Ihmisestä miehestä ja naisesta

Anonyymi

Vähän vakavampaa keskustelua erilaisista tahdoista parisuhteeseen alkamisesta.

Jospa nyt ei arvosteltaisi ja ei niitä"vitsejä" joiden alle mielestäni suomalaiset hautaavat tärkeimmät sanottavansa ja tunteensa. Tai ainakin vähätellään täällä muiden mielipiteitä, en pidä siitä, että ihmisiä yritetään kloonata toistensa kaltaisiksi.

Toivon että miehet rehellisesti kertoisivat syyn parisuhteeseen ja mitä perhe heille merkitsee.
Tämän saman toivon naistenkin tekevän.

Itse uskon, että jokaisessa meissä elää lapsi koko elämän, eli äidin ja isän läheisyys säilyy mielessä ja nämä muistot mukana. Eikä se ole ainakaan minun mielestäni väärin. Elämme kuitenkin muuttuvassa maailmassa, joten emme voi niitä sellaisinaan kuljettaa omiin perheisiimme, vaan joudumme suodattamaan tämän päivän elämään osan, koska yhteiskunta on muuttunut, se ettämiten kodissa elettiin on suuresti muuttunut päreiden ajasta tänne.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse en halua parisuhdetta joten en osaa vastata miksi joku haluaa.
      Omaa haluttomuuttani en osaa selittää, se on vain aina ollut näin. Tiesin jo lapsena etten halua koskaan miestä enkä perhettä. Sanoin sen vanhemmilleni 9-vuotiaana.

      Nyt en sitten tiedä saisinko edes vastata koko kysymykseen, mutta mielestäni tämäkin puoli ansaitsee tulla kuulluksi.
      Olen toki seurustellut, mutta jotenkin en pysty sitoutumaan enkä siedä sitomista ja kontrollia ja vapauden menetystä johon se johtaa. En halua olla häkkilintu, haluan lentää täysin vapaana. Ja koska olen vastuuni tunteva olen aina tehnyt selväksi että mihinkään vakavampaan ja syvempään en ryhdy. En ole antanut vääriä odotuksia, vaan miehellä on aina ollut vapaus perääntyä.

      Mielestäni ainoa syy parisuhteeseen ja varsinkin perheen parustamiseen pitäisi olla todellinen ja rehellinen halu sitoutua juuri siihen henkilöön lopuksi ikää ja kantamaan täysi vastuu perheestä ja lapsista jos niitä ilmaantuu. Oltava valmis siihen että suhteen eteen täytyy tehdä jotain, on oltava vilpitön halu pitää se koossa ja tehdä kaikkensa sen eteen.
      Siksi katson kauhulla tätä nykymeininkiä kun suhteeseen syöksytään hetken mielijohteesta ja lapsi hankitaan täysin harkitsemattomasti. Yli puolet Suomessa solmittujen avioliittojen määrästä päätyy eroon vuosittain, se puhuu jo omaa karua kileltään. Ihmisten pahoinvointi näkyy niin monella tapaa, vellotaan levottomasti harkitsemattomasti suhteisiin ja niistä pois, elämä on vailla minkäänlaista pohjaa ja varmuutta. Ja siinä kärsivät viattomat eli lapset.

    • Anonyymi

      Eivät kaikki ihmiset halua parisuhdetta, toista ihmistä elämäänsä koskaan.
      Myös he jotka ovat, sen eläneet / kokeneet ja siitä pois lähteneet kuten itselleni näin tapahtui. Ehkä meitä on helpompi ymmärtää?
      Yksin eläminen, itsenäinen elämä, mitä pidempään näin elää .
      Tähän asiaan mieltyy / ajan kanssa tottuu meistä monet ihmiset.
      Kysymys kuuluu? Miksi ottaisin elämääni ihmisen, jota kohtaan en tunne mitään vetovoimaa en koe, että muutenkaan olisin niin samoilla ajatuksilla.
      Että se takaisi jutun toimivuuden. Miksi tuoda omaan elämääni ja toisen ihmisen elämään moninkertaisen ongelmavyyhdin ja tuhlata viimeisiä vuosikymmeniä aikaa, saada joko ihme juttu toimimaan jonkun toisen ihmisen kanssa.
      Kun selviän tästä arjesta kohtuullisesti yksinkin, ilman parisuhdetta.
      Näkemykseni mukaan säästyn näin, monelta harmilta ja mielen pahoittamiselta / tuon toisen ihmisen mielen pahoittamiselta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2752
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      248
      2713
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2376
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      203
      1861
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1338
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1244
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1142
    Aihe