Haluan kertoa oman tarinani ja pyytää neuvoa; jatkanko suhdetta vai lähdenkö pois?
Toivottavasti jaksatte lukea tarinani loppuun..
Olemme olleet n.2vuotta yhdessä. Kun aloimme seurustella olin juuri eronnut edellisestä miehestäni. En kai ollut päässyt hänestä vielä yli, koska kaipasin häntä välillä ja vertasin häntä nykyiseen. Lähetin exälle esim. kirjeen jossa kerroin mm. kaipaavani häntä. Nykyisen mieheni kanssa olemme eronneet noin 4 kertaa ja aina yhteen on palattu. Erossa ollessamme olen ollut exäni kanssa puuhissa ja nykyinen mieheni on saanut tietää siitä. Tietenkin ymmärrän että se on sattunut todella vaikka olimmekin erossa. Mieheni on kertonut jälkeen päin että ei pitänyt minua hyvännäköisenä kun tapasimme. Ajatteli kuulemma minusta että olen pantava, vartaloni takia halusi tutustua.. Tämä sattui, vaikka asiasta on puhuttu ja ne ovat muuttuneet (myös ulkonäköni). Suhteemme alkuvaiheessa jo en ollut varma välittikö hän edes minusta, kun ei sitä mielestäni näyttänyt minulle. Niinpä tyhmä kun olin, yritin tehdä hänet mustasukkaiseksi, että hän olisi reagoinut jotenkin. Ravintolassa halusin näyttää hyvältä ja että hän huomaisi että miehet katsovat minua ja yrittävät iskeä. En huomannut välittämistä hänessä. Sitten sattui niin että suutelin toista miestä ja tanssin toisen miehen kanssa. valehtelinkin. Siinä meni luottamus. Ei mitään puolusteltavaa, mutta tunsin olevani yhdentekevä hänelle jokatapauksessa. Ollaan riidelty aika paljon. Hän ei luota minuun, mutta en ole tehnyt enää mitään väärin, ja yritän olla hänen luottamuksensa arvoinen taas. Mutta mua sattuu hirveästi kun hän ei kuuntele, ei vastaa kun puhun, ei puhu. Minusta on hirveän alentavaa kun puhun hänelle esimerkiksi suhteestamme,niin hän ei kuuntele eikä vastaa. Sanoo, mmm.. Jos hän vastaa niin sitä joutuu odottamaan kauan. Hänestä on tullut viime aikoina myös lievästi väkivaltainen. Käy suhteellisen herkästi päälle. Yksi päivä hän ravisteli minua hiuksista ja samassa syssyssä turposi korva kun ilmeisesti puristi myös siitä. Toinen päivä hän kaatoi minut kaulasta lattialle, niin että pääni kolahti lattiaan. Päätä särki. Olemme puhuneet tästä, enkä minäkään ole syytön hänen hermostumiseen, mutta hän ei aina osaa kontrolloida voimiaan tai ajatella mitä tekee kun suuttuu. Olen elänyt lapsuuteni väkivaltaisessa perheessä, siksi minua pelottaa tämä piirre miehessä. Mitä jos joku kerta käy pahemmin? Menen aina tällaisessa väkivaltatilanteessa ja hänen karjuessa, ihan lukkoon, koska haavat lapsuudesta ovat vielä auki ja hyvin muistissa. Minulle on todella tärkeää että voi puhua ja että suhteessa on hellyyttä. Hellyys ja rakkaus saavat minut jaksamaan tätä elämää. Kumpaakaan en juurikaan tässä suhteessa saa. Pitäisikö minun luopua tarpeistani hänen takiaan vai lähdenkö pois? En haluaisi antaa periksi, haluaisin olla hänen kanssaan, mutta näistä asioista on yritetty puhua niin turkasen monta kertaa, eikä muutosta tule. Olen sanonut hänelle, että minä häivyn, jos hän ei muutu. Mutta ei näytä liikuttavan. Eikö hän ota minun lähtöä tosissaan vai eikö hän todellakaan välitä?? Seksi meillä ei myöskään toimi. Lukekaa siitä juttu suhteet-haluttomuus palstalta nimim.MINÄ. Mitä mä teen kun tunnen olevani ilmaa!!!! Ja joka päivä sattuu! Miksi hän on niin ilkeä? Hän ei itse osaa vastata.

Vastaukset 8
Vanhimmat
vaikea sanoa mitä kannattais tehä... kannattaisi kokeilla aikalisää, viikko ilman miestä. sillion saat selville onko hän ikävöinnyt sinua ja kannattaako jatkaa ja osaat arvioda miten pärjäät yksin.
HERÄÄ PAHVI!!1
Yritä nyt päästä eroo tollasest kusipäästä!
On niitä helliä miehiäkin olemassa:D
Hän oli aiemmin lukenut sähköpostiani kun tunnukseni olivat jääneet näkyviin.. kun hänen sähköpostinsa oli kerran auki, olin sitten menossa lukemaan vastavuoroisesti hänen sähköpostiaan. Ennen kuin olin ehtinyt tehdä mitään hän repi hiirtä kädestäni väkisin. Yritin sanoa hänelle että eikö minulla ole sama oikeus lukea hänen postiaan. Otin hänen ponnaristaan kiinni ja vedin taaksepäin, silloin hän juuri otti minua hiuksista kiinni ja pyöritti (sama ed.tekstissä). Se kerta kun hän kaatoi minut lattialle, minä yritin puhua suhteemme ongelmista hänen kanssaan, mutta hän vain katsoi televisiota, en saanut mitään kontaktia. Menetin hermoni ja heitin häntä ämpärin kannella, joka osui häntä naamaan (ei ollut tarkoitus), yritin saada häneen kontaktia, "heräämään". Tein todella väärin, mutta...
Tällaista ei ole ennen ollut ja nyt mä tosissani pelkään häntä.. menneisyyden vuoksi alan vapista kun hän huutaa ja nykyisin pelkään mitä hän tekee.. En mäkään saisi tehdä tuollaista. Olemme asuneet yhdessä 3kk. Mutta ei sinänsä muuttanut tilannetta koska hän käytännössä asui aiemmin minun entisessä asunnossa.
En haluaisi alistua, koska perheessäni olen nähnyt miten silloin käy... ja olen tulinen luonne mutta kai sekin joskus alistuu
pisti miettimään... kannaataakohan sittenkään riskeerata elämää siihen että saa koko ajan pelätä?? ota etäisyyttä mieheen ja katso miten elämä alkaa sujua. tsemppiä:)
päin sä olet?
nivalasta...
Lähe menee,..pelkäämpää vaan että on alku soittoa tuo pieksentä..
Ei kenenkään tarvitse elää pelon vallassa. Parempi elää vaikka yksin, kuin pelätä kotonaan, että joku lyö. Ei miehelläsi ole oikeutta sinuun käydä käsiksi, eikä sinulla häneen. Väkivalta parisuhteessa ei helposti lopu, päinvastoin yleensä se muuttuu entistä pahemmaksi.
Eihän se suhteen lopettaminen mikään helppo juttu koskaan ole, mutta kyllä suosittelisin ihan vakavasti, että lähdette omille tahoillenne ja uuteen suhteeseen vasta, kun entiset erot on työstetty pois päiväjärjestyksestä. Ei se yksin eläminen niin kamalaa ole, että sen välttelemisen takia pitää terveytensä uhrata.
Kysyit, että miksi mies on ilkeä. Luulisin, että tekosi ovat häntä loukanneet ja hän haluaa, että sinullakin on paha olla. Ei siihen sen kummempaa syytä tarvita.
Tuo väliaikainen eroaminen ei näytä teillä toimineen, enkä usko, että siitä mitään apua on.