Mitä tehdä kaverin kanssa jota ei voi unohtaa??????

Gaijin

Mitä tehdä kaverin kanssa jota on satuttanut mutta jota ei voi unohtaa koska omatunto ei anna rauhaa? Alussa, kuuntelin sen huolia, auttelin sitä, neuvoin jopa vähän sitä sen nykyisen jätkän kanssa, tai oikeammin rohkaisin juttelemaan ja menemään kahville. Sitten kuulin huolestuttavia asioita kyseisestä jätkästä, ja huolestuin ystäväni puolesta. Kerroin nämä asiat ystävälleni joka sanoikin että olen mustasukkainen paska joka haluais erottaa ne. Myönsin kyllä asiat kuulopuheeksi, mutta ei se tilannetta parantanut. Lopulta annoin asian olla, mutta huoli ei antanut myöten, joten tekeydyin toiseksi henkilöksi toisella maililla, halusin tietää että hänellä oli kaikki hyvin. Sitten myönsin kuka olin, ja sen jälkeen annoin asian olla ja yritin omana itsenäni jutella hänen kanssaan... mutta hän edelleenkin uskoo että mustasukkaisuuksissani haluan hänet itselleni. Ja se todella syö minua... koska välitän hänestä vain ystävänäni. Eikä minulla ole syytä väittää muuta. Mutta Haluaisin jutella hänen kanssaan ja oikaista luulot minusta, koska todella välitän hänestä kaiken tämän jälkeenkin... Hän on minulle vieläkin se sama ystävä jonka tapasin niin kauan sitten... tai se tuntuu kaukaiselta... Haluan vain pyytää anteeksi...

14

2735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jätetty

      kaverisi taitaa olla niin rakastunut ettei halua uskoa varoituksia ja on suuttunut sen takia.. anna aikaa kun kyllä se vielä huomaa että tarkoitit vain hyvää

      • Gaijin

        En oikein usko että hän huomaa sitä, ja totisesti toivon että ne mistä varoitin olivat tosissaan vain kuulopuheita. En huuda sutta huvin vuoksi, huusin koska pelkäsin hänen puolestaan. Hän on onnellinen nykyisen kanssa ja toivon että se jatkuu. Osaan kyllä myöntää virheeni, mutta häpeän tekojani niin paljon että omatuntoni ei jätä minua rauhaan. Hänen mukaansa olen sairas kun en voi jättää asiaa sikseen, mutta onko sairautta haluta pyytää anteeksi. Ja haluan pyytää aidosti anteeksi, enkä saada vastaukseksi "haista paska" jne jne. Ei hänen tarvitse vastata siihen mitään, kunhan näen hänestä että sanani menivät hänen sisäänsä eivätkä valuneet samaa tietä ulos.

    • äiteemuorri

      Soon rakkautta, ja silloon kuletaan vaaleenpunaaset lasit päässä. Kun se tyttö huomaa, siis kun/jos jottain menee vikaan, niin hän kyllä muistaa sun sanat ja pyytää anteeksi. MUTTA: älä silloin sano, että mitä minä sanoin, oisit uskonut! Ole tukena ja turvana. Älä vaivaa päätäsi asialla, kyllä ihminen itte huomaa.

      • Gaijin

        Hän on kyllä liian ylpeä pyytääkseen anteeksi, tai myöntääkseen virheitään... ei voi edes jutella kanssani, haluan vain saada puhuttua asiat ilman että jokaiseen mun lauseeseen tulee vastaus "haista paska", "painu helvettiin" tai "olet vain mustasukkainen ja kade"... Kaipaan sitä ihmistä jonka tapasin vuosia sitten... joka oli avoin ja pystyi puhumaan kaikesta, joka ei pelännyt näyttää mitä hänen sisällään liikkui... Nyt hän pelkää, pelkää menettävänsä miehensä, ja ymmärrän sen, mutta en ole erottamassa heitä. En ole koskaan edes harkinnut moista. Haluan että hän on onnellinen ja että häntä kohdellaan kuin prinsessaa.... Koska hän on sen arvoinen.

      • äiteemuorri
        Gaijin kirjoitti:

        Pitääskö sanuva, unoha se "vanha" tyttö, ei oo sitten sun ystävyyren arvoonen, jos sua nuin kohtelleepi. Se ei oo huamannu, mitä sussa menetti. Ystävyyttään ei kannata tuhlata harakoille. Joskus auttajaa ei ymmärretä. Älä tuhlaa ennää aikaasi tähän tyttöön, mutta sitten kun tarvii apua, auta.
        Liika ylpeys kyllä kalahtaa joskus, huonosti.
        Onnea jatkossa, taidat olla aika kiva poika.

      • Gaijin
        äiteemuorri kirjoitti:

        Olen kyllä toiminu sen kanssa aika huonosti itsekkin, välitän siitä vain todella paljon. Ja haluaisin edes jutella sen kanssa, saada asiat jonkinlaiseen kuntoon... Se on mulle todella tärkeä henkilö. Se sai kai myös sätkyn siitä kun sanoin sille et rakastan sitä, mutta eikö ystäviään kuulu rakastaa??? kerroin sen sille mutta, luulee edelleen että olen mustasukkainen.. :(

    • Gaijin

      kaikkein kivuliainta on ajatella että hän on ehkä valehdellut minulle. ei nyt riitamme aikana, vaan silloin kun olimme vielä väleissä, pelkään että huomaan että hän on käyttänyt sanaa ystävä, vain saadakseen jotain. Hän sanoo minua valehtelijaksi, mutta millä oikeudella jos hän on käyttänyt toisen ihmisen tunteita hyväkseen?

      Olen ilmeisesti täysi typerys. Hän ei juttele kanssani, käyttää ihmisiä hyväksi. Ja minä vieläkin välitän hänestä ja rakastan häntä ja kutsun häntä ystäväkseni. Olen joko todella suuri optimisti tai sitten universumin suurin idiootti.

      Kiitos vain, tiedät kyllä kuka, kun luet kuitenkin tämän. Kiitos että näytit millainen hyväksikäyttäjä olet, ajattelet vain itseäsi, ja vain itseäsi. Jos homma menee hankalaksi susta ei ole enää ystäväksi. Jos sinussa olisi vähänkään sisua tulisit tänne ja puhuisit kanssani kasvotusten. Mutta sellaista voimaa sinussa ei taatusti ole.

      Ja kiitoksia kaikille jotka ottivat kantaa...

      • Suursmurffi

        Alkuun tämä henkilö oli rakas rakas ystävä, ja nyt jo katkerasti haukut hyväksikäyttäjäksi ja valehtelijaksi? Ihan kaikkea et taida kertoa.

        Olet pettänyt ystäväsi luottamuksen ja valehdellut häksläämällä joiden "tekosähköpostien" kanssa, ja ilmeisesti loukannut syvästi kuulopuheillasi. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta antaa sinun pyytää "kunnolla anteeksi" ja saada itsellesi parempaa mieltä. Jos haluat pyytää anteeksi, luo vaikka jälleen uusi sähköposti tai kirjoita vaikka kirje. Et voi vaatia että hänellä olisi velvollisuuksia istua kuuntelmassa korulauseitasi ja olla niihin vastaamatta muutoin kun haluamallasi tavalla.

        Loukkasit häntä eikä hän halua antaa anteeksi. Etkä voi pakottaa. Turhaa haukuskella täällä häntä valehtelijaksi, jos itse rikoit ystävyytenne.

      • Gaijin
        Suursmurffi kirjoitti:

        No mitä olisi pitänyt tehdä... Olla hölmönä ja eikä huomata totuutta. Ja kuunnella kun se puhuu paskaa seläntakana. Ei en kerro kaikkea koska en halua vetää ketään muuta tähän, haluan kertoa vain sen osan mikä kattaa meidän historian, enkä vetää sen muita asioita tähän...

      • papparainen

        Mielenkiintoinen juttu. Mutta jos kerran olet tehnyt jotain niin kai se pitää jotenkin sovittaa. VOisit kyllä unohtaa sen mutta jos et kerran pysty niin enpä tiedä sitten muita konsteja.

        Mutta jos se on niin tyhmä se sun kaveris niin anna sen piiloutua tyhmyytensä taakse. eipä moista ainakaan tarvitsisi katsella. Äläkä sano että välität siitä, ei sellaiset ihmiset ole ansainneet minkäänlaista sympatiaa, rakkaudesta puhumattakaan. Jos kerran tuijottavat vain omaan napaan niin rahan perässä ne vain juoksevat, kun rahat loppuvat, pitää vaihtaa miestä. Unohda se ja jatka vain eteenpäin... Siinä neuvoa kerrakseen.

      • nikki87
        Suursmurffi kirjoitti:

        Alkuun tämä henkilö oli rakas rakas ystävä, ja nyt jo katkerasti haukut hyväksikäyttäjäksi ja valehtelijaksi? Ihan kaikkea et taida kertoa.

        Olet pettänyt ystäväsi luottamuksen ja valehdellut häksläämällä joiden "tekosähköpostien" kanssa, ja ilmeisesti loukannut syvästi kuulopuheillasi. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta antaa sinun pyytää "kunnolla anteeksi" ja saada itsellesi parempaa mieltä. Jos haluat pyytää anteeksi, luo vaikka jälleen uusi sähköposti tai kirjoita vaikka kirje. Et voi vaatia että hänellä olisi velvollisuuksia istua kuuntelmassa korulauseitasi ja olla niihin vastaamatta muutoin kun haluamallasi tavalla.

        Loukkasit häntä eikä hän halua antaa anteeksi. Etkä voi pakottaa. Turhaa haukuskella täällä häntä valehtelijaksi, jos itse rikoit ystävyytenne.

        että omatunto kolkuttaa suosittelen että unohdat koko tyypin :)

    • Gaijin

      No nyt huomasin että se muija on vain yksi huora jolle oma napa on tärkein. Se huomaa ongelmat vain minussa, eikä itsessään... se on muka itse virheetön... Jokainen tekee virheitä, mutta sen mielestä vain ne joista se pitää voi muuttua... No... Olen todella vihainen sille... Toivon että joku satuttaa sitä todella pahasti... Niin ainakin tietää millaista on pettää toista.

      • Profiloija

        "Harrastan aikidoa, ja yritän elää sen filosofian mukaan. Rauhallinen, hiljainen myös hiukan surumielinen, mutta kuitenkin hyvää huumoria arvostava."

        Luin vaan tota sun profiilia...

      • Gaijin
        Profiloija kirjoitti:

        "Harrastan aikidoa, ja yritän elää sen filosofian mukaan. Rauhallinen, hiljainen myös hiukan surumielinen, mutta kuitenkin hyvää huumoria arvostava."

        Luin vaan tota sun profiilia...

        Joskus ei vain jaksa enää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1566
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1242
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1179
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe