Sen jälkeen kaikkien sairaustiedot ja reseptit on maailmalla.
Odottakaahan kun joku korkkaa Kanta-palvelun
Anonyymi
5254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Se päivä on joka päivä yhden päivän lähempänä.
Vaan eihän nuo tiedot kiinnosta edes ketään. Mielenkiintoisempaa olisi nähdä, jos joku korkkaisi hallintarekisterin. Nähtäisiin mitä kaikkea esimerkiksi Sipilä on piilottaut verottajalta. Tuollainen tieto saattaisi jopa joitakin kiinnostaa.
Meinaatko, että tunnistaisit kaikki Aku ja Roope Ankat?
Viittaatko Aku Ankka Lataamoon?
Jaa sekin on täysin hakkeroitu hehhehehheh.
Kanta-palvelun tiedodot ovat jo pitkään olleet kaikila vakuutusyhtiöillä, rahoitusyhtiöillä ja useilla viranomaistahoilla. Tieto on kauppatavaraa. Muistaakseni Vanhanen ja Aho olivat erityisen aktiivisia jotta tämä kantapalvelu rakennettiin.
Mihin tuota palvelua tarvitaan? En ole aikaisemmin mokomasta kuullut.
Voi uusitta reseptin netissä.
Samoin voi määrätä itse, kenelle/mille organisaatiolle luovuttaa terveystietonsa.
Siellä voi myös tehdä elinluovutustestamentin.
https://www.kanta.fi
Asia vain on niin, että kyberrosvo kaappaa tietosi jos on kaapatakseen, olitpa sinä antanut hänelle luvan tai et.
Mihinkä yleensäkään mitään pankkitunnuksiakaan tarvitaan, kuriiripalveluilla kuten ups tai western digital money transfer kaikki rahahommeliti pitäisi hoitaa...
Onha se kauheeta kun näkee että Hildlle on peräpukama voide määrätty.
Sieltä näkee lääkkeet sekä diagnoosit
tänne kaikki diagnoosit kaikkien luettavaksi ja opiksi
Jos Pentagonin tiedostoihin päästiin murtautumaan, suomalaisten sairaskertomusten hakkerointi on helppo tehtävä, jos vain riittävä motiivi löytyy.
Nyt löytyi - potilaiden kiristys tietojen julkistamisella.
Jos tällainen kiristys osoittautuu rahallisesti tuottoisaksi, se laajenee varmasti.
Suomeen tietokoneuskovaiset keskinkertaisuudet ovat rakentaneet järjestelmän, jolla on jo saatu tuhottua terveydenhuollon toimintaa ( järkeviltä ihmisiltä ).
Samalla järjestelmällä saadaan murrettua myös potilatietojen luottamuksellisuus.
STM on päänä ollut rakentamassa poliittista yhden painalluksen päässä olevaa järjestelmää.
Ikävää vain, että sen painalluksen voi tehdä esim. venäläinen mafia.
Sitten kun joku korkkaa teleoperaattoreiden tietokannat, niin aletaan kiristämään pornosivustoilla viihtyviä...
Julkinen terveydenhuolto on aina ollut myös poliittinen organisaatio joka sairaanhoitopiirissä.
https://www.hus.fi/tietoa-meista/hallinto-ja-paatoksenteko/valtuusto
Täysin mahdottomuus. Miten kaikki voisivat kiristää kaikkia?
Pelkästään kiristäjät kiristää. Muut ovat löysyttäjiä. Näin jännitysmomentti pysyy vakiona.
Kiristäjät ei saa multa mitää mä makaan sohvalla ja venyttelen munkikkeliä ja ziigaan hubia jännitysmomentti vakaa.
Hmmm?
Minkä puolueen puoluetoimistossa veikkaisit olevan eniten pornosaittivierailuja?
Moon viel kahen vaiheilla Kokoomuksen ja Kepun suhteen. Kepu vois voittaaa, kun maajussit käy sieltä tsekkaamassa et miltä nainen näyttää, kun omalla paikkakunnalla ei enää sellasia olekaan? :D
Samoin. Pyyhin persettä kiristyskirjeillä, jos alkaa niitä tulla ja välttelen sosiaalisia suhteita, kuten ennenkin sillä, eihän niistä ole muuta kuin harmia.
Nyt tarvitaan nimiä peliin että kuka on esim. eduskunnan mulkkaava epätietoinen Informaatioteknologian lusmupäällikkö? NIMI?
Kackalenilla on ainakin jotain suodatusteknologiaa. Filtteriinhän voi kaapata esimerkiksi käyttäjätunnuksia salasanoineen.
Sun pitää sit välittömästi imottaa se sun kakkaleenas poliisille, koska toihan kuulostaa ihan laittoman henkilörekisterin pitämiseltä!?
Ja siinä vaiheessa suosittelen et sul on pitävämmät todisteet kuin sylkipallo poskessasi, koska perättömän ilmiannon tekeminen on rikos myös! :)
Venäläiset ja kiinalaiset ovat korkanneet sen jo aikoja sitten.
Mun kantapalvelun saa vaikka häkkeröidäkin. Koska ei siel o yhtään mitään kivaa :/
Olis vaan kiva nähä se niin tyhmä häkkeri joka niitten tietojen perusteella alkais kiristää muo? :D Vastaisin vaan et: Lätkäse ne mun puolesta vaikka Hyysingin Satumien etusivulle! Like I care!
Juu, ketähän edes kiinnosta jonkun terveystiedot, ei ole edes aikaa alkaa sellaisia tutkimaan.
Hyvähän se on etukäteen tietää, onko esimerkiksi prostituoidulla kuppa eli syfilis.
Ei paremmat eli ulkomaalaiset pimut ole meidän tietokannoissa.
juu mut sä oot sen eka käynnin jälkeen
Juu, sen jälkeen voikin alkaa tulemaan kaikemaailman lehtitilauksia, hotellivarauksia, lääkärinaikoja ym. kun henkiötiedot menee vääriin käsiin.
Ei niitä millään tavoin varmisteta, että tilaaja on oikea henkilö.
Jonkun pitäis häkkeröidä kaikkien vippifirmojen kaikki tietokannat ja julkistaa ne joka saitilla.
Oisi karseeta jos fattan "asiakkaiden" tiedot leviäisi lystin maksaneiden tietoon.
Nehän on jo. Fatta/kela maksaa fyffet pankkiin tilille ja asumistuen vuokranantajalle. pankit jakaa tietoja keskenään sekä rahoitusyhtiöiden ja asiakastiodon kanssa samoin vakuutusyhtiöt.
Nyt on niin iso remmi liikkeellä ministeritasoa myöten että Kanta saattaa olla korkattu. Puhutaan että Vastaamo-jupakkaa tutkii usea taho. Joko Tikkakosken luistokoekeskus seuraa verkkoliikennettä?
hupsuja kapiaisia hupsuja moppeleita
ei oo, bang bang on
Pornosivuilla käynnillä voi kiristää vain joitakin pervoja, kuten pedofiileja yms.
Mutta terveystiedoilla voi monia kiristää jopa uhkaamalle ilmoittaa vaikkapa aviopuolisolle, esihenkilölle, äänestäjille jne.
Suomeen tulee syntymään kahdenlainen järjestelmä:
1)
Julkinen virallinen järjestelmä, jonka tiedot on ympäri hallintoa jahakketeille alttiina.
Tämä järjestelmä keskittyy huolehtimaan, että apteekkarit eivät tienaaliikaa.
2)
Rikkaille epävirallinen, yksityinen ja viranomaisilta salainen järjestelmä, josta ei tiedot kantaudu seinien ulkopuolelle.
Tietoja ei panna edes kirjoitettuun muotoon vaan pidetään lääkärin pään sisällä.
Tämä järjestelmä ei muuten piittaa pätkääkään vaikkapa saksalaisen tai italialaisen apteekkarin ansiotasosta.
Lääkkeet voi käydä ostamassa tai tilata netin kautta muualta EU-maasta ilman Kela-korvausta., Suomalaisen lääkärin paperireseptikin kelpaa kaikkialla muualla EU:ssa paitsi Suomessa.
Tämä STM:n ulkopuolinen järjestelmä jo toimiikin, mutta laajenee keskiluokkaankin tällä menolla.
Jatkossa vain köyhän potilastiedot ovat julkista kauppatavaraa, mikä saattaa vähentää hakkeroijien intoa ja siten STM:n tilastotkin kaunistuvat muunkin kuin apteekkarien ansiotason kohdalla.
ei ne sinne semmoista sairastietoja lataa, kestä ei ole todistetta
mä oo sitä katsellut , ei siellä ku tyhjää, no joku työkkärin terveystarkastus merkintä ja terveystalossa kävin lähinnä erehdyksessä joskus, kelvoton paikka muuten, kutsuivat vaikka tetanus rokotetta ei ollue ees, tervey keskus pitäs jos haluaa
oma tahto olen johokin laittanut että jos halvannun tai jotain, voi katkaista letkut ja virta pois....
Entä jos ei oo sun omatahto ja joku muu hakkeroi sun tiedot ja muuttaa niitä...
Kantapalvelussa on myös sellainen kohta jossa voi kieltää kaikkien palveluntarjoajien kaikki tietojen luovuttaminen myös hätätilanteessa samoin elinluovutukset.
Potilaalla on oikeus kieltää Kantapalveluun myös lääketietojen laittamisen, joten ei siellä näy vaikka hakisi diapamia joka päivä apteekista, jos ymmärtää kieltää tietonsa laittamisen. Jos toinen lääkäri katsoo, onko vaikkapa diapamia kirjoitettumuualla niin näkyy vain, että ei ole koskei ole mitään merkintää.
Kantapalvelulla ja sen hakkeroinnilla ei ole merkitystä.
Toista on potilastietojen hakkerointi ja siltä voi välttyä vain käymällä epävirallisesti ja yksityisesti STM:ltä salaa vaikkapa tutulla lääkärillä ja sitten muualla EU:ssa apteekissa, vaikkapa Tallinassa.
Läkäreillä ja sairaloilla on käytössä useita eri potilastietojärjestelmiä ja ne ovat eri järjestelmiä kuin kanta.fi-palvelut, jotka näkyvät potilaalle itseleen, apteekeille ja kela:lle.
Mediatri, Lifecare, Apotti, Duodecimin, Pegasos, Effica, Uranus...
Näille kaikille potilastietojärjestelmille on kehitelty myös eräänlaista yhteenvetonäkymää, osa järjestelmistä on poistumassa... bittiavaruuteen?
Sittenhän selviää, minkälaisia hiivareseptejä ym. kellekin on annettu ja milloin! Oi niitä tulevia antoisia lukuhetkiä.
Muista tarkistaa myös omat tietosi.
Tarkista myös paikkakuntasi poliisin, kuntapäättäjien, sosiaalityöntekijöiden, opettajien jne. henk.kohtaiset tiedot.
Jos sinulla joskus tulee ongelmia näiden viranomaisten kanssa, voit aina viitata näihin tietoihin ja ongelmat ratkeavat. Aseluvan yms. saannissa ei tule myöskään vaikeuksia.
Oman lukunsa tietysti muodostavat ministerien potilaskeromukset, joiden parissa aika vierähtääkin mukavasti. Jos asetut itse ehdokkaakisi, sinulla on valmiina mukavia työkaluja vaalitaistoon.
Joten - Lycka till.
En ole käynyt ikinä lääkärissä. Viimeiksi kun polven takajänne alkoi prakata.Annoin sille pikku levon ja sen jälkeen kilometri kerrallaan lisäsin kävelymatkaa. Alkanut kyllä taas vähän prakaamaan kun kesällä tein noin 20 neliön terassin ja mätin pihan tasoitteeksi kaksikymmentä kuutiota kovarakeista pihasoraa . Sen jälkeen nyt syksymmällä olen kaksisataa metriä paneelia paukutellut kesämökinä pitämääni vanhan saunamme seiniin, jossa tulen loppu elämäni viettämään, kun sähkö on eläkkelläiselle niin kallista . Että sen pituinen se.
Niin ja mulla on ikää vasta 64; jä.
Sama ikä kuin minulla. Lyhyen aikaa olin ennen eläkkeelle menoa Tiedossakin.
No jaa ketä se nyt muka kiinnostaa millainen psykoosilääkitys minulla on?
Ei onnistu, jos se tietokanta on KELAn vanhanaikaisessa IBM-suurkoneessa. Nykyajan jolpeilla ei riitä osaaminen sen tietokantoihin, ja varsinkaan verkon kautta sinne meneminen. Se on eksoottista puuhaa nuorille sukupolville.
IBM mainframe, keskuskone