harkimolla taitaa olla oma lehmä ojassa...

        Ettekö te enää arvostakaan ihmisen omaa kokemusta. Miehellä voi olla hyvin läheltäliippaava kokemus abortista vaikka hän ei sitä masuasukkia elättänytkään.

    • Anonyymi

      Naisen tahdon vastaisia raskauksia ja abortteja ei tarvittaisi, mikäli miehet olisivat vastuuntoisia ja varmistaneet ennen yhdyntää naisen haluavan heidän kanssaan lapsen.
      Miten aloittaja haluaisit auttaa miehiä seksuaaliseen käyttäytymisensä hallitsemiseksi, ettei abortteja tarvitsisi tehdä?

      • Anonyymi

        Vain alle% aborteista tehdään naisille. jotka olivat sukupuoliyhteydessä vastoin omaa tahtoaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain alle% aborteista tehdään naisille. jotka olivat sukupuoliyhteydessä vastoin omaa tahtoaan.

        Eikös avioliitossa seksi kuitenkin ole naisen pakkohomma, uskonnollinen velvollisuus. Puolet aborteista tehdään perheenäidille.

        Ehkä teillä on, meillä ei.

        Jopa yli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain alle% aborteista tehdään naisille. jotka olivat sukupuoliyhteydessä vastoin omaa tahtoaan.

        Tässä kohtaa pyydän selvitystä. Millaisen neuvon annat loppuun väsyneelle lapsilauman äidille, joka ei toivo enää lisää suita ruokittavaksi.
        Useimmissa maissa miehellä on avio-oikeus vaimoon. Synti on kieltäytyä ja vastustaa miehen tahtoa aviovuoteessa. Myös lapsien rajoittaminen on synti. Myös on miehen siemenen hukkaaminen synti. Myös on aviovuoteenkin ilot synti, jollei tarkoituksena ole jatkaa sukua.
        Kyllähän te uskoivat tästä perillä olette.
        Kysyn, mitä sanotte aviovaimolle, joka vastoin miehen tahtoa saa päänsäryn?

        Asioista pitää keskustella monelta kannalta, ei pelkästään torjumalla abortit. Se on huomattavasti laajempi kysymys kuin luullaan niissä piireissä, missä ei lapsienteko ole tärkeää, vaan oma siveys etusijalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain alle% aborteista tehdään naisille. jotka olivat sukupuoliyhteydessä vastoin omaa tahtoaan.

        Naisen pitää kommenttisi mukaan ollavalmis saamaan lapsi jokaiselle miehelle joka häneen yhtyy?
        Monet miehet osoittautuvat kelvottomiksi isyyteen vasta naisen raskauden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä teillä on, meillä ei.

        Vaimo siis teeskentelee että haluttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain alle% aborteista tehdään naisille. jotka olivat sukupuoliyhteydessä vastoin omaa tahtoaan.

        Kerrotko vielä moniko yhdynnässä olleista naisista halusi lapsen kyseisen siemenen luovuttajan kanssa?

    • Anonyymi

      naisen täytyy tarvittaessa kysyä mieheltä halutko lapsen ja ottaa henk. tiedot ylös että on mustaa valkosella elatusmaksuun.

      niin tulee vastuu jaettua.

      • Anonyymi

        Naisen kannattaisi maata vain tuntemiensa miesten kanssa niin ei tarvitse kysyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen kannattaisi maata vain tuntemiensa miesten kanssa niin ei tarvitse kysyä.

        Naisen kannattaisi ruveta lesboksi.
        Parasta kansoittumiselle olisi, että syntyvyys loppuisi muutamaksi vuosiksi, Siitä voitaisiin tehdä maailmanlaajuiset lait. Valittaisiin syntymättömyysvuodet YK:ssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen kannattaisi ruveta lesboksi.
        Parasta kansoittumiselle olisi, että syntyvyys loppuisi muutamaksi vuosiksi, Siitä voitaisiin tehdä maailmanlaajuiset lait. Valittaisiin syntymättömyysvuodet YK:ssa.

        Eikö se lesbous olekaan nyt synnynnäistä?

      • Anonyymi

        DNA:han hänellä jo onkin ylhäällä.

    • Anonyymi

      Aloittajan kannattaisi perehtyä tilastoihin ja matematiikkaan.

      • Anonyymi

        Niin????

      • Anonyymi

        Saisiko aiheeseen siis lisävalaistusta esimerkiksi differentioituvilla monistoilla?

    • Anonyymi

      Oliko laittomista aborteista ollut siunaus? kun ne abortit oli vaan laittomia ennen. Entä ne maat missä abortti ja on kielletty, onko niissä ma ssa siunausta runsain määrin? Laskeeko Jumala vain lailliset abortit?

      • Anonyymi

        Abortissa tapetaan aina puolustuskyvytön ja syytön lapsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortissa tapetaan aina puolustuskyvytön ja syytön lapsi.

        Kukaan ei ole syytön. Kaikki ovat syntisiä ja syyllisiä perisyntiin.

        Mihin syntymätön lapsi on syyllistynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin syntymätön lapsi on syyllistynyt?

        Syntymätön aborttilapsi elää onnellisena taivaassa Jeesusta lakkaamatta kiittäen. Hän on välttynyt koulukiusaamiselta, työttömyydeltä, onnettomalta avioliitolta, narkkaavilta lapsilta ja sairauksilta homoseksuaalisuus ja transvestismi mukaanlukien. Hän ei tiedä mitä huoli ja murhe tarkoittavat, kipu on hänelle tuntematon. Hän ei osaa puhua mitään kieltä. Hän ei ole oppinut mitään eikä hän osaa mitään. Eikä hänen tarvitsekaan sillä Jeesus huolehtii ihanasti kaikesta, ikuisesti.

        Kuulostaa mahtavalta! Kiitos Jeesus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortissa tapetaan aina puolustuskyvytön ja syytön lapsi.

        Äiti Teresa totesi, että abortissa on aina kaksi uhria: kuollut lapsi ja kuollut omatunto.

    • Anonyymi

      Mieleen tulee tämä epäoppi uudelleenvihkimisestä. Mitä muille ihmisille pätkähtää mieleen sitten.

    • Anonyymi

      Ampukaamme kaikki haikarat alas niin loppuu se ylikansoitus.

    • Anonyymi

      Höpöhöpö. Suurinosa on laiskoja ja etenkin laiskoille tyhjäntoimittajille syntyy tyhjäntoimittajakakaroita joita naapuri saa sitten elättää kehdosta hautaan siis sen jälkeen kun on koko ikänsä elättänyt tämän tyhjäntoimittajan koko tyhjäntoimittajasukua.

      • Anonyymi

        Kiitos sukuselvityksestäsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos sukuselvityksestäsi!

        Ei kestä kiittää!

    • Anonyymi

      Jos haluaa estää abortteja ja suojella syntymätöntä elämää, kannattaa vaatia panostusta kattavaan ja käyttäjälle maksuttomaan ehkäisyneuvontaan ja seksuaaliterveydenhuoltoon sekä tarvittaessa mahdollisuutta helposti omalla ilmoituksella raskauden alkuvaiheessa saatavaan raskauden keskeytykseen, niin kuin nykyisessä lakialoitteessa vaaditaan.
      Aloittaja maalailee hurjia kuvia valtavasta määrästä lapsia, jotka ovat jääneet syntymättä nykyisen aborttilainsäädännön takia. Nämä luvut ovat ihan kukkuheinää. Laillisen abortin ainoana vaihtoehtona ei ole terve lapsi, vaan lisäksi luonnollinen keskenmeno, laiton abortti, vammainen, sairas tai päihderiippuvainen lapsi taikka syntyneen lapsen murha äidin toimesta sen lisäksi, mitä monenlaisia terveysvaivoja tai sosiaalisia ongelmia äidille voi seurata. Nämä kaikki olivat vielä 50 vuotta sitten huomattavan yleisiä.

      • Anonyymi

        Luvut ovat täysin totta. Ja kaikki nuo abortoidut olisivat lisääntyneet jopa kolmessa polvessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luvut ovat täysin totta. Ja kaikki nuo abortoidut olisivat lisääntyneet jopa kolmessa polvessa.

        Musta myös aika ennen vuotta 1970, jopa 40 000 aborttia vuodessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luvut ovat täysin totta. Ja kaikki nuo abortoidut olisivat lisääntyneet jopa kolmessa polvessa.

        Vai niin. Sitä mitä te pellet ette ollenkaan huomaa että valtaosa näistä aborteista olisi sitten tehty salaa jollain puoskarilla. Näinhän tehtiin aikoinaan ennen kuin abortti oli laillinen. Ja silloin abortteja muuten tehtiin vielä enemmän kuin nykyään koska ehkäisyä hankala saada.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luvut ovat täysin totta. Ja kaikki nuo abortoidut olisivat lisääntyneet jopa kolmessa polvessa.

        Ja moni äiti mennyt abortissa lisääntymiskyvyttömäksi, 300 000 vauvaa pois tilastoista jälkeläisineen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja moni äiti mennyt abortissa lisääntymiskyvyttömäksi, 300 000 vauvaa pois tilastoista jälkeläisineen

        "Ja moni äiti mennyt abortissa lisääntymiskyvyttömäksi, 300 000 vauvaa pois tilastoista jälkeläisineen"

        "Komplikaatioitta sujunut raskaudenkeskeytys ei heikennä tulevaa hedelmällisyyttä"

        (Käypä hoito, raskaudenkeskeytys)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luvut ovat täysin totta. Ja kaikki nuo abortoidut olisivat lisääntyneet jopa kolmessa polvessa.

        "Luvut ovat täysin totta. Ja kaikki nuo abortoidut olisivat lisääntyneet jopa kolmessa polvessa."

        Muutama kommentti:

        1) Nainen ei synnytä (vielä vähemmän nykypäivänä) jos hän ei halua. Jos raskaus ei ole toivottu, hän hankkii abortin keinolla millä hyvänsä. Näin on tapahtunut aina, ja tapahtuu joka puolella maailmaa nytkin.

        2) Kun nainen tulee vahingossa, pakotettuna tai tahtoen raskaaksi, hän ei ajattele mitään lisääntymispoliittisia tai moraalisia näkökohtia vaan tekee päätöksen ihan henkilökohtaisista syistä

        3) Aborttien kieltäminen ei lisää synnytyshalukkuutta, eikä naiset suostu varsinkaan nykyisten ihmisoikeuskäsitysten mukaan mihinkään pakkohautomaideologiaan (paitsi vielä eräässä lahkossa) kun on saatavilla niin tehokas ja helppo raskauden keskeytys ihan kotioloissa, sitä käytetään myös niissä maissa missä abortti on tiukasti rajoitettu tai kielletty. Myös synnytysten määrä on vähentynyt, ei pelkästään aborttien. Siihen on syynä tehokas ehkäisy, joka toimii.

        4) Niissä maissa missä on vapaa aborttilaki, on hyvä sosiaaliturva, terveydenhoito, koulutustaso, varallisuus ja koko kansan hyvinvointi korkeampi, ei vain naisten hyvinvointi, eikä uskonto vaikuta politiikkaan juurikaan. Ja yllättävää kyllä, missä abortti vaikea saada, naisten asema huono, köyhien ja rikkaiden erot suuremmat, koulutustaso alhainen, uskonnolla yhteiskuntaan suuri vaikutus. Eikä uskonnon nimellä ole mitään väliä.

    • Anonyymi

      Aloittaja on oikeassa. Tämä on totta.

      • Anonyymi

        Mutta miksi hän jätti laskematta ennen vuotta 1970 laittomasti abortoidut? Heistä suuri luku saadaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi hän jätti laskematta ennen vuotta 1970 laittomasti abortoidut? Heistä suuri luku saadaan.

        Helposti toinen mokoma. Puhutaanpa nyt heistäkin. Ennen nykylakia abortteja voitiin tehdä 40 000 vuodessa.

        Mutta laillisia niistä vain muutama tuhat. Meitä uskovia kiinnostaa vain lailliset abortit. Amen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi hän jätti laskematta ennen vuotta 1970 laittomasti abortoidut? Heistä suuri luku saadaan.

        Tähän emme vastaa. :D Jätämme vastaamatta joka ainoaan hankalaan kysymykseen ne ovat kiusaavia, emme ajattele niitä vaan stoppaamme ajettelumme oitis ja pysymme opetuksessa - jota meille opetetaan! -Hoksimattammekin!

    • Anonyymi

      äitien terveys on aina vaarassa, kun viidettätoista lastaan odottaa ja synnyttää - myös äidin henki on vaarassa

      • Anonyymi

        Terve ihminen kestää rajattomasti synnytyksiä. Jos toisin on lääkäri tekee kastraation tai ohjaa ehkäisyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terve ihminen kestää rajattomasti synnytyksiä. Jos toisin on lääkäri tekee kastraation tai ohjaa ehkäisyssä.

        Äläpäs nyt! Syntiin yllytät jo lääkäritkin. Naisen työ on äitiys. Kuten sanot, rajattomasti kestää synnytyksiä. Ei siihen lääkärit saa sekaantua.
        Miehelle mitali rintaan, kun täyttää maan kiitettävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläpäs nyt! Syntiin yllytät jo lääkäritkin. Naisen työ on äitiys. Kuten sanot, rajattomasti kestää synnytyksiä. Ei siihen lääkärit saa sekaantua.
        Miehelle mitali rintaan, kun täyttää maan kiitettävästi.

        Vain nainen voi olla äiti se on luonnonjärjestys.

    • Anonyymi

      Lakigynistiikka toimii, älkää unohtako hiusväriä.

    • Anonyymi

      Suomen lakia pitää muuttaa että abortin murhastakin joutuu vankilaan.

      Ihmisen murha ei vanhene koskaan.

      • Siinäpä olisikin vankeinhoidolle haastetta kun joka vuosi joutuisi tuhansia naisia vankilaan. Monesti kun tätä on ehdotettu tuolla aborttikeskustelussa, niin on todettu että mukavahan se olisi, jos perheenäitikin pääsisi stressaavaa arkea pakoon muutamaksi kuukaudeksi valmiiseen pöytään ja täysihoitoon.

      • Anonyymi

        Niin että ihan takauvasti laki siis voimaan? Olet sinä melkoinen pelle. Aloituksen mukaan tämä tarkoittaisi sitä että vähintään puoli miljoonaa naista pantaisiin vankilaan. Oletko sä tosiaan ihan pimee...?

        Lisäksi tämä tarkoittaa sitä että olet myös pistämässä jumalaasi vankilaan. Luonto - teidän käsityksenne mukaan siis jumalanne - abortoi 70 prosenttia hedelmöityneistä munasoluista. Miksi tämä seikka aina unohdetaan? Varsinkin kun itse Päivi Räsänen on sanonut että ihmisen elämä alkaa HEDELMÖITYKSESTÄ.

        Lisäksi olisi hyvä kuulla että pääsevätkö nämä luonnon eli teidän jumalanne abortoimat munasolut taivaaseen? Ja minkä ikäisiä ne silloin ovat? Nehän kun eivät ole saaneet esim minkäälaista kastetta eivätkä koskaan ole kuulleet halaistua sanaa mistään kristinuskosta tai jeesuksesta.

        Näin ihmisen elämä alkaa - Tiede | HS.fi
        www.hs.fi › tiede › art-2000002667903
        17.8.2013 — Näin on syntynyt hedelmöittynyt munasolu eli tsygootti. Se ei kuitenkaan onnistu aina sillä jopa 70 prosenttia ihmisalkioista abortoituu itsestään.

        PS. Mistä näitä oikein tulee?

      • tieteilijä kirjoitti:

        Siinäpä olisikin vankeinhoidolle haastetta kun joka vuosi joutuisi tuhansia naisia vankilaan. Monesti kun tätä on ehdotettu tuolla aborttikeskustelussa, niin on todettu että mukavahan se olisi, jos perheenäitikin pääsisi stressaavaa arkea pakoon muutamaksi kuukaudeksi valmiiseen pöytään ja täysihoitoon.

        Eikö rangaistukset ole tarkoitettu ensisijaisesti ehkäisemään rikoksia?

      • ElävääVettä kirjoitti:

        Rangaistukset ei estä abortteja niissäkään maissa, missä se on ankarasti kielletty tai laiton. Tässä tilanne Irlannista, ennen kuin siellä vapautui abortti, ja laki on nyt vapaampi kuin meillä.

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005695570.html

        "Nykyisin tuomio laittomasta abortista voi olla jopa 14 vuotta vankeutta ja sakkorangaistus."

        Riippuu täysin siitä, mitä kansalainen pitää rikoksena ja mitä ei, eli henkilökohtainen oikeustaju. Esim salavuoteus oli kolmanneksi yleisimmin tuomittu rikos 1840-luvun Suomessa. Estiköhän se ihmisiä harrastamasta seksiä? Tai miten oli kieltolain aikaan, tuliko ihmiset raittiiksi? Kriminaalipolitikan ankaruus ja rikosten määrä eivät korreloi keskenään.

        https://rikoksentorjunta.fi/rangaistusten-vaikutus-rikollisuuteen

        Kaikesta päätellen nykyään ei raskauden keskeytystä pidetä isona asiana, kun pelkästään muutama prosentti sen haluaisi kieltää ja sitä vastustaa. Ei ennenkään ole pidetty, koska niin moni sen laittomanakin on tehnyt.

        Aborttilainkin sorvaamisessa on käytetty sitä ideaa, että mitä lainsäädännöstä seuraa, ja mitä pahempia ongelmia estetään. Nämä asiat oli keskustelussa kun nykyistä aborttilaki oli mietinnässä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/11206618/aborttilakikomitean-1968-mietinnosta-poimittua

        Nyt ollaan tultu jo aika pitkälle noista ajoista.

        Aina löytyy poikkeuksia. Mutta veikkaan, että jos Suomessa abortin teko ja teettäminen kriminalisoitsisiin muiden murhien tasolle, niiden määrä romahtaisi.

      • ElävääVettä kirjoitti:

        Aina löytyy poikkeuksia. Mutta veikkaan, että jos Suomessa abortin teko ja teettäminen kriminalisoitsisiin muiden murhien tasolle, niiden määrä romahtaisi.

        "Mutta veikkaan, että jos Suomessa abortin teko ja teettäminen kriminalisoitsisiin muiden murhien tasolle, niiden määrä romahtaisi."

        Ei kannata ainakaan kovin suurta panosta laittaa sille veikkaukselle, näin todennäköisyyksien perusteella. Aborttien määrään ei ole mitään vaikutusta, kun tutkit hieman aineistoa Suomen historiasta ja muualta maailmasta. Abortit jäävät vain tilastoimatta virallisesti. Esim Puolassa ei pitäisi olla abortteja juuri lainkaan, mutta naiset käyvät abortisssa Saksan puolella ja naisjärjestöt järjestävät myös aborttipillereita postitse.

        Kun Suomeen tuli tämä nykyinen laki, romahti tulehduksellisten keskenmenojen määrä. Nämä "keskenmenot" oli siis itse aiheutettujen aborttien komplikaatioita. Lääkärit pelkäsivät että aborttipotilaat vievät gynekologiset sairaalapaikat ja synnytysosastot muuttuvat aborttiosastoiksi. Näin ei käynytkään, koska nämä itsetehtyjen ja epähygieenisten aborttien vaatimat sairaalapaikat vapautuivat.

        Pitää vielä muistaa sekin, että 50 vuotta sitten abortti tehtiin eri tavalla, siihen tarvittiin henkilökuntaa enemmän. Nyt abortti tehdään lähes aina pillereillä, nainen tekee sen yksin ja se on vaaraton. Siksihän lääkäritkin puoltavat tätä aborttilain muutosta, mikä on nyt käsillä. Sikiöperusteiset ja myöhäisabortit on eri asioita, koska ne on komplikaatioperusteisia.

        https://blogi.thl.fi/suomen-aborttilainsaadanto-on-modernisoitava/

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-heittaisi-vanhentuneen-aborttilain-romukoppaan-ruotsin-malliin-han-ei-kuitenkaan-lahtisi/7960464

        Abortissa tapetaan aina lapsi. Ihan sama millä tavalla se tehdään.

        "Esim Puolassa ei pitäisi olla abortteja juuri lainkaan, mutta naiset käyvät abortisssa Saksan puolella ja naisjärjestöt järjestävät myös aborttipillereita postitse."

        Pätee tietenkin muihinkin maihin, joissa abortti on hyvin hankala saada. Maksukykyisille se on vain piipahdus vaikkapa lentäen sallivampaan maahan ja sitten takaisin kotiin. Vaihtoehtona ovat tietenkin oman maan pimeät aborttimarkkinat. Taso vaihtelee, sen voi saada hyvin varustellulla klinikalla "hyvään" hintaan turvallisesti tai sitten kurjissa olosuhteissa halvalla. Köyhimmät tekevät itse. Tiukka aborttilainsäädäntö onkin ainoastaan köyhien ongelma.

        Meillä turvallinen abortti ei onneksi ole varallisuuskysymys. Mutta ylipäätään: abortin vastustajia eivät kiinnosta ne juurisyyt ja näiden (miesten) ratkaisu onkin yksinkertainen ja yksioikoinen: kielletään tämä.

      • ElävääVettä kirjoitti:

        Abortissa tapetaan aina lapsi. Ihan sama millä tavalla se tehdään.

        Aborteissa ei koskaan tapeta lapsia. Ihan sama millä tavalla se tehdään.

      • Anonyymi
        ElävääVettä kirjoitti:

        Abortissa tapetaan aina lapsi. Ihan sama millä tavalla se tehdään.

        Totta, elävä kuolee aina abortissa.

        Jumala: menkää leirin ympäri ja tappakaa kaikki miekanterällä. Tuli 3000 uhria.

      • ElävääVettä kirjoitti:

        Aina löytyy poikkeuksia. Mutta veikkaan, että jos Suomessa abortin teko ja teettäminen kriminalisoitsisiin muiden murhien tasolle, niiden määrä romahtaisi.

        Jumalan määräämät surmat ovat Suomessa rikoksia.

        Ne ovat romahtaneet

      • Anonyymi
        torre13 kirjoitti:

        Sota ei ole rikos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sota ei ole rikos.

        Mutta kun tapetaan tottelematon poika, ja jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa, niin se on Suomessa rikos, kun molemmat tapetaan.

        Jumala määrää tekemään rikoksia.

      • Anonyymi

        Rajoja?

      • Anonyymi
        Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        Aborteissa ei koskaan tapeta lapsia. Ihan sama millä tavalla se tehdään.

        Eivät ne lapset ole eloonkaan kuulemma jääneet. Olisiko murha siis parempi teonsana?

        Ihmisen sikiö on
        - elollinen
        - DNA:n perusteella kantajastaan erillinen olento
        - DNA:n perusteella kuuluu homo sapiens -lajiin

        Eli ihminen.

        Uusmarxilaiset toki keksivät aina uusia merkityksiä sanoille aina kun biologia on aatteen sanomaa vastaan. Kun eivät halua suoraan sanoa, että haluavat tappaa ihmisiä, niin ovat keksineet osalle ihmisistä uuden määritelmän, jonka mukaan ne eivät olisi ihmisiä ja uusmarxilaiset voisivat sitten tappaa niitä. Samaa sanojen merkitysten vääntelyä on ollut sukupuolen suhteen. Uusmarxilaisten mukaan sukupuolen voi "vaihtaa/korjata", vaikka biologia muuta väittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, elävä kuolee aina abortissa.

        Kyllä siittiö ja munasolukin on eläviä, ja ne kuolee jos eivät pääse yhtymään.

        >Eivät ne lapset ole eloonkaan kuulemma jääneet.

        Mitkä lapset? Aborttiin ei osallistu lapsia missään tapauksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ne lapset ole eloonkaan kuulemma jääneet. Olisiko murha siis parempi teonsana?

        Ihmisen sikiö on
        - elollinen
        - DNA:n perusteella kantajastaan erillinen olento
        - DNA:n perusteella kuuluu homo sapiens -lajiin

        Eli ihminen.

        Uusmarxilaiset toki keksivät aina uusia merkityksiä sanoille aina kun biologia on aatteen sanomaa vastaan. Kun eivät halua suoraan sanoa, että haluavat tappaa ihmisiä, niin ovat keksineet osalle ihmisistä uuden määritelmän, jonka mukaan ne eivät olisi ihmisiä ja uusmarxilaiset voisivat sitten tappaa niitä. Samaa sanojen merkitysten vääntelyä on ollut sukupuolen suhteen. Uusmarxilaisten mukaan sukupuolen voi "vaihtaa/korjata", vaikka biologia muuta väittää.

        Sikiö ei ole naisesta erillinen olento, vaikka näin kovasti halutaan aina abortinvastustamispuheissa väittää.

        Jos sikiö olisi erillinen yksilö, se tulisi toimeen ilman naisen elintoimintoja. Aina missä on alkio tai sikiö, siellä on naisen kohtukin. Tämä on ihan biologiaa, eikä biologia määrittele moraalia joka on täysin ihmistieteellisin keinoin selitetty ja vaihtelee ihan riippumatta luonnontieteellisistä lainalaisuuksista.

        Et tunne edes perusbiologiaa. Sikiö on yksilö jolla on oma DNA, verenkierto, sormenjälkiä ymym.
        Olet kova vääristellen asiaa saadaksesi oikeutuksen näille hirmuteoille. Ilmeisesti sinut on abortoitu ja se painaa mieltäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siittiö ja munasolukin on eläviä, ja ne kuolee jos eivät pääse yhtymään.

        Ennen niiden yhtymistä ei ole uutta ihmiselämää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne edes perusbiologiaa. Sikiö on yksilö jolla on oma DNA, verenkierto, sormenjälkiä ymym.
        Olet kova vääristellen asiaa saadaksesi oikeutuksen näille hirmuteoille. Ilmeisesti sinut on abortoitu ja se painaa mieltäsi.

        Voiko sellainen tuntea "perusbiologiaa" joka uskoo että sikiö kehittyisi ilman naisen elintoimintoja? Kovasti sitä on pohdittu tuolla aborttikeskustelussa. Jos sikiö ei olisi osa naisen kehoa, niin mikään naisen nauttima lääke tai muu aine ei vahingoittaisi sikiötä. Esim jos nainen nappaa vatsahaavalääkkeen niin se aiheuttaa istukan toiminnan lakkaamisen.

        "Ilmeisesti sinut on abortoitu ja se painaa mieltäsi."

        Tässä nyt tuli se sinun biologian tietämyksesi taso sitten. Enhän minä olisi tässä jos minut olisi abortoitu. :) Äitini on tehnyt päätöksen synnyttää minut, niin ilmeisesti olen ollut toivottu. Mutta aborttiforumilla on kyllä esiintynyt ilmiö, että abortoitut alkiot kirjoittelee syyllistäviä ja paatoksellisia päiväkirjoja, pohtii syntyjä syviä jopa jouduttuaan vessanpönttöönkin. Biologia tai muukaan luonnontiede ei taida moista ilmiötä tuntea.

        keskustelu.suomi24.fi/t/10380421/abortin-juuri-tehnyt

        Tutkimuksissa on ilmennyt, että niillä, joita on lyöty pienestä asti Raamatulla päähän, on isompanakin vaikeampi erottaa faktaa ja fiktiota toisistaan.

        www.iflscience.com/brain/religious-children-struggle-separate-fact-fiction/

        Selittänee paljon aborttikeskustelua meillä.

        Tarkoitat siis, että esim. kääpä ei ole puusta erillinen olento? (Koska kääpä tarvitsee puun, jossa elää.)

        Eihän tuossa nyt ole mitään järkeä?

        Itse asiassa sikiö on siinä mielessä paljon selkeämmin erillinen olento, että kyse on sikiö on olennon kehitysvaihe, jossa olento on riippuvainen toisesta olennosta kohdussa. Tuo mystinen "sikiö" ei ole mikään erillinen laji tms. biologisessa mielessä. Yksinkertaisesti kysymys kuuluu, onko sikiö elollinen, mihin lajiin dna sen liittää, onko dna sama kuin jollakin muulla saman lajin yksilöllä.

        pl. tietysti identtinen kaksonen - kyse on lähinnä siitä, että sikiö on ihmisen kehitysvaihe. sikiön tunnistaa ihmiseksi dna:sta. sna myös paljastaa, että sikiö on eri olento kuin nainen, jonka kohdussa sikiö kehittyy.

      • Anonyymi
        ElävääVettä kirjoitti:

        Abortissa tapetaan aina lapsi. Ihan sama millä tavalla se tehdään.

        Se on juuri noin.

      • a-teisti kirjoitti:

        "Esim Puolassa ei pitäisi olla abortteja juuri lainkaan, mutta naiset käyvät abortisssa Saksan puolella ja naisjärjestöt järjestävät myös aborttipillereita postitse."

        Pätee tietenkin muihinkin maihin, joissa abortti on hyvin hankala saada. Maksukykyisille se on vain piipahdus vaikkapa lentäen sallivampaan maahan ja sitten takaisin kotiin. Vaihtoehtona ovat tietenkin oman maan pimeät aborttimarkkinat. Taso vaihtelee, sen voi saada hyvin varustellulla klinikalla "hyvään" hintaan turvallisesti tai sitten kurjissa olosuhteissa halvalla. Köyhimmät tekevät itse. Tiukka aborttilainsäädäntö onkin ainoastaan köyhien ongelma.

        Meillä turvallinen abortti ei onneksi ole varallisuuskysymys. Mutta ylipäätään: abortin vastustajia eivät kiinnosta ne juurisyyt ja näiden (miesten) ratkaisu onkin yksinkertainen ja yksioikoinen: kielletään tämä.

        "Tiukka aborttilainsäädäntö onkin ainoastaan köyhien ongelma."

        Näin se on aina ollut. Varakkaat saavat kyllä "yksityispalveluja" monin tavoin, mutta vähävaraiset eivät.

        Senköhän vuoksi abortista on tullut poliittinen kysymys?

    • Anonyymi

      Täällä on taas profeettoja sekä maallikkosaarnaajia?

      Jos suomen sisällissodassa ei olisi murhattu punaisiq
      tai jos jatkosodassa ei olisi hitlerin mannerheimin ja rytin
      johdolla tapatettu tuhansia sotaveteraaneeja
      paljinko suomen väki luku olisi nyt???????

      • Anonyymi

        Jos punaiset olisivat voittaneet, suomalaisia olisi nyt ehkä 2 miljoonaa. Suurin osa olisi punaisten voiton jälkeen tapettu Siperian vankileireille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos punaiset olisivat voittaneet, suomalaisia olisi nyt ehkä 2 miljoonaa. Suurin osa olisi punaisten voiton jälkeen tapettu Siperian vankileireille.

        Tästä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, eikä Siperiassa ollut sata vuotta sitten vankileirejä. Mm. 50 000 tšekkiläistä sotilasta kyllä oli pitämässä Siperian rataa hallussaan.

        Sen sijaan siitä on todisteet, että jos Saksa ei olisi saanut turpiinsa 1918, Suomen luonnonvarat olisi lahjoitettu sakuille ja tehty isänmaastamme Saksan siirtomaa. Kaikki paperit oli tehty valmiiksi, Saksan vain piti saada vähintään tasapeli länsirintamalla.

        Ja sitten USA pelasti meidät ja itsenäisyytemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos punaiset olisivat voittaneet, suomalaisia olisi nyt ehkä 2 miljoonaa. Suurin osa olisi punaisten voiton jälkeen tapettu Siperian vankileireille.

        Juu, toveri on susi toverillekin.

    • Anonyymi

      Suomessa on jo yli kaksi miljoonaa ihmistä ylimääräistä, joille omat pellot eivät tuotaisi yhtään ravintoa.
      Tämä kaikki on poissa mm. Afrikan nälkäänäkevien vauvojen ja pikkulasten suista.

      • Anonyymi

        Eikö ne afrikkalaiset ole liikaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ne afrikkalaiset ole liikaa?

        Ihmiset ovat liikaa?

        Täyttäkää maa.

      • On käynyt päinvastoin.

        Nyt täällä syödään salaattiruokaa. Työmatkat fillarilla.

      • Anonyymi

      • Olen syönyt salaattia, johon on lisätty hieman joko kalaa tai kanaa. Paino on pudonnut.

        Nyt projektissa on kaksi. Työmatkat sujuu parhaiten fillarilla.

      • Anonyymi

        Miksi sitten tänne otetaan elättejä muslimimaista?

    • Anonyymi

      Sikiö on vierasta kehoa.
      Persoona on tulemista vailla, ei siihen tarvita edes tiedettä, itse olet todistus, ettet ole sama nainen joka sinut synnytti.
      Täyttä valhetta, että sikiö olisi naisen omaa kehoa. Totuuden vastaista aikaa, mitä ylen antajat antaa.
      Ylenantiin ei voi luottaa, se markkinoi teurastusta.
      Hävytöntä.

      • Anonyymi

        Sikiö on oma persoonansa eikä osa äitiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sikiö on oma persoonansa eikä osa äitiä.

        Ja usein abortoitu sikiö olisi kehitysvammainen persoona. Ei kiinnosta aitouskovia pätkän vetaa osallistua sellaisen ihmisen elämänsä aikana tuottamiin kustannuksiin, jotka eivät ole pienet.

        Patmos voisikin ottaa Joulun lapsi -keräyksen kohteeksi syntyvien kehitysvammaisten pelastamisen abortilta ja elämän kustantamisen. Miljoonalla egellä hoitaisi ehkä viisi tai kuusi keharia aikuiseksi ja hautaan.

        Kehitysvammaiset ovat siis mielestäsi ei-toivottuja ihmisiä?
        (Kuulostaa jotenkin kolmannen valtakunnan sosialistiselta ideologialta...)

        Synnyttyään he ovat täysivaltaisia ihmisiä, joista tulee huolehtia kaikin sivistysvaltion keinoin. Jostain syystä moni ei kuitenkaan halua synnyttää lasta, joka veisi kaiken voiman ja energian vähintään seuraavat 20 vuotta kasvamatta koskaan edes kymmenvuotiaaksi. Aitouskoviltakaan ei saisi minkäänlaista apua; voinee huoleti sanoa, että heiltä sitä viimeksi saa.

        Kolmas valtakunta ei ollut sosialistinen, vaan päinvastoin rikastutti teollisuussukuja satumaisesti. Aikansa.

        Korjaan että eivät he täysivaltaisia ole, vaan täysoikeuksisia.

      • Anonyymi
        Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        Synnyttyään he ovat täysivaltaisia ihmisiä, joista tulee huolehtia kaikin sivistysvaltion keinoin. Jostain syystä moni ei kuitenkaan halua synnyttää lasta, joka veisi kaiken voiman ja energian vähintään seuraavat 20 vuotta kasvamatta koskaan edes kymmenvuotiaaksi. Aitouskoviltakaan ei saisi minkäänlaista apua; voinee huoleti sanoa, että heiltä sitä viimeksi saa.

        Kolmas valtakunta ei ollut sosialistinen, vaan päinvastoin rikastutti teollisuussukuja satumaisesti. Aikansa.

        Miksi kehitysvammaiset pitäisi likvidoida ennen syntymäänsä? Rahan takia? Aika julmaa suoraan sanoen.

        Kolmas valtakunta oli sosialistinen. Valtiolla oli tiukka kontrolli talouteen ja yksilöiden tekemisiin. Kaikissa muissakin sosialistisissa maissa on yleensä puoluejohto lähipiireineen usein rikastunut valtavasti.

        Suuri enemmistö nyt vain on sitä mieltä ja säädättänyt lain, että äiti saa itse päättää, haluaako hän uhrata elämänsä kehitysvammaisen lapsen hoitamiseen ja elättämiseen vai ei. Lapsen saa esimerkiksi uskova äiti täysin vapaasti pitää jos haluaa uskonsa takia niin tehdä, ja sitten me veronmaksajat annamme hänelle runsasta tukea. Eikö ole hyvä näin, vai mitä vielä haluaisit?

        >Kolmas valtakunta oli sosialistinen.

        Ei tietenkään ollut. Yritykset olivat yksityisiä, ja monet kapitalistit rikastuivat valtavasti. Sosialismissa ei noin voi olla. Natsipuolueen sosialistisiipi likvidoitiin Pitkien puukkojen yössä 1934, ja jäljelle jäi vain äärioikeisto.

        Ei Kiinakaan ole sosialistinen, se on vain yhden nimellisesti kommunistisen puolueen diktatuuri, jonka kapitalistit ovat satumaisen rikkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sikiö on oma persoonansa eikä osa äitiä.

        Niinpä! Se on ihminen!

      • Anonyymi
        Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        Ja usein abortoitu sikiö olisi kehitysvammainen persoona. Ei kiinnosta aitouskovia pätkän vetaa osallistua sellaisen ihmisen elämänsä aikana tuottamiin kustannuksiin, jotka eivät ole pienet.

        Patmos voisikin ottaa Joulun lapsi -keräyksen kohteeksi syntyvien kehitysvammaisten pelastamisen abortilta ja elämän kustantamisen. Miljoonalla egellä hoitaisi ehkä viisi tai kuusi keharia aikuiseksi ja hautaan.

        Näkemyksesi ovat yhtä natsien tekojen kanssa. Heil!

    • Anonyymi

      Eikö olisi Raamatullista lopettaa ehkäisykin ja niin saisimme Jumalan tahdosta lapsia joka ikinen vuosi ja Suomi täyttyisi?

      Jumala kaiketi haluaisi että joka ikinen lapsi syntyisi jonka ihminen ehkäisemällä estää tulemasta olevaiseksi vai miksei tämä muka päde?

      Niin oli sen syntyvän hellusen ihmistaimen iäisyyskohtalo sitten miten piinallinen tahansa - riski on suuri, vai mitä.

      Mutta kun se on niin lutuunen kun se on pieni niin ette te jaksa ajatella niin pitkälle..niin ei ole opetettu?

      • Anonyymi

        Missä Raamatussa sanotaan noin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä Raamatussa sanotaan noin?

        Miten sanotaan? Missä siellä kehoitetaan ehkäisemään? Siellä kyllä sanotaan että miehen siementä ei saa hukkaan valuttaa Jumala ei tykännyt siitä, niin ehkä se on se viesti sitten ettei ehkäisyä? :D

        Ajatteletko niitten pienten lulusten pikkuvauvojen iäisyyskohtaloita milloinkaan, ehkä niitä kaikkia ei olisi "valittu" uskoon - kun uskonet aika karvaisiinkin ja tulisiin iäisyys kohtaloihin?

        Ajattele mitä kirjoitan äläkä vie sivuun Vai eikö ole opeetettu sellasta ajattelua vaan opeettu vain jankkamaan samaa kun sen pitää nyt vain olla niin kuin sinua opeetetaan ja sitten lakkaat ajattelemasta? :D Mä en osaa tuota, just tuota mä en osaa!

        Tämä tästä, jos sinua vauvojen iäisyys kohtalot ei lotkauta, koska uskot miten uskot, niin en voi auttaa!

        :D Eikö ne ole turvassa jotka eivät tuohon "peliin" synny ollenkaan, ei ole siis pelkoa kadotuksesta heillä, eihän. :) Anna seurakuntapaimenesi selittää sulle tuo solmu auki että mitäs hän ois miältä..kysäseppä

        korjaan: ajatteletkos koskaan lutusten vauveleitten iäisyyskohtaloita, nehän voivat olla tosi karmeitakin -uskotko niin?

        Entä sen äidin ja lääkärin iäisyys?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä sen äidin ja lääkärin iäisyys?

        Mitä multa kysyt, sinähän noin ajattelet? Arvopa nyt sitten kenen iäisyyttä sinun ensin pitäisi ajattella ja eikö vauveli olekaan nyt mitään - kyllä sekin kasvaa ja..

        Älä siirrä tolppaa vaan AJATTELE muutakin kuin miten pappi käskee, ajattele itse. :)

    • Anonyymi

      Nyt me lopetamme ajattelun, Aamen! -Pitää vain syntyä!

      • Anonyymi

        Jokaisen pitäisi tietää, että meidän tämä maallinen maja (kehomme) puretaan ja meidän siellumme siirtyy iäisyytteen. Mutta on järkyttävää, että tätä ei oteta vakavasti, vaan siitä tehdään pilkan aihe.

        Meidän Luojamme on meille antanut mahdollisuuden tietää, mitä Hän haluaa meidän tekevän.

        Ap.t.17:
        26. Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä. Hän on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat,
        27. jotta he etsisivät Jumalaa, jos ehkä hapuilemalla löytäisivät hänet. Hän ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä,
        28. sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijoistannekin sanoneet:
        'Me olemme myös hänen sukuaan.'
        29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa kuvitella, että jumaluus on samanlainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin inhimillisen taiteen tai ajatuksen luomus.
        30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
        31. Hän on näet säätänyt päivän, jona hän tuomitsee koko maailman vanhurskaasti sen miehen kautta, jonka hän on siihen määrännyt. Hän on antanut siitä kaikille vakuuden herättämällä hänet kuolleista."

        Raamattu on järjetön kirja.

        Nii-in mutta ne syntyvät lapset/ vauvelit, pääsevätkö he kaikki? Vai minne suuri osa niistä kuitenkin joutuis uskosi mukaan?

        Etkö sinä näe/tajua sitä ristiriitaa tuossa ajattelussa että syntyä vaan pitää ja ajatellaan vaan sitä söpöä sitä vauvelia mutta sitten kun on se iäisyys niin mitäs sitten - miten sinä uskot että sitte käy - niille jotka olivat ensin niitä söpöleitä vauveleita kaikki joiden oli ihan must syntyä? Niitten nyt vain on pakko syntyä vaikka ikuisen tulen ruuaksi suuren osan, koska kaikki eivät nyt kuitenkaan pääse taivaaseenkaan??!! Abortti on pahasta?

        Etkö tajua jos ei aasta asti selitä! Ja mitä nuo Raamatun lauseet tähän kuuluvat, no ehkä just sitä että tuomio tulee niille kaikille ensin niin söpöleille vauveleillekin?

        Vai mitä sinä ajattelet, ihminen?

        Jep. Abortti on suorastaan palvelus sikiön sielulle. Vähän kuin Premium luokan pikalippu oikotielle taivaaseen. Me syntymään joutuneet ollaan sen sijaan koko ajan veitsenterällä ja tarkkailun alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisen pitäisi tietää, että meidän tämä maallinen maja (kehomme) puretaan ja meidän siellumme siirtyy iäisyytteen. Mutta on järkyttävää, että tätä ei oteta vakavasti, vaan siitä tehdään pilkan aihe.

        Meidän Luojamme on meille antanut mahdollisuuden tietää, mitä Hän haluaa meidän tekevän.

        Ap.t.17:
        26. Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä. Hän on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat,
        27. jotta he etsisivät Jumalaa, jos ehkä hapuilemalla löytäisivät hänet. Hän ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä,
        28. sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijoistannekin sanoneet:
        'Me olemme myös hänen sukuaan.'
        29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa kuvitella, että jumaluus on samanlainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin inhimillisen taiteen tai ajatuksen luomus.
        30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
        31. Hän on näet säätänyt päivän, jona hän tuomitsee koko maailman vanhurskaasti sen miehen kautta, jonka hän on siihen määrännyt. Hän on antanut siitä kaikille vakuuden herättämällä hänet kuolleista."

        Joo, ei ajatella -eihän.

      • Anonyymi
        torre13 kirjoitti:

        Raamattu on järjetön kirja.

        Ei alkuunkaan.
        Järjettömän kirjan löytää toisaalta Lähi-Idästä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei alkuunkaan.
        Järjettömän kirjan löytää toisaalta Lähi-Idästä.

        No mitä järjellistä Raamatussa on?

      • Anonyymi
        torre13 kirjoitti:

        No mitä järjellistä Raamatussa on?

        Mitä Kôraanissa?

      • KTS kirjoitti:

        Jep. Abortti on suorastaan palvelus sikiön sielulle. Vähän kuin Premium luokan pikalippu oikotielle taivaaseen. Me syntymään joutuneet ollaan sen sijaan koko ajan veitsenterällä ja tarkkailun alla.

        Tasan näin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisen pitäisi tietää, että meidän tämä maallinen maja (kehomme) puretaan ja meidän siellumme siirtyy iäisyytteen. Mutta on järkyttävää, että tätä ei oteta vakavasti, vaan siitä tehdään pilkan aihe.

        Meidän Luojamme on meille antanut mahdollisuuden tietää, mitä Hän haluaa meidän tekevän.

        Ap.t.17:
        26. Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä. Hän on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat,
        27. jotta he etsisivät Jumalaa, jos ehkä hapuilemalla löytäisivät hänet. Hän ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä,
        28. sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijoistannekin sanoneet:
        'Me olemme myös hänen sukuaan.'
        29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa kuvitella, että jumaluus on samanlainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin inhimillisen taiteen tai ajatuksen luomus.
        30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
        31. Hän on näet säätänyt päivän, jona hän tuomitsee koko maailman vanhurskaasti sen miehen kautta, jonka hän on siihen määrännyt. Hän on antanut siitä kaikille vakuuden herättämällä hänet kuolleista."

        >Jokaisen pitäisi tietää, että meidän tämä maallinen maja (kehomme) puretaan ja meidän siellumme siirtyy iäisyytteen.

        Tämä tiedetään välittömästi, kun vain esitätte siitä alioikeudessa pitävät todisteet.

    • Tää kansalaisaloite menee eduskunnassa heittämällä läpi ja hyvä niin.

      • Anonyymi

        Äiti Teresan mukaan valtio, jossa abortti on sallittu ei opeta ihmisille rakkautta vaan opettaa ihmiset hankkimaan väkivalloin haluamansa

        Uusmarxilaisuus on Suomessa lyönyt läpi myös kokoomuksessa. Ihmisen tappaminen sillä verukkeella, että keksitään aatteen tavoitteille sopiva määritelmä niin, ettei tappamisen kohde olisikaan ihminen, on petosta.

        Äiti Teresa tosin oli hirviö, joka jopa kielsi helvetillisiä tuskia kärsineiltä sairailta kipulääkkeet. Korkkiruuville kai tämäkin edustaisi rakkautta jollain umpiperverssillä tavalla.

        Toivottavasti olette muistaneet ottaa pyhimykseksenne marsalkka Philippe Pétainin, jonka hallinto Vichyn Ranskassa teloitti abortin tehneen Marie-Louise Giraudin giljotiinillä.

        Kertaan vielä hitaimmille, että Ranskan kaikkein aikojen viimeisen giljotiinissa teloitetun rikosseuraamusasiakkaan rikos oli siis abortti.

        »Äiti Teresa ei auttanut Kalkutan köyhiä vaan länsimaiden rikkaita, jotka saivat hänen avullaan rauhoitettua huonon omatuntonsa – ja Äiti Teresa sai heiltä miljardeja dollareita. Jotkut hänelle lahjoituksia antaneet olivat diktaattoreita tai rikollisia, jotka yrittivät pestä likaisia käsiään. He saivat Äiti Teresan pyhän kunnioituksen sopivaa rahasummaa vastaan. Suurin osa hänen kannattajistaan oli kuitenkin rehellisiä, hyvää tarkoittavia ja lämminsydämisiä ihmisiä, jotka lankesivat siihen harhaan, että `Katuojien Pyhimys´ kuivaisi kaikki kyyneleet, lopettaisi kaiken kurjuuden ja korjaisi kaiken epäoikeudenmukaisuuden maailmassa. Illuusioon rakastuneet kieltäytyvät usein näkemästä totuutta.»
        Intian rationalistiajattelijoiden liiton pääsihteeri Sanal Edamaruku.

        1990-luvulla äiti Teresasta julkaistiin kaksi paljastuskirjaa: Christopher Hitchensin The Missionary Position ja Aroup Chatterjeen Mother Teresa: The Final Verdict. Kirjoissa häntä moititaan muun muassa korruptiosta, köyhäinhoidon lääketieteellisesti varsin huonosta tasosta sekä hyvistä suhteista eri maiden diktaattoreihin, kuten Haitin yksinvaltiaaseen Jean-Claude Duvalier’hen.

    • Anonyymi

      Abortit eivät ole ongelma. Abortit ovat seurausta siitä, että on päädytty tilanteeseen ei-toivottu raskaus. Se on ongelma, jota abortilla yritetään korjata. Mutta miksi näin on? Koska vanhemmat eivät kasvata lapsiaan siten, että nuoret osaavat hillitä sukupuolivietin ja kasvaa kypsiksi aikuisiksi! Sellaisiksi aikuisiksi, että tekevät hyviä valintoja (ei tule ei-toivottua raskautta) tai edes kantavat vastuuta tekemisistään (jos raskaus on ei-toivottu, niin nainen synnyttää ja sitten yhdessä kasvatetaan lapsi). Valitettavasti monet ruumiillisesti aikuiset ovat henkisesti lapsia... No, mitä muuta voi odottaa, kun lapsena roolimalliksi annetaan Peter-Pan, joka ei koskaan kasva aikuiseksi? Tai kun nuorena toinen roolimalli on minkäänlaiseen vastuunkantoon kykenemätön Uuno Turhapuro? Suomen yhteiskunta on sairas.

      • Anonyymi

        Vanhemmat eivät ole ostaneet lapsilleen ehkäisyä, jos kyseessä on nuoren abortti. Niillä paikkakunnilla, missä on kunta tarjonnut ehkäisyn nuorille, on aborttien määrä vähentynyt.

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006535163.html

        "ILMAISEN ehkäisykierukan ja -kapselin tarjoaminen nuorille vähensi aborttiriskiä jopa 80 prosenttia Vantaalla."

        Koska meidän kunnassa ei ollut lasteni ollessa teinejä mitään ilmaista ehkäisyä niin minun tehtävä oli se heille järkätä, kondomit ja pillerit olen aina maksanut lapsille, ei ole ollut tauteja eikä abortteja.

      • Anonyymi

        Ja se raskaus on mielestäsi sen syntymättömän lapsen syy?
        Ja siksi lapsi pitää tappaa?

      • Anonyymi

        "Koska vanhemmat eivät kasvata lapsiaan siten, että nuoret osaavat hillitä sukupuolivietin"

        Pelkkä meemi. Alueilla joilla kasvatus perustuu sukupuolivietin tukahduttamiseen on eniten teiniraskauksia ja abortteja.

      • Anonyymi

        Vanhempien pitää tarjota lapsilleen ehkäisy. Sillähän ongelma poistuu ja abortit vähenee. Niillä paikkakunnilla missä kunta tarjoaa ehkäisyn, on jopa 80% aborteista jäänyt tekemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se raskaus on mielestäsi sen syntymättömän lapsen syy?
        Ja siksi lapsi pitää tappaa?

        Lasta ei tarvi tappaa jos raskaus keskeytetään. Näin lapsenmurhat estyy.

        Sehän juuri on lapsenmurhaamista kun tahallisesti keskeytetään eli abortoidaan elävä ihmisalku.

        Kauhea rikos ja synti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lasta ei tarvi tappaa jos raskaus keskeytetään. Näin lapsenmurhat estyy.

        Tarkalleen näin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän juuri on lapsenmurhaamista kun tahallisesti keskeytetään eli abortoidaan elävä ihmisalku.

        Kauhea rikos ja synti.

        Suomen lain mukaan näin ei ole. Oletko toiminut kaikin voiminesi, jotta lakia muutettaisiin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja se raskaus on mielestäsi sen syntymättömän lapsen syy?
        Ja siksi lapsi pitää tappaa?

        Suomessa ei ketään saa tappaa sillä perusteella, että hän on syyllistynyt johonkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasta ei tarvi tappaa jos raskaus keskeytetään. Näin lapsenmurhat estyy.

        Raskauden keskeyttäminen on lapsen tappamista. Sikiövaihe kuuluu ihmisen lajityypilliseen kehitykseen. Sikiö on ihminen - sen näkee jo DNA:sta.

      • ”Mutta miksi näin on? Koska vanhemmat eivät kasvata lapsiaan siten, että nuoret osaavat hillitä sukupuolivietin ja kasvaa kypsiksi aikuisiksi!”

        Sinulla tuntuu olevan hyvin vähäiset tiedot siitä, mitä murrosikä tarkoittaa?
        Se tarkoittaa sukupuolihormonien erityksen alkamista ja joka on voimakkaimmillaan juuri nuorena. Siinä ei vanhempien kontrollointi enää toimi. Ehkä jos vanhemmat ovat täysin kyenneet nurjertamaan lapsensa psyyken.

        Arviolta n. 30 % tytöistä aloittaa seksielämän alle 16-vuotiaina. Valtaosa nuorista on menettänyt neitsyytensä noin 17-vuotiaana. Varhaimmin aloittavat työläistaustaiset ja naiset myös synnyttävät nuorempina lapset kuin koulutetumpi väestö.

        ”Erityisesti alle 20-vuotiaille tehtyjen keskeytysten määrä on vähentynyt viime vuosina merkittävästi (–16,1 % verrattuna vuoteen 2017). Eniten keskeytyksiä tehtiin yhä 20–24-vuotiaille (13,5/1 000 vastaavan ikäistä naista).”
        ”Raskauden keskeytys” Lääkärikirja Duodecim 1.10.2020

        Aborttia hakevat siis aivan aikuiset naiset.

        ”…tai edes kantavat vastuuta tekemisistään (jos raskaus on ei-toivottu, niin nainen synnyttää ja sitten yhdessä kasvatetaan lapsi).”

        Sitten vaan kasvatetaan :D Juuri siksi abortteja haetaan, koska olosuhteet voivat olla sellaiset, ettei se kasvatus ja hoitaminen noin vain onnistukaan!

    • Anonyymi

      Raamattua keppihevosena pitävät Raamatun logiikkana: eläimiin ei saa sekaantua , mutta sian kanssa siis voi mennä naimisiin, koska Raamattu ei sitä kiellä. Henkisesti kehitysvammaisten keskustelua.
      Lääketiede tehtävä on suojella elämää, eikä tappaa, kuninkaalliset saa verta sikiöistä juodakseen, ja ketkä sitä peesaa, - aika petomainen luonne, luonnovastainen hirviö, jopa rikos ihmisyyttä vastaan.

      • Anonyymi

        Hyvin sanoit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanoit.

        No pikemminkin mielisairaan tekstiä, jos kuvittelee kuninkaallisten juovan sikiöverta.

    • Anonyymi

      Vietä hiljainen hetki kuolleiden lasten muistoksi!
      "Raamatun mukaan Jumala pyhittää lapsen jo äitinsä kohdussa."

      ----

    • Anonyymi

      Dystopia oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta:

      Kehyskertomus, joka perustuu dokumentaarisiin lähteisiin ja tietoihin:

      Olipa kerran maa, jossa oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen tarkoitti vain sitä, että koko oikeusjärjestelmä todellisessa tominnassaan lähti syyllisyysolettamasta ja syytetylle asetettiin näyttötaakka päinvastoin kuin se on alin mukaan. -Tarvitseeko esimerkkiä kaukaa hakea-

      Se oli maa, jossa oikeusvaltioperiaatteen noudattamuusvaatimus tarkoitti tuomioistuimen kyseenalaistamatonta ja monopolisoitua valtaa päättää siitä mitä piti totena ja todellisia näyttöjä ei voitu vaatia, ei vastaajan todellista kuulemista, ei avoimuutta, ei tasapuolisuutta, ei lainmukaisuutta prosessioikeuden ja kansainvälisten ihmisoikeuksienkaan, eikä vastaajan muidenkaan oikeusturvanormien noudattamista, eikä oikeuden yleisten oikeudellisten normien noudattamista. Vain katsomme, että jokin on toista uskottavampi... Ja oikeusvaltioperiaate nähtiin vain monopolisoidun diktatorisen pakkovallan vahvistamisena ja sen vaatimusten kyseenalaistamattomuutena.

      Olipa myös kerran tuomiovaltakoneisto, jossa juristit keskenään sopivat etukäteen tuomioista ja perusteluista ja menettelytavoista oikeudenkäyntiprosessissa. Vetoamalla kireisiin ja juttujen paljouteen, ei vastaajan oikeusturvanormien noudattamisesta tarvinnut piitata ja ihminen voitiin uhrata tuolle koneistolle polittisista tai yhteiskunna hegemoniallisista syistä. Esimerkiksi itäblogin mallin mukaan ja DDR:stä haetuin opein, jossa jotkut rikokset nähtiin keinoina syrjäyttää alkavia poliittisia uria ja tuhota ihmisen henkilökohtaiset menestymismahdollsiuudet, kostomielessä tomimiset laillistettiin jne. Yksi tyypillisimmistä menetlmistä noissa kauhukuvissa oli ihmisen leimaaminen esimerkiksi pedofiiliksi. Näin kansakunnan inho saatiin kohdistettua pakkovallan ja pakkotuomiovallan käytön kohteeseen ja tuomita oitiin ilman oikeita näyttöjä siitä, että rikoksia olisi tehty oikeassa elämäss. Mielikuvat riittivät mielivaltaiin implikaatioihin ja mielivaltaisiin tuomioihin. Jutut voitiin salata 50 vuodeksi ja päätösten perusteluja ja näyttöjä estettiin tulemaan julkisuuden arvioitaviksi. Uhri vaiennettiin koston uhalla.

      Olipa tuossa valtiossa presidenttikin virassa ollessaan todennut, että tuossä maassa oikeutta ei saa, ken itse sit ei hanki.

      -Vaatimukset oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi olivat yleisiä. Omat takapihat pidettiin piilossa, eikä niistä keskusteltu, eikä kyseenalaistuksia julkaistu kansakunnan oikeudentunnon pelon vuoski ja valtakoneiston, jolla oli vakivaltakoeisto hallussaan, yksipuolisen näkemyksen ja lain ja oikeun varjolla toimimisen oikeuttamiseksi.

      -Vahingonilo ja mielivalta kulkevat käsi kädessä-

    • Anonyymi

      Suomi ei ole kyennyt takaamaan toimeentuloa edes nykyisen kokoiselle väestölle eli Ruotsi olisi saanut täältä muutaman satatuhatta elintasopakolaista lisää.

      • Juuri näin olisi käynyt, eikä sille porukalle olisi enää löytynytkään Volvon takaavaa työpaikkaa.

    • Anonyymi

      Julmaa on meno kuten Herodeksen aikana lapsia kohtaan. Nyt murhataan syntymättömiä kohtuun julmasti.

      Ja se sallitaan oikein lakien voimalla. Liki 9000 vuodessa. Eipä ole otsikoita lehdissä ja uutisissa elämän alun saaneiden ihmisten murhista.

      Pitäisi lopettaa tuollaiset tuhoavat lait tykkänään.

      • Eikö Herodeksen väitetty tapattaneen syntyneitä lapsia? Eivätkä ne suomalaisia olleet.

        >Eipä ole otsikoita lehdissä ja uutisissa elämän alun saaneiden ihmisten murhista.

        Ei niin. Mietipä miksei.

        >Pitäisi lopettaa tuollaiset tuhoavat lait tykkänään.

        Joko olet tehnyt kansalaisaloitteen aiheesta? Ei ne täällä vinkumalla lopu, kun yhdellä keskustelulla on parhaassa tapauksessa muutama sata lukijaa ja usein vain kymmeniä.

      • Anonyymi

        Näin se on.

      • Anonyymi

        Laki raskauden keskeytyksestä on ollut voimassa yli 50 vuotta. Et taida ymmärtää mitä se tarkoittaa.

    • Anonyymi

      Manataan tappamista esille, mainostetaan hulvatonta vastuuttomuutta. Abortti kuormittaa terveydenhuoltoa , - terveys on tappamista tässä tapauksessa. Termit on homottuneet, joten luonnonvalinta on vääristynyt.
      Luonto oli valmiina ennen ihmistä. Turmeltunut ihminen on turmellut sitä enemmän kuin pystyy korjaamaan, tappajahenki on narsismin kukkanen.

      • "Manataan tappamista esille, mainostetaan hulvatonta vastuuttomuutta. Abortti kuormittaa terveydenhuoltoa , - terveys on tappamista tässä tapauksessa. Termit on homottuneet, joten luonnonvalinta on vääristynyt.
        Luonto oli valmiina ennen ihmistä. Turmeltunut ihminen on turmellut sitä enemmän kuin pystyy korjaamaan, tappajahenki on narsismin kukkanen."

        Luontohan se ihmistä toisen ihmisen läheisyyteen juuri vetää. :) Moraalista ja arvoista piittaamatta ihmisellä on tarve läheisyyteen ja seksiin.
        Olisitko kuitenkin samaa mieltä siinä, että abortteja voisi vähentää tarjoamalla ehkäisyä ilmaiseksi vaikka niille, joilla ei ole varaa ostaa? Nuorilla ei ole rahaa kun ovat koulussa ja riippuvaisia vanhempien rahakukkarosta ja jos vanhemmat ei kustanna ehkäisyä, niin raskaus on tosi todennäköinen. Abortti tulee itselleen koululaiselle halvemmaksi kuin ehkäisy, koska abortin saa sairauskuluihin ja sh-piiri ja kela maksaa sen. Rahan puute ei ole abortille este.

        Itse olen ostanut pillerit ja kondomit lapsille ihan teineistä lähtien. Vahinkoja ei ole tullut. Kun vanhemmat pitää ehkäisyä normaalina ja arkipäiväisenä juttuna niin lapsetkin tottuu siihen, ettei asiassa ole mitään hävettävää. Hollannissa, missä on hyvin vapaa ja avoin seksikulttuuri, on kuitenkin aborttien määrä tosi vähäinen. Siellä lapset oppii pitämään seksiä ja raskauden ehkäisyä luonnollisena asiana.

        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/8986032/

        Oma lukunsa on ne abortit, joita tehdään meillä juuri synnyttäneille, kun uusi raskaus alkaa liian nopeasti entisen perään ja voimat on muutenkin kortilla eikä jaksamista riitä yhdenkään kanssa. Näitä miehiä, jotka pyrkivät liika nopeasti seksitouhuihin synnytyksen jälkeen pitäisi kannustaa kondomin käyttöön, niitä on vanhempainpakkauksessakin edelleen suurempaan hätään.

      • >Abortti kuormittaa terveydenhuoltoa

        Mitä nyt yksi lääkärissä käynti kuormittaa. Synnytys kuormittaa paljon enemmän. Etenkin jos leikataan keisari.

      • Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        >Abortti kuormittaa terveydenhuoltoa

        Mitä nyt yksi lääkärissä käynti kuormittaa. Synnytys kuormittaa paljon enemmän. Etenkin jos leikataan keisari.

        Kun lausuntoautomaatti poistetaan kuormittaa vähemmän.

      • a-teisti kirjoitti:

        Kun lausuntoautomaatti poistetaan kuormittaa vähemmän.

        Juuri sitä ajattelinkin. Aitouskovien pitäisi siis ehdottomasti kannattaa aborttilain muutosta, jos ovat huolissaan terveydenhuollon kuormituksesta.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä!

    • Anonyymi

      Mihin on moraali pistetty, etiikasta puhumattakaan?

      Taitaa olla sama kun Natsien Raivottarilla.
      Ajattelu on osiensa summa, kuin rotta loukussa. Sen huomaa.

    • Anonyymi

      Varmasti näin olisi!

      • Anonyymi

        Se on jännä juttu, kun ihmiset, vaikka ovat lapsena aitinsä kohdussa ollessaan säästyneet abortoinilta, eli roskakoriin heittämiseltä. Nyt he puolustavat ja huutavat kurkkusuorana abortointia ja haluavat lapsilta riistää oikeuden elämään, vaikka itse ovat sen saaneet. Suden tappamisesta sakotetaan rajusti, mutta syntymättömällä lapsella ei ole oikeutta syntyä maailmaan. Se kyllä on todella rajua epäoikeuden mukaista.

        Oiskohan jotain tekmistä sillä että kyseiset henkilöt ovat kokeneet olevansa TOIVOTTUJA lapsia.

        TÖKS, TÖKS TÖKS, TÖKS!

        No ei ne varmaan kovin toivottuja ole olleet, ei ainakaan siltä vaikuta, rakkautta vaille ovat luultavasti kovasti jääneet. Koska syntymätön lapsi on heille nolla. Eikä se ole äitinsä kohdussa kasvavan lapsen syy, jos hänen vanhempansa on jostain syystä kelvottomia hänestä huolehtimaan. Kyllä lapsille hoitajat löytyy. Veron ja velan maksajia tarvitaan tulevaisuudessa ja paljon.

        Peruslogiikkaa:
        1) Synnytetty lapsi on todennäköisesti toivotumpi kuin potentiaalinen lapsi.
        2) Potentiaaliset lapset eivät kirjoittele, jos kohdalle osuu raskauden keskeytys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Peruslogiikkaa:
        1) Synnytetty lapsi on todennäköisesti toivotumpi kuin potentiaalinen lapsi.
        2) Potentiaaliset lapset eivät kirjoittele, jos kohdalle osuu raskauden keskeytys.

        >2) Potentiaaliset lapset eivät kirjoittele, jos kohdalle osuu raskauden keskeytys.

        He lennähtävät Taivaaseen ja muuttuvat aikuisiksi, jotka eivät ole koskaan oppineet kirjoittamaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei ne varmaan kovin toivottuja ole olleet, ei ainakaan siltä vaikuta, rakkautta vaille ovat luultavasti kovasti jääneet. Koska syntymätön lapsi on heille nolla. Eikä se ole äitinsä kohdussa kasvavan lapsen syy, jos hänen vanhempansa on jostain syystä kelvottomia hänestä huolehtimaan. Kyllä lapsille hoitajat löytyy. Veron ja velan maksajia tarvitaan tulevaisuudessa ja paljon.

        >No ei ne varmaan kovin toivottuja ole olleet, ei ainakaan siltä vaikuta, rakkautta vaille ovat luultavasti kovasti jääneet. Koska syntymätön lapsi on heille nolla.

        Kun tiedämme että monella abortin tehneellä on jo lapsia, tuo on hyvin ajattelemattomasti ja sydämettömästi sanottu. Taidat olla aitouskovainen?

        >Kyllä lapsille hoitajat löytyy. Veron ja velan maksajia tarvitaan tulevaisuudessa ja paljon.

        Ei taatusti löydy yhtäkään, jos tiedetään että äiti käytti raskauden aikana päihteitä, kuten monen aborttiasiakkaan laita on. Sen sijaan adoptoitavia lapsia löytyy maailmasta ihan joka lähtöön, kunhan ei vaadita heidän olevan vaaleita ja sinisilmäisiä arjalaisia. Ja sittenhän onkin lähinnä adoptiovanhemmista kiinni, tuleeko noista lapsista elättäjiä vai elätettäviä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on jännä juttu, kun ihmiset, vaikka ovat lapsena aitinsä kohdussa ollessaan säästyneet abortoinilta, eli roskakoriin heittämiseltä. Nyt he puolustavat ja huutavat kurkkusuorana abortointia ja haluavat lapsilta riistää oikeuden elämään, vaikka itse ovat sen saaneet. Suden tappamisesta sakotetaan rajusti, mutta syntymättömällä lapsella ei ole oikeutta syntyä maailmaan. Se kyllä on todella rajua epäoikeuden mukaista.

        >Nyt he puolustavat ja huutavat kurkkusuorana abortointia ja haluavat lapsilta riistää oikeuden elämään, vaikka itse ovat sen saaneet.

        Niin, elleivät olisi saaneet, he iloitsisivat nyt Taivaan ihanuuksissa Jeesuksen kanssa. Onko tämä sinusta huono vaihtoehto vai onko sinun lahkossasi jokin muu oppi?

        Aborttilaki on ollut voimassa puoli vuosisataa ja abortit ovat koko ajan vähentyneet, joten me lain kannattajat juuri haluamme lapsille "oikeuden elämään" eli mahdollisimman pienet aborttiluvut. Tältä osin voi todeta, että aika hyvin menee.

        "...joten me lain kannattajat juuri haluamme lapsille "oikeuden elämään" eli mahdollisimman pienet aborttiluvut. "

        Olen samaa mieltä. Lisäisin tuohon vielä sen, että mahdollisimman moni lapsi saisi syntyä toivottuna!

    • Anonyymi

      Älkää hemmetissä abortoiko sikiöitä tahallaan.
      Eihän sitä ikuista parkumista kestä uskovainen Erkkikään taivaassa ikuisuuksia.
      Uskovaisia Kristoja unohtamattakaan, mikäli myös naiset pääsevät Jeesuksen opetuslapsiksi taivaallisessa kirkkaudessa ja puhtaudessa.

    • Anonyymi

      Näin joulun alla eduskunta voisi tehdä hyvän päätöksen ja joululahjaksi lakimuutopksen joka lopettaa lapsien murhat äidin kohtuunsa.

      Jos äidin henki on vaarassa silloin sitä voi harkita.

      • Anonyymi

        Vaikeasti vammaisenakin syntyvillä on Jumalan säätämä tarkoitus tässä elämässä.
        Mitä enemmän kärsit, sitä kirkkaaman kruunun taivaassa saat.
        Aamen.

      • Pitäisi olla kansalaisaloite, eduskunta-aloite tai hallituksen esitys. Eduskunta ei voi säätää mitään ilman konkreettista ja laillisin muodoin annettua ehdotusta.

        Mitä sinä Antsu olet tehnyt, jotta eduskunta saisi käsiteltäväkseen tuollaisen aloitteen?

    • ”Jos puolustuskyvyttömien lasten murhia eli abortteja ei olisi tehty Suomessa olisi syntynyt 50 vuoden aikana yli 600 000 lasta ja niille kun olisi syntynyt omia niin olisi yli miljoona uutta ahkeraa suomalaista.”

      Niin, jos otetaan mukaan 30- ja 40 luvulla tehdyt laittomat abortit, joita on arvoitu olleen 25 000–30 000 aborttia vuodessa, saisit vieläkin suuremman luvun. Kun vielä muistat laskea eksponentiaalisesti sen luvun. Tosin tuossa pitänee huomioida sekin, että lapsenmurhia toki olisi vastaavasti enemmän. Se oli joidenkin äitien äärimmäinen keino, että he murhasivat vastasyntyneen.

      Naiset ovat varmaan aina tehneet abortteja eri menetelmin. Ennen lääkkeitä on käytetty mm. yrttejä jne.

    • Mitenköhän asiat paranisivat sillä, että lapsi ei olisi toivottu ja saisi alusta asti kokea tavalla tai toisella olevansa lähinä risti vanhemmilleen.

      Aina voidaan myöskin selittää, että kuinka nuo lapset voitaisiin adoptoida, minne ? Kun meillä on tällä hetkellä huostaanotossa noin 10 000 lasta jotka etsivät kotia ja huomioitavaa on noissa se, että noista saa sentään palkkaa mutta ottajia ei vaan löydy.

      Kun tätä abortti asiaa mietitään niin ongelmaa kannattaisi lähestyä sillä, että tarjottaisiin ilmaista ehkäisyä ja mikäli on päihteiden ongelmakäyttäjä pitäisi tarjota sterilisaation mahdollisuutta. Abortti asiassa ei myöskään pidä unohtaa miehen osuutta koska eihän se nainen suinkaan itsekseen ole raskaaksi päätynyt.

      • Anonyymi

        Nainen antaa paljaana.
        Turha syyllistää miehiä.
        Törkeää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nainen antaa paljaana.
        Turha syyllistää miehiä.
        Törkeää.

        Ei sellainen ole mikään mies joka ilman ehkäsyä paukuttaa menemään ja kuvittelee, että mahdollisesta seurauksesta ei sitten puolet kuulu hänelle.

      • ”Kun tätä abortti asiaa mietitään niin ongelmaa kannattaisi lähestyä sillä, että tarjottaisiin ilmaista ehkäisyä ja mikäli on päihteiden ongelmakäyttäjä pitäisi tarjota sterilisaation mahdollisuutta.”

        Ennen kaikkea juuri ehkäisy ja sen helppo saatavuus on avain asemassa. Sekään tosin ei poista täysin sitä, että ei toivottuja raskauksia saattaa tulla.
        Suomalaiset suhtautuvat jostain syystä hyvin epäluuloisesti sterilisaatioon. Enkä tarkoita tässä tuota, että jos on joku päihdeongelma, että se olisi mikään syy sterilisoida. Tarkoitan sitä, että kun selkeästi tietää, oli sitten mies tai nainen, ettei halua lapsia, sterilisaatio on hyvä vaihtoehto. Tai kun se haluttu lapsiluku on täynnä, sen jälkeen sterilisaatio toimisi oikein hyvin.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ei sellainen ole mikään mies joka ilman ehkäsyä paukuttaa menemään ja kuvittelee, että mahdollisesta seurauksesta ei sitten puolet kuulu hänelle.

        Sitä varten on olemassa abortin mahdollisuus.
        Uskonnottomia miehiä ei muutoinkaan tulisi rankaista yhteisestä sopimuksesta harrastettun seksin takia.

    • Anonyymi

      Ei olisi miljoonaa uutta ahkeraa suomalaista.

      Olisi miljoona uutta työtöntä kortistossa.

      • Anonyymi

        Suurin osa olisi työllsitetty ja yrittäjinä.

        Vihervasuripunikit joista suuri osa vieroksuu työtä eläisivät loisina kuten nykyäänkin.

      • Jos mahdollisimman suuri väkiluku lisää hyvinvointia, Intiassa mahtaa olla asiat harvinaisen hienosti.

      • Työpaikkoja on vapaana,

      • Repe.Ruutikallo kirjoitti:

        Jos mahdollisimman suuri väkiluku lisää hyvinvointia, Intiassa mahtaa olla asiat harvinaisen hienosti.

        ”Intiassa mahtaa olla asiat harvinaisen hienosti.”

        Sama tuli mieleen. Voi samalla miettiä, miten onnekkaita ovat mm. kiinalaiset, indonesialaiset tai vaikka pakistanilaiset.

    • Anonyymi

      >>Lakia pitäisi pikimmiten muuttaa. Jos äidin terveys ja tai henki on vaarassa silloin sitä voi harkita. Muuten ei.<<

      Kerro tarkemmin, miten harkitaan kun äidin henki on vaarassa. Voidaanko harkita, että äiti saa kuolla, jos on pieni mahdollisuus että lapsi jää henkiin?

      • 99,9 % Suomessa tehdyistä aborteista tehdään ei-terveydellisistä syistä.

      • Anonyymi
        ElävääVettä kirjoitti:

        99,9 % Suomessa tehdyistä aborteista tehdään ei-terveydellisistä syistä.

        Älä sotkeudu toisten itsenäisten ihmisten elämään, kyylä.

      • Anonyymi
        ElävääVettä kirjoitti:

        99,9 % Suomessa tehdyistä aborteista tehdään ei-terveydellisistä syistä.

        Paljon useampi.

    • Anonyymi

      Totta puhut.

      • Anonyymi

        Puhut täyttä roskaa.

    • Anonyymi

      Aha, naisen syykö ei-toivottu raskaus on? Ei ole, se on usein kelvottoman miehen syy.

      Se on kuulkaa niin, että ennen aborttikieltoa on asetettava rajat miehille.
      Eli jokainen mies, joka on käynyt maksullisessa seksipalvelussa tai ottanut naisen väkisin on kuohittava. Tämän jälkeen ei-toivotut raskaudet vähenisi ja naiset saisivat elää vapaasti.

      Lisäksi tietysti naisten palkat tulee tuplata ja miesten puolittaa.
      Tällä tavalla naisella on tarvittaessa varaa elää yh:na, kun on heittänyt juopon ulos.
      Kun nainen tuntee olevansa turvassa taloudellisesti ja henkisesti niin kynnys tehdä abortti nousee.

      Tässä teille ratkaisu! Miehet kuriin niin ei tarvitse miettiä abortteja.

      • Anonyymi

        Miksi naiset valitsevat kelvottomia miehiä?

        "Aha, naisen syykö ei-toivottu raskaus on? Ei ole, se on usein kelvottoman miehen syy."

        Eivät kelpaa kelvollisille.
        Parhaat vievät parhaat.

    • Anonyymi

      Tämä on totta.

    • Anonyymi

      Nyt tosiaan lopultakin ryhtiliike aborrtimurhien lopettamiseksi.

      Jokainen meistä on ollut ihmisalkio eli lapsi ja onneksi meitä ei ole murhattu eli harktusti tapettu.

      Täällä on paljon murhanhimoisia seksuaalihimojensa orjia joille ei ihmisallun henki näy paljoakaan merkitsevän.

      • ”Täällä on paljon murhanhimoisia seksuaalihimojensa orjia joille ei ihmisallun henki näy paljoakaan merkitsevän.”

        Jaa a, tuntuu että kun ihminen on syntynyt ja etenkin jos vielä aikuisena edustaa ”väärää” uskontoa, jotkut mielellään haluisivat poistaa jopa ihmisoikeudet heiltä.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        ”Täällä on paljon murhanhimoisia seksuaalihimojensa orjia joille ei ihmisallun henki näy paljoakaan merkitsevän.”

        Jaa a, tuntuu että kun ihminen on syntynyt ja etenkin jos vielä aikuisena edustaa ”väärää” uskontoa, jotkut mielellään haluisivat poistaa jopa ihmisoikeudet heiltä.

        Kristityt pitävät avuttomien lasten puolia eivätkä taitaa heitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristityt pitävät avuttomien lasten puolia eivätkä taitaa heitä.

        Useimmat kyllä. Ikävä vain että kiihkeimmät abortin vastustajat eivät oikeastaan lainkaan ajattele lapsen parasta, vaan unohtavat tyyten kaikki ne lapset, joilla ei elämä sitten kovin mukavaa olekaan.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Useimmat kyllä. Ikävä vain että kiihkeimmät abortin vastustajat eivät oikeastaan lainkaan ajattele lapsen parasta, vaan unohtavat tyyten kaikki ne lapset, joilla ei elämä sitten kovin mukavaa olekaan.

        Lapsen paras on aina olla tappamatta häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsen paras on aina olla tappamatta häntä.

        Lapsen oikeudet eivät merkitse mummolle mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lapsen paras on aina olla tappamatta häntä.

        Siksi lapsen tappaminen onkin sanktioitu raskaaksi rikokseksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lapsen oikeudet eivät merkitse mummolle mitään.

        Ne on joka tapauksessa turvattu laissa hyvin kattavasti, joten yksilötasolla ei voi kuin noudattaa lakia tai varautua koviin sanktioihin.

      • mummomuori kirjoitti:

        Useimmat kyllä. Ikävä vain että kiihkeimmät abortin vastustajat eivät oikeastaan lainkaan ajattele lapsen parasta, vaan unohtavat tyyten kaikki ne lapset, joilla ei elämä sitten kovin mukavaa olekaan.

        Vartuttuaan ja pohjalle ajauduttuaan nuo lapset ovat aina potentiaalisia helluntailaisia, joten ehkä sittenkin ajattelevat, mutta vain hieman erikoisella tavalla.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Siksi lapsen tappaminen onkin sanktioitu raskaaksi rikokseksi.

        Abortissa ei ole kyse lapsen tappamisesta, vaan tsygootin, alkion tai sikiön. Laki raskauden keskeytyksestä sallii sen tiettyn aikarajaan asti. Ilman rangaistusta. Niinkuin hyvin tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortissa ei ole kyse lapsen tappamisesta, vaan tsygootin, alkion tai sikiön. Laki raskauden keskeytyksestä sallii sen tiettyn aikarajaan asti. Ilman rangaistusta. Niinkuin hyvin tiedät.

        Abortissa tapetaan aina lapsi. Ranskassa lapsen tappaminen on sallittua kaikilla raskausviikoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortissa tapetaan aina lapsi. Ranskassa lapsen tappaminen on sallittua kaikilla raskausviikoilla.

        Abortissa ei tapeta koskaan lasta, ei edes Ranskassa. Lapsen tappaminen on sielläkin ankarasti rangaistavaa.

      • Tämä siis minulta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Abortissa ei tapeta koskaan lasta, ei edes Ranskassa. Lapsen tappaminen on sielläkin ankarasti rangaistavaa.

        Tämäkin minulta. Hitto näitä ulosheittoja. Tämähän on kuin ravintola.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tämäkin minulta. Hitto näitä ulosheittoja. Tämähän on kuin ravintola.

        Mitä jos pitäisit muutaman päivän paussin koska psyykeesi ei kestä.

    • Anonyymi

      Kumma juttu on, että ne jotka eniten aborttia haluaisi kieltää, on itse niitä persnetto-kansalaisia, jotka ei tuota mitään vaan on tukien ja muiden, varsinkin naispuolisten kansalaisten ylläpidettäviä. Kuitenkin juuri nämä persnettokansalaiset haluasi elättäjiltään kaikki kansalaisoikeudet pois, kuten oikeuden terveydenhuoltoon. Ei toivotut lapset ei tuota mitään, vaan niistä tulee uusia sosiaalitukien suurkuluttajia, mielenterveyspotilaita ja työttömiä, ihan kuin nämä jotka yrittää ajaa naisten oikeudet alas Suomesta. Ei pidä purra sitä kättä joka ruokkii...

    • Anonyymi

      Kyse ei ole pelkästään aborteista, vaan kokonaisesta elämäntavasta mikä johtaa mm. suuriin aborttilukuihin. Länsimainen yksilökeskeisyys, jossa "musta tuntuu" on tullut tärkeimmäksi ..!

    • Anonyymi

      "jokaisella on oikeus"..(ja sitten seuraa pitkä lista asioita, jotka kuuluvat minulle!! (mieluiten heti) , mutta velvollisuudet jääneet unholaan? Samalla kun korostetaan yksilöä, erilaisista ryhmistä on tullut itsenäisen ajattelun korvike?

    • Anonyymi

      Näistä keskusteluista poistetaan tarpeettomana miehet. Naiset, jotka tekevät näitä abortteja ja tuhoavat ihmiselämiä vailla omantunnontuskia, ovat kaikki yksin eläviä ja ilman miehen tukea sinnitteleviä . Mies ei kuulu heidän elämäänsä. Kukaan mies ei ole korottanut ääntään heidän puolustuksekseen ja tukemisekseen. He ovat kaikki tuomitsijoitten puolella.
      Sillä:
      Totta kai mies on onnellinen ja ylpeä. kun monilapsiseen perheeseen syntyy se 6:s lapsi! Tietenkään hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että perheeseen tulee uusi suu ruokittavaksi.
      Kuinka onnellinen mies onkaan, kun saa kuulla, että yhden yön jutulle onkin seuraus tulossa! Oma perhe iloitkoon hänen kanssaan ja osallistukoon elatusmaksuihin onnellisena uudesta elämästä.
      Kuinka hurjan hauskaa onkaan kuulla, että juuri opiskelunsa aloittaneella miehellä onkin ilo tunnustaa isyytensä naapurin iloluonteisen tyttären kaksosille.

      Isät ovat aina arvonsa tienneet ja isänpäivää odottaneet. Ei ajatustakaan, että yrittäisivät väistää velvollisuuksiaan, sillä heille hetken hurmaa ei ole. Naisten vieteltävissä he poloiset ovat aina olleet.

      • Anonyymi

        Missä on miehen oikeudet?
        Miehiä mukavuusseksiin kyykyttävät naiset paljasti näin kasvonsa ja ajamansa igeolodian jonka kellokkaita tälläkin palstalla vilisee viekottelemassa viattomia miehiä harrastamaan seksiä vain mukavuudenhalusta. Mukavuuseksin todellisuus, eli lisääntyminen ilman lisääntymisaikomusta ylittää julmuudessaan Raamatunkin kertomukset. Mukavuusseksiä kärttävä naikkonen on miesten kyykyttäjä ja lasten kavala vihollinen ja mukavuusseksi pidäkkeetöntä ja laitonta hupia.

        Anna mukavuusseksiin painostaja ja siittön riistäjä ilmi lähimälle poliisiviranomaiselle, ely-keskukselle, patentti- ja rekisterihallitukseen, eviralle ja tullilaitokselle ja kerro kuinka mukavuusseksillä yritetään nauttia seksistä ja sälyttää vastuu siittiöiden kannettavaksi.

        Siittiön ihmisyydestä on olemassa kiistattomat todisteet esim. amerikkalainen tutkimuslaitos The Life Pro Moronic Church and Research Organization Wank and Polish of human lifespan -osasto on julkaissut luotettavaa ja useissa tieteellisissä ja arvovaltaisissa lehdissä julkaistuja artikkeleita (mm. SciCentrumNews of Disorders of human life spank s/m and abortion from Middle-age to senility semen. New Jersey. 2013, s. 34-68)

    • Anonyymi

      Aloittaja, mikä on "abortin murha"?

    • Anonyymi

      Hyvä aloittaja!

    Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe